Kyllästyttyään hetkellisesti oman kuvajaisensa tuijottamiseen lammen pinnasta keksi kaikkivoipa kirjapiiri kiinnittää huomion välillä itseensä. Tästä oivalluksesta inspiroituneena päätti pikku piiri (pikku-pikku-bikineissä) luoda kirjallisen silmäyksen MMT-tuotantoon kuluneelta vuosikymmeneltä, jotta arvon kirjoittaja pääsisi nostamaan omaa häntäänsä nähdäkseen, kuinka likainen se perärööri onkaan. Tämä on tiettävästi lajiaan ensimmäinen syväluotaava, ts. kolonoskooppinen, penetroituminen paikoin kryptiseen MMT-materiaaliin. Vaatimattomuuden mukavuusalueelta poistuminen on MMT-toimitukselle mullistava asia, sillä tähän asti sillä on ollut tapana pitää kynttilää vakan alla vähintään siihen asti, kunnes vakka on ihan liekeissä.
Piiri on seurannut läheltä, suorastaan tappituntumalta, MMT:n värikkäitä edesottamuksia koko sen elinkaaren ajalta, joten ylimmälle kirja-auktoriteetille on muodostunut syvällinen ja jopa diippi (hau diip is joor lav?) käsitys kirjallisen tuotannon ylä- ja alamäistä. Vaikka pääsääntöisesti persliukua on harrastettu sujuvasti alamäkeen ja jyrkässä kulmassa, on joskus luiskahtanut joukkoon myös silmäiltävää lukemistoa aikuiseen makuun. Jos ei muuta, niin ainakin kuvat voi katsoa.
Seuraavassa kirjapiirin omaan napalmiin perustuva subjektiivinen käsitys MMT-blogin valonpilkahduksista järjestettynä kronologisesti vanhimmasta uusimpaan. Mitään paremmuusjärjestystä on turha yrittää, sillä komparatiivin ja superlatiivin sovittaminen näihin sepustuksiin on yksinkertaisesti mahdoton yhtälö. Otsikon jälkeen on lisätty lyhyt luonnehdinta, miksi teksti on ylipäätään maininnan arvoinen.
”Mä kuuntelen Jörkkaa – koska hän on oikeassa” (2010) ja ”Mä kuuntelen Jörkkaa, del två” (2013)
Lukeminen kannattaa aina, jos tekstissä mainitaan Jörn Donner. R.I.P. Jörkka (1933–2020).
”Moottorisaha on äijää” (2011)
Tunnustuksellinen ja intohimoinen vuodatus aina tärkeästä aiheesta.
”Kuka tekisi työt, kun minä kehitän itseäni?” (2012)
Paikoittain jotain järkeä plus kivoja kielikuvia. Kaikki tykkäävät riippakivistä.
”Riippumaton” (2012)
Neroutta hipovaa tieteellistä pohdintaa. Tai ainakin hyvin harhautettu.
”Käsi kalsareissa” (2012)
Rohkea, aikaansa edellä ollut ulostulo. Pioneeritoimintaa.
”Herne-maissi-paprika -bisnestä” (2012)
Hämmentävä matematiikan, ekonomian, kotitalouden ja käyttäytymispsykologian oppitunti.
”Koiranomistajien vuodenaika” (2013)
Tyhmimmänkin koiranomistajan luulisi ymmärtävän, että meneillään on sarkasmiin verhoiltu vittuilun vuorisaarna.
”Viimeiset mohikaanit” (2013)
Kossunkostea tribuutti ja muistelo eräästä unholan maille hiipuvasta menneen maailman miestyypistä.
”Neiti Marble ja katkenneen ajatuksen arvoitus” (2013)
Kerrassaan hienostunut kamarinäytelmä.
”Ei mitään hohtoa Outlook-hotellissa” (2014)
Psykedeelinen trippi nimeltä mainitsemattoman ihmisen pään sisään. Loputon ketju piiloviestejä.
”Leijonan osa” (2014)
Hillitön sanallinen ilotulitus ja sekopäinen sillisalaatti, joka pysyy jotenkuten hanskassa loppuun asti. Muistuttaa jotain, mitä ei saa päähänsä. Suomen historian paras loppukaneetti.
”Tulemattomia uutuuksia” (2015)
Nokkelaa sanailua, varsinkin lopun paskajuttu on timanttista paskaa.
”Iso viitonen” (2016)
Kaheli ajatuspieru yhdistää nakit ja persoonallisuusteoria. Ja taas kritiikkiä ruokateollisuudelle.
”Epäonnistuneen lastenkirjailijan testamentti” (2018)
Irtonaista revittelyä ja onnistunut loppukliimaksi.
”Ihan O:na donitsista” (2018)
Perusteellinen vuodatus yksinkertaisesta asiasta kompattuna liiketoiminnan kannattavuuslaskennan oppitunnilla. Pari nokkelaa heittoa.
”Tavallinen työpäivä toimistolla” (2018)
Psykostimulanttien vaikutuksen alaisena kirjoitettu mininäytelmä.
”Lupauksia herättävä kirjoitelma” (2019)
Tiukkaa tykitystä kuluneesta aiheesta. Useampi pikkunäppärä lohkaisu.
”Zen ja pyykinripustamisen taito” (2019)
Itämainen viisaus yhdistettynä Marttaliiton palstaan, toimii.
”Kisumisun muistolle?” (2019)
Valitettavan totuudenmukainen esimerkki ihmisten luisumisesta hullumpaan suuntaan.
”Harrastelijoiden harrasta harrastustoimintaa” (2019)
Jokseenkin kliseinen, mutta eheänä pysyvä irrottelu kansanperinteestä.
Erityismaininta sitkeästi elävien kirjoissa pysyvästä Sokrates eli Sokru -sarjasta (osat I-III 2013, osa IV 2014, osa V 2017 pääosassa Johan August Sandels). Dialogiin on laitettu enemmän paukkuja kuin normaalisti. Pyhän Göstan (Sundqvist) henki on vahvasti läsnä.
maanantai 28. syyskuuta 2020
Kirjapiirin kummimmat MMT-suositukset
maanantai 14. syyskuuta 2020
Täyskymppinä kaksisataa lasissa
Voi minua sentimentaalista tuhnuista äijänkäppänää. Ajoitin tämän tekstin niin, että tällä päivämäärällä 14.9.2020 tulee täyteen tasan tarkkaan 10 vuotta siitä, kun julkaisin ensimmäisen raapustukseni. Samalla tämä on 200. postaukseni MMT-otsakkeen alla. Melkein liikutun, mutten sittenkään. Kyynisyys estää.
Soin ajatuksen, ja toista ehkä puoleen väliin, harkinnalle siitä, mitä mieltä on rummuttaa blogin synttäriä. Eihän se ole elävä olento, eihän? On se. Ei ole. Olenpas. Et ole, ja nyt suu kiinni, Sulevi. On naurettavaa kiillottaa omaa erinomaisuuttaan sillä, että kilistelee omalle blogilleen, ikään kuin siinä olisi mitään ihmeellistä ja massasta poikkeavaa. Sinne se paska uppoaa muun lietteen sekaan eikä nouse ylös. Mutta toisaalta, olenhan toisaalta, kun luo retrospektiivisen katsauksen omaan menneisyyteensä ja tulevaisuuteensa, päätyy höyhenenkevyesti toteamukseen, että ei elämä jakanut (kenellekään) roolia normaalien näytelmään, joten jatketaan, kun kerran tuli jo housuihin 10 vuotta takaperin.
En ole täällä henkistä tyhjyyttä kumisevassa MMT-toimituksessa koskaan kuvitellutkaan rajaavani aihepiirejäni niin, että julkaisuilla olisi jotain yhtenäistä teemaa, saati päivänpolttavuutta, tai välttämättä muutakaan kosketuspintaa yhtään mihinkään. Pikemminkin olen ajatellut blogin toimivan luonnollisesti ja naturistisesti (kirjoitan aina alasti ja naputtelen yhdellä ”sormella”) siten, ettei koskaan tiedä, mitä seuraavaksi tulee. Päähän voi pulpahtaa vaikka mitä mörököllejä, varsinkin silloin, kun hiiret ovat taas käyneet syömässä toimituksen psyykelääkkeet. Tästä seuraa, että välillä voi ilmaantua ihan asiallisiakin asioita (ainakin osittain) käsiteltäväksi, mutta seuraavaksi jotain aivan muuta. ”And now for something completely different”, kuten muinainen Monty Python tokaisi lukemattomia kertoja.
Tajunnanvirtatekniikka on aina ollut kiehtova systeemi. Juttu toimii niin, että seurataan ajatusten virtaa, vaikka se rönsyilisi ja eksyisi aiheesta mihin tahansa. Varsinkin unen ja valveen rajamailla voi syntyä melko levotonta settiä. Lyhyemmissä hölinöissä toimii ihan kivasti välillä, mutta enpä lähtisi romaania sillä johtoajatuksella kirjoittamaan. Silloin tällöin voi kokeilla myös suurten (kuolleiden) taiteilijoiden suosimaa hallitsemattoman alkoholin käytön tekniikkaa. Samoin älytön kahvin ryystäminen voi virittää ajatuksenjuoksun ylikierroksille.
Vähemmän totisesti tilanne on se, etten ole käynyt julkisesti kylillä huutelemassa pikku projektistani, ts. kukaan ei tietääkseni tiedä. Terapeuttinen harrastushan tämä on, ainakin paremman (eli seksin) puutteessa. Pää saa virikkeitä ja päässä saa viirata vapaasti. Omaa hupia riittää, niin kuin masturbointia eli egorunkkausta. Näillä eväillä kohti uusia rimanalituksia. Hii-ohoi, sheivatkaa purjeet, mahalaskuja näkyvissä!
Soin ajatuksen, ja toista ehkä puoleen väliin, harkinnalle siitä, mitä mieltä on rummuttaa blogin synttäriä. Eihän se ole elävä olento, eihän? On se. Ei ole. Olenpas. Et ole, ja nyt suu kiinni, Sulevi. On naurettavaa kiillottaa omaa erinomaisuuttaan sillä, että kilistelee omalle blogilleen, ikään kuin siinä olisi mitään ihmeellistä ja massasta poikkeavaa. Sinne se paska uppoaa muun lietteen sekaan eikä nouse ylös. Mutta toisaalta, olenhan toisaalta, kun luo retrospektiivisen katsauksen omaan menneisyyteensä ja tulevaisuuteensa, päätyy höyhenenkevyesti toteamukseen, että ei elämä jakanut (kenellekään) roolia normaalien näytelmään, joten jatketaan, kun kerran tuli jo housuihin 10 vuotta takaperin.
En ole täällä henkistä tyhjyyttä kumisevassa MMT-toimituksessa koskaan kuvitellutkaan rajaavani aihepiirejäni niin, että julkaisuilla olisi jotain yhtenäistä teemaa, saati päivänpolttavuutta, tai välttämättä muutakaan kosketuspintaa yhtään mihinkään. Pikemminkin olen ajatellut blogin toimivan luonnollisesti ja naturistisesti (kirjoitan aina alasti ja naputtelen yhdellä ”sormella”) siten, ettei koskaan tiedä, mitä seuraavaksi tulee. Päähän voi pulpahtaa vaikka mitä mörököllejä, varsinkin silloin, kun hiiret ovat taas käyneet syömässä toimituksen psyykelääkkeet. Tästä seuraa, että välillä voi ilmaantua ihan asiallisiakin asioita (ainakin osittain) käsiteltäväksi, mutta seuraavaksi jotain aivan muuta. ”And now for something completely different”, kuten muinainen Monty Python tokaisi lukemattomia kertoja.
Tajunnanvirtatekniikka on aina ollut kiehtova systeemi. Juttu toimii niin, että seurataan ajatusten virtaa, vaikka se rönsyilisi ja eksyisi aiheesta mihin tahansa. Varsinkin unen ja valveen rajamailla voi syntyä melko levotonta settiä. Lyhyemmissä hölinöissä toimii ihan kivasti välillä, mutta enpä lähtisi romaania sillä johtoajatuksella kirjoittamaan. Silloin tällöin voi kokeilla myös suurten (kuolleiden) taiteilijoiden suosimaa hallitsemattoman alkoholin käytön tekniikkaa. Samoin älytön kahvin ryystäminen voi virittää ajatuksenjuoksun ylikierroksille.
Vähemmän totisesti tilanne on se, etten ole käynyt julkisesti kylillä huutelemassa pikku projektistani, ts. kukaan ei tietääkseni tiedä. Terapeuttinen harrastushan tämä on, ainakin paremman (eli seksin) puutteessa. Pää saa virikkeitä ja päässä saa viirata vapaasti. Omaa hupia riittää, niin kuin masturbointia eli egorunkkausta. Näillä eväillä kohti uusia rimanalituksia. Hii-ohoi, sheivatkaa purjeet, mahalaskuja näkyvissä!
keskiviikko 9. syyskuuta 2020
Uusi klubi näkee päivänvalon siellä, missä päivä ei paista
Suomalainen kirjakauppa muistaa minua jatkuvasti tarjouksillaan. Sähköpostiin kilahtaa kuukausittain myös uudet pöllöklubiedut, jotka tuskin koskaan osuvat kohteeseen. Lähes satayksiprosenttisesti ”edut” ovat niin sysipaskoja, ettei niitä edes hyvällä tahdolla eduiksi tunnista. Mutta inspiraation lähteen kuukauden pöllöklubiedut antoivat. Minussa syntyi palava halu perustaa pyllyklubi.
Olen jo aiemmin käsitellyt sanan ”pylly” vivahteikkuutta monisanaisesti, mutta koska pylly on edelleen niin hieno asia, se ansaitsee runsaasti lisähuomiota. Jopa niin paljon, että pylly ansaitsee oman pyllyismiin ja pyllylogiaan omistautuneen kerhonsa. Olkoon sitten vaikka pyllypäiväkerho tai pyllyiltapäiväkerho. Tai päiväpyllykerho ja iltapäiväpyllykerho.
Pyllyklubin sääntöjen mukaan jokaisen kuuluu varauksetta palvoa naisten pyllyjä eli pakaroita, jotka kertakaikkisesti ovat ylväitä ja kaunislinjaisia estetiikkaa tulvivia teoksia. Mutta kuten muutenkin elämässä, myös pyllyissä kulkee jossain raja. Esimerkiksi sellutehtaan ilmestyminen pyllytaajamaan katsotaan negatiiviseksi signaaliksi, mutta ei kuitenkaan sulje pyllyä kokonaan pois kuvioista. Miesten karvapersepyllyjä ei tässä klubissa noteerata johtuen klubin perustajajäsenen sekä ainoan jäsenen seksuaalisista mieltymyksistä. Eikä auta, vaikka pylly olisi karvaton, jos se kuuluu miehelle.
Klubin periaatteisiin kuuluu, että kaikki havaitut tai kuullut sanat, jotka ovat foneettisesti riittävän lähellä pyllyä, tulee kuulla, tulkita ja ymmärtää pyllyksi. Tällaisia pyllyksi ymmärrettäviä sanoja ovat esimerkiksi mylly, hylly, pöllö, löllö, pallo, pullo, kallo, kollo, silli, pilli, tilli, rilli, kalla, halla, pölli, pälli, rölli, palli, nalli, ralli, halli, talli, velli, villi, kelli, selli, melli, mälli, sälli, tälli, källi ja lylleröpyllerö. Joten sana on foneettisesti riittävän lähellä pyllyä, jos siinä on ainakin viisi kirjaimeksi tulkittavaa koukeroa ja vähintään kaksi L-kirjainta peräkkäin.
Jos pyllyllä on joskus asiaa, jokaisen läsnäolijan on hiljennyttävä kuuntelemaan pyllyn sanaa. Pylly puhuu harvoin ja puhe on pääasiassa kryptisiä pörähdyksiä ja sihahduksia, mutta jokainen ääni on kuunneltava tarkasti ja talletettava sydämeen. Suuret viisaudet tulevat usein vaikeasti tulkittavina viesteinä (vrt. Nostradamuksen pylly), kuten pyllyenigmana. Joskus pyllyn ääni on kuuloaistin ulottumattomissa, mutta viestin sisällön voi omaksua hajuaistin avulla.
Lopuksi kikkareena kalsareiden pohjalla julkaistaan avainpepulla varustetun suuren suomalaisen pyllykerhon syyskuun pyllyklubietu. Saat nyt avajaisetuna viisi pyllyä täysin veloituksetta, kun tilaat klubimme verkkokaupasta jonkin pyllytuotteen. Vaikket tilaisikaan mitään, pyllyt tulevat silti. Ja vaikket haluaisikaan ilmaisia pyllyjä ja vaihdat osoitteesi salaiseksi sen vuoksi, ettet saisi niitä, haen osoitteesi CIA:n tietokannasta ja tungen pyllyt väkisin postilaatikkoosi tai vaihtoehtoisesti takaluukkuusi. Pylly, pylly, pylly ja pylly. Ole hyvä ja pylly.
Olen jo aiemmin käsitellyt sanan ”pylly” vivahteikkuutta monisanaisesti, mutta koska pylly on edelleen niin hieno asia, se ansaitsee runsaasti lisähuomiota. Jopa niin paljon, että pylly ansaitsee oman pyllyismiin ja pyllylogiaan omistautuneen kerhonsa. Olkoon sitten vaikka pyllypäiväkerho tai pyllyiltapäiväkerho. Tai päiväpyllykerho ja iltapäiväpyllykerho.
Pyllyklubin sääntöjen mukaan jokaisen kuuluu varauksetta palvoa naisten pyllyjä eli pakaroita, jotka kertakaikkisesti ovat ylväitä ja kaunislinjaisia estetiikkaa tulvivia teoksia. Mutta kuten muutenkin elämässä, myös pyllyissä kulkee jossain raja. Esimerkiksi sellutehtaan ilmestyminen pyllytaajamaan katsotaan negatiiviseksi signaaliksi, mutta ei kuitenkaan sulje pyllyä kokonaan pois kuvioista. Miesten karvapersepyllyjä ei tässä klubissa noteerata johtuen klubin perustajajäsenen sekä ainoan jäsenen seksuaalisista mieltymyksistä. Eikä auta, vaikka pylly olisi karvaton, jos se kuuluu miehelle.
Klubin periaatteisiin kuuluu, että kaikki havaitut tai kuullut sanat, jotka ovat foneettisesti riittävän lähellä pyllyä, tulee kuulla, tulkita ja ymmärtää pyllyksi. Tällaisia pyllyksi ymmärrettäviä sanoja ovat esimerkiksi mylly, hylly, pöllö, löllö, pallo, pullo, kallo, kollo, silli, pilli, tilli, rilli, kalla, halla, pölli, pälli, rölli, palli, nalli, ralli, halli, talli, velli, villi, kelli, selli, melli, mälli, sälli, tälli, källi ja lylleröpyllerö. Joten sana on foneettisesti riittävän lähellä pyllyä, jos siinä on ainakin viisi kirjaimeksi tulkittavaa koukeroa ja vähintään kaksi L-kirjainta peräkkäin.
Jos pyllyllä on joskus asiaa, jokaisen läsnäolijan on hiljennyttävä kuuntelemaan pyllyn sanaa. Pylly puhuu harvoin ja puhe on pääasiassa kryptisiä pörähdyksiä ja sihahduksia, mutta jokainen ääni on kuunneltava tarkasti ja talletettava sydämeen. Suuret viisaudet tulevat usein vaikeasti tulkittavina viesteinä (vrt. Nostradamuksen pylly), kuten pyllyenigmana. Joskus pyllyn ääni on kuuloaistin ulottumattomissa, mutta viestin sisällön voi omaksua hajuaistin avulla.
Lopuksi kikkareena kalsareiden pohjalla julkaistaan avainpepulla varustetun suuren suomalaisen pyllykerhon syyskuun pyllyklubietu. Saat nyt avajaisetuna viisi pyllyä täysin veloituksetta, kun tilaat klubimme verkkokaupasta jonkin pyllytuotteen. Vaikket tilaisikaan mitään, pyllyt tulevat silti. Ja vaikket haluaisikaan ilmaisia pyllyjä ja vaihdat osoitteesi salaiseksi sen vuoksi, ettet saisi niitä, haen osoitteesi CIA:n tietokannasta ja tungen pyllyt väkisin postilaatikkoosi tai vaihtoehtoisesti takaluukkuusi. Pylly, pylly, pylly ja pylly. Ole hyvä ja pylly.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)