Mahtava meno, tiukka etukeno, herkällä tatsilla, rumpusatsilla, jee jee jee! Hölmö renkutus jäi päähän, koska se toistui lukemattomia kertoja Koe-eläinpuisto -radio-ohjelman yhteydessä. Jossain vaiheessa ysärin loppupuolella lauantai-iltoja odotti innolla, koska silloin pari tuntia vierähti rattoisasti radion ämyrin äärellä kuunnellen Radiomafian laadukasta verovaroin kustannettua ohjelmatarjontaa.
On toisaalta hämmentävä ajatus, että Gösta Sundqvistin alusta loppuun käsikirjoittama Koe-eläinpuisto -ohjelmasarja tosiaan maksettiin verovaroista. Jos ensimmäisen Koe-eläinpuiston kuuntelemisen jälkeen ei vielä tajunnut, mitä tuli juuri kuultua, niin viimeistään toisen ohjelman kohdalla jutun juoni aukeni täydellisesti. Jaksosta toiseen sama sekalainen ja sekopäinen hahmogalleria kokoontui yhteen mitä käsittämättömimmissä tilaisuuksissa ja tilanteissa. Gösta tai Gösse tai Göde tai Sunkka toimi ohjelman ”asiallisena” juontajana ja piti ikään kuin suitsista kiinni, kun muut henkilöt dokasivat, sikailivat ja keskittyivät täydellä antaumuksella rivouksiin, kaksimielisyyksiin ja muuhun navanalaiseen ulosantiin.
Kaikki oli vain Sundqvistin kieron ja rasvakylläisen mielikuvituksen tuotetta, mutta kuuntelijalle luotiin (ronskisti yliammuttu) asetelma aidoista henkilöistä ja todellisesta tilanteesta. Täytyi olla täysi urvelo, jos otti ohjelman todesta, mutta setti vedettiin aina pokkana läpi ja samat henkilöt kulkivat juonessa ohjelmasta toiseen.
Radion historiassa ei oltu vastaavaa kuultu, kun pörröparta-Gösta päästi hahmonsa valloilleen, ja tuskinpa kuullaan sen jälkeenkään. Iki-ihanat laulava ratikkakuski Aarne ”Iso-Pitkä” Tenkanen, isännöitsijä Olli ”Kulli-Olli” Granström, matkaemäntä Tarja ”Loppana” Loponen, kunnanlääkäri ja gynekologi Tapani ”Tappi” Mertanen, hiihtäjälegenda Antero ”Antsa” Halonen ja lukemattomat muut vinksahtaneet ja viinaan loputtomasti menevät tyypit tulivat tutuiksi Koe-eläinpuiston kunniakkaan elinkaaren aikana. Usein olin tukehtua nauruun radion edessä lattialla köllötellessäni. Ohjelma teki taatusti Suomen ennätyksen sukuelimien ja yhdynnän synonyymien keksimisessä.
Oma lukunsa on paikat ja tilaisuudet, joista ohjelma muka lähetettiin suorana. Näitä olivat mm. isojen poikien puuhamaa Puliveivari, vähävaraisten ja varattomien venemessut, miesten klinikka, Faki-Faki-landia -kylpylähuvipuiston avajaiset, Ravintola Räsypokan Mr. Märkä Alushousu -kisan alkukarsinnat, Matkatoimisto Ale-alen matka Doloresien saariryhmälle, M/S Dirty Dick -laiva, Oljannevan hyttysfarmi sekä Keikistele ja Keimaile – KeKe 97 -tapahtuma. Ja siinä oli vain pieni raapaisu.
Jouluaattona tuli erikoislähetys, joka kulki nimellä Kuusijuhla – Sex Festival, ja tapaninpäivänä vuorostaan ulostui eetteristä Tenkasen tapanintanssit. Vaikka otsikot olivatkin erilaisia, sama Koe-eläinpuiston meno jatkui niissä. Voi vain kuvitella, kuinka paljon herneitä löysi tiensä sieraimiin, kun törkyturvat saivat mellastaa niinkin hartaan juhlan kuin jouluaaton kunniaksi. Siitä huolimatta Kuusijuhla – Sex Festivaleja pukkasi ulos järjestysnumeroon X asti (ohjelma nimettiin roomalaisilla numeroilla I-X).
Koe-eläinpuisto upposi keskenkasvuiseen kloppiin kuin suvunjatkamisen sojottava sukellusvene mekonalaiseen maailmaan. Saattaapa olla, että seuraukset olivat sangen kauaskantoiset. Tänä päivänäkin saan kuulla ripitystä siitä, että voisin edes jossain seurassa rajoittaa kaksimielisyyksien laukomista. Siitä tuskiin pääsee täyteen selvyyteen, oliko ohjelman vaikutukset niin syvältä kouraisevia vai onko piirre ollut allekirjoittaneessa aina sisäänrakennettuna, mihin ohjelma antoi vähän lisää lentopetrolia. On hienoa, että tätä radiotoiminnan toteemipaalua on yllin kyllin taltioituna YouTubeen sekä erinäisille nettisivuille, jotta nuoremmatkin sukupolvet pääsevät kuulostelemaan, miten ennen osattiin ottaa ilo irti. Vaivihkaa rikastutti kieltäkin, kun kuunteli sanataiteilija Sundqvistin luovaa kielenkäyttöä.
”[Ooh, lääh, puuh, aah, iih, ooh] Tuulikki, tää on taivas!” – Aarne Tenkanen
”Sä tuoksuit hyvälle, taas kun minuun tunkeuduit syvälle, niin ihanalta tuntui, sun kaira mun kolossain.” – Natalie (& Aarne Tenkanen): Kaira kolossa
Jälkikäteensopiva kirjoitus: Koe-eläinpuiston piinallisinta antia olivat Göstan biisivalinnat. Hän kun ei valinnut ohjelmaan sen hetken hittimateriaalia tai välttämättä muutenkaan mukiinmenevää kuulijaystävällistä mainstreamia, vaan iso osa putosi kirkkaasti ”mitä helvettiä” -osastoon. Välitsibaleina saattoi tulla syystä unohdettuja kotimaisia iskelmiä tai humppia sekä ulkomaisia kummajaisia, joita ei ollut koskaan kuullutkaan eikä olisi tarvinnutkaan kuulla.
torstai 25. lokakuuta 2018
perjantai 5. lokakuuta 2018
Pikkuautoileva nuorimies
Leevi and the Leavingsin biisissä Rikas, rakas ja yksinäinen lauletaan ”Sinä nainen joka kaipaat pientä seikkailua toisinaan, olen autoileva poikamies ja innostunut tanssimaan.” Koska otsikon oli tarkoitus viitata minuun enkä ole enää aikoihin ollut poikamies, vaihdoin sanan nuoreksi mieheksi. En ole nuorimieskään, mutta sen verran voi aina valehdella. Itselleen tietenkin.
Älyttömän, turhan ja kaukaa haetun johdannon jälkeen voin uida selville vesille siitä, miten edellinen liittyy mihinkään. Vastikään kirjaviisastuneena edellä mainitun yhtyeen keulahahmon Gösta Sundqvistin elämästä sain tietooni, että Gösta tykkäsi pikkuautojen keräilystä. Mieltymyksen kohteina olivat Matchboxin ja Corgin metalliset pikkuautot, joita karvaturri kuulemma mielellään haeskeli kirppareilta. Tästä palautui mieleeni pahamaineinen episodi omasta elämästäni, joka liittyi samaan harrastukseen. Nyt kotipesien pikku psykiatrit tarkkana, koska seuraa monessa mielessä mehukas tapausesimerkki analysoitavaksi.
Tapaus kehkeytyi ja saavutti kulminaatiopisteensä monta vuotta sitten. Satuin jonkin mielenhäiriön (näitä on ollut aika paljon) kautta saamaan pakkomielteen Matchbox-pikkuautosta, jonka muistin omistaneeni lapsena ja joka katosi selittämättömästi. Kyse oli punaisesta Renault 17 TL -urheiluautosta. Tästä inspiroituneena/kajahtaneena päätin kahlata vähän Huuto.netiä ja kas kummaa, sieltä alkoi löytyä vaikka mitä miniatyyriautoa.
En tainnut heti löytää hakemaani koslaa, mutta haaviin tarttui monenlaista muuta mielenkiintoista pientä nelipyöräistä, jotka olivat omiaan nostattamaan nostalgiapärinöitä. Sekalaisesta myyjien joukosta löytyi nopeasti nokialainen keräilijä, joka myi kernaasti minulle ylijäämämatskuaan. Jossain vaiheessa hän taisi mainita, että Matchboxeja ym. die-casteja löytyi häneltä kaapin perältä toistatuhatta kappaletta. Kenties kaveri hönötti minua kaupanteossa satanolla, mutta hänen pikkuautonsa olivat hyväkuntoisia verrattuna moniin muihin myyjiin, jotka julkesivat tarjota kaupaksi mitä tahansa raatoja, jotka kunnostaan päätelleen olivat levänneet hiekkalaatikon syvyyksissä vuosikymmeniä ennen siirtymistään myyntiartikkeleiksi.
Aikani haalittuani näitä 80-lukulaisen penskan aarteita luottotoimittajaltani hoksasin alkaa tähyillä isoilta apajilta eli Iso-Britannian eBaysta. Mikäs sen otollisempi paikka metsästää Matchboxeja, koska Englanti on niiden alkuperäinen kotimaa. Jos pohjassa luki ”Made in England” ja ”Superfast”, oltiin Aidon Asian äärellä. EBay UK -ympyröissä sekopäisyys sai uusia kierroksia, koska siellä diilejä pyörittivät tosi tekijät. Eräs myyjä lykki joka viikko huutokaupattavaksi ison kasan käytännössä iskemättömiä 70- ja 80-luvun helmiä, joista käytiin huutojen sulkeutumisaikaan sunnuntai-iltaisin ankaria huutoskaboja. Näissä kisoissa yksittäisen pikkuauton hinta saattoi kevyesti kohota yli kymmenen euron, kun Suomessa vielä selvisi muutaman euron kappalehinnalla. Objektien laadullinen taso oli toki ihan toista luokkaa. Monet autoista olivat jopa yhä paketissa vuosikymmenten jälkeen, ei siis koskaan avattukaan. Ovat arvokkaampia avaamattomissa paketeissa. Kuinka ihastuttavan mielipuolista menoa.
Aika pian EBayhin siirtymisen jälkeen sekoilu saavutti kyllääntymispisteensä. Palasiko tolkku takaisin taajamaan vai alkoiko rahanmeno hirvittää, vaikea sanoa. Euroja oli taatusti palanut useampi satanen. Tuli se halvemmaksi kuin autojen keräileminen Teemu Selänteellä. Todellinen tyhjätaskun autoharrastus. Painevalettuja pikku perkeleitä kertyi lopulta yli 70 kappaletta, myös Renault 17 TL. Tapauskertomus voidaan päättää samoihin loppusanoihin kuin viimeksi viitatessani samaan juttuun: tätäkin hulluudella silattua kokoelmaa saa nyt ihailla itsekseen ja kiteyttää tietoisuuteensa sen yhden olennaisen kysymyksen: miksi?
Älyttömän, turhan ja kaukaa haetun johdannon jälkeen voin uida selville vesille siitä, miten edellinen liittyy mihinkään. Vastikään kirjaviisastuneena edellä mainitun yhtyeen keulahahmon Gösta Sundqvistin elämästä sain tietooni, että Gösta tykkäsi pikkuautojen keräilystä. Mieltymyksen kohteina olivat Matchboxin ja Corgin metalliset pikkuautot, joita karvaturri kuulemma mielellään haeskeli kirppareilta. Tästä palautui mieleeni pahamaineinen episodi omasta elämästäni, joka liittyi samaan harrastukseen. Nyt kotipesien pikku psykiatrit tarkkana, koska seuraa monessa mielessä mehukas tapausesimerkki analysoitavaksi.
