Heinola on aina ollut silmissäni lähes myyttinen paikka, mikä johtunee lapsuuden kokemuksista. Kävimme isäni kanssa Heinolassa kerran tai pari kesässä, koska se oli lähin kaupungin tapainen mökiltä katsottuna. Aina oli mentävä rannassa sijaitsevan Suomen suurimpana puuna kehutun valtavan tsaarinpoppelin juurelle. Se oli pakollinen rituaali samoin kuin Heinolan lintutarhalla käynti. Lelukauppaan oli toki päästävä, kerran sellainenkin löytyi. Heinolan Talous-muovi ja Lelu on tainnut olla olemassa iäisyyden siinä kadunkulmassa. Torilta haettiin mansikoita ja syötiin jätskiä. Lopuksi kävimme kaupassa T-market Heinoskassa, ja sieltä tietty Jäähedelmä-karkkeja matkaan.
Heinolan myyttisyyden juju lienee siinä, että vierailin siellä aina kesäisin, jolloin Suomen maassa viemärinkannetkin ovat kauneimmillaan. Saattaisi tulla toinen ääni selloon, jos jumittaisi Heinolassa talvella, koska vaikka Heinolan kaupungissa asustelee tilastojen mukaan parikymmentä tuhatta asukasta, on varsinainen keskusta varsin onneton. Toinen myyttisyyttä lisäävä piirre on, että Heinolan keskusta näyttää aivan samalta kuin lapsuudessani 1980-luvulla. Toisin sanoen infrastruktuuri on jämähtänyt, mutta ei se haittaa, kun on itsekin jämähtänyt.
Aikuisiällä rituaalit siirretään omille lapsille kuin paraskin neuroosi. Auton pysäköin samalle ilmaiselle pysäköintialueelle lähelle toria, johon isänikin aina pysäköi. Tsaarinpoppeli, lintutarha, näkötorni ja lelukauppa kahlataan läpi kuin pyhiinvaellusreitti. Mutta on uusiakin kohteita löytynyt. Maaherranpuiston leikkikenttä on paikka, josta lapset ovat saaneet ilon irti useana kesänä. Viime kesänä menimme ensimmäistä kertaa Kylpylän uimarannalle. On käsittämätöntä, kuinka kaikki nämä vuosikymmenet tämä mahtava keidas on sivuutettu. Minulla ei ole muistikuvaa, että olisin lapsena kertaakaan käynyt siellä. Varmaan siksi, koska mökilläkin oli uimaranta.
Menneenä kesänä pääsin myös vihdoin Heinolan kesäteatteriin. Monina vuosina olen katsellut paikkaa ulkopuolelta ja miettinyt, mahdanko joskus päästä kokemaan sen. Elämys oli hieno ja herätti innon päästä uudestaan. Kaunis kesäilta, kahjo farssi (Ilmasta rahaa) ja hyvä mieli tuottivat lämpimiä muistoja. Varsinkin kun syvensin elämyksen intensiteettiä väliajalla Vat 69:lla Heinolan Heilissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti