(Kirjoitelman lukemiseen sopiva taustabiisi: Miljoonasateen Vallankumous evp)
Taas on yhdet vaalit tuloillaan. Tällä kertaa valitaan valtakunnan parhaimmat sanansasyöjät Arkadianmäelle. Jokainen ehdokas lupaa edistää sitä asiaa ja ajaa tätä asiaa, vaikka todellisuudessa he toteuttavat eduskunnassa vain ja tasan tarkkaan puolueen linjaa, ja siinä sivussa edistävät reippaasti myös omaa etuaan. Ja kun koittaa hallituksen muodostamisen aika, niin jokainen puolue unohtaa vaikka koko vaaliohjelmansa ollakseen hyvää pataa voittajapuolueen kanssa. Miten niin yltiökyynistä?
Eduskuntaa vesi kielellä odottavilla puolueiden jonokkailla on yllättävän paljon yhteneväisyyksiä prostituoituihin. Tiedän, että joku siellä kiljuu (nam… kiljua) tämän olevan kaikkea muuta kuin omaperäinen ajatus, mutta kirjoitan aiheesta joka tapauksessa, koska se on lystiä. Molemmissa maleksitaan toreilla ja kadun kulmilla itseään kaupittelemassa, molemmissa ansaintapotentiaali on kova (riippuen siitä kuinka houkuttelevaksi pystyy itsensä ”naamioimaan”) ja molemmissa ylhäällä on sutenööri naruja vetelemässä ja pitämässä todellista valtaa.
Olen useana aamuna saanut todistaa yhden edustajaehdokasprostituoidun itsensä kaupittelua erään torin laidalla. Silmiin on pistänyt se, että kokoomusihmepoika on ollut joka kerta varsin kärsivän näköinen ja vaitonainen. Puhepuolta on ollut hoitamassa aina joku muu ja hän on ollut debatissa sivustakatsojana. Melkoisen kontrastin luo hänen vaalivankkurinsa vieressä seisova messevä banderolli, jossa kaveri poseeraa puku päällä rento voittajan ilme kasvoillaan. Mahtipontisen vaalilakanan vieressä utuisen hyperkosteassa kevätaamussa kyhjöttää lyhyt mustaan Gore-Tex-takkiin sonnustautunut eksynytilmeinen nulikka. Ohi kulkiessani olen tuntenut säälinsekaista vahingoniloa kaveria kohtaan. Ei ole herkkua kuunnella kylähullujen päätöntä paasausta, koska mitä politiikan kansanversioon tulee, on hurjimmat huru-ukot aina eniten äänessä. Fiksut ja järjissään olevat tajuavat vaieta tietämättömyytensä. Eikä se vielä mitään, että saa kuunnella korvat punaisena mitä älyttömimpiä möläytyksiä, vaan arvokas äänestäjäkandidaatti pitäisi lisäksi ottaa vakavasti ja vastata hänen argumentointiinsa asiallisesti, vaikka käsi jo hapuileekin kännykältä pakkohoitolaitoksen numeroa (miksi ehdokkaalla olisi pakkohoitolaitoksen numero talletettuna kännykässään?).
Hurjimpia juttuja kuulin ties kuinka monennen käden tietona erään jo pitkään maan eturivin poliitikkona ja ministerinä toimineen konkarin kampanjoinnista. Mies kuulemma kiertää kaikki maakunnan vanhusten hoitolaitokset ja jättää vähintään kynän (kera nimen ja äänestysnumeron) itsestään muistoksi hoidokille. Äänestyspäivänä moni puoli- tai kokodementoitunut kirjoittaa kyseisen ehdokkaan numeron äänestyslippuun, koska muuta ei ole mielessä kuin saatu kynä ja siinä komeileva numero. Kuulostaa siltä kuin joku syyllistyisi häikäilemättömään vanhusten ja sairaiden hyväksikäyttöön omien poliittisten (ja taloudellisten) tarkoitusperien edistämiseksi. Tällaiselle kieroilijalle pitäisi lätkäistä kansanedustajuuden sijaan elinkautinen. Valitettavasti tähän mennessä miehelle on langetettu aina se ensimmäinen.
Nolon lisänsä kampanjointiin tuo ehdokkaiden henkilökohtaiset vaalimainokset. Olen bongannut lehdestä neljän eri ehdokkaan olevan ”inhimillinen tekijä”. Ettekö parempaan pystyneet kuin moiseen latteuteen? Kaipa suurimmasta osasta ehdokkaita löytyy edes hitusen inhimillisyyttä, vaikka joidenkin inhimillisyys voidaan hyvällä syyllä saattaa epäilyksenalaiseksi. Äänestäjäkunnan lipominen on hienovarainen taitolaji. Eräs poikkeustapaus ilmoitti olevansa ”aito muistivammainen, hyvä poliitikko”. Rehellisyydestä tulee plussaa, mutta tuskinpa kukaan haluaa äänestää muistiongelmaista ajamaan kansan asiaa (Kenen asia? Mikä asia?). Täsmennettäköön, että ”kansan asian ajaminen” on vitsi, koska eduskunnassa valtaa käyttävä hallitus ajaa kulloinkin tietyin perustein luokiteltujen kansanryhmien (yrittäjät, suurituloiset, ydinvoiman kannattajat, perheelliset, eläkeläiset, työläiset, maanviljelijät, kestävän kehityksen kannattajat, turkistarhaajat, pääkaupunkiseudulla asuvat, jne.) asiaa muun kansan joutuessa kärsimään päätöksistä. Ei ole yhtä yhtenäistä kansaa saman sateenvarjon alla. Tietty kansanosa seisoo kulloinkin sateenvarjon alla muiden seistessä sateessa.
Mitäpä minä tässä mouruan. Kyllä minullekin kelpaisi kansanedustajan huikea palkka lisineen ja uskomattomine etuineen, esim. saa äänestää omasta palkankorotuksestaan. Ja onhan minullakin monista tärkeistä asioista mielipiteitä ja joistakin (harvoista) ihan järkeviä sellaisia. En vain mitenkään kykene näkemään itseäni puolueen paikallisosaston kokouksessa puimassa asioita, joihin minulla ei ole viime kädessä mitään vaikutusta. Tämän totuuden kieltäminen on varmaan monen ruohonjuuritason rivipoliitikon eteenpäin ajava voima. Sekä tietty vallan- ja rahanhimon sävyttämä unelma etenemisestä politiikan (eduskuntatalon) portailla.
Loppukaneettina: Aionko äänestää? Tietenkin äänestän, kuten olen kaikissa kunnallis-, seurakunta-, EU-parlamentti- ja eduskuntavaaleissa tehnyt. Vain siten voin vaikuttaa. Täytyypä ostaa lisää pumpulipuikkoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti