Tähän on tultu

Erilaisia vastineita otsikon toteamukseen:

No ei vitussa olla! (vulg.)
Ehkä sinä olet tullut, mutta minut tuotiin.
Tähän tultiin, mutta se hetki meni jo, joten siinä ei olla enää.
Jos tähän on tultu, niin mitä ”tämä” on?
Kiistaton kiteytys. Voitko kuitenkin kertoa yksityiskohtaisemmin, mistä ja miksi tähän on tultu ja miten edetä tästä eteenpäin?
Kun tiivistetään ihmisen tähänastinen elämänkaari noihin kolmeen sanaan, mitä sillä halutaan viestiä? Onko nyt aika laatia jonkinlainen välitilinpäätös? Olenko velvoitettu voivottelemaan vääriä valintoja?
Veit melkein jalat altani, mutta totta puhuen papukaijan tavoin toistettavat mitäänsanomattomat latteudet olisi kaikkien edun kannalta parempi pitää omana tietonaan.
Hienosti lohkaistu. Löysitkö tuon Suomen kansanviisauksien kaatopaikalta?
No niinpäs onkin tultu. Voinko nyt lähteä?
No niinpäs onkin tultu. Voitko nyt poistua?
Niin on että näin on.

Jälkiselitykset: Mestari paljastaa lässytyksensä lähteen, eli pieni taustoittava tarina. Vaimoni ystävä oli kylässä lauantaina. Olin illalla imuroimassa eteisen mattoa, kun hän tuli siihen pällistelemään, jolloin totesin jotakuinkin näin: ”Lauantai-illan huumaa. Toiset juovat viinaa, toiset ovat sosiaalisia, minä siivoan.” Hän lätkäisi pallon takaisin heittämällä pöytään iskulauseensa: ”Tähän on tultu.” Katson, että tokaisu on negatiivisesti latautunut. En käyttänyt mitään yllä olevista vastauksista, koska aivoni eivät reagoi niin nopeasti, vaan yleensä useamman päivän viiveellä. Tiedä häntä, oliko se hänen mielestään kenties trendikäs lohkaisu, mutta heitän villin veikkauksen, ettei hän ole keksinyt sitä itse, vaan on kuullut sen jostain muualta, esim. isältään, isoisältään, isoisoisältään tai esi-isältään. Tai äidiltään, jne.

Musiikillinen herääminen

Luin Apulannan Kaikki yhdestä pahasta -historiikista, kuinka yhdeksänvuotiaan Toni Wirtasen lapsuuden musiikillinen käännekohta oli W.A.S.P:in I wanna be somebody -biisin kuuleminen. Wirtasen kokemus oli ”kuin olisi saanut lapiosta päähän”. Minäkin kuulin kyseisen biisin tuona vuonna 1984, mutta tunne oli pikemminkin kuin olisi lätkitty tiskirätillä naamaan, ei märällä mutta ehkä nihkeällä. Olin 8-vuotias, kun vuotta vanhempi kaverini luukutti biisiä stereoista, enkä oikein tajunnut mitään. Tässä välissä on todettava, että on hienoa, kuinka musiikin avulla voi tietyt lapsuuden tapahtumat ankkuroida ajallisesti. Ehkä se oli vieras kieli, joka pani vierastamaan kappaletta. Tai kummallinen rankka saundi. Kuitenkin uin muiden mukana ja hoilasin pihalla ”aa wona pissön badi” ymmärtämättä, mitä hokema tarkoitti. Samainen kaverini tutustutti minut myös Mötley Crüeen, Twisted Sisteriin, Acceptiin (edes bändin nimeä ei osattu lausua oikein) sekä vuoden 1985 megailmiöön, Europeen. Mistään näistä en innostunut, mutta se ei estänyt piirtelemästä vihkoon Twisted Sisterin logoa, siis sitä T:n ja S:n yhdistelmää.

Vaikken ollutkaan niin kiinnostunut musiikista vielä tuolloin, kuunneltiin kotona musiikkia ja radiota. Matin ja Tepon renkutuksia muistan kuulleeni paljon sekä kaiken maailman finnhits-vuodatuksia Tarja Ylitalosta Kake Randelinin ja Lea Lavenin kautta Frederikiin, joka oli silloin vielä oikeasti kolmekymppinen. Eikä se haitannut, koska kivahan niitä oli kuunnella, kun ymmärsi sisällönkin, vaikkeivät sanoitukset kovin älyllisiä olleet. Mutta se haittasi, kun menin soittamaan yllä mainitulle kaverilleni Mikko Alatalon tuotosta nimeltä Eläimiä suomalaismetsissä ja vielä kehumaan, kuinka hyvä se oli. Kyseinen lastenlaulukasetti oli löytynyt mökiltä ja miellytti minua kovasti, koska siinä oli kivoja tarinoita hassuista jutuista. Sain aika pitkään kuulla pilkkaa aiheesta. Sen siitä sai palkakseen, kun sortui olemaan lapsi.

