Olen taas viisastunut niin, että muutos on havaittavissa jopa päivänvalossa ilman kiikareita. Olen oppinut, että melatoniini on ihmisen luontaisesti erittämä pimeä- tai unihormoni, joka ylläpitää unta. Hienoin juttu melatoniinissa on se, että kyseistä hormonia saa nykyisellään suoraan lääkkeenä, joka todistettavasti auttaa nukahtamisessa. Melatoniini on siis paljon luonnollisempi vaihtoehto unilääkkeeksi kuin kovan kaliiberin kemialliset mömmöt, jotka saattavat aiheuttaa kaikenlaisia arveluttavia sivuvaikutuksia, kuten hallusinaatioita ja joukkomurhia.
Minulla oli tässä taannoin kausi, kun en meinannut millään pysyä hereillä töissä. Työni on normaalia (mikä nyt normaaliksi voidaan määritellä) kahdeksasta neljään työn ääressä kulutettavaa aikaa eikä mitään yövuoropöllöilyjä. Iltapäivisin alkoi aina armoton pilkkiminen ja välillä oli tempaistava pieni siesta vessassa, kun silmät eivät pysyneet auki. Mutta tuosta on jo aikaa, eikä minua ei ole nukuttanut töissä ainakaan puoleen vuoteen. Mikä siis neuvoksi? No melatoniini tietenkin. Tietojeni mukaan Virosta saa melatoniinia apteekeista ilman reseptiä. Eiköhän sillä korjaannu unensaantivaikeudet työpaikalla. Sama lääke moneen tarkoitukseen: toiset napsivat melatoniinia, jotta saisivat öisin unta, minä sen vuoksi, jotta saisin töissä unta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Joku on lukenut näitäkin joskus
-
Olen taas vaihteeksi innostunut luukuttamaan Mikko Kuoppalaa, lupaavaa nuorehkoa sanataiteilijaa (s. 1981), joka myös taiteilijanimellä Pyhi...
-
Takauma: heinäkuu 2013 ja kesä kukkeimmillaan. Riemurinnoin kaahailen Sysmän kirkonkylälle, sillä okulaareissani siintelevät maailmankaikkeu...
-
Metrilakuindeksi kannattaa huomioida markkinatorilla käydessä, ts. kuinka monta metriä lakua saa viidellä eurolla. Nykyisin lähtökohta taita...
-
Mahtava meno, tiukka etukeno, herkällä tatsilla, rumpusatsilla, jee jee jee! Hölmö renkutus jäi päähän, koska se toistui lukemattomia kertoj...
-
Taisi olla itse V. A. Koskenkorva (Valtion Alkon Koskenkorva), joka tokaisi aikoinaan tyhjentävän itsestään selvästi pirtin pöydän ääressä, ...
-
Olimme ruokaostoksilla, kun vihannesosastolla äkkäsin superkirsikkatomaatteja. Hilpeästä kevennyksestä huvittuneena vinkkasin vaimollekin nä...
-
Kun viime vuoden kesähelteillä loikkasin kehityksen portaita pari askelmaa ylöspäin ja hankin Android-puhelimen, en tiennyt millaiseen kurim...
-
Saarioinen taas valmiiksi pöydän laittaa, perinteiset herkut hyvältä maittaa, jouluna on aikaa olla seurassa toisten, kun jouluruokaa on ...
-
Puolijumalallinen Leevi and the Leavings -legenda, nyttemmin autuaammille laulumaille kaksimielisyyksiä ja muita rasvaisia juttuja viljelemä...
-
Uusi Suomi -nettilehdellä on Puheenvuoro-niminen blogipalvelu, johon on hilautunut lukuisia maamme sanavalmiita yksilöitä. Blogipalvelu edus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti