Metsurismiehen triumfanttinen tulikaste

A.D. 8.8.2021. Noin kolmenkymmenenkuuden käynnistyshihnasta nykäisyn sekä ryyppyvivun antaumuksellisen veivaamisen jälkeen Stihl MS181CBE pärähti viimein kunnolla käyntiin. Sieraimiin tunkeutui raikas polttoaineen tuoksu. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua sekä hento jännäpissan aromi. Tulevaan suoritukseen oli valmistauduttu huolella. Teräketjuöljysäiliö oli täytetty teknisellä kasviöljyllä, mitä hittoa se sitten tarkoittaakaan, ja 2-tahtilöpöä oli tankissa riittävästi. Varustuskin näytti olevan kunnossa: t-paita, vanhat Addun urheilushortsit ja isältä muinoin ennakkoperintönä saadut hitsarin rukkaset. Päässä keikkuvat rillit olivat suojavisiiri. Sandaalit oli potkittu jaloista paremman tasapainon saavuttamiseksi. Eihän sitä sovi kompuroida miten sattuu moottorisaha handussa.

Alkulämmittelyt oli tarkoitus hoitaa kaatuneella katajan rungolla sekä erinäisillä puolilahoilla karahkoilla. Pätkiminen hoituikin näpsäkästi ilman suurempia itselle aiheutettuja veritekoja, mitä nyt säärestä tuli vähän verta, ilmeisesti oksan aiheuttamana. Paljaalla jalkaterällä sai mukavasti painettua runkoa, ettei se pyörähtänyt sahan alta pois. Samoin kannatti pitää ajatuksissaan kirkkaana joitakin sahaamisen perusperiaatteita, jotka isä oli aikoinaan käytännön taitoja vieroksuvaan mieleeni teroittanut. Etukäteen kevyeltä vaikuttaneen alkulämmittelyn jälkeen olikin aika ottaa hieman huilia, sillä t-paita oli läpimärkä hiestä ja naamasta valui samaa tavaraa solkenaan niin, että se sokaisi näkökentän. Olo oli kuin puolimaratonin juosseella, vaikken sellaista ole juossutkaan, enkä juokse.

Erinäisten lepotuntien jälkeen siirryttiin päälajin pariin. Mökin vieressä oli pystyyn kuollut pihlaja, joka oli ikävästi kallellaan mökin suuntaan. Onneksi kyseessä ei ollut mikään suuri yksilö. Valmistauduin uuteen kokemukseen googlaamalla puunkaadon perusteet. Katsoin, etteivät kaikki toimenpiteet olleet sovellettavissa pihlajan kapeahkoon runkoon. Teimme vaimon kanssa valmiiksi toteutumisskenaarion ja ryhdyimme toimeen. Koska pihlaja nojasi väärään suuntaan, oli varmuuden vuoksi vedettävä runkoon sidotulla köydellä pihlajaa hieman eri suuntaan. Vaimo haki koiran talutushihnan köyden virkaa toimittamaan. Kun laitoin pantaa ja hihnaa kiinni puuhun, kysäisin vaimolta, aikooko hän viedä pihlajan kävelylle.

Eeppiseen kliimaksiin. Ensin piti sahata puuhun poispäin talosta lovi vinoon 60 asteen kulmaan, saattoi olla jopa 72,5 (ei todellakaan ollut kulmamittaa mukana). Sanoin Stihlille ”Anna mulle lovee!” ja antoihan se. Seuraavaksi pöristelin vaakaan niin, että puusta irtosi kiva kiila. Vaimo veti hihnasta ja minä työnsin, eikä puu ei hievahtanut mihinkään. Ok, riittämätön kiila, joten sahaamaan lisää. Aikani rouhittuani alkoi kuulua lupaavaa rätinää. Saha äkkiä pois ja touchdown! Vaimon vetoavulla puu kaatui muualle kuin talon päälle, joten projektin voi katsoa onnistuneen. Jälkilämpöinä vielä oksat pois ja runko pätkiin, ja yleisön villisti hurratessa näihin kuviin.