perjantai 5. lokakuuta 2012

Sensaatio! Blogistin navasta löytyi Graalin malja?

Navan arkeologisissa kaivauksissa on edetty ennätyssyvyyteen. Kivettyneen ja segmentoituneen napanöyhdän joukosta on kaivettu esiin vanha juomapikari, jonka oletetaan olevan Graalin malja.

”Meillä on vahva käsitys siitä, että käsissämme on todellakin myyttinen Graalin malja”, toteaa kaivauksia johtava Johnny B. Nosedigger Lontoon kansallismuseosta. ”Vanhat kryptiset tekstit ovat viitanneet siihen, että itse kuningas Arthur kävi piilottamassa maljan blogistin napaan estääkseen kallisarvoisen esineen joutumista vääriin käsiin. Arthurin idea oli nerokas – kukapa keksisi etsiä maljaa jonkin tuikituntemattoman suomalaisen bloggailijan navasta?” Nosedigger sanoo.

Nosedigger kertoo tämän olevan ensimmäinen kerta, kun kenenkään navasta tehdään näin arvokkaita löytöjä. Hän muistaa viime vuosilta vain yhden tapauksen, jossa Titanicin kansituoli löydettiin erään glasgowlaisen baarimikon navasta.

Seuraavaksi malja aiotaan puhdistaa monimutkaisessa prosessissa, jossa esineen ympäriltä irrotetaan varovasti siihen vuosisatojen aikana kertynyt nöyhtä. Jatkokaivauksista Nosedigger pysyy vaiteliaana, mutta kenttäarkeologi Edmund Hilarious väläyttää mahdollisuutta laajentaa kaivauksia blogistin nenään. ”Ties vaikka sieltä löytyisi kuningas Arthurin Excalibur-miekka”, Hilarious vihjaa.

Blogin pitäjä on seurannut tilanteen kehittymistä etäämmältä. ”On hieman kiusallista, kun lukuisat arkeologit häärivät navan ympärillä. Yleensä olen tottunut siihen, että vain juttuni pyörivät oman navan ympärillä tai sen alla. Mutta toisaalta onhan tämä ollut aika jännittävää aikaa. Ja bonuksena olen saanut ilmaisen navanpuhdistuksen”, allekirjoittanut blogipelle kommentoi tilannetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Joku on lukenut näitäkin joskus