Nyt käsi sydämelle, kuinka moni mies on pidellyt kättä kalsareiden sisällä? Kättä ei tarvitse laittaa sydämelle, jos se on jo kalsareissa. Muinaisessa Pulmuset-sarjassa Al Bundy aina töistä kotiin saavuttuaan rojahti ensimmäisenä sohvalle ja työnsi käden housun etumuksesta sisään. Ja aina se oli olevinaan hauskaa. Al Bundy teki tosin suorituksen vajavaisesti: käsi meni hädin tuskin puolittain housuihin, joten vällykäärmeelle asti sormet tuskin mitenkään ulottuivat. Ehjän suorituksen esti varmaan vapautta vaalivan Amerikan Yhdysvaltojen siveyslait.
Heijarin helliminen on joka miehen perusoikeus. Siinähän ei ole kysymys karkeasta Spanking The Monkey -tilanteesta, vaan hellästä hetkestä uskollisimman ystävän kanssa. Se on hyvin tehokas stressinpurkutapa. Pieni kuopsuttelu, kutittelu ja silittely muistuttavat miestä elämän perusarvoista, siitä miten parhaat asiat elämässä ovat kovin yksinkertaisia.
Joten tartu toimeen rohkeasti. Toki kannattaa varata mahdollisimman rauhallinen hetki kahdenkeskisen kaveruuden vahvistamiseen, etteivät ulkoiset häiriötekijät pilaa tuokiota. Pahimpia ulkoisia häiriötekijöitä on samassa taloudessa asusteleva räksyttävä naishenkilö, jolta saattaa irrota sellaisia rakentavia kommentteja kuin ”taasko sulla on käsi siellä palleissa?” ja ”lopeta, toi on tosi iljettävää”. Nainen ei voi koskaan ymmärtää.
perjantai 24. elokuuta 2012
torstai 23. elokuuta 2012
Sakki ja Matti (tästä ei tule turkulaisvitsiä)
– Mitäs peliä sakki pelailee?
– Tämä sakki ihan vaan sakkipeliä pelailee.
– Vai tällaisella sakilla sitä sakkipeliä pelataan.
– Ollaanhan me sellainen sakki, jolta sakkipeli taittuu.
– No onkos sakilla sakkimatti jo tullut?
– Ei, sakki-Matti joutui jäämään kotiin. Sillä oli jännetupin tulehdus, joten Matti on sakista poissa tänään.
– No milläs sitä sakkia pelataan, jos ei sakissa sakki-Mattia ole?
– Kyllä tällä sakilla sakki luistaa ilman Mattiakin. Ei sakki yhtä Mattia kaipaa.
– Täytyypä jatkaa tästä matkaa. Sakki odottaa.
– Ai sakkisakki?
– Ei, petankkisakki.
– Tämä sakki ihan vaan sakkipeliä pelailee.
– Vai tällaisella sakilla sitä sakkipeliä pelataan.
– Ollaanhan me sellainen sakki, jolta sakkipeli taittuu.
– No onkos sakilla sakkimatti jo tullut?
– Ei, sakki-Matti joutui jäämään kotiin. Sillä oli jännetupin tulehdus, joten Matti on sakista poissa tänään.
– No milläs sitä sakkia pelataan, jos ei sakissa sakki-Mattia ole?
– Kyllä tällä sakilla sakki luistaa ilman Mattiakin. Ei sakki yhtä Mattia kaipaa.
– Täytyypä jatkaa tästä matkaa. Sakki odottaa.
– Ai sakkisakki?
– Ei, petankkisakki.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Joku on lukenut näitäkin joskus
-
Olen taas vaihteeksi innostunut luukuttamaan Mikko Kuoppalaa, lupaavaa nuorehkoa sanataiteilijaa (s. 1981), joka myös taiteilijanimellä Pyhi...
-
Takauma: heinäkuu 2013 ja kesä kukkeimmillaan. Riemurinnoin kaahailen Sysmän kirkonkylälle, sillä okulaareissani siintelevät maailmankaikkeu...
-
Metrilakuindeksi kannattaa huomioida markkinatorilla käydessä, ts. kuinka monta metriä lakua saa viidellä eurolla. Nykyisin lähtökohta taita...
-
Mahtava meno, tiukka etukeno, herkällä tatsilla, rumpusatsilla, jee jee jee! Hölmö renkutus jäi päähän, koska se toistui lukemattomia kertoj...
-
Taisi olla itse V. A. Koskenkorva (Valtion Alkon Koskenkorva), joka tokaisi aikoinaan tyhjentävän itsestään selvästi pirtin pöydän ääressä, ...
-
Olimme ruokaostoksilla, kun vihannesosastolla äkkäsin superkirsikkatomaatteja. Hilpeästä kevennyksestä huvittuneena vinkkasin vaimollekin nä...
-
Kun viime vuoden kesähelteillä loikkasin kehityksen portaita pari askelmaa ylöspäin ja hankin Android-puhelimen, en tiennyt millaiseen kurim...
-
Saarioinen taas valmiiksi pöydän laittaa, perinteiset herkut hyvältä maittaa, jouluna on aikaa olla seurassa toisten, kun jouluruokaa on ...
-
Puolijumalallinen Leevi and the Leavings -legenda, nyttemmin autuaammille laulumaille kaksimielisyyksiä ja muita rasvaisia juttuja viljelemä...
-
Uusi Suomi -nettilehdellä on Puheenvuoro-niminen blogipalvelu, johon on hilautunut lukuisia maamme sanavalmiita yksilöitä. Blogipalvelu edus...