perjantai 16. lokakuuta 2015

Seppo-setä sanailee

Turha mult on kaivaa luurankoja kaapista,
kun en ees kehtaa astuu ulos mun vanhast Saabista

Sä näytit mulle risukasaa,
sanoit siin voi paistaa kalaa
Mietin olisko aika vaihtaa alaa,
kun happee haukkaan ylemmiltä salaa
On tää täysin hulluu touhuu,
ilman opettajii käydä kouluu

Kun ei omatunto salli vannoo valaa,
pitäiskö mun alkaa alusta vai loppuun palaa (-ta?)
Mut vaikken enää mitään aikaan saiskaa,
Niin olis mulla ainaski aikaa,
vaiks itselleni kuoppaa kaivaa

Näin jälkkäriksi Seppo-setä totuuksia rustaa,
kertoo kuinka suurta väkee silmään kustaan
Paskapuheessa on se vinha perä,
et kun sitä tarjoillaan heti isompi erä,
on kookkaat köntsät helpompi niellä,
eikä niitä valheeks enää ykskään hölmö miellä

Vaan eipä ole Sepossa saati Saabissa nimeksikään totta,
kunhan tässä jotain ajan kulukseni tarjoan, jotta
täytemaata omaan kuoppaani saan luotua,
ja sitä ennen omani ja toisten juomat loppuun juotua.

Taustaa tällekin kuralle: Muinaistulien yön / venetsialaisten päivänä 29.8.2015 kannoin risuja kokkoon, koska sellainen nakki minulle suotiin. Siinä huhkiessani mieleeni alkoi yhtäkkiä ropista riimejä, eli suurin osa yllä esitetystä paukkui päähäni risunkannon ohessa. Vähän täytyi jälkeenpäin viimeistellä ja editoida. Onko se sitten hyvä vai huono, normaalia vai sairasta, oikein vai väärin, vaniljaa vai suklaata, maitoa vai piimää, pullotettua vai tölkitettyä, luomua vai prosessoitua, saksalaista vai japanilaista, ristiä vai rastia, maskuliinia vai feminiiniä, on sivuseikka. Ei se erotu muun kuonan seasta.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Egorunkkauksen peruskurssi

Jokainen murrosikään päässyt luulisi tietävän, mitä on masturbointi. Toisin kuin omassa varhaisiässäni, seksuaalivalistuksen lähteitä löytyy nykyisin yllin kyllin vastaamaan kaikkien mieltymyksiä, koska meillä on netti, juhla armas lapsien. Lapsuudessa oppikirjoina toimivat aiheeseen pureutuvat tieteelliset julkaisut, kuten Ratto, Jallu ja Erotiikan maailma. Näitä aikakausjulkaisuja saattoi tiirailla lähimetsässä, koska kun mainittuja aarteita löytyi silloin tällöin esim. lehtiroskiksesta, oli ne piilotettava metsään kallion rakoon vanhempien ulottumattomiin. Yleensä seuraavalla kerralla lehtiä ei enää löytynyt, koska muut penskat olivat käyneet lainaamassa niitä tai omat kaverit olivat kavaltaneet ne.

Teini-iässä opetusmateriaalia tarjosi television myöhäisillan ohjelmisto. Opetusfilmeissä seikkaili mm. nainen nimeltä Emmanuelle, joka pystyi näyttämään konkreettisesti, miten alistutaan miehisten fantasioiden kohteeksi.

Kuitenkin vasta aikuisiällä ymmärsin, että fyysisen masturboinnin ohella on olemassa myös henkinen masturbointi. Tätä kokonaisuutta kutsutaan kansan keskuudessa leikkisästi myös egorunkkaukseksi. Henkistä masturbointia voi harrastaa joko yksityisesti tai julkisesti, kuten periaatteessa fyysistäkin, mutta julkisessa fyysisessä masturbaatiossa joutuu usein poliisin kanssa tekemisiin.

Jotta egorunkkauksesta pääsisi nauttimaan hyväksyttävästi täysin palkein, on ymmärrettävä tarkkaan, mitä sillä tarkoitetaan. Sana ”ego” on Sigmund Freudin ajatuskehitelmä ja psykoanalyysin iskänhän tuntevat kaikki. Ego on ”minä”, eli päänupin sisällä vallitseva tietoinen käsitys itsestä. Sigge kytki egoon kiinteästi myös sellaiset viritelmät kuin id eli mielihyväperiaatteella toimiva viettipohja (vaistonvaraisuus) sekä superego eli ympäristön vaikutuksesta muovautunut ja käyttäytymistä ylätasolla ohjaileva moraali (tolkku). Ego tasapainoilee idin ja superegon vallanhimon kanssa ja pyrkii sovitteleviin ratkaisuihin näiden kahden voiman välillä. Kolme kaverusta id, ego ja superego muodostavat yhdessä ihmisen mielen eli psyyken, joka operoi tietoisella ja tiedostamattomalla tasolla (ego tietoisella ja muut tiedostamattomalla). Nyt ollaan jo niin syvällä, että jätetään tämä tähän.

Egorunkkaus on siis minän itsetyydytystä. Henkinen masturbaatio voi olla yksityistä tai julkista, hienovaraista tai suorasukaista, tietoista tai tiedostamatonta. Minän hiveleminen nautinnon saamiseksi on hyväksyttävää niin kauan kuin se ei muodostu ympäristölle haitalliseksi. Myönnettäköön, että sosiaalinen media on liian helppo kohde poimia esimerkkejä haitallisesta julkisesta egorunkkauksesta. Some on kuin luotu mielihyväperiaatteella ohjautuvia ihmisiä varten. Sen takaavat moninaiset visuaaliset toiminnot sekä mahdollisuus jakaa itseään ja omaa ”viisauttaan” kaikille mahdollisille tahoille.

Egon hyväilemisen nautinnon saavuttamiseksi voi toteuttaa monenlaisilla kombinaatioilla. Minäkäsityksen ja itsetunnon pönkittäminen on (äärimmäisellä) kohtuudella annosteltuna ok terveen ja vahvan itsetunnon kannalta, mutta ylikorostuessaan egorunkkaus kertoo hallitsemattomasta ja muista piittaamattomasta mielihyvähakuisuudesta, ts. se viestii kehittymättömästä superegosta ja dominoivasta viettipohjasta. Vahvan itsetunnon lipeäminen valheellisen minäkuvan ja epäterveen itsetunnon puolelle käy liian helposti.

Termissä ”egorunkkaus” on valitettavasti negatiivinen kaiku. Sillä viitataan usein ihmisiin, jotka tietoisesti tai tiedostamatta korostavat julkisesti itseään ominaisuuksiensa tai omaisuutensa kautta. Julkinen egorunkkaus katsotaan herkästi kerskailuksi ja omahyväisyydeksi, jos sitä ei osaa toteuttaa todella hienovaraisesti. Tällaisen suorasukaisen toiminnan tiedostamattomuus voi olla merkki minän kehittymättömyydestä (idin vaikutus, esim. alemmuuskompleksin ylikompensointi), kun taas tietoisuus toiminnasta antaa viitteitä kieroon kasvaneesta superegosta. Monissa kulttuureissa arvostetaan nöyrää ja vaatimatonta ihmistä, joka kanssaihmistensä hyväksi koituvalla toiminnallaan osoittaa erinomaisuutensa ilman, että pitää meteliä siitä. Jos edellä mainittua on liian vaikea toteuttaa, varmin tapa napata koppi hyväksyttävästä egorunkkauksesta on yksityinen henkinen masturbointi, jolloin vältytään ulkoisilta haitoilta. Tekee ihan hyvää tunnustaa joskus itselleen kylppärin peilin edessä, kun kukaan muu ei ole kuulemassa, että olet ihan hyvä ihminen. Paitsi jos olet mulkku kusipää.

Jälkikirkastuminen: edellä esitetty kirjoitus sisältää egorunkkausta.

