Isoisän partapeili

Ei ollut isoisällä olkihattua, mutta partapeili oli. Kun ajattelee asiaa näin jälkijättöisesti, eipä olkihattu olisi oikein sopinutkaan isoisän päähän. Olisi se näyttänyt melko hölmöltä. Toki riippuu vähän olkihatun muodosta. Papalla oli joitakin mainoslippiksiä, joita hän piti mielellään. Ne kaikki olivat moneen kertaan pestyjä, värinsä ja ryhtinsä menettäneitä. Aika järkyttävän näköisiä, mutta ei pappa muutenkaan mikään muotitietoinen ollut. Lippikset istuivat kuin tatti päässä kesäisin mökillä. Kirkolle lähdettäessä löytyi päähän vähän hienompi lätsä.

Ai niin partapeili. Isoisällä oli mökillä tapana ajaa partansa mökin keittiössä, jossa partapeili roikkui ikkunan kahvassa. Siinä hän peilaili pienestä pyöreästä peilistä ja raapi partaansa pois iäisyysvanhalla sähkökoneella, joka piti sirisevää ääntä leikatessaan kovaa sänkeä (sukuvika). Minäkin sain nuorempana miehenä lahjaksi modernin Philipsin kolmekiekkoisen akkukoneen, mutta käyttö jäi vähiin rajaajaa lukuun ottamatta. Tunne kasvoilla oli sen verran epämiellyttävä terien pyöriessä, että olen pysytellyt vakaumuksellisena höylän & partavaahdon kannattajana. Lopputuloskin on huomattavasti siistimpi.

Ai niin partapeili. Isoisä jätti maalliset murheet taakseen vuonna 2005, mutta partapeili nökötti ikkunan kahvassa senkin jälkeen muistaakseni jopa toistakymmentä vuotta. Kukaan ei siirtänyt sitä pois. Se oli jokseenkin aavemaista. Joskus katselin peilistä ja vilkuilin siitä taakseni, ettei taustalla olisi näkynyt pappaani. Ei näkynyt, joten se niistä kummituksista.

Kun viimein isoäitinikin päätti pallonpäällisen vaelluksensa, oli jätettävä hyvästit myös rakkaalle mökille ja rannalle. Samalla katkesi viimeinenkin kytkös suvun kotiseutuihin. Viimeisellä käynnillä otin mukaani joitakin esineitä, joita en halunnut jättää seuraaville omistajille. Partapeili ei ollut enää ikkunan kahvassa, vaan oli siirretty piirongin päällä olevaan puukiuluun. Siitä lähtien olen ajanut partani isoisäni partapeilin avustamana ja varjellut, etten vahingossakaan pudota sitä. Varmasti saisin jonkun kirouksen päälleni.

Kirjapiiri elollisen maailman peruselementin parissa

Kesäloman viiden viikon mittaisen ankaran relaksoitumisen uuvuttama kirjapieru löytää viimein arkitodellisuuden kylpyhuoneen lattialta ja havaitsee helpotuksekseen, että lattian kaakelit näyttävät tutuilta. Hetken keskusteltuaan kaakeleiden kanssa piiri varmistuu, että tunnemme hyvinkin toisemme. Lattiakaakeleiden rauhoittavaan värimaailmaan turvautuen kirjapiiri tekee pikaisen johtopäätöksen, että havahtuminen on tapahtunut ihmisymmärryksen käsittämässä ulottuvuudessa, joten piiri voi orientoitua sulavasti takaisin episkopaalisen falliseen elementtiinsä, kunhan ensin kadonneiden seitsemän kuukauden mysteeri on ratkaistu.

Kirjapiiri on kohdannut jyrkän nousujohteisen, eli taas fallisen, menestystarinansa aikana jos jonkinlaista kotimaista piipertäjää, jotka kehtaavat kutsua itseään kirjailijoiksi. Monen kohdalla moisen itsepetoksen määrää on mahdoton mitata millään asteikolla. Mutta tällä kertaa kynänvarressa on ollut kirjailija kovalla koolla, joten silkasta kunnioituksesta piiri ottaa alushousut päästään. Piirin tappavan trendikäs lukuhaaste on tuonut ulottuvillemme kotimaisen uutuusteoksen, jossa käsitellään raikkaalla otteella ulosteita. Aiheen hienostuneen vivahteikas käsittelytapa teki suuren säväyksen kuppikuntamme keskenkasvuiseen henkiseen ilmapiiriin. Romaanin nimi on ”Isämies ja räjähtävä kakka”. Piiri tuntee olevansa jokseenkin vieraalla maaperällä, koska toistaiseksi sen lukuhaasteeseen on sisältynyt pääasiassa maailmankirjallisuuden klassikoita, kuten Puppe leikkii, Sanna lääkärissä ja Barbapapa avaruudessa. Tietenkään unohtamatta iki-ihanaa lukuromaania Teemu ja pippeli. Nyt käsittelyyn alistettu teos oli haastava lukukokemus jo monimutkaisen juonirakenteensa ja järisyttävän 150 sivun pituutensa vuoksi. Kuvia sentään on joka sivulla ja fontti ja rivivälit kiitettävän suuria.

Yhdeksäntoista ja puolen viikon luku-urakka on kuitenkin saatu maaliin ja on aika kiskoa langat yhteen. Yksinkertaistaaksemme ja nopeuttaaksemme mittavan ja polveilevan teoksen perkaamista otamme tekniikka- ja vimpainlehdistä tutun lähestymistavan kirjan läpikäymiseen.

Kiitämme:
Kirjassa mainitaan monta kertaa kakka.
Kakka räjähtää.
Kirjassa on havaittava juoni, jossa jahdataan kakkaräjäyttäjää.
Kirjan yhtenä päähenkilönä on umpityhmä poliisi, joten teos tarjoilee tiukkaa realismia.
Kirja on avainpepputuote.

Moitimme:
Kirjan sivuilla alati kommentoiva nipomummo jaksaa vinkua joka asiasta. Niuhottava mummo alkoi ottaa pannuun.
Taas kerran nokkela pikkutyttö ratkoo kaikki mysteerit. Olisi ollut esim. nokkela zombie tai nokkela kenkä.
Teokseen olisi mahtunut enemmän kakkaa.
Kirjapiiri oli kovin odottanut kakan räjähtävän edes kerran pyllystä, mutta niin ei tapahtunut.
Teoksessa oli liian vähän pissaa.

Mitään muuta järkevää sanottavaa ei enää löydy, joten tästä päätellen olemme päässeet päätökseen tämänkertaisen palstamme osalta. Kirjapiiri kiskaisee kalsarit takaisin päähänsä, satuloi keppihevosensa (heppikevonen, hö hö öhö höö), tähyilee savannille sarvikuonojen ja hippojen varalta ja laukkaa kuin kynsilaukka seuraaviin sössötyksiin.