Raanu

Raanu on perinteinen suomalainen seinätekstiili, jota on aiemmin käytetty myös peitteenä. Näin minulle kertoi Wikipedia. Olinkin arvellut sen olevan jotain sen tapaista kuin ryijy. Näyttää varmaan aika erikoiselta jollekin toisen kulttuurin edustajalle, kun suomalaisiin perinteisiin kuuluu mattojen ripustaminen seinälle. Seinämattojen harrastaminen taitaa olla nykypäivänä aika harvinaista kotitalouksissa.

Vaan miten on mahdollista, että valitsen postaukseksi aiheen, joka tympeysasteeltaan kohoaa sellaisiin lukemiin, joka ajaisi olemattomat lukijatkin harkitsemaan seppukua? No koko juttu meni näin: Miljoonasateen biisissä Kerran elämässä kertsi kuuluu seuraavasti:

Läpi myrskysään ja tuulen
läpi näiden vuosien
sinun naurusi mä kuulen kaikkialle
Minä muistan myskin tuoksun
kilinää sun korvisten
sinun selkärankas juoksun lantiolle

Vaikka satais raakaa räntää
minä muistan sun sedän
kun se kesken kaiken säntää ullakolle
Ja me maataan hetekalla
eikä huomaa mitään hän
kun sä hirviraanun alla annat mulle

Kaiken tämän turhan alustuksen jälkeen seuraa tarinan kliimaksi. Youtubessa laulua oli kommentoitu seuraavasti:

Kommentoija 1: ”Hirviraadon alla on se mun ykkösmesta.”
Kommentoija 2: ”Hirviraanun alla… ei raadon.”
Kommentoija 1: ”Kakkosmesta.”

Mielikuva hirviraadon alla rakastelusta oli niin mieletön, että olin ratketa. Samoin kommentoija 1:llä oli tilanne hyvin hallussa.

Jälkikirjoitus: Ihan kiusallani valitsin seppukun sen tunnetumman vaihtoehdon sijasta. Sivistä itseäsi, jurpo. Ja keskisormea perään.

Jälkikirjoitus nummer två: Tykkään jälkikirjoituksista, jos et ole vielä huomannut. Enkä kutsu niitä post scriptumeiksi. Kenties post rectumeiksi, mutta ehkä joku toinen kerta.

Jälkikirjoitus 3: On nämä niin kivoja.

Jälkikirjoitus 4: Okei, tämä vielä, sitten riittää. Ei kun vielä yksi. Ei sittenkään.

Jälkikirjoitus 5: Ketä yritän huijata? Ketä, ketä, ketä, ketä… mikä hiton ”ketä”? Onko se edes suomea?

Melatoniini, tuo jumalten nektari

Olen taas viisastunut niin, että muutos on havaittavissa jopa päivänvalossa ilman kiikareita. Olen oppinut, että melatoniini on ihmisen luontaisesti erittämä pimeä- tai unihormoni, joka ylläpitää unta. Hienoin juttu melatoniinissa on se, että kyseistä hormonia saa nykyisellään suoraan lääkkeenä, joka todistettavasti auttaa nukahtamisessa. Melatoniini on siis paljon luonnollisempi vaihtoehto unilääkkeeksi kuin kovan kaliiberin kemialliset mömmöt, jotka saattavat aiheuttaa kaikenlaisia arveluttavia sivuvaikutuksia, kuten hallusinaatioita ja joukkomurhia.

Minulla oli tässä taannoin kausi, kun en meinannut millään pysyä hereillä töissä. Työni on normaalia (mikä nyt normaaliksi voidaan määritellä) kahdeksasta neljään työn ääressä kulutettavaa aikaa eikä mitään yövuoropöllöilyjä. Iltapäivisin alkoi aina armoton pilkkiminen ja välillä oli tempaistava pieni siesta vessassa, kun silmät eivät pysyneet auki. Mutta tuosta on jo aikaa, eikä minua ei ole nukuttanut töissä ainakaan puoleen vuoteen. Mikä siis neuvoksi? No melatoniini tietenkin. Tietojeni mukaan Virosta saa melatoniinia apteekeista ilman reseptiä. Eiköhän sillä korjaannu unensaantivaikeudet työpaikalla. Sama lääke moneen tarkoitukseen: toiset napsivat melatoniinia, jotta saisivat öisin unta, minä sen vuoksi, jotta saisin töissä unta.

Tikkaritikkufarmi

Lystikäs harrastevinkki: syö tikkareita, säilytä tikut ja perusta tikkaritikkufarmi. Chupa Chupsit ovat tarkoitukseen hyviä, koska niissä on jämäkät muoviset tikut. Kerää tikkuja vaikka purkkiin ja seuraa farmisi kasvua. Kannattaa valita läpinäkyvä purkki, jolloin farmin seuraaminen on helpompaa. Purkin ei tarvitse olla kannellinen, koska tikut eivät karkaile. Farmin kasvaminen edellyttää, että syöt tikkareita. Kun tikkuja on kertynyt tolkuton määrä, voit askarrella niistä vaikka laivan pienoismallin tai lystikkään mobilen. Tikkaritikkufarmin eräs variaatio on jäätelötikkufarmi.

Kuka tekisi työt, kun minä kehitän itseäni?

Olisi kiva lukea päätoimisesti älykkäiden ihmisten älykkäitä kirjoja ja kirjoituksia. Kun lukee paljon, voi joukkoon eksyä myös viisaiden ihmisten viisaita kirjoituksia, jolloin kenties itsekin viisastuisi. Aina joukkoon eksyy kaikkea joutavaa paskaa, jonka olisi voinut jättää lukematta. Mutta se olkoon viihdettä eikä kaduta sitä, koska pelkän asian lukeminen pehmentää ajan mittaan pään ja voi johtaa harhaan omasta kaikkivoipaisuudesta. Kaiken lukemisen oheen voisi välillä pohdiskella syvällisiä ja kuopsuttaa nivusaluettaan. Esteeksi tälle kaikelle itsensä kehittämiselle, persoonallisuuden muokkaukselle ja muulle ufoilulle muodostuu päivätyö.

Jos työ ei ole kutsumus, se on vitsaus. Tai jotain muuta. Vaikkapa riippakivi, joka järven selälle soutaessasi on kiinni jalassasi eikä veneen lenkissä. Päästyäsi järven selälle mieleesi saattaa juolahtaa, miksi ihmeessä olet soutanut sinne ja mihin tämäkin vertaus johtaa. Ennen kuin pussitan itseni lopullisesti, leikitään, että vene on työyhteisösi. Ja riippakivi on työnteko ja asenteesi siihen. Keikutapa venettä ja päädyt riippakivesi kanssa pohjaan. Hyppää pois veneestä ja yritä uida – sama lopputulos. Tavallisin materialistisin avuin varustetulle tavalliselle ihmiselle jää aika vähän vaihtoehtoja työlle. Sitä on pakko tehdä, jos mielii pitää perheen leivässä, ja leluissa, ja autovakuutuksissa, ja asuntoveloissa, ja lääkkeissä, ja huvipuistoissa, ja uimakouluissa. Muodostuiko kuva? Jos ei, niin se johtuu siitä, etteivät kielikuvani toimi.

Todistettavasti työ on osa elämääni, joten työelämää on olemassa. Voisin kyllä kernaasti irrottaa työn elämästä. Jotta työelämä soljuisi edes siedettävästi, tulisi riippakivi varmaan nähdä jonakin muuna kuin riippakivenä. Jos se olisi pala styroksia, siihen voisi suhtautua kevyemmin. Jos siitä löytäisi uusia haasteita, kivestä voisi tulla vaikka lokkilintu. Uusien haasteiden ja lokin kanssa on vain se riski, että juttu voi paskoa silmille. Mene sanomaan esimiehelle, että tarvitset lisää haasteita, niin saat varmasti lisää töitä. Lisää rahaa et kuitenkaan tule näkemään. Paitsi että työ voi muuttua työvoittoiseksi, vaarana on työn muuttuminen mielekkääksi ilman lisäkorvausta. Sekös hiertäisi. Työn hallinta on sitä, että pystyy sisällyttämään työpäivään maksimaalisen määrän lossittelua (= tehotonta työaikaa) ja salaamaan sen muilta. Työnteon teeskentely on siis olennainen osa työn hallintaa.

Monelle nuoremman sukupolven edustajalle on valjennut, että kannattaa toteuttaa kutsumustaan, vaikkei siitä saakaan työtä aikaiseksi. Sitten ollaan työttömiä ja nautitaan elämästä suppeammin resurssein. Se on ihan jees, lauloi Egotrippi.

Yritin opettaa teelusikkaani tekemään työni puolestani, vaan eihän se piru pysynyt edes pystyssä. Liekö kännissä. Siinä se vain makailee päivät pitkät pöydällä tiedottomassa tilassa. Ehkä lusikka on nähnyt sen verran paljon työtäni, että se teeskentelee kuollutta, jottei joutuisi vaikeuksiin eli töihin. Tulen kateelliseksi teelusikalleni. Se on fiksumpi kuin minä.