Tapaus kehkeytyi ja saavutti kulminaatiopisteensä monta vuotta sitten. Satuin jonkin mielenhäiriön (näitä on ollut aika paljon) kautta saamaan pakkomielteen Matchbox-pikkuautosta, jonka muistin omistaneeni lapsena ja joka katosi selittämättömästi. Kyse oli punaisesta Renault 17 TL -urheiluautosta. Tästä inspiroituneena/kajahtaneena päätin kahlata vähän Huuto.netiä ja kas kummaa, sieltä alkoi löytyä vaikka mitä miniatyyriautoa.
En tainnut heti löytää hakemaani koslaa, mutta haaviin tarttui monenlaista muuta mielenkiintoista pientä nelipyöräistä, jotka olivat omiaan nostattamaan nostalgiapärinöitä. Sekalaisesta myyjien joukosta löytyi nopeasti nokialainen keräilijä, joka myi kernaasti minulle ylijäämämatskuaan. Jossain vaiheessa hän taisi mainita, että Matchboxeja ym. die-casteja löytyi häneltä kaapin perältä toistatuhatta kappaletta. Kenties kaveri hönötti minua kaupanteossa satanolla, mutta hänen pikkuautonsa olivat hyväkuntoisia verrattuna moniin muihin myyjiin, jotka julkesivat tarjota kaupaksi mitä tahansa raatoja, jotka kunnostaan päätelleen olivat levänneet hiekkalaatikon syvyyksissä vuosikymmeniä ennen siirtymistään myyntiartikkeleiksi.
Aikani haalittuani näitä 80-lukulaisen penskan aarteita luottotoimittajaltani hoksasin alkaa tähyillä isoilta apajilta eli Iso-Britannian eBaysta. Mikäs sen otollisempi paikka metsästää Matchboxeja, koska Englanti on niiden alkuperäinen kotimaa. Jos pohjassa luki ”Made in England” ja ”Superfast”, oltiin Aidon Asian äärellä. EBay UK -ympyröissä sekopäisyys sai uusia kierroksia, koska siellä diilejä pyörittivät tosi tekijät. Eräs myyjä lykki joka viikko huutokaupattavaksi ison kasan käytännössä iskemättömiä 70- ja 80-luvun helmiä, joista käytiin huutojen sulkeutumisaikaan sunnuntai-iltaisin ankaria huutoskaboja. Näissä kisoissa yksittäisen pikkuauton hinta saattoi kevyesti kohota yli kymmenen euron, kun Suomessa vielä selvisi muutaman euron kappalehinnalla. Objektien laadullinen taso oli toki ihan toista luokkaa. Monet autoista olivat jopa yhä paketissa vuosikymmenten jälkeen, ei siis koskaan avattukaan. Ovat arvokkaampia avaamattomissa paketeissa. Kuinka ihastuttavan mielipuolista menoa.
Aika pian EBayhin siirtymisen jälkeen sekoilu saavutti kyllääntymispisteensä. Palasiko tolkku takaisin taajamaan vai alkoiko rahanmeno hirvittää, vaikea sanoa. Euroja oli taatusti palanut useampi satanen. Tuli se halvemmaksi kuin autojen keräileminen Teemu Selänteellä. Todellinen tyhjätaskun autoharrastus. Painevalettuja pikku perkeleitä kertyi lopulta yli 70 kappaletta, myös Renault 17 TL. Tapauskertomus voidaan päättää samoihin loppusanoihin kuin viimeksi viitatessani samaan juttuun: tätäkin hulluudella silattua kokoelmaa saa nyt ihailla itsekseen ja kiteyttää tietoisuuteensa sen yhden olennaisen kysymyksen: miksi?
keskiviikko 3. lokakuuta 2018
Olenko tosiaan ajatellut tällaisia juttuja?
On hyvin vaikeaa osoittaa pettymystään kaikkeen, kun ei tiedä, mistä aloittaa.
Turha juosta parin euron säästöjen perässä, kun elämä on pelkkää persnettoa.
Miehisestä näkökulmasta harva nainen vaikuttaa tasapainoiselta yksilöltä. Naisen henkisen tasapainon horjuminen taas johtuu miehen vaikutuspiiriin joutumisesta.
Tapaamilleni naisille syntyy minua kohtaan voimakkaita tunteita, jotka kiteytyvät k:n pyhään kolminaisuuteen: katkeruus, kauna ja kostonhimo.
Vaikutat kiehtovalta naiselta, mutta toisaalta minua ovatkin aina kiinnostaneet ärsyttävät tyhmät lutkat.
Jos ei ole kaikki kotona, onko osa silloin pihalla?
Moneen vaikeaan tilanteeseen paras ratkaisu on usein yksinkertainen ”voi vittu vitun vittu!”.
Voi vittu saatana, että kiroilu on kivaa!
Aloin joka päivä juoda kaksi litraa vettä, ja vain kahdessa viikossa olin onnistunut kuluttamaan 28 litraa vettä ja kasvattamaan huimasti virtsaamisen tarvetta.
Halusin saada isommat lihakset, joten join pullon Mr. Musclea. Ei auttanut.
Masalan Tikka Oy – tikkatauluja ja intialaista ruokaa jo vuodesta 2018.
Ex-Miss Suomi, -tosi-tv -tähti ja -laulaja Jari-Tytti Pehkonen-Zewagambo kertoo luottamuksellisesti lööpeissä: ”Sairastuin juhannuksen alla rajuun alkoholismiin, laihduin ja lihoin samanaikaisesti 60 kiloa, sisustin itselleni ihanan sinkkuasunnon Temmisen Jorman halkopinon taakse, minulta löytyi kasvain pyllystä, joka paljastui finniksi, löysin uuden miehen Ypäjän S-Marketin roskiksesta ja olen taas sinkku!”
Jälkiriipaisevia pohdintoja: Luovan tauon pitämisessä kehkeytyy erinäisiä ongelmia. Näin käteni suoruuden kyseenalaistamisenkin uhalla tulee ainakin mieleen, että milloin tauko pitäisi lopettaa ja mitä sillä on tekemistä luovuuden kanssa.
Turha juosta parin euron säästöjen perässä, kun elämä on pelkkää persnettoa.
Miehisestä näkökulmasta harva nainen vaikuttaa tasapainoiselta yksilöltä. Naisen henkisen tasapainon horjuminen taas johtuu miehen vaikutuspiiriin joutumisesta.
Tapaamilleni naisille syntyy minua kohtaan voimakkaita tunteita, jotka kiteytyvät k:n pyhään kolminaisuuteen: katkeruus, kauna ja kostonhimo.
Vaikutat kiehtovalta naiselta, mutta toisaalta minua ovatkin aina kiinnostaneet ärsyttävät tyhmät lutkat.
Jos ei ole kaikki kotona, onko osa silloin pihalla?
Moneen vaikeaan tilanteeseen paras ratkaisu on usein yksinkertainen ”voi vittu vitun vittu!”.
Voi vittu saatana, että kiroilu on kivaa!
Aloin joka päivä juoda kaksi litraa vettä, ja vain kahdessa viikossa olin onnistunut kuluttamaan 28 litraa vettä ja kasvattamaan huimasti virtsaamisen tarvetta.
Halusin saada isommat lihakset, joten join pullon Mr. Musclea. Ei auttanut.
Masalan Tikka Oy – tikkatauluja ja intialaista ruokaa jo vuodesta 2018.
Ex-Miss Suomi, -tosi-tv -tähti ja -laulaja Jari-Tytti Pehkonen-Zewagambo kertoo luottamuksellisesti lööpeissä: ”Sairastuin juhannuksen alla rajuun alkoholismiin, laihduin ja lihoin samanaikaisesti 60 kiloa, sisustin itselleni ihanan sinkkuasunnon Temmisen Jorman halkopinon taakse, minulta löytyi kasvain pyllystä, joka paljastui finniksi, löysin uuden miehen Ypäjän S-Marketin roskiksesta ja olen taas sinkku!”
Jälkiriipaisevia pohdintoja: Luovan tauon pitämisessä kehkeytyy erinäisiä ongelmia. Näin käteni suoruuden kyseenalaistamisenkin uhalla tulee ainakin mieleen, että milloin tauko pitäisi lopettaa ja mitä sillä on tekemistä luovuuden kanssa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)