Epä

Nykykersojen keskuudessa niittää mainetta muotislangisana jepa. Nyt tätä kirjoittaessani voi olla käynyt niin, että sana on kulunut loppuun ja onkin äärimmäisen noloa päästää suustaan ko. sanaa. Kuka tietää, ja mikä olennaisempaa, kuka välittää. Ei ainakaan tällainen naavaparta (no ei siinä oikeasti naavaa kasva). Jepa, joka kulkee myös versioina jeba, jepa jees, jebou ja jepu, tarkoittaa hyvää tai kivaa tai ylipäätään hyväksyntää jollekin asialle (”Tää on jepaa”).

Asiaan. Lanseeraan uuden slangisanan, joka on epä. Kun joku tokaisee ”Toihan nyt on ihan epää!”, se voi tarkoittaa mitä tahansa, mikä ei jollain tavalla toimi tai on muuten vain päin persettä. Tai sitten termi tarkoittaa mitä tahansa. Kun kuvitteellinen nettisurffaaja eksyy blogiini (hypoteettinen tilanne) ja luettuaan pari postaustani toteaa ”Vittu tää blogi on epää!”, voi se tarkoittaa seuraavia ominaisuuksia (osa adjektiiveja, osa ei):

Epäaito, epäasiallinen, epäedullinen (kirjoittajan maineen kannalta; miksi muuten kirjoittaisin tätä anonyymina), epäeettinen, epäeroottinen, epäilyttävä, epäinhimillinen, epäitsekäs, epäjalo, epäjatkuva, epäjepa, epäjumala, epäjärjestelmälli(styttämättömyydellänsäkään)nen, epäkelpo, epäkesko, epäkiitollinen, epäkristillinen, epäkunnossa, epäkurantti, epäluonnollinen, epäluonteva, epäluotettava, epäluterilainen, epäluuloinen, epämiehekäs, epämiellyttävä, epämoraalinen, epämuodikas, epämuodollinen, epänormaali, epäoikeudenmukainen, epäolennainen, epäonninen, epäonnistunut, epäortodoksinen, epäpuhdas, epäpyhä, epärehellinen, epäreilu, epäselvä, epäsosiaalinen, epäsovinnainen, epästandardi, epäsäännöllinen, epätavallinen, epätarkka, epäterveellinen, epätietoinen, epätodellinen, epätodennäköinen, epätoivoinen, epäturvallinen, epätyydyttävä, epätäydellinen, epäuskoinen, epäuskottava, epävakaa, epävarma, epävirallinen, epäystävällinen, epä-älyllinen.

Nyt iski sanasokeus, enkä enää tiedä, mitkä noista sanoista ovat hyvää suomea ja mitkä voisi korvata jollain luontevammalla ei-epä-synonyymilla. Mitään ymmärtämättömän slangisanakirjan mukaan jonkin ollessa epää tarkoitetaan sanalla epäreilua. Olen slangisanakirjan kanssa eri mieltä. Epäreilu on aivan liian suppea tulkinta epälle. Epän tarkoittaessa aivan mitä tahansa (ks. yllä) saadaan sille luotua salamyhkäinen ja lähes mystinen (eeppinen) salaperäisyyden verho, joka hämmentää kuulijan joka kerta ja antaa sanojalleen ylilyöntiaseman väittelyssä kuin väittelyssä. Täytynee vähentää kofeiinin käyttöä. Vai oliko se kodeiinin? Molempi parempi.

Jälkkis: Jos joku saa ylilyöntiaseman, onko hän jo tehnyt ylilyönnin vai vasta tekemässä sen? Etulyöntiasemassa ei ole varaa ylilyönteihin, ja toisin päin. Epää mikä epää.

Metrilakuindeksi ja paljon muuta

Metrilakuindeksi kannattaa huomioida markkinatorilla käydessä, ts. kuinka monta metriä lakua saa viidellä eurolla. Nykyisin lähtökohta taitaa olla seitsemän. Sen alle ei kannata missään nimessä ostaa. Vastikään käymilläni messuilla tarjottiin 6 metriä. Näin maalaisjärjellä pyöriteltynä katteen eli myyjälle jäävän osuuden täytyy olla vähintään 50 prosentin luokkaa, kun myyntihinta on 0,65 – 0,70 e/kpl. Siksikin katteiden on oltava hyviä, koska muuten metrilakun myyjiä ei olisi niin paljon. Tilanteeseen vaikuttaa myös Metrilakun Kilpailutiheyssääntö: mitä enemmän metrilakukauppiaita ja mitä lähempänä toisiaan, sitä enemmän lakua vitosella.

Selitetäänpä vielä katteen idea, ettei jää epäselväksi, vaikkei kukaan sitä pyytänytkään. Euromääräinen kate on tuotteen arvonlisäverottoman myyntihinnan ja alv:ttoman ostohinnan väliin jäävä osuus. Edellisessä kappaleessa viittasin katteeseen prosentteina, jolloin euromääräinen kate suhteutetaan alv:ttomaan myyntihintaan. Sanotaanpa, että metrilakun veroton myyntihinta on 0,62 euroa ja torimyyjä vetäisee leuhkan 40 sentin katteen. Tällöin veroton ostohinta jostain tukusta on ollut 0,62 – 0,40 = 0,22 e/kpl. Myyjälle jäävä kate suhdelukuna on 0,40 / 0,62 = 0,5714 eli prosenteissa ilmaistuna noin 57 prosentin luokkaa. Ihan kivasti siis, mutta ei sinänsä yllättävää, koska mitä halvempi tuote on, sitä hurjemmat prosentuaaliset katteet se sisältää (ajattele vaikka Tiimaria).

Tuo kaikki on vain oletusta ja on hyvinkin todennäköistä, että metrilakun ostohinta on alempi kuin heittämäni 0,22 e/kpl, jolloin kate kasvaa entisestään. Puhumattakaan siitä, jos tuota 70 cm:n mittaista metriherkkua tarjotaan 6 tai 5 kappaletta vitosella. Hintatietoisuus on sitä, ettei kohta huvita ostaa enää mitään. Juttu kallistui pahasti matikan puolelle. Kaikessa järjellisyydessään järjetöntä horinaa.

EDIT 25.10.2011: Vaikuttaa pahasti siltä, ettei metrilakua enää saa 7 kappaletta 5 eurolla. Joko rahan arvo on laskenut tai elintarvikkeiden hinta noussut/nostettu. Kuusi kappaletta femmalla on hävytön hinta. Verrattuna entiseen seitsemään tsibaleeseen tarkoittaa se 16,7 %:n hinnan nousua! Hillitön inflaatio?

In Finland we have this thing called ”reilu kusetus”

Varoitus: seuraa Tyypillistä Tilitystä. Katsottiinpa kirjamessuilta tarrapuuhakirjaa lapselle. Vihkonen tarroineen kustansi röyhkeät kymmenen euroa. Kärsimättömän oloinen mies ei meinannut kestää lasten kirjojen selailua, vaan kyseli vähän väliä ”no, ostatteko kirjan?” Eipäs ostettu hermo-Heikiltä, vaan päätettiin ”katsella vielä”. Hetken kuluttua sama tarrakirja löytyi eräästä antikvariaattipuolen pisteestä viidellä eurolla. Samaan hintaan olisi ollut tarjolla kiva työkoneaiheinen tarrakirja, joka jonkin ajan kuluttua löytyi yhden kirjakaupan osastolta hintaan 2,50 e.

Olen hieman hajulla tuosta kustannuslaskennasta, ja ymmärrän, että tuotteen ostohinnan lisäksi olisi saatava katettua kaikki muutkin yritystoiminnasta aiheutuvat kulut ja jotain voittoa pitäisi myös saada. Mutta veikkaan, että 10 euron kokonaisedulliseen hintaan kaupitellun tarravihkosen alkuperäinen hankintahinta on tuskin ollut euroakaan, kun se on Kiinasta kuskattu meidän pohjoisten muksujen päivää ilostuttamaan. Okei, ehkä sen euron verran, kun otetaan rahtikulut mukaan. Tietenkin eurokin on väärä hinta, kun tietää, kuinka halvalla kiinalaista työvoimaa pannaan. Mutta se viistää jo aiheen ohi.

Jotkut pienyrittäjät ovat pahimman luokan pienkusettajia, todellisia ahneita opportunisteja, jotka vetävät lokaan koko pienyrittäjyyden käsitteen. Näiden sontiaisten voi havaita nousevan koloistaan aina milloin millekin messuille tai markkinoille vedättämään asiakkaita ”edullisilla messuhinnoilla”. Toki tiedän, että messupaikat maksavat kultaa ja mirhamia, mutta kannattaako änkeä aina suurimmille ja kauneimmille messuille tuputtamaan jätepaperiaan hinnoilla, joista basaarikujien ”special price, only for you” -kauppiaatkin olisivat punastuneet? Kaikki kunnia basaarikujien kauppiaille, koska siellä tarjottu hinta on tinkaamisen lähtökohta. Suomessa ei ole tinkaamisen kulttuuria.

Markkinakojuista on silmiin pistänyt vetomoottorilla varustettujen leikkiautojen nouseminen arvotavaraluokkaan. Monilla markkinoilla kiertäneitä ja osittain jopa ruostuneita (!) leikkiautoja myydään suruttomaan 10 euron hintaan. Jos ruostuttaa kauppatavaransa kosteissa olosuhteissa, ei omaa tyhmyyttä maksateta asiakkailla. Silloin epäkelpo tavara myydään reippaalla alennuksella ja mainitaan epäkuranttiuden syy.

Reilun kaupanteon periaatteet ovat kurjaa kyllä monilta päässeet unohtumaan. Kermankuorintataktiikka ei oikein toimi, jos käsissä on bulkkitavaraa. Täytyy olla totaalisen hintatiedostamaton, että lankeaa edellä esiteltyyn rosvoamiseen. Tai sitten rahalla ei ole väliä.

Jälkkäri: Messuilla oli myös tosi hyvää valkosipulikastiketta salaatille. Pieni puteli nestemäistä platinaa maksoi 7 euroa. Siinä meni kastikkeet väärään kurkkuun. Onneksi eivät perineet euron maksua maistiaisesta. Monet voisivat mennä peilin eteen ja kysyä itseltään: onko messut yrityksellemme markkinointitapahtuma vai ryöstötapahtuma?

Toinen jälkkäri: Pienen lapsen pyyntö ja loistavat silmät ovat kaikkein suurin markkinavoima, joka sulattaa kaiken hintatietoisuuden ja rationaalisuuden ja avaa iskän tiukkaan solmitut kukkaronnyörit mennen tullen.