perjantai 24. elokuuta 2012

Käsi kalsareissa

Nyt käsi sydämelle, kuinka moni mies on pidellyt kättä kalsareiden sisällä? Kättä ei tarvitse laittaa sydämelle, jos se on jo kalsareissa. Muinaisessa Pulmuset-sarjassa Al Bundy aina töistä kotiin saavuttuaan rojahti ensimmäisenä sohvalle ja työnsi käden housun etumuksesta sisään. Ja aina se oli olevinaan hauskaa. Al Bundy teki tosin suorituksen vajavaisesti: käsi meni hädin tuskin puolittain housuihin, joten vällykäärmeelle asti sormet tuskin mitenkään ulottuivat. Ehjän suorituksen esti varmaan vapautta vaalivan Amerikan Yhdysvaltojen siveyslait.

Heijarin helliminen on joka miehen perusoikeus. Siinähän ei ole kysymys karkeasta Spanking The Monkey -tilanteesta, vaan hellästä hetkestä uskollisimman ystävän kanssa. Se on hyvin tehokas stressinpurkutapa. Pieni kuopsuttelu, kutittelu ja silittely muistuttavat miestä elämän perusarvoista, siitä miten parhaat asiat elämässä ovat kovin yksinkertaisia.

Joten tartu toimeen rohkeasti. Toki kannattaa varata mahdollisimman rauhallinen hetki kahdenkeskisen kaveruuden vahvistamiseen, etteivät ulkoiset häiriötekijät pilaa tuokiota. Pahimpia ulkoisia häiriötekijöitä on samassa taloudessa asusteleva räksyttävä naishenkilö, jolta saattaa irrota sellaisia rakentavia kommentteja kuin ”taasko sulla on käsi siellä palleissa?” ja ”lopeta, toi on tosi iljettävää”. Nainen ei voi koskaan ymmärtää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Joku on lukenut näitäkin joskus