Leevi and the Leavingsin biisissä Rikas, rakas ja yksinäinen lauletaan ”Sinä nainen joka kaipaat pientä seikkailua toisinaan, olen autoileva poikamies ja innostunut tanssimaan.” Koska otsikon oli tarkoitus viitata minuun enkä ole enää aikoihin ollut poikamies, vaihdoin sanan nuoreksi mieheksi. En ole nuorimieskään, mutta sen verran voi aina valehdella. Itselleen tietenkin.
Älyttömän, turhan ja kaukaa haetun johdannon jälkeen voin uida selville vesille siitä, miten edellinen liittyy mihinkään. Vastikään kirjaviisastuneena edellä mainitun yhtyeen keulahahmon Gösta Sundqvistin elämästä sain tietooni, että Gösta tykkäsi pikkuautojen keräilystä. Mieltymyksen kohteina olivat Matchboxin ja Corgin metalliset pikkuautot, joita karvaturri kuulemma mielellään haeskeli kirppareilta. Tästä palautui mieleeni pahamaineinen episodi omasta elämästäni, joka liittyi samaan harrastukseen. Nyt kotipesien pikku psykiatrit tarkkana, koska seuraa monessa mielessä mehukas tapausesimerkki analysoitavaksi.
Tapaus kehkeytyi ja saavutti kulminaatiopisteensä monta vuotta sitten. Satuin jonkin mielenhäiriön (näitä on ollut aika paljon) kautta saamaan pakkomielteen Matchbox-pikkuautosta, jonka muistin omistaneeni lapsena ja joka katosi selittämättömästi. Kyse oli punaisesta Renault 17 TL -urheiluautosta. Tästä inspiroituneena/kajahtaneena päätin kahlata vähän Huuto.netiä ja kas kummaa, sieltä alkoi löytyä vaikka mitä miniatyyriautoa.
En tainnut heti löytää hakemaani koslaa, mutta haaviin tarttui monenlaista muuta mielenkiintoista pientä nelipyöräistä, jotka olivat omiaan nostattamaan nostalgiapärinöitä. Sekalaisesta myyjien joukosta löytyi nopeasti nokialainen keräilijä, joka myi kernaasti minulle ylijäämämatskuaan. Jossain vaiheessa hän taisi mainita, että Matchboxeja ym. die-casteja löytyi häneltä kaapin perältä toistatuhatta kappaletta. Kenties kaveri hönötti minua kaupanteossa satanolla, mutta hänen pikkuautonsa olivat hyväkuntoisia verrattuna moniin muihin myyjiin, jotka julkesivat tarjota kaupaksi mitä tahansa raatoja, jotka kunnostaan päätelleen olivat levänneet hiekkalaatikon syvyyksissä vuosikymmeniä ennen siirtymistään myyntiartikkeleiksi.
Aikani haalittuani näitä 80-lukulaisen penskan aarteita luottotoimittajaltani hoksasin alkaa tähyillä isoilta apajilta eli Iso-Britannian eBaysta. Mikäs sen otollisempi paikka metsästää Matchboxeja, koska Englanti on niiden alkuperäinen kotimaa. Jos pohjassa luki ”Made in England” ja ”Superfast”, oltiin Aidon Asian äärellä. EBay UK -ympyröissä sekopäisyys sai uusia kierroksia, koska siellä diilejä pyörittivät tosi tekijät. Eräs myyjä lykki joka viikko huutokaupattavaksi ison kasan käytännössä iskemättömiä 70- ja 80-luvun helmiä, joista käytiin huutojen sulkeutumisaikaan sunnuntai-iltaisin ankaria huutoskaboja. Näissä kisoissa yksittäisen pikkuauton hinta saattoi kevyesti kohota yli kymmenen euron, kun Suomessa vielä selvisi muutaman euron kappalehinnalla. Objektien laadullinen taso oli toki ihan toista luokkaa. Monet autoista olivat jopa yhä paketissa vuosikymmenten jälkeen, ei siis koskaan avattukaan. Ovat arvokkaampia avaamattomissa paketeissa. Kuinka ihastuttavan mielipuolista menoa.
Aika pian EBayhin siirtymisen jälkeen sekoilu saavutti kyllääntymispisteensä. Palasiko tolkku takaisin taajamaan vai alkoiko rahanmeno hirvittää, vaikea sanoa. Euroja oli taatusti palanut useampi satanen. Tuli se halvemmaksi kuin autojen keräileminen Teemu Selänteellä. Todellinen tyhjätaskun autoharrastus. Painevalettuja pikku perkeleitä kertyi lopulta yli 70 kappaletta, myös Renault 17 TL. Tapauskertomus voidaan päättää samoihin loppusanoihin kuin viimeksi viitatessani samaan juttuun: tätäkin hulluudella silattua kokoelmaa saa nyt ihailla itsekseen ja kiteyttää tietoisuuteensa sen yhden olennaisen kysymyksen: miksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti