Miehekäs sisustuslehti

MMT-toimituksen ohrainen virvoitusjuoma väärään kurkkuun solahti, kun postiluukusta kolahti lehtitilaustarjous uudesta sisustuslehdestä. Lehden mainostettu anti teki niin suuren vaikutuksen, että koko toimitus teki saman tien kestotilauksen, vaikkei ole nähnyt vielä ensimmäistäkään numeroa. Puhumattakaan siitä, että olemme jo melkein voittaneet uuden auton. Arvontakupongin kuvassa näkyi kuitenkin Fiat 500, joten jäimme pienen ihmetyksen valtaan siitä, mitä tekemistä kuvan Fiatilla on palkinnoksi luvatun auton kanssa.

Toimitus on uudesta makasiinista innoissaan kuin pikkupoika pornolehdestä, koska katsomme sillä olevan valtavaa potentiaalia. Haluamme antaa täyden tukemme tällaiselle julkaisulle, joka ei esittele epätoivoisia kikkoja sixpackin kehittämiseen saati kuolleena syntyneitä pokausneuvoja, joten seuraavassa lehden esittelymateriaali lyhentämättömänä:

”Upouusi lehti iskee miehiseen makuun kuin vesuri vävypojan vätyksen pohkeeseen! Koti ja heittiö – sisustus- ja lifestyle-lehti tosikarjuille ja sellaisiksi haluaville! Jos rintamuksessasi orastaa jo ensimmäinen rintakarva, lehti on kuin tehty juuri sinulle! Ensimmäisessä tuplajättinumerossa jopa 169 sivua, joiden päälle kaataa kaljat. Lehden sivut on tehty erityisen imukykyisestä paperista! Avausnumerosta löydät mm. seuraavat mielenkiintoiset artikkelit:
- Kestotesti: kuinka kauan voi asua kämpässä siivoamatta?
- 10 keinoa peittää nopeasti oksennuksen haju asunnossa
- Pelit ja leikit: vietä hauska rähinäkänninen ilta ystävien seurassa – puukkohippa kotosalla
- Etiketti: riittääkö iltakattaukseen pelkkä viina vai pitäisikö olla purtavaa
- Hinta-prosenttisuhde ratkaisee? Asiantuntijaraati arvioi tositirpomiseen ideaaliset noin kympin hedelmäviinit
- Hanki paskainen sohva halvalla kirppikseltä – sohvatyynyjen välissä löytöjen aarreaitta
- Raakana vai lantringilla? Keskustelua dokaamisen filosofiasta
- 5 + 1 hyvää paikkaa sammua illan päätteeksi + BONUS: selviämisputkan sisustusratkaisut
- Yliarvostettu naapurisopu: kuinka välttää häätö vuokrakämpästä
- Viikon menu kympin budjetilla, enemmän pelimerkkejä alkoholiin
- Talotohtori neuvoo: miten osua aamuyöstä avaimella (kotioven) avaimenreikään ilman, että 130 desibeliä ylittyy
- Uudessa reportaasisarjassa Koti ja heittiö kiertää Suomen kovimmissa räkälöissä: Ensimmäinen pysäkki Saarijärvi – hyvää humalaista seuraa (jos sietää keskisuomalaisia), juopuneiden karaokea ja Kari Tapiota jukeboksista.

Hae uusi Koti ja heittiö lehtipisteestä jo tänään! Jos olet jo juonut kaikki päivärahasi, siitä vain kääntämään lehti lähimmästä lehtipisteestä. Pääasia, että me kustantajana saamme rahamme.”

Missä asennossa saunanoven pitää olla, eli sukuriitojen ristitulessa

Päijäthämäläinen sukuhaarani on ollut aina kohtalaisen riitaisaa väkeä, mikä ei liene epätavallista Suomessa varsinkaan perheissä, joissa tiettyyn sukupolveen on kasautunut vähän runsaammin lapsia (suuret ikäluokat). Niinpä lapsuuden kesinä Nuoramoisissa sain todistaa sukumme mökkikolhoosissa monenlaista sukuriitaa, kun isäni välillä purki tuntojaan sisarustensa ja vanhempiensa toiminnasta. Samalla rantatontilla lyhyiden välimatkojen päässä oli isovanhempieni kesämökki sekä kolmen heidän lapsensa pienemmät aitat, joten maaperä oli otollinen reippaalle riitelylle.

Vaikkei sisaruskatras, johon isäni kuului, kasvanut järin suureksi (yhteensä neljä), niin siihenkin mahtui musta lammas. Kyseinen naishenkilö oli perheen kuopus, joka raahasi mökille aina jotain renttuja tai muulla tavoin vinksahtaneita heppuja, jolta oli aina rahat loppu eli juotu, joka sai vanhemmiltaan kaikki törttöilynsä anteeksi, jota hänen vanhempansa tukivat salaa rahallisesti (joka tietenkin tuli ilmi) ja jota hänen vanhempansa tuosta kaikesta huolimatta varauksetta aina kehuivat ja puolustivat, kun taas muut, joilla oli paremmin asiat, jäivät vähälle huomiolle. Ja sehän aiheutti katkeruutta muissa sisarissa. Mainittakoon, että tämä rairaitätini oli kuitenkin ikävuosilla mitattuna aikuinen ja kolmen lapsen äiti, mutta eipä se vauhtia hidastanut, sillä rällääminen jatkui vuosikymmenestä toiseen.

Eräs vakioriidanaihe oli, Sysmässä kun oltiin, sahdin juominen. Isäni, hänen kunnollisempi siskonsa ja isoäitini keittivät lukemattomat sahdit rannan isossa padassa, josta kuurinan läpi laskettuna irtosi kertalaakilla sellainen 60 litraa sameanruskeaa kultaa. Sahtitynnyrin tyhjentämisestä saatiin mehevät riidat. Sahtimaltaat maksavat, jos ei maltaita, niin kuitenkin riittävästi rahaa, ja valmistaminen on työläs prosessi, joten kyllähän se kismittää, jos yksi vapaamatkustaja mieskaveriretkuineen imuroi ison osan tynnyristä. Usein he kävivät yön hiljaisuudessa hakemassa kellarista kannun poikineen ja pikkuhiljaa lipittelivät aamuyön tunneille asti, ja seuraavana päivänä manaamista riitti, kun tynnyrin pinta oli laskenut merkittävästi. Malttoivat jättää sentään hiivat pohjalle. Kun sahti oli hoidettu pois päiväjärjestyksestä, tuli heille tarve palata kaupunkiin. Tämä musta lammas ei osallistunut koskaan kuluihin, koska hänellä oli aina rahat loppu. Samasta syystä riitaa oli aina myös rannan sähkölaskun maksamisesta ja yleisesti epäsuhtaisesta maksamispolitiikasta.

Eräs mahtava riita tuli vessapaperin käyttämisestä. Rannassa oli yksi paskahuussi eli puucee (ei PC), jota kolme ruokataloutta käyttivät. Isäni repi pelihousunsa siitä, kun hänen hunsvotti siskonsa ei ostanut huussiin vessapaperia, vaan tuttuun tapaansa käytti muiden, kas kun oli ilmaista. Vessapaperigate kärjistyi lopulta siihen, että jokaisella oli omat vessapaperinsa puuceessä ja piti olla tarkkana, ettei vain käytä toisen paperia.

Isäni osasi riidellä vanhempiensa kanssa myös ilman deekusiskon osallisuutta. Yksi riita nähtiin aikoinaan yhteisen hernekeiton keittämisestä. Asia kulminoitui herneiden kypsyysasteeseen. Isoisäni vakaa ja tietenkin oikea käsitys oli, että ”herneiden piteä olla hahmossoa” eli herneiden täytyy näkyä ehjinä keitossa. Isäni mukaan hernekeitto oli raakaa, jos herneet eivät ole hajonneet. Sen jälkeen ei yhteisiä hernekeittoja keitelty. Isovanhempani eivät ymmärtäneet myöskään naudanlihan jättämistä sisältä punaiseksi (mediumkypsyys, puhumattakaan rare). Taisi olla selkeä sukupolvikysymys, sillä tuskinpa ennen sotia syntyneet ymmärsivät muuta kuin läpikypsän (ylikypsän) lihan.

Kestoerimielisyyden aihe oli saunanoven asento saunomisen jälkeen. Muistaakseni isovanhempani edustivat tässä asiassa koulukuntaa, joka heittää lopuksi saunanoven selälleen, jotta ilma pääsee vaihtumaan ja sauna kuivumaan. Isäni oli toisella kannalla. Hänen näkemyksensä oli, että saunan oven pitää olla kiinni, jotta kiukaan lämpö saa kuivatettua saunan kunnolla. Hän ei voinut käsittää, että isovanhempani tieten tahtoen mädännyttävät saunan, koska tietenkään se ei kuivu, jos kaikki lämpö päästetään pihalle. Kesällä jokapäiväisen tuntikausien saunomisen ja uimisen jälkeen sauna oli lattiasta kattoon läpimärkä, jolloin isäni jätti lopuksi oven kiinni ja hieman sen jälkeen isoäitini kävi avaamassa oven.

Olen aikuisiällä pohtinut tätä universaalia saunaongelmaa, vaikkakin saunani ei ole lähellekään samalla kuormituksella kuin tuolloin monen perheen käyttämä mökkisauna oli. Sitä käytettiin kovimpina kesinä 5–6 tuntia päivässä kuukauden putkeen. Lukematta Googlea tai asiaan perehtyneitä saunaoppaita olen päätynyt ratkaisuun, jossa alkuun pidetään ovi kiinni, jotta kiuas kuivattaa lauteet, ja vähän myöhemmin avataan ovi, jotta ilma vaihtuu. Tosin jälkimmäisellä ei taida paljon merkitystä olla, koska minulla on etunani koneellinen ilmanvaihto, toisin kuin mökillä oli. Sen aikaisella tekniikalla ilmanvaihtoa edusti räppänä. Toisaalta saunaan voi jäädä silti ummehtunut haju, jos pitää ovea koko ajan kiinni. Mutta kuinka kauan tulisi pitää ovea kiinni ennen kuin sen saa aukaista? Tai jos ovea pitääkin alkuun auki ja sulkee sitten? Täytyy jatkaa riitelyä itseni kanssa, kun ei noita sukulaisiakaan enää lähimaastossa näy.

Tsibale kauneinta Suomea

Kuntien tervetulokyltit ovat mielenkiintoinen ilmiö, jos ei kenenkään muun, niin minun mielestäni. Ne ovat niitä kunnan rajalla tönöttäviä mainoksia, joissa kunnan nimen alle tai ylle joku markkinoinnin Pelle Peloton on keksinyt kunnasta kertovan iskulauseen, joka antaisi mahdollisimman positiivisen mielikuvan satunnaiselle ohikaasuttajalle. Nykyisin nämä ”kyltit” löytyvät varmimmin kunnan kotisivuilta, kun halutaan tehdä sivuille eksyneelle heti kiva vaikutus. Useimmiten tällaiset tiivistykset ovat epäonnistuneita, koska niistä paistaa vahva väkisinvääntämisen meininki, ja myötähäpeä on päällimmäinen tuntemus, joka slogania lukiessa herää. Tämä taas johtuu siitä, että valtaosa Suomen kunnista on niin mitättömiä tuppukyliä, ettei niistä tahdo millään keksiä mitään positiivista sanottavaa. Yli 90 prosentissa tapauksia kunnan silmiinpistävimmät piirteet ovat pelto, metsä ja kirkko, ja niistä yksilöllisen iskulauseen veisteleminen voi käydä hieman työlääksi. Suomen olosuhteissa kaupungeiksi itsensä julistaneillakaan ei ole aihetta henkseleiden paukutteluun, sillä Suomen kaupungit ovat kaikki tuppukyläluokkaa rimaa hipoen yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Tämä ei suinkaan tarkoita, että olisin jokin Suomea alaviistoon tarkkaileva kosmopoliitti, vaan ihan tyytyväinen tuppukylän asukas itsekin.

Rauman rajalla yli viisikymmentä vuotta seissyt ”Ol niingon gotonas” on harvoja onnistuneita sloganeita, joka on aina nostanut vilpittömän hymyn huulille. Siitä tulee väkisinkin hyvä mieli ja lämmin tunne, mikä harvan kunnan rajaa ylittäessä tapahtuu. Siinä ja toisessa tunnetussa Rauma-lauseessa ”Raum o ain Raum” kiteytyy jotain olennaista Raumasta, vaikkei sitä suoraan tiedostakaan. Sellaista aitoutta ei kovin moneen kylttiin ole onnistuttu kiteyttämään (en ole raumalainen). Tämä kehu puuttumatta sen enempää siihen, millainen ”kaupunki” Rauma muuten on. Toisena satunnaisena esimerkkinä Sallan itseironinen ”In the middle of nowhere” huvittaa ja ärsyttää samanaikaisesti. Miksi täytyy käyttää englannin kieltä? Haluaako Salla viestiä myös ulkomaan eläville olevansa ”keskellä ei-mitään” (joten kannattaa kiertää kaukaa)?

Sen sijaan, että alkaisin pitää kuntien mainoslauseiden missikisoja, heitän timangisen ja triangelisen luovuuteni peliin ja tarjoan ilmaista vetoapua kuntien houkuttelevuuden lisäämiseksi. Toimituksen tulenarka ideariihi on käynyt kuumana kuin Grillimaisterin grilli, ja valmista nyhtökauraa on syntynyt. Seuraavassa mainittujen kuntien tulee hetimiten posauttaa singolla vanhat kyltit huitsin Sierra Nevadaan ja pystyttää kiireen vilkkaa uusi sekä sen viereen vuoronumeroautomaatti, koska siitä eteenpäin kuntaan pukkaa sisään väkeä sellaisella tungulla, että osa joutuu odottamaan vuoroaan rajalla, jotta mahtuisi sisään. Nyt valmiina, täältä alkaa laulaa:

Valintasi loppuelämäksi on komero, jos vaihtoehtona on Somero.
Jumala loi maan, ja seitsemäntenä päivänä hylkäsi Loimaan.
Taidat olla vähän tyhmä, jos kohteenasi on Sysmä.
Jos sinulta puuttui vielä masennusdiagnoosi, tsekkaa Vantaa!
Espoo – rikkaiden psykopaattien kasvualusta.
Helsinki – kaupungiksi tiivistynyt ahdistus.
Yhdistetään lohduttomat ja lahjattomat, saadaan Lohja.
Pori – lauma häiriintyneitä alkuihmisiä, joilla pakkomielteenä antaa kaikelle nimi ”karhu”.
Rauma – missä muualla tulisi mieleen kaivaa kaupungin läpi kulkeva leveä avoviemäri?
Jyväskylä – semiyksinkertaisten junttitihentymä keskellä kauneinta Suomea!
Kuopio – kuulla Savon murre ja kuolla myötähäpeästä.
Kuopio – ei ole synti syntyä savolaiseksi, mutta onhan se kauhea häpeä.
Lieksa – pätevä syy alkoholisoitua. (Tämä mainoslause sopii lukemattomiin muihinkin Suomen kuntiin)
Savonlinna – viimeisimmät havainnot 80-luvulta.
Mieti jotain hajutonta, mautonta, väritöntä ja mitätöntä, ja muistat Kouvolan.
Heinola – paikka, jossa kaikki kehitys pysähtyy ennen kuin ehtii edes alkaa.
Hartola – kuningaskunta, jonka kuningasta ei ole koskaan nähty eikä kohta näy enää alamaisiakaan.
Tampere – lääketieteellinen todiste siitä, että geneettisen ärrävian voi yhdistää matalaan äo:hon.
Lahti – Helsingin perstakiainen täytettynä persaukisilla wannabe-hesalaisilla.
Lihamuki – ja sekin oli jo liikaa kerrottu Lahesta.
Turku – maailman suurin elävien vitsien yhteenliittymä.
Mikä olisi vielä häpeällisempää kuin tunnustautua turkulaiseksi – muuta Raisioon!
Rahaa, golfkenttiä, purjehduskenkiä, itseriittoisuutta, vajaaälyisiä satuolentoja – niistä on tehty Naantali!
Uusikaupunki – ainoa syy ylittää kunnanraja on autotehdas.
Uusikaupunki – ei näytä uudelta eikä kaupungilta.
Vaasa – oli täällä aikoinaan huvipuisto.
Putosin puusta, löysin itseni Joensuusta.
Kunhan pääsen irti pannasta, lähden oitis Lappeenrannasta.
Jos et selvinnyt edes peruskoulusta, silloin sinun täytyy olla Oulusta.
Tunge perärööriisi vaivaiskoivusta tehty tappi, ja tunne, kuinka sisällesi kasvaa Lappi. (Ai ei ole kunta? Iha sama.)

Toimituksen jälkihuomautus 11.11.2020: Havahduimme yhtäkkiä karuun tosiasiaan, että tuskinpa kukaan nykysukupolven edustaja tajuaa otsikon viittaavan legendaarisen tunteiden tulkin, Erkki ”Ruusuja hopeamaljassa” Junkkarisen tunnettuun (?) lauluun Kappale kauneinta Suomea (1977), jossa Erkki esittelee myös taidokasta vihellystään.

Toimituksen toinen jälkihuomautus 11.11.2020: ”Erkki Runkkarinen”, hö-hö-hö-hö-hö-snork.