Myöhäinen jälkikirkastuminen: Olisiko kuitenkin "egorunkkaaminen" oikeakielisempi kuin "egorunkkaus"? Taitaa mennä pilkunrunkkaamiseksi.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Gastroskooppinen elämysmatka

Jos jollekin sana ”gastro” tuo mieleen jotain syömiseen tai herkutteluun liittyvää, niin siitä ei ole nyt kysymys. Onhan toki olemassa kaikenlaisia gastronomisia nautintoja, mutta niiden sijaan minä sain osakseni gastrokooppisen nautinnon.

Harva ihminen on niin onnekas, että saa elämänsä aikana kokea sekä kolonoskopian (letku hanuriin ja tutkitaan suolistoa) että gastroskopian (letku kurkkuun ja tutkitaan mahaa). Minä kuulun nyt näiden valittujen joukkoon. Kalenteri tikitti 1.10.2015, kun astuin uuteen elämykseen. Gastroskopia osoittautui kokemukseksi, jota en voi suositella kenellekään normaalille ihmiselle. Se on toimenpiteenä nopea, mutta niin epämiellyttävä, että viisiminuuttinenkin alkaa tuntua pitkältä ajalta.

Ensimmäisenä sain puudutusainesuihkeen suuhuni. Se piti niellä heti. Hoitaja varoitti, että maistuu pahalta, eikä valehdellut yhtään. Aine oli järkyttävän makuista, väkevää ja hapanta. Taustalta nousi vinksahtanut banaanin sivumaku. Hoitaja totesikin, että tuotekehitys on mennyt jossain pieleen. Allekirjoitan sen koska vain, jos banaanin maun on tarkoitus lieventää pahaa makua.

Kun kurkku oli puudutettu, asetettiin suulleni muovinen rengas, vähän kuin isokokoinen mehupurkin suuaukko. Sillä hetkellä naksahti mieleen, että olen joutunut/päässyt osalliseksi jotain perverssiä seksileikkiä. Sitten alettiin lykkiä suuhun vähintään sentin paksuista mustaa letkua, jota kehotettiin nielemään. Siitä alkoi viiden minuutin pituinen sarjayökkäily, joka tuntui ikuisuudelta. Letku tuntui puudutusaineesta huolimatta kurkussa kamalalta. Sain ”hyviä” neuvoja, kuten ”hengitä rauhallisesti”, ”keskity hengittämiseen” ja ”vedä keuhkot täyteen ilmaa ja pidätä hengitystä”, mutta mikään ei tuntunut estävän yhä tiheämmin toistuvaa oksennusrefleksiä. Vaikka olin varma, että kohta koko vatsan sisältö nousee ylös kaikkien ihailtavaksi, ihme kyllä niin ei käynyt. Liekö letku estänyt vai mikä, mutta laatta ei lähtenyt millään.

Kun letku vedettiin ulos, olin kuolannut reippaasti pään alustalle ja suussakin oli sylkeä vähintään puoli litraa. Puudutusaineen maku kummitteli edelleen. Kurkku tuli jälkeenpäin kipeäksi ilmeisesti letkun murjomisesta.

Mahalaukun tähystys eli gastroskopia on vastenmielinen toimenpide, joka ei onneksi kestä viittä minuuttia pitempään, joten terve aikuinen sinnittelee sen läpi ihan hyvin. Heti lystin jälkeen voi takki olla hetken tyhjä jatkuvasta yökkäilystä. Vertailun vuoksi voin todeta, että otan kuitenkin paljon mieluummin letkun perärööriin, vaikka se operaatio kestääkin huomattavasti kauemmin. Siitäkin huolimatta, että kolonoskopiassa voi tuntua silloin tällöin pieniä kipuja, kun taas gastroskopia on tavallaan kivuton operaatio. Ainoa mieleen tuleva seikka gastroskopian eduksi on, ettei siinä tarvitse nauttia tyhjennysjuomaa.

Joku on lukenut näitäkin joskus