Paljon myöhemmin aloin havahtua musiikin maagiseen maailmaan, kun ystäväni musiikkimaku herätti kiinnostukseni. Varsinkin Popedan vuoden 1992 uutukainen Svoboda oli kovaa kamaa. Letkeä meininki ja pikkutuhmat sanoitukset upposivat niin hyvin, että oli pakko kopioida levy kasetille. Kopiolaatu oli kammottavaa tunkkaista muminaa. Eppujakin kuunneltiin ja paljon – kukapa ei olisi kuunnellut. Lopulta rohkaistuin ostamaan ensimmäisen äänitteeni. Se oli Miljoonasateen Lelukaupan häät c-kasettina ja vuosi oli 1992. Sanoitukset ovat selkeästi aina olleet minulle olennainen osa kokonaisuutta. Musiikki ei ole vain sävelkulkuja tai taustamelua, vaan sitä pitää todella kuunnella. Tätä vasten on järkeenkäypää, että tartuin ensimmäisenä mestarisanoittaja Heikki Salon vetämään Miljoonasateeseen.

Jälkikirsikkana kakun pohjalla: Olen varma, että Mobilat-voide on talibanien salajuoni. Mobilat on lopusta alkuun luettuna talibom. Sehän on melkein kuin taliban tai talibanien pommi (tali-bomb).

Muffinia lukuromaanin välissä

Se on saatana muffinssi eikä muffini! En ikinä laittaisi ruokintareikääni muffinia, koska se kuulostaa epäretromaiselta. Tiedän, että kaikki tuhkaluukun ja hormien nuohoojat nauttivat muffineja tuplafrappuccinojensa kanssa. Myöskään muffinsi ei mene seulasta läpi, koska siinä on liian vähän ässiä. Kyllä elämässä pitää olla enemmän ässiä. Kuin tekisi jotain melkein oikein, mutta lopulta ei kuitenkaan, esim. latten rasvattomaan maitoon tai muffinsseja ilman ässiä.

Englannin kielen sana ”muff” (suom. muhvi, jösses kuinka pöljä sana) tarkoitti ennen muinoin naisten kädenlämmitintä, sellaista turkiksesta tehty tuubia, joka oli molemmista päistä avonainen. Tuskin kukaan sellaista reliikkikapistusta enää käyttää. Nykyisin englannin kielen slangissa sanalla on hyvinkin vakiintunut merkitys ilmaisemaan naisen vaginaa. Jossakin tilanteessa sanalla saatetaan tarkoittaa hyvin karvaista toosaa. Suomen kielen vastineista tulee mieleen lähinnä ”tuhero”. Tällaisessa valossa muffinssin suuhun työntäminen ei tunnu ollenkaan huonolta ajatukselta. Varoituksen sana: karvojen poistaminen hampaiden välistä saattaa olla työläs operaatio, joten kannattanee varmuuden vuoksi jättää muffinssit syömättä, ainakin selvästi karvaiset muffinssit.

Tässä ote Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanista (luku 12). Mitä hän mahtoi lauseella tarkoittaa?
"Gathering my mantle about me, and sheltering my hands in my muff, I did not feel the cold."

Bonuskilarit nautin vielä sanasta “lukuromaani”. Törmäsin termiin vasta äskettäin (kaikki nämä vuodet varjelluin), mutta se oli inhoa ja kuvotusta ensisilmäyksellä. Lukunyhveröiden luoma ilmaisu viittaa kirjoihin, joiden kanssa kiva käpertyä sohvan nurkkaan torkkupeitteeseen kaakaomukin kanssa ja sen sellaista imelää mussutusta. Nimi on keksitty kirjallisuuden ”väliinputoajille”, kun on yritetty luoda pesäeroa tyhjäpäiseen roskaviihteeseen, muttei ole kehdattu sanoa teosta syvälliseksikään. Pelleilyssä on espressonvahva selityksen maku ja se voidaan tulkita kirjapierujen oman kilven kiillotukseksi. Tällaiseen luokkaan voidaan heittää melkein mitä tahansa riippuen katsantokannasta. Luodaan keinotekoinen kategoria romaaneille, jotka ovat ikään kuin luettavampia kuin muut romaanit. ”Lukuromaanin” ilmaantuessa näkökenttääni tai kuulotaajuuksilleni käynnistyy oksennusrefleksi välittömästi.

Jälkijunan kirjoitus: Tämä kirjoitus muistuttaa jotakin toista kirjoitusta, en vain millään saa päihini. Mitä?