Ilmassa on paitsi suuren urheilujuhlan tuntua, tuttuun tapaan myös flatuksen rehevä tuoksu. Olen saavuttanut sadanyhden blogikirjoituksen merkkipaalun. Tämän melkein tasaluvun saavuttamisen tekee erityisen hienoksi se, että luvussa yksi enemmän kuin sata. Kuka nyt tyytyisi sataan, kun voi saada satayksi.
Kirjallisuudessa käytetään paljon lukua 101. Satayksi vinkkiä siihen, tähän ja ties mihin, 101 kuvaa, 101 vitsiä, 101 prepositiota. Sadanyhden pointtina on, että siinä nokitetaan lukuun sata nähden. Lukijan päähän istutetaan ajatus, että hän saa jotain ekstraa, ylimääräistä hyvää.
101 oli myös suomalainen yhtye, joka kyhäsi dancehuttua joskus ysärillä. Heillä oli radiohitti nimeltä Aamuyö. Se oli kehno tekele enkä pitänyt siitä, joten en jäänyt kaipaamaan, kun yhtye katosi vähin äänin. Sen sijaan 101 dalmatialaisesta minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa, vaikka muistankin sen lapsuudesta nimellä Lupsakkaat luppakorvat. Lämpimät suositukseni saa myös Yhdysvaltain armeijan 101. maahanlaskudivisioonan toiminnasta toisessa maailmansodassa kertova tv-sarja Taistelutoverit (Band of brothers).
Ihminen on aina viehtynyt tiettyjen tasalukujen saavuttamisesta. Jostain syystä esim. 50 ja 100 mitä tahansa on kovin hienoa. Mutta koska haluan erottua joukosta, hehkutan sataykköstä. Jaaha, eiköhän tämä kusetus ollut tässä. Totta puhuen luvulla ei ole mitään merkitystä, koska sataanyhteen sisältyy monia mitäänsanomattomia postauksia, joita en mitenkään voi laskea kirjoituksiksi. Mutta turha niitä poistamaankaan on lähteä. Todellista, jälki-itsekritiikin seulan läpi sujahtavaa hyväksyttävää lukua on siis vaikea arvioida, mutta mitäpä sillä hevon kukun väliä. Loppuajan voin ihailla luvun 101 esteettistä kauneutta. Sehän on myös palindromi ja binäärijärjestelmässä luku viisi. Ja 101 – 5 = 96, joka on toisin päin 69 ja 101 + 5 = 106 ja 101 * 5 = 505 ja 101 / 5 = 20,2 eli vähän niin kuin 202. Huh huh, kun on mystistä. Itseäni ihastuttaa ja ihmetyttää eniten kuitenkin se, että pystyin taas kerran kirjoittamaan tekstin ilman mitään järkevää asiantynkää. Se on kätevä taito, joka olisi ollut kiva olla hyppysissä jo kouluaikoina, kun pähkäilin ainekirjoituksen tyhmien aiheiden kanssa.
Jäniksenjälkiruokakirