UMK21 – taas pissaa korville

Musiikki on aina ollut minulle keskeinen elementti elämässä. Tätä vasten voi ja pitää ihmetellä, miksi kiusata itseään Suomen euroviisuehdokkailla. UMK-kappaleita tulee lähestyä sadomasokistisesta kulmasta, koska biisien tuottama ärsykeskaala kattaa kaiken mahdollisen alkaen halusta vahingoittaa itseään päätyen lähiympäristöön kohdistuviin tuhovimmaisiin adrenaliinin täyteisiin purkauksiin sekä noradrenaliinin synnyttämiin paniikinomaisiin ”juokse tai kuole” -tuntemuksiin. Vaikka olen jo aiemmin sotkenut käteni UMK-tunkioon, ideaköyhänä miehenpuolikkaana tartun uudestaan oljenkorteen. Hupiahan tämä on, UMK-biisien teilaaminen, ja kirjoittaminen.

Oskr – Lie
Matin ja Tepon jälkikasvu Oskari Ruohonen on saapunut kaukaa Turusta edustamaan kunniakkaasti isänmaataan. Saattoi olla vain Tepon jälkikasvua. Oskari Kultakutri saa oikeinkirjoituskokeesta heittämällä nelosen, koska ei onnistunut kirjoittamaan edes nimeään oikein paperiin. Tosin blogisetä on saanut käsityksen, että nuorten huippuunsa viilatussa chattikielessä voi jättää kaikki kirjaimet pois ja tulla silti ymmärretyksi. Mutta mikä lie Oskarin kilpailukappale miehiään? Oskr leipoo sellaiset nyyhkyveivit, että huhhahhei ja halitulijallaa. Vuoden vuodatusta veisataan tippa linssissä ja pumpulinpehmeästi lausuen, mutta biisipä on ontompi kuin hylätty kaasukello.

Teflon Brothers x Pandora – I Love You
Aina mahtuu spedeilyä Eurohumppiin, vaikka pahimmat perseilyt loistavat tänä vuonna poissaolollaan. Ehta eurodancen ikoni ainakin suomalaisten sydämissä on Ruotsin kummityttö Anneli eli Pandora. Teflon Brothersit räppäilevät suomeksi niitä näitä, eikä ketään kiinnosta, koska eivät he ainakaan tosissaan ole tähän kisaan lähteneet, kuka lähtisi? Anneli on edelleen aurinkoinen itsensä, mutta ruotsalaisen kapteenin ankarasta pumppaamisesta huolimatta laiva vajoaa vääjäämättä kehnojen retropelleilyjen yhdentekevään hautaan. Melodiat on muuten pöllitty kasarin videopeleistä, mm. Megamanista. Anneli voisi huutaa apuun DJ Oku Luukkaista.

Danny – Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua
Lipsasen Ilkkahan se siinä, oletan? Tässä on todellakin kyseessä ihka elävänä sama heppu, joka ensimmäisen kerran oli pyrkimässä Euroopan estradeille vuonna 1966. Vuosiluvun numerot ovat oikein, siis 55 vuotta sitten, paljon ennen kuin edes minä synnyin. Kappale edustaa mustan huumorin aina toimivaa genreä, mutta Dannyn legenda tuskin aukeaa muille kuin suomalaisille. Kansainvälisen yleisön reaktion voi helposti kuvitella. Tässä on vain tapahtunut sellainen lapsus, että Danny talutettiin itsensähautaamisbiiseineen vääriin bileisiin, koska K75-leimalla varustettu Muistojen ilta -tilaisuus järjestetään aivan toisaalla.

Laura – Play
Mistä näitä Lauroja oikein tulee? Tällä kertaa veljeskansalta tuontitavarana Suomenlahden paremmalta (?) puolelta. Sitten kävikin taas niin, että sekä artisti että kappale vaipuivat unholaan jo intron aikana. Oliko biisissä introa? Lauloiko hän Valion maitokaakaosta vai Googlen sovelluskaupasta?

Aksel – Hurt
Sateenkaariliikkeen virallinen edustus on turvattu, kun Aksel Kankaanranta palaa bumerangina takaisin viimevuotisen reissun jäätyä lähtötelineisiin. Jälleen lähdetään kaapimaan kattilan pohjalta oikein isolla kauhalla sielukkuutta, kun täytyy laittaa kaikki pelimerkit Aksel-pojan äänen varaan. Ei millään pahalla, mutta Johnny Cashin Hurt oli sielukkaampi. Ja varmana sattui Johnnyyn enemmän kuin tähän pullaposkinulikkaan.

Blind Channel – Dark Side
Linkin Parkhan se siinä, oletan? Apulanta halusi tehdä nu-metallista jälleen mahtavan, ja samaa yrittää tämäkin sokea lapsilauma. Höpönassut rankistelevat itsensä camp-huumorin kategoriaan. Sokea Kanava on määritellyt musiikkinsa väkivaltaiseksi popiksi (violent pop), joka lienee ihan läppä. Jos ei ole, niin facepalmia perään. Jos tämä ei ole nu-metallia, niin mitä sitten? Ainakin hohhoijaa teennäinen tusinatekele ja ties minkä biisin kopionkopionkopio.

Ilta – Kelle mä soitan
Vuonna 1992 Anna Hanski ulisi lankapuhelimeen (uhkailevaan sävyyn?) Jos et sä soita, ja 2021 on ääni luurissa muuttunut sen verran, että Ilta ei edes tiedä, kenelle soittaisi. Paitsi jos hänen ystävänsä nimi on Kelle. Ankaran pohdinnan lomassa Ilta voi päivittää Instaa ja FB:a sekä huidella vähän Snapchatissa. Loppujen lopuksi kuka jaksaa enää 2020-luvulla soittaa kenellekään, eihän kapulaa sitä varten ole keksitty. Biisi ei toimi edes soittoäänenä, koska nykypuhelimien kaiuttimet toistavat äänen liian puhtaasti. Jälkihuomautus: Tuskin edes Kelle jaksaa kuunnella kovin pitkään Iltan marinaa, kun lyö luurin korvaan.

Näin se käy. Taas on sielu puhdistettu kuonasta ja olo kuin katharsis-mankelista läpi vedettynä. Tätä pitäisi harrastaa useammin. Voisiko UMK:n järjestää vaikka joka kuukausi?