Yksiosaisessa sarjassa Suomen kielen kauneimpia kukkia esittelen tänään erityislaatuisen sanan. Poika veti päällensä housut, jotka olivat menneet pieneksi. Tokaisin siihen, että pojan housut ovat kikelit. Seurauksena tytär alkoi räkättää, poika kieri lattialla ja oli tukehtua nauruunsa ja vaimo alkoi pilkata. Hän myös väitti, ettei sellaista sanaa voi olla olemassakaan. Tästä suivaantuneena tartuin puhelimeen ja googlasin ”kikelit housut”. Google ei tunnistanut millään sivulla sanaa kikeli toivomassani merkityksessä, mutta kysyi sen sijaan ”tarkoititko: kikkelit housut”.
Soitin myös isälleni, joka ei tunnustanut sanaa kotiseutujensa päijäthämäläiseen murresanastoon kuuluvaksi. Hän muisti kuulleensa sanan, mutta epäili sen tulevan länsirannikolta päin. Kasvojeni pelastukseksi osoittautui Kotimaisten kielten keskuksen (kotus) ylläpitämä Suomen murteiden sanakirja.
Sivuston mukaan pääasiallinen merkitys sanalle on pikkupojan kikkeli ja pippeli. Sanaa ko. merkityksessä on tavattu siellä täällä Savon ja Karjalan alueilla. Muita merkityksiä ovat Lemistä löydetty ”pikkusormi”, Kangasniemen ”pojannapero” (”poekakikel”) ja Jämsästä bongattu ”ahdas vaate” (”tuo on nin kikeli sum peälläs”).
Jämsän ja Kangasniemen kohtuullinen maantieteellinen läheisyys isän puolen suvun kotikulmiin antaa viitteitä siitä, että joko hän muistaa väärin tai ei halunnut tunnustaa istuttaneensa minuun niin hölmöä sanaa. Joka tapauksessa länsirannikon murteisiin ei ollut mitään yhtymäkohtia.
Suosittelen lämpimästi käyttökelpoisen termin sisällyttämistä aktiiviseen sanavarastoon ja ujuttamalla se aina sopivissa kohdin puheenparteen. Voin taata, että vaikka kanssaihmiset eivät muuten pitkäpiimäisiä juttujasi kuuntele, kikelin he kuulevat varmasti.
Jälkikielisolmu: Ei Wordkaan ymmärrä sanaa, mutta sen sijaan ehdottaa näppäriksi korvikkeiksi esim. ”kieli” ja ”kokkeli”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti