Ei ollut isoisällä olkihattua, mutta partapeili oli. Kun ajattelee asiaa näin jälkijättöisesti, eipä olkihattu olisi oikein sopinutkaan isoisän päähän. Olisi se näyttänyt melko hölmöltä. Toki riippuu vähän olkihatun muodosta. Papalla oli joitakin mainoslippiksiä, joita hän piti mielellään. Ne kaikki olivat moneen kertaan pestyjä, värinsä ja ryhtinsä menettäneitä. Aika järkyttävän näköisiä, mutta ei pappa muutenkaan mikään muotitietoinen ollut. Lippikset istuivat kuin tatti päässä kesäisin mökillä. Kirkolle lähdettäessä löytyi päähän vähän hienompi lätsä.
Ai niin partapeili. Isoisällä oli mökillä tapana ajaa partansa mökin keittiössä, jossa partapeili roikkui ikkunan kahvassa. Siinä hän peilaili pienestä pyöreästä peilistä ja raapi partaansa pois iäisyysvanhalla sähkökoneella, joka piti sirisevää ääntä leikatessaan kovaa sänkeä (sukuvika). Minäkin sain nuorempana miehenä lahjaksi modernin Philipsin kolmekiekkoisen akkukoneen, mutta käyttö jäi vähiin rajaajaa lukuun ottamatta. Tunne kasvoilla oli sen verran epämiellyttävä terien pyöriessä, että olen pysytellyt vakaumuksellisena höylän & partavaahdon kannattajana. Lopputuloskin on huomattavasti siistimpi.
Ai niin partapeili. Isoisä jätti maalliset murheet taakseen vuonna 2005, mutta partapeili nökötti ikkunan kahvassa senkin jälkeen muistaakseni jopa toistakymmentä vuotta. Kukaan ei siirtänyt sitä pois. Se oli jokseenkin aavemaista. Joskus katselin peilistä ja vilkuilin siitä taakseni, ettei taustalla olisi näkynyt pappaani. Ei näkynyt, joten se niistä kummituksista.
Kun viimein isoäitinikin päätti pallonpäällisen vaelluksensa, oli jätettävä hyvästit myös rakkaalle mökille ja rannalle. Samalla katkesi viimeinenkin kytkös suvun kotiseutuihin. Viimeisellä käynnillä otin mukaani joitakin esineitä, joita en halunnut jättää seuraaville omistajille. Partapeili ei ollut enää ikkunan kahvassa, vaan oli siirretty piirongin päällä olevaan puukiuluun. Siitä lähtien olen ajanut partani isoisäni partapeilin avustamana ja varjellut, etten vahingossakaan pudota sitä. Varmasti saisin jonkun kirouksen päälleni.
maanantai 22. maaliskuuta 2021
Isoisän partapeili
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Joku on lukenut näitäkin joskus
-
Olen taas vaihteeksi innostunut luukuttamaan Mikko Kuoppalaa, lupaavaa nuorehkoa sanataiteilijaa (s. 1981), joka myös taiteilijanimellä Pyhi...
-
Takauma: heinäkuu 2013 ja kesä kukkeimmillaan. Riemurinnoin kaahailen Sysmän kirkonkylälle, sillä okulaareissani siintelevät maailmankaikkeu...
-
Metrilakuindeksi kannattaa huomioida markkinatorilla käydessä, ts. kuinka monta metriä lakua saa viidellä eurolla. Nykyisin lähtökohta taita...
-
Mahtava meno, tiukka etukeno, herkällä tatsilla, rumpusatsilla, jee jee jee! Hölmö renkutus jäi päähän, koska se toistui lukemattomia kertoj...
-
Taisi olla itse V. A. Koskenkorva (Valtion Alkon Koskenkorva), joka tokaisi aikoinaan tyhjentävän itsestään selvästi pirtin pöydän ääressä, ...
-
Olimme ruokaostoksilla, kun vihannesosastolla äkkäsin superkirsikkatomaatteja. Hilpeästä kevennyksestä huvittuneena vinkkasin vaimollekin nä...
-
Kun viime vuoden kesähelteillä loikkasin kehityksen portaita pari askelmaa ylöspäin ja hankin Android-puhelimen, en tiennyt millaiseen kurim...
-
Saarioinen taas valmiiksi pöydän laittaa, perinteiset herkut hyvältä maittaa, jouluna on aikaa olla seurassa toisten, kun jouluruokaa on ...
-
Puolijumalallinen Leevi and the Leavings -legenda, nyttemmin autuaammille laulumaille kaksimielisyyksiä ja muita rasvaisia juttuja viljelemä...
-
Uusi Suomi -nettilehdellä on Puheenvuoro-niminen blogipalvelu, johon on hilautunut lukuisia maamme sanavalmiita yksilöitä. Blogipalvelu edus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti