Luin Apulannan Kaikki yhdestä pahasta -historiikista, kuinka yhdeksänvuotiaan Toni Wirtasen lapsuuden musiikillinen käännekohta oli W.A.S.P:in I wanna be somebody -biisin kuuleminen. Wirtasen kokemus oli ”kuin olisi saanut lapiosta päähän”. Minäkin kuulin kyseisen biisin tuona vuonna 1984, mutta tunne oli pikemminkin kuin olisi lätkitty tiskirätillä naamaan, ei märällä mutta ehkä nihkeällä. Olin 8-vuotias, kun vuotta vanhempi kaverini luukutti biisiä stereoista, enkä oikein tajunnut mitään. Tässä välissä on todettava, että on hienoa, kuinka musiikin avulla voi tietyt lapsuuden tapahtumat ankkuroida ajallisesti. Ehkä se oli vieras kieli, joka pani vierastamaan kappaletta. Tai kummallinen rankka saundi. Kuitenkin uin muiden mukana ja hoilasin pihalla ”aa wona pissön badi” ymmärtämättä, mitä hokema tarkoitti. Samainen kaverini tutustutti minut myös Mötley Crüeen, Twisted Sisteriin, Acceptiin (edes bändin nimeä ei osattu lausua oikein) sekä vuoden 1985 megailmiöön, Europeen. Mistään näistä en innostunut, mutta se ei estänyt piirtelemästä vihkoon Twisted Sisterin logoa, siis sitä T:n ja S:n yhdistelmää.
Vaikken ollutkaan niin kiinnostunut musiikista vielä tuolloin, kuunneltiin kotona musiikkia ja radiota. Matin ja Tepon renkutuksia muistan kuulleeni paljon sekä kaiken maailman finnhits-vuodatuksia Tarja Ylitalosta Kake Randelinin ja Lea Lavenin kautta Frederikiin, joka oli silloin vielä oikeasti kolmekymppinen. Eikä se haitannut, koska kivahan niitä oli kuunnella, kun ymmärsi sisällönkin, vaikkeivät sanoitukset kovin älyllisiä olleet. Mutta se haittasi, kun menin soittamaan yllä mainitulle kaverilleni Mikko Alatalon tuotosta nimeltä Eläimiä suomalaismetsissä ja vielä kehumaan, kuinka hyvä se oli. Kyseinen lastenlaulukasetti oli löytynyt mökiltä ja miellytti minua kovasti, koska siinä oli kivoja tarinoita hassuista jutuista. Sain aika pitkään kuulla pilkkaa aiheesta. Sen siitä sai palkakseen, kun sortui olemaan lapsi.
Paljon myöhemmin aloin havahtua musiikin maagiseen maailmaan, kun ystäväni musiikkimaku herätti kiinnostukseni. Varsinkin Popedan vuoden 1992 uutukainen Svoboda oli kovaa kamaa. Letkeä meininki ja pikkutuhmat sanoitukset upposivat niin hyvin, että oli pakko kopioida levy kasetille. Kopiolaatu oli kammottavaa tunkkaista muminaa. Eppujakin kuunneltiin ja paljon – kukapa ei olisi kuunnellut. Lopulta rohkaistuin ostamaan ensimmäisen äänitteeni. Se oli Miljoonasateen Lelukaupan häät c-kasettina ja vuosi oli 1992. Sanoitukset ovat selkeästi aina olleet minulle olennainen osa kokonaisuutta. Musiikki ei ole vain sävelkulkuja tai taustamelua, vaan sitä pitää todella kuunnella. Tätä vasten on järkeenkäypää, että tartuin ensimmäisenä mestarisanoittaja Heikki Salon vetämään Miljoonasateeseen.
Jälkikirsikkana kakun pohjalla: Olen varma, että Mobilat-voide on talibanien salajuoni. Mobilat on lopusta alkuun luettuna talibom. Sehän on melkein kuin taliban tai talibanien pommi (tali-bomb).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti