Urheilumieltä koko rahan edestä

Kun olin kouluikäinen hikarin alku, haikailin joskus jotain urheilullista harrastusta. En ollut ihailtu atleetti koululiikunnassa, vaikka muistaakseni ala-asteella sain hyvin suoritettua taulukon mukaisia voimisteluliikkeitä ja lentopallossa olin suosittu pomminvarmana avaussyöttöjen lyöjänä. Jos sai verkon yli, se suurella todennäköisyydellä myös putosi kenttään. Ylä-asteella koin urheilu-urani tähtihetket, kun minut valittiin useana vuonna koulun uintijoukkueeseen ja sain kahdesti hopeaa koulujen välisissä viestiuinneissa. Sitä muistelen vieläkin lämmöllä ja sen ansiosta napsui todistukseen kymppi liikunnasta tuona ajanjaksona, mutta muina aikoina ei sellaisia numeroita näkynyt.

Jos erehdyin haaveilemaan seuratason harrastamisesta, isäni ampui sellaiset hörhöilyt perusvarmasti alas. Hänellä oli selvät sävelet: minun menestykseni tulee keskittyä vain ja ainoastaan kouluarvosanoihin. Jyrkkyyden taustat olivat johdettavissa. Isäni oma koulutaival oli ollut lyhyt ja kivinen. Hän oli tavallisen kovapäinen Nuoramoisten kansakoulun pölvästi, jolle oppi kaatui ojaan tehokkaimmin opettajan sivaltavan kepin avustuksella. Hänestä tuli duunari ja tällä taipaleella hänen päähänsä iskostui, että minun polkuni tulee olemaan täysin päinvastainen. Kuulin usein hänen suustaan lauseen: ”Pidän huolen, että sinä et tule laivojen kaksoispohjissa konttaamaan.” Siitä voivat fiksummat päätellä, millaisiin työolosuhteisiin hän päätyi. Urheilu-ura jäi lähtötelineisiin, eli pihapeleihin ja koululiikuntaan.

Jälkikasvu on päässyt vapaasti seura-/kilpaurheilun pariin. Heidän myötään seuraharrastamisen realiteetit aukenivat minunlaisellekin pallopäälle. Selkeimmin ymmärsin sen, kuinka auki kukkaron pitää olla. Hahmottui minulle lukemattomia muitakin sangen opettavaisia juiduja, mutta johonkin täytyy rajat vetää. Rahan puutostila on ikiaikainen ihmiskunnan itkemisen aihe, mutta siitä on helppo vääntää itkut, kun sitä suurimmalla osalla ei ole tarpeeksi lukuun ottamatta 1 %:a. Mutta kaikkihan on suhteellista, eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu. Kummallakin lapsella harrastustoiminnan kaari on ollut samanlainen. Ensin jokunen vuosi pikkuseurassa, sitten isompaan seuraan olosuhteiden pakottamana. Eräältä taholta minulle kiteytettiin timantintarkasti vanhempien rooli lasten harrastuksessa: kuskaa, kustanna, kannusta. Jos pikkuseuroissa selvisi maksuista vielä vinkumatta, kilahti eri ääni kelloon siirryttäessä isompiin seuroihin. Pojan harrastuksen kuukausimaksu asettui 50 euroon, mutta tyttären uudessa seurassa läimittiin ympäri korvia isolla lapasella: 300 e/kk. Ei naurattanut, vaan ahdisti. Katsoisin, että tuollaisen summan veloittaminen on törkeää ja tulkittavissa rikolliseksi toiminnaksi. Taitaa olla (rikollis)organisaatiossa vähän enemmän väliportaan valmennuspäälliköitä. Jotain syvästi mätää on. Kummankaan muksun maksut eivät suinkaan jääneet siihen. Päälle tulevat lukuisat laskut varusteista, kisa-/pelimatkoista, leireistä, buffet-velvoitteista sekä kaikenlaisen ihme varainkeruukrääsän pakko-ostamisesta/-myynnistä.

Vanhemmille kuskaamisen kuormituskin voi olla kohtalaisen kovaa koettelemusta, esim. lähdetäänpä arki-iltana työpäivän jälkeen pelireissulle 160 kilometrin päähän. Elämä suunnitellaan treeniaikojen ja tulevien pelien ja kilpailujen mukaan. Ja bensaa, aikaa ja rahaa palaa. Lapsen sietokyvyssä ja jaksamisessa ei välttämättä ole ongelmaa, varsinkin jos hän pitää harrastuksestaan, mutta toisenlaista näkökulmaa voi tarjota keski-ikää hapokkaasti käyvä oravanpyörässä jauhautunut raakki, jonka psyyke tikittää aikapommin tavoin. En puhu itsestäni, enhän? Paljon esiintyy sitäkin, että reipas seuratoiminta ajaa lapsen loppuun teini-ikään mennessä ja se on sen jälkeen heipat harrastukselle.

Kun urheiluharrastus painottuu yhä enemmän hyvätuloisten perheiden penskojen etuoikeudeksi, täytyy seurojen kehittää takaportteja, joilla kyvykkäät ja rahattomat voidaan pitää mukana toiminnassa. Apuun tulevat seurojen säätiöt, joilta voi anoa perusteluin tukea kohtuuttomiin maksuihin. Kuinka reilua ja hyväntahoista, ihan tulee tippa silmään ja sen päälle housuun. Voin aistia filantrooppisen ilmaston terveen raikkaan tuulahduksen. Samalla seuran on huolehdittava, että riittävä määrä maksukykyisiä pelinappuloita roikkuu mukana toiminnassa, jotta raskas seurakoneisto pysyy rasvoissa ja päästään jatkossakin huristelemaan seuran logoilla varustetuilla autoilla ja tekemään ryhmäkoulutusmatkoja Costa del Sol Eternolle. Väliin putoava keskituloinen perhe saa laskea tosissaan lanttejaan, millä konsteilla lapset pidetään kiinni harrastuksessa. Ja siinäkin puhutaan vain yhdestä harrastuksesta per kersa. Enkä uskalla edes perehtyä, kuinka paljon julkisista varoista kaadetaan (huippu)urheilulle rahaa. Tervehenkinen urheilukulttuuri rakentaa pöhötyksestään ympärilleen Berliinin muuria, johon lukemattomien perheiden kirkassilmäiset pikku haaveilijat voivat iskeä päänsä. Mutta onneksi on, mistä valita: Pleikkari, Xbox tai Nintendo.

Suomalainen mämmitysresepti

Niin kävi minullekin, askeleissani sekosin, ja maistelin ”suomalaisia menestysreseptejä”. Puolustuksekseni totean, että en oma-aloitteisesti kahminut niitä kaupasta mukaan, vaan ne pesiytyivät nurkkiimme perheen täysikasvuisen naaraan kuljettamana. Ja kun katsoo menestysreseptituotteiden listaa, voin hyvin ymmärtää, miksei niitä ole näkynyt ostoskorissani. Mutta niin ennakkoluuloinen en ole, etten olisi valmis maistamaan näitä mainetta ja kunniaa keränneitä kotimaisia herkkuja. ”Suomalainen menestysresepti” perustuu tv-ohjelmaan, josta en ole koskaan katsonut jaksoakaan.

Mitä on siis tullut tungettua suuhun? No Fallero-falafelpalleroita, savustettua Leikkala-kalaleikkelettä sekä Chia Good -välipalamönjää kolmea eri makua, joten olen syvällä pelissä. Turkulainen viherpillerinpyörittäjä pyöräytti itsensä skaban voittoon palleroimalla Falleroita, pieniä lihapullan korvikkeita, jotka maksavat moninkertaisesti lihapulliin nähden, ainakin jos vertaa HK:n suoltamiin legendaarisiin scheissepulliin, eli päivän hintaan 0,75 euron lihapyöryköihin, joissa on 16 % lihaa. Nekin ovat siis melkein vegeä.

Falleroiden kanssa törmään ongelmaan, että sanasta Fallero minulle tulee mielleyhtymänä fallos. Hyvä, etteivät olleet falloksen muotoisia, koska sitten niitä ei olisi pannut suuhunsa kuin naiset ja hinurijaoston jäsenet. Pussin teksti kiljuu ”ravintolatasoinen falafel!” ja mieltäni jää askarruttamaan, mitä on ravintolatasoinen falafel, koska en muista ravintolassa falafelia syöneeni. Kuulen jo nyt kaukaisuudesta huudon ”saatanan luolamies!” Sivujuonteena mainittakoon, että Word ei tunnista sanaa ”falafel”, vaan tarjoaa tilalle ”faabeli”. Pussissa kehutaan myös ”kasviksia ja härkäpapua = 100 % makua” (kirjoitin aluksi ihan oikeasti vahingossa ”100 % maksua”, ja ymmärsin myöhemmin, että se oli freudilainen lipsahdus). Makua kyllä piisaa oikein kivasti, koska mausteita on lapettu falleroihin kourakaupalla. Herne-lehtikaali ja paahdettu punajuuri ovat makuvaihtoehdot, mutta mausteisuus on päällimmäisenä. Rakenne muodostuu jonkinlaiseksi kompastuskiveksi. Fallerot ovat kovin murenevaisia ja kuivia kuin Saharan hiekka. Nämä vaativat kastikkeen tai dipin. Kaiken kaikkiaan Fallerot ovat ihan mukiinmeneviä, eivät kuitenkaan nakkimukiin.

Leikkala-kalaleikkele saapui ulottuvilleni savun makuisena. Tykkään sanaleikeistä, joten nimestä tulee pojoja. Tummat pilvet kerääntyvät taivaalle, kun luen paketin kannen tuoteselosteesta ”97 % lahna”. Lahna ei todellakaan kuulu makusuosikkeihini ilmeisistä syistä. Tilanne synkkenee, kun Leikkalan tuoksu saavuttaa hajureseptorini. Haju vastaa pariksi viikoksi järveen unohtunutta kalaverkkoa. Maku myötäilee hajua. Valitettavasti lahnan ominaismakua ei millään silmänkääntötempuilla pysty peittämään, joten majailtuaan muutaman viikon jääkaappilootan pohjalla päätyy pakkaus sisältöineen polttokelpoiseen jätteeseen. Tuomiota ei tarvitse enempää alleviivata. Ehkä jollain toisella kalalla voisi pelittää paremmin, mutta että lahna. Tarvitaan vähän suurempi kalan ystävä, jotta näitä voisi itkemättä syödä.

Chia Good -välipalavalmisteella on ääliömäinen ja mielikuvitukseton nimi. Onko se epätoivoinen todisteluyritys siitä, että ”hei uskokaa, on tämä oikeasti hyvää”? Tuotteen määrittely on hankalaa, koska suomen kielessä ei ole tällaiselle yksiselitteistä ilmaisua. Se ei ole jogurttia eikä vanukasta. Vähän kuten Yosa, joka on ”kauravälipala” eli ei kerro mitään tuotteesta. Nämä tuli kaikki maisteltua, makuina sitruuna, mango ja kolme marjaa. Kaikille yhteistä on se, että rakenne on limamainen (kuinka houkuttelevaa) ja joukossa lilluu runsain joukoin pieniä palleroita, jotka muistuttavat kirjolohen mätiä. Oletan näiden pikku kuulien olevan pehmitettyjä chian siemeniä. Kuulemma itse Robert Helenius kävi pehmittämässä ne. Word ei tunnista myöskään sanaa ”chia”, vaan katsoo sanan ”CIA” olevan parempi vaihtoehto. Yhdenkään maku ei aiheuta flippaamista saati backflippaamista, vaikka kolme marjaa onkin maistuvin ehdokas. Tuotteen ulkonäkö ja suutuntuma ovat kauniisti sanottuna luotaantyöntäviä.

Henkilökohtaisista lähtökohdista, tätä pitää aina korostaa, ainoastaan Falleroille uskaltaa povata jonkinlaista tulevaisuutta. Leiklahnakala ja Chia Not So Good eivät mene jatkoon ainakaan tätä jakelukanavaa pitkin. Saatan ja saan olla väärässäkin, koska tuskin kukaan on sitä estämässä. Ilmiö on toistunut usein elämäntaipaleen varrella. Voihan olla niin, että anti-liha -liike kannattelee näitä kyhäelmiä. Onneksi meillä on aina ja ikuisesti mämmi, tuo ylittämätön suomalainen menestysresepti, kunhan vain joku estää Juha Mietoa kuluttamasta Suomen mämmivarantoja loppuun.

Jälkimmäinen menettelyresepti: Aika outoa, etten ole vieläkään maistanut vuoden 2020 voittajaa Rostista, vaikka kuvittelisin sen vastaavan makumieltymyksiäni parhaiten.

Vielä jälkimmäisempi menettelyresepti: Ai niin, onhan meillä myös sahti. Torille!

Kunkun ja Sedän räävit runoilut

Kyllä vain jaksan hehkuttaa Kuningas Pähkinä & Setä Tamu -duoa, jotka taikovat ilmavaa vinolla huumoritatsilla sävytettyä rapdancehöpöä kannattajiensa iloksi. Gubbet (allekirjoittaneen ikäluokkaa) eivät ole juuri koskaan juhlineet parrasvaloissa, vaikka silloin tällöin ovat pinnalle pulpahtaneetkin (mm. Tyttö sinä olet meritähti, Hei Scully ja Ollaan kaikki pinkkejä sisältä). Minullakin heput olivat jonkin aikaa kuuntelutauolla, kunnes heiltä ilmestyi äskettäin kelpo kesä-ep Vamos Fumos Bailando. Lattarirytmien pauloihin pääsee biiseillä Pämpada, Nyt vaan 100a ja Fort Ingles. Vaasan veijarit julkaisivat samoihin aikoihin lisäksi mainion Sky-baaria puffaavan Bailukipinä-siivun.

Setä Tamu eli Mikko Tamminen on maaginen moniosaaja ja biittivelho, joka on työstänyt lukemattomille artisteille hittibiisejä. Sävellykset taitavat olla kaikkinensa Tamun käsialaa, kun taas sanoituksista vastaa käsittääkseni paljolti Kuningas Pähkinä. Kunkun alituiseen suoltamat pikkutuhmuudet ja tippojen tiputtelut iskevät karjusian rasvalla voideltuun ikikeskenkasvuiseen mieleeni kuin just sinne. Keihäänkärkenä Hei Scully, joka kertoo Salaisten kansioiden (X-Files, ysärin huippusuosittu tv-sarja) FBI-tutkija Dana Scullyn inspiroimasta miehisestä masturboinnista. On huikea saavutus, että pystyy rykäisemään kokonaisen biisin hanskaan hakkaamisesta ja kuvailemaan tuota luonnollista harrastusta niin monin värikkäin sanankääntein. Huvittavaa (ja tarkoitushakuista) on myös alkojuomien alituinen luetteleminen biiseissä, kuten skumppa, lonkku, sambuca, mojito. Unohtamatta vaasalaista perinnegrillimättöä juustokasta sekä kotiseuturakkauden alleviivaamista spottaamalla vaasalaisia baareja ym. mestoja (Sky Bar, Faros, Strampen, Tapsan Grilli, Sundom, Gerby, Vaskiluoto, Hovioikeudenpuistikko). Uusista biiseistä täpinöityneenä päätin porautua kaverusten ”aikuistuotannon” (v. 2011–) sanoituksiin ja poimia sieltä erinäisiä mieleen jääneitä helmenvalkoisia helmiä ja klassikon ainesta hipovia lohkaisuja. Pitemmittä puheitta, matto ei synny kuteitta.

”Likainen Setä Tamu, vesi kielellä näkökentäs namu, se päivä biitsil on kesäkeittoo, nymfomaanista kehittelen peittoo.” – Kannut (Kesä 2011)
”Aurinko painuu mailleen, Kunkun kanssa jatketaan iltaa Skylle, sä Strampenin vessaan jäit, ei tainnu meille tulla juhannushäit.” – Kannut (Kesä 2011)
”Hei vilauta sun peffaa, jos sä kehtaat, niin vien sut syksyllä Palmasiin.” – Syksyllä Palmasiin
”Mä oon täydelline sulle niinku mutsilleski, eiks nii.” – Syksyllä Palmasiin
”Setä on täällä taas, tippuu vaatteet lattiaan, mä oon aina valmiina likaiseen leikkiin.” – Boom City
”Oon ollu niin kauan liekeis, et koht oon vaan tuhkaa.” – Boom City
”Sä voit jäädä yöksi, sä voit lähtee mihin vaan, mut mä varotan likka, Setä tarjoo pelkkää likaista rakkautta.” – Boom City
”Suu käy ku Anttilan ovi.” – Mintunlehtitaivas
”Faroksen kannel twerkkaan pelastusliiveissä” – Mintunlehtitaivas
”Mintunlehtitaivas, taas on kätes tuhmas paikas, jos haluut, Setä lähtee sua saattamaan.” – Mintunlehtitaivas
”Diggaan klassisii comboi, niinku auto ja seksi.” – In the heat of the night
”Kaikki lipuu ohi, mä vaan jatkan, ei oo kohdet, on vaan matka.” – In the heat of the night
”Bensat flanupaidalla, mun täytyy kato miehekkäältä haiskahtaa.” – Pähkinäsillan tanssit
”Lähden tansseihin Suave tukassa, kossu munissa, kortonki sukassa.” – Pähkinäsillan tanssit
”Ei tippa tapa, jos se tulee housuun.” – Ollaan kaikki pinkkejä sisältä
”Täs kaupungis on vaan yks laki, mun intiaaninimi on Nessus Pati.” – Ollaan kaikki pinkkejä sisältä
”Kädettömän puolella tiukat on mutkat, ei nappaa kamerat eikä tutkat, ehdotuksesta tehään vaan tuhmat, jos mä kuolen, nelostielle mun tuhkat.” – Musta joki
”Musta joki, pimee tie, näät läpi valuvien kajaalien, ne on ilon kyyneleet, ilmastointi kuivaa ne.” – Musta joki
”Pohjanlahden laitamilla ei lopu heti ilta, tähtitarha, kuunsilta, sunnuntaihin absintilla.” – Tuudiluu
”Pussaa beibi mun habaa tänks.” – Duunattiin mitä vaan
”Hei Scully, dumppaa se Mulderi, tai tapahtuu taas uus murderi, sul on kato kosminen berberi, duunaisin sun mustaa aukkoo selvinkin päin.” – Hei Scully
”Junnun joka tiistai oli odotusten juhlaa, peiton alla käsijumppaa, Nessu ja Nivea.” – Hei Scully
”Istun, sippaan ja nautin, oon hidastanu vauhtii, taivas on auki kuin oisin kosmonautti, feidaa se kyökki ja kaulin.” – P.H.H.
”Kun taivaalt tulee vettä, niin mä nään läpi pilvien, ja silloin tuumin että, tältä tuntuu olla täydellinen.” – Täydellinen mä
”Tää on täs niin selkeenä ku pystyy, sanon tän niin selvänä ku pystyn.” – Aurinko kun laskee skumppapullon taa
”Ei pysty lupaa, et saavun aamuks satamaan, näil vesil on vaan välil liian matalaa.” – Tango ja Cäsh
”Tää elämä ku uunopaita, rikki ja likanen, ei sitä enää puhtaaks saa.” – Uunopaita
”Tänään matkustetaan viinillä kadoksiin, on lördaagifiilis, vien sut pyramidin huipult kohti galaksii, siin on sulle diili.” – Salaliittoi margariittoi
”Sä fiilaat tän, ja Setä tarjoo viel enemmän, eroottisen värinän, jota venannut oot niin pitkään.” – Salaliittoi margariittoi
”Vaikka kauluspaidat on pyykissä, tiskillä seilataan hyvissä, kuohuviinit on kyydissä, mun taivas on aina ysissä.” – Bailukipinä
”Koktailei tekee mieli, ihan nonstoppina, piña colada, mutta tuoppina.” – Pämpada
”Oltiin miljoonii, nyt vaan 100a.” – Nyt vaan 100a
”Jaloissa grande azure, se iso sinine, mä tanssin ittekseen.” – Fort Ingles