Heikko hetkeni sai minut avaamaan hetkeksi television ja kääntämään tulolähteen tv-kanavien puolelle (yleensä se on aina PS4-lähteessä). Tilanne oli siinä mielessä poikkeuksellinen, etten yleensä avaa tv:tä enkä varsinkaan katso kanavia. Joskus sorrun Netflixiin tai johonkin kiekon muotoiseen audiovisuaaliseen viihdytykseen. Nykyinen kanavien tarjonta ei saa minua hihkumaan, mutta itku on sitäkin lähempänä. Lukemattomat realityt ja viihdekimarat ovat minulle kestämätön paikka. En ole tosikko enkä pidä itseäni keskimääräistä älykkäämpänä yksilönä (oikeasti pidän), mutta vaatii luonnetta sanoa totisella naamalla viihteeksi sitä, että torakan älykkyydellä (anteeksi torakka) varustetut keskenkasvuiset dokaavat ja panevat toisiaan kilpaa (tai vihkiytyvät ja/tai lisääntyvät tuikituntemattoman kanssa, tai laulavat naamiaisasussa kilpaa, tai leikkivät maajussia kilpaa, tai puivat taltioitua sekstailuaan).
Avasin television, taisi olla perjantai-ilta parhaaseen katseluaikaan. Maikkarilta tuli Posse, jossa hihiteltiin jotain naamioitunutta julkkista, joka sanoi käskystä kaikenlaista älytöntä varaosaliikkeen myyjänä. Katsoin revittelyä ehkä jopa kaksi minuuttia ennen kuin minulle valkeni, että minulla täytyy olla parempaa tekemistä. Kun seuraavan kerran palasin tv:n ääreen, ohjelma oli vaihtunut. Nyt sieltä tuli Vedetään hatusta, joka perustui improvisaationäyttelemiseen. Juontajalla oli koko ajan hauskaa, kun näyttelijät antoivat parastaan, mutta minua ei naurattanut kertaakaan. Taidan olla menettänyt huumorintajuni. Ohjelmassa oli myös jokapaikan multitalentti Roope Salminen. Kaikkihan tuntevat ”iskä löysi nimeni Aku Ankasta” Salmisen, jonka isä on näyttelijä ”haluan minua kutsuttavan Tenavien hahmoksi” Salminen. Taustatutkimusta (?) tehdessäni huomasin, että isä-Salminen on kohtalaisen sikiävää sorttia, kuusi (6) lasta kolmen (3) eri naisen kanssa! Eikä ole lestadiolainen, koska useampi nainen. Hän selvästi haluaa lisää Salmisia näkymään televisiossa ja kuulumaan radiossa.
Kun Vedetään tiedämme kyllä mistä siirtyi mainostauolle, mainostettiin jotain vakavampaa draamasarjaa, jossa näyttelee Roope Salminen. Tässä vaiheessa aloin epäillä, että Roope Salmisen täytyi olla myös Possessa, mutta en vain sattunut huomaamaan häntä. Toisaalta onko mahdollista olla huomaamatta Roope Salmista? Poistuin taas kerran television äärestä. Kun palasin, olivat Kymmenen uutisten uutisankkurit juuri mainostamassa kohta alkavaa Kymmenen uutisia. Seurasi järkyttävä shokki. Ripsa Koskinen-Papunen on ikääntynyt! Ei ole mahdollista! Eihän edellisestä Kymmenen uutisistani ole kuin noin 15 vuotta. Eihän Räpsä ikäänny ikinä, eihän? Itse en ole ainakaan ikääntynyt, enhän? Kauhun tuntemuksissani piehtaroidessani en kiinnittänyt tarkkaan huomiota, mutta oliko Rimpsan uutisankkuriparina Roope Salminen?
Viimeinen isku oli liikaa, joten suljin television. Nukkumaan käydessäni minun oli tarkastettava kaikki sängynaluslaatikot, ettei Roope Salminen piileskelisi niissä. Onneksi laatikoissa oli vain hiiriä, joilla kaikilla oli Roope Salmisen kasvot ja jotka näyttelivät ja räppäsivät ihan kelvollisesti. Yöllä näin painajaista peileillä ympäröidystä Roope Salmisesta, joka lauloi Roope Salmisesta tehtyä serenadia Roope Salmiselle.
Jälkiroopesalmiset: Paranoia? Voitko puhua Roope Salmisen suomea, kiitos Roope Salminen.
keskiviikko 8. huhtikuuta 2020
perjantai 3. huhtikuuta 2020
Preben Elkjær
Tanskalainen jalkapallo on aina ollut ilo silmälle. Kun Suomea ei ole näkynyt maisemissa arvokisojen aikaan, on voinut kannattaa Tanskaa, sillä ”we are red, we are white, we are danish dynamite!” Plussaa on, että Tanska on läheinen Pohjoismaa ja lisäksi Tanska ei ole Ruotsi. Seurasin vuoden 1992 EM-kisoja, kun Tanska teki jotain käsittämätöntä ja eteni kisojen varapaikalta (korvasi sisällissotaan päätyneen Jugoslavian) Euroopan mestariksi. Siinä on temppu, johon on vaikea löytää vertaistaan. Tosin EM-kisat olivat tuolloin (viimeistä kertaa) vaatimattomat 8 joukkueen kisat, mutta oli siellä kivikovat vastukset. Tulipa mieleen, että Kreikan Euroopan mestaruus 2004 taisi olla yhtä kova suoritus, vaikkei sen kuuluisan puolustusbussin parkkeeraaminen ollut mitään kaunista katseltavaa.
Näin joskus sattumalta Yle Teemalta tai jotain sinne päin tanskalaisen dokumentin Tanskan jalkapallon maajoukkuehistoriasta. Se oli mainio dokkari ja siinä nousi esiin Preben Elkjær, josta en ollut sitä ennen kuullutkaan. Kaveri teki tuhojaan ennen kaikkea 1986 Meksikon MM-kisoissa, joissa hän paukutti neljässä pelissä neljä maalia, joista kolme Uruguayn verkkoon. YouTubesta löytyy kivasti videoita, joista voi todistaa Elkjærin kikkailu- ja viimeistelytaitoja. Kun katsoo Prebenin liikehdintää kentällä, ei voi kuin ihailla: itsevarmaa riplailua yhdistettynä mielettömään juoksuvoimaan ja suorastaan kliiniseen viimeistelyyn. Hän sai maalinteon näyttämään helpolta. Siinä ei lapikas tärissyt, kun jalka heilahti ja pallo oli verkon perukoilla. Näytti myös siltä, ettei ollut sellaista kulmaa tai asentoa, mistä hän ei maalia olisi saanut aikaiseksi.
Preben oli aika veijari muutenkin kuin taiturimaisen ja intohimoisen kenttätoimintansa ansiosta. Hän poltteli rankasti tupakkaa nuorempana, mikä kuulostaa absurdilta huippu-urheilijasta puhuttaessa. Hän tykkäsi myös juhlia, vaikka olisi pitänyt seuraavana päivänä mennä treeneihin tai peliin. FC Kölnissä nuorena jannuna hän joutui törmäyskurssille päävalmentajan kanssa, kun valmentaja tuli sanomaan, että Preben oli nähty poistuneen yökerhosta klo 3 aamuyöllä kahden tytön ja vodkapullon kanssa. ”Ei ole totta”, oli Elkjær vastannut. Tähän valmentaja taas: ”Kyllä on, ystäväni näki sinut.” Elkjær totesi: ”Ok, mutta se oli viskipullo, ei vodka.” Maajoukkuematkalla oli Tanskan päävalmentaja Sepp Piontek määrännyt sakkorangaistuksen, jos joku palaa iltariennoista hotellille vasta aamu yhden jälkeen. Elkjær kävi maksamassa sakon Piontekille etukäteen, koska tiesi, että seuraavana aamuna hänellä ei olisi enää rahaa (eikä hän olisi vielä yhdeltä hotellilla).
Elkjærin ainoa merkittävä saavutus maajoukkueurotöiden lisäksi oli Italian mestaruus Hellas Veronan paidassa vuonna 1985. Hän keräsi legendaarisen maineen seurassa ja sai lempinimen ”pormestari”. Elkjær saa yhä edelleen runsaasti ääniä Veronan pormestarivaaleissa. Hauskana pikku nippelitietona hän muuten aloitti maajoukkuetaipaleensa 19-vuotiaana vuonna 1977 kyykyttämällä Suomea paukutettuaan Tanskan molemmat maalit 2–1 -voitossa.
Ensimmäiset jalkapallon arvokisat, jotka katsoin, olivat vuoden 1988 EM-kisat ja sen jälkeen Italian MM-kisat 1990. Preben Elkjærin viimeiset kisat olivat juurikin nuo 1988 EM:t, joissa Tanska hävisi kaikki kolme alkulohkon peliään ja putosi jatkosta. Elkjæristä en muista mitään, mutta sen sijaan muistan hyvinkin Marco van Bastenin, Ruud Gullitin, Frank Rijkaardin, Ronald Koemanin ja muut Hollannin Euroopan mestarit. Elkjær oli kentällä kahdessa ensimmäisessä ottelussa, mutta ei saanut maaliakaan aikaiseksi, istui penkillä viimeisen pelin Italia-tappiossa ja siihen päättyi hänen maajoukkueuransa 30 vuoden iässä. Pari vuotta myöhemmin hän ripusti nappikset naulaan lopullisesti.
Näin joskus sattumalta Yle Teemalta tai jotain sinne päin tanskalaisen dokumentin Tanskan jalkapallon maajoukkuehistoriasta. Se oli mainio dokkari ja siinä nousi esiin Preben Elkjær, josta en ollut sitä ennen kuullutkaan. Kaveri teki tuhojaan ennen kaikkea 1986 Meksikon MM-kisoissa, joissa hän paukutti neljässä pelissä neljä maalia, joista kolme Uruguayn verkkoon. YouTubesta löytyy kivasti videoita, joista voi todistaa Elkjærin kikkailu- ja viimeistelytaitoja. Kun katsoo Prebenin liikehdintää kentällä, ei voi kuin ihailla: itsevarmaa riplailua yhdistettynä mielettömään juoksuvoimaan ja suorastaan kliiniseen viimeistelyyn. Hän sai maalinteon näyttämään helpolta. Siinä ei lapikas tärissyt, kun jalka heilahti ja pallo oli verkon perukoilla. Näytti myös siltä, ettei ollut sellaista kulmaa tai asentoa, mistä hän ei maalia olisi saanut aikaiseksi.
Preben oli aika veijari muutenkin kuin taiturimaisen ja intohimoisen kenttätoimintansa ansiosta. Hän poltteli rankasti tupakkaa nuorempana, mikä kuulostaa absurdilta huippu-urheilijasta puhuttaessa. Hän tykkäsi myös juhlia, vaikka olisi pitänyt seuraavana päivänä mennä treeneihin tai peliin. FC Kölnissä nuorena jannuna hän joutui törmäyskurssille päävalmentajan kanssa, kun valmentaja tuli sanomaan, että Preben oli nähty poistuneen yökerhosta klo 3 aamuyöllä kahden tytön ja vodkapullon kanssa. ”Ei ole totta”, oli Elkjær vastannut. Tähän valmentaja taas: ”Kyllä on, ystäväni näki sinut.” Elkjær totesi: ”Ok, mutta se oli viskipullo, ei vodka.” Maajoukkuematkalla oli Tanskan päävalmentaja Sepp Piontek määrännyt sakkorangaistuksen, jos joku palaa iltariennoista hotellille vasta aamu yhden jälkeen. Elkjær kävi maksamassa sakon Piontekille etukäteen, koska tiesi, että seuraavana aamuna hänellä ei olisi enää rahaa (eikä hän olisi vielä yhdeltä hotellilla).
Elkjærin ainoa merkittävä saavutus maajoukkueurotöiden lisäksi oli Italian mestaruus Hellas Veronan paidassa vuonna 1985. Hän keräsi legendaarisen maineen seurassa ja sai lempinimen ”pormestari”. Elkjær saa yhä edelleen runsaasti ääniä Veronan pormestarivaaleissa. Hauskana pikku nippelitietona hän muuten aloitti maajoukkuetaipaleensa 19-vuotiaana vuonna 1977 kyykyttämällä Suomea paukutettuaan Tanskan molemmat maalit 2–1 -voitossa.
Ensimmäiset jalkapallon arvokisat, jotka katsoin, olivat vuoden 1988 EM-kisat ja sen jälkeen Italian MM-kisat 1990. Preben Elkjærin viimeiset kisat olivat juurikin nuo 1988 EM:t, joissa Tanska hävisi kaikki kolme alkulohkon peliään ja putosi jatkosta. Elkjæristä en muista mitään, mutta sen sijaan muistan hyvinkin Marco van Bastenin, Ruud Gullitin, Frank Rijkaardin, Ronald Koemanin ja muut Hollannin Euroopan mestarit. Elkjær oli kentällä kahdessa ensimmäisessä ottelussa, mutta ei saanut maaliakaan aikaiseksi, istui penkillä viimeisen pelin Italia-tappiossa ja siihen päättyi hänen maajoukkueuransa 30 vuoden iässä. Pari vuotta myöhemmin hän ripusti nappikset naulaan lopullisesti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)