Pienenä poikana yksi lempijekuistani liittyi viinirypäleisiin. Alkuvalmisteluna söin monta viinirypälettä ja kasasin niiden siemenet keoksi. Sitten otin yhden viinirypäleen, halkaisin kahtia ja koversin sen sisään kuopan. Kuoppaan tungin ison kasan syömistäni rypäleistä säilömiäni siemeniä. Sen jälkeen suljin ”kannen” ja tarjosin viinirypälettä isälleni. En muista varmasti, onnistuiko temppu kertaakaan. Taisi onnistuakin, mutta ehkä isäni laittoi rypäleen suuhunsa tietoisena jekustani, jotta sain onnistumisen iloa.
Näkihän sen ilman tiukempaa tarkastelua, että viinirypälettä oli peukaloitu. Sen verran kömpelö oli naamiointi. Jälkeenpäin ajatellen olisi ollut nokkelampaa tehdä vaikka pieni viilto rypäleen päähän ja tunkea viillosta siemenet sisään vaikka jollain tikulla tai veitsen kärjellä. Nykyisin viinirypälejekun toteuttaminen on entistä haastavampaa, koska kaupoissa myytävät viinirypäleet ovat poikkeuksetta siemenettömiä. Täysin munattomilla rypäleillä ei temppua toteuteta.
Päälle päätteeksi vielä vähemmän suositeltava jekku. Sain muksuna hoitotätini lapsilta lahjaksi silloisen kuumimman trendihyödykkeen eli aivastuspulveria. Se oli minikokoinen punainen muovipullo, jossa oli sininen korkki. Sisältöä voi vain arvailla tai googlettaa, mutta arvelen sen sisältäneen ainakin valkopippuria. Eräänä iltana, kun isäni oli nukahtanut sänkyyn, kaivoin pullon ja sirotin jauhetta hänen sieraimiinsa. Reaktio ei ollut toivotunlainen. Hän ryntäsi rakettina vessaan huuhtelemaan kauheaa polttoa ja kirvelyä nenässään. Aivastusta ei tullut, mutta silmitön raivari tuli. Sen havaitsi pään punaisuudesta ja huutamisesta. Aivastuspulveripulloa en sen koommin nähnyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti