Äijäkkäät pärinät moottorisahasta

Olen pariin otteeseen käsitellyt moottorisahan monitahoista tematiikkaa, joten mieleni halajaa taas aiheen äärelle. Sitten viime näkemän, eli vuoden 2015, asiaan on tullut uusia juonenkäänteitä. Huvittavaa kyllä, omistan nykyisin ihan oikean moottorisahan. Omistussuhde syntyi jo vuonna 2017, mutta ei kaikkea ehdi huutelemaan kylillä samoin tein. Toiseksi on hyvä kerryttää pitkän aikavälin käyttökokemuksia, vaikkakaan niitä ei ole tähän päivään mennessä kertynyt.

Taisin joskus huikata vitsillä isälleni, kun hän kyseli, tarvitsenko jotain, että osta moottorisaha. Yllätys olikin melkoinen, kun hän eräs kesäpäivä kurvasi talon pihaan ja rykäisi takakontista esiin moottorisahan. Vielä erikoisemmaksi asian teki, että isäni ei ole koskaan osoittanut minkäänlaista luottamusta kädentaitojani kohtaan, pikemminkin alleviivannut, että käytännön hommiin minusta ei ole. Eikä auton rattiin. Eikä minusta muutenkaan saa miestä tekemälläkään. Poikkeuksellisen lahjan myötä heräsi sellainenkin epäilys, onko isälläni jokin motiivi päästä minusta lopullisesti eroon.

Hyvä puoli on, etten ehtinyt kuolla pois omistamatta moottorisahaa. Isäpappa on aina ymmärtänyt laadun päälle ja ettei köyhällä ole varaa ostaa halpaa, joten saha on kunnon kalu, eli Stihl MS181CBE. Ongelmana taas on se, ettei tahdo oikein löytyä kohteita, mihin sahaa käyttää. Talokin on tiiliverhoiltu, joten teräketju menisi huonoon kuntoon. Pihalla on yksi massiivinen riippakoivu, mutta kunnioitukseni majesteettista komeutta kohtaan on niin suuri, etten tohdi muuta kuin vähän karsia häntä. Se on ollut täällä paljon ennen minua ja toivottavasti on täällä myös minun jälkeeni.

Sahan käyttö on siis jäänyt todella vähälle. Lähinnä olen pätkinyt joitakin paksumpia oksia, mutta todelliseen puunkaatoon ei ole tullut kutsua. Ei ole metsää eikä enää suvun mökkiäkään tontteineen. Ei viitsi salakaatajaksikaan ryhtyä, ainakaan tällä kokemuksella. Olen ollut puunkaatohommissa apumiehenä, mutta siihen se jää. Näillä meriiteillä tuskin kannattaa toivoa kutsua mihinkään järeämpiin urakoihin, niin ehkä lapsetkin ehtivät nähdä isänsä elossa vielä täysi-ikäisiksi vartuttuaan.

Viime heinäkuun helteissä tuli pätkittyä harjoituksen vuoksi paksumpia karahkoja takapihalla. Treenin suoritin luonnollisesti kunnon varusteissa, eli shortseissa ja varvassandaaleissa. Täytyyhän suvun perinteitä kunnioittaa. En muuten edes omista turvasaappaita, kypärää, visiiriä, tms. sahausrekvisiittaa. Näpertely meni muuten hanskaan (ei ollut hanskojakaan), mutta hauskana pikkuseikkana voin mainita, että sahailusessiossa onnistuin pudottamaan sahan kädestäni jalkapöytäni päälle. Saha ei ollut käynnissä tuolloin, mutta teräketjusta tuli pienet vertavuotavat skraidut. Mutta en senkään jälkeen hakenut parempia jalkineita. Jos ei kerrasta opi, niin turha yrittää myöhemminkään.