Jo joutui armas aika ja suvi suloinen, mutta jätetään Armas ja Suvi miettimään, jäikö Arvo ansaitsematta, kun piirun verran paremman kirjapiirin tahmaisiin käsiin on tarttunut mestariteos, jota ei saa ravistelemallakaan irti. Ari Väntäsen tykittämä Apulanta-yhtyeen historiikki Kaikki yhdestä pahasta on sellaista herkkujen herkkua, että oksat helvettiin muovikuusesta. Onhan se niin ja näin on, että paperinivaskan julkaisusta on vierähtänyt tovi isovaarin taskunauriissa, mutta asiaa täytyi vähän kypsytellä, vaikken tiedäkään, mitä haluan sanoa sillä. En ole rock-elämänkertoihin ennen kajonnut, mutta tämän luinkin pariin kertaan. Sen verran miellyttävää oli perehtyä näiden saman sukupolven jannujen edesottamuksiin. Tapahtumaympäristöinä pyörivät Heinola ja Lahti ovat myös kovin tuttuja mestoja, joten sekin lisäsi vetoa.
Bändin jäsenet Toni, Sipe, Antti, Tuukka, Jönssi/Parta-Sami ja muu revohka sukkuloivat läpi 1990- ja 2000-lukujen punk-, punkrock-, rock-, poprock- ja rockrock -skenen törmäten moniin hienoihin persooniin. Matkalle mahtuu mitä viihdyttävimpiä tarinoita ja sattumuksia. Kirja perustuu pitkälti Wirtasen Tonin ja Santapukin Sipen/Simon tarinointiin. Heinolan Heilin helmoista ponnistanut (ei se sieltä ponnistanut, mutta kuulosti hauskalta) bändi on hilannut itsensä hämmentävällä TSI-mentaliteetilla (se toinen TSI, ei volkkarin surkea moottori) kansakunnan kaapin päälle, koska kaappiin tämä kolmen hengen pikkujättiläinen ei enää mahtuisikaan. Teos on pullollaan hyviä heittoja ja hulvattomia juttuja, joten tässä muutama esimerkki:
”Levyllä (Mikä ihmeen Apulanta?) vierailevat Tuukka Temonen ja Tehosekoittimen Matti Mikkola, jotka soittavat Melody-Pops-tikkareita.”
Toni: ”Temonen on hienoin lavahahmo ikinä. Sen soitto oli aluksi ihan paskaa, koska ei ihminen sellaisissa asennoissa soittamaan pysty, mutta voi vittu, miten hienolta se näytti. Tuukalla oli muuvit hallussa. Se kaatuili, se oli kuin Morrison ja Cobain samassa paketissa, todella viihdyttävä esiintyjä.”
Toni: ”Väsyneen iskelmähitin soittaminen oli mulle ja Sipelle kainalopieruvitsi. … No, me mentiin Sipen kanssa Hämeenlinnaan, soiteltiin kaduilla ja nähtiin silloinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen. Se ei suostunut kirjoittamaan kitaraani, että ”köyhiltä selkä poikki”, vaikka pyysin.”
”Apulanta alkoi jakaa Lyseonmäen koululla rockstipendiä. Sipe: ”Pankki tai klubi saattoi antaa heinolalaiselle huippuabiturientille lakkiaisissa satasen tai muutaman kymmenen markkaa. Me päätettiin jakaa kolmentuhannen markan stipendi ”rockhenkisestä toiminnasta”.”
Sipe: ”Mä menin kevätjuhlaan kuuntelemaan, kun rehtori kuulutti Apulanta-yhtymän stipendin – me oltiin yhtymä silloin. Oli hauskaa, kun vanhan liiton opettaja joutui puhumaan juhlayleisön edessä rockhenkisestä toiminnasta. Lukion hikarit olivat nyreinä, kun saivat vain pikkurahoja kun taas se hyljeksitty rokkari sai kolme tonnia.”
Toni: ”Me improvisoitiin siellä Simon kanssa sinkulle (Reunalla) b-puolet. Syntyi Gorillaz-henkiset ja reggaevaikutteiset kappaleet ”Rai-rai-rai” ja ”Japa-japa-jaa”. Kirjoitin lyriikat pahvilautasen pohjaan samalla kun ajoin autolla studiolle. Vitutti niin, ettei ole tottakaan. Kun toimitusjohtaja Tiainen sai b-puolet kuultavakseen, se soitti ja sanoi: ”En ole koskaan hävennyt yhtäkään Apulanta-biisiä, mutta nyt sekin muuttui.” No itsepähän tilasi.”
Toni: ”Reunalla-sinkku ilmestyi samana päivänä kuin Heinola 10. Albumillahan Reunalla on nimeltään Reunallat, koska me päätettiin laittaa kaikkien biisien nimien perään t. Se vasta oli paska idea.”
Vain yksi asia jäi askarruttamaan fragmentoitunutta mieltämme: mitä se tahma käsissämme oli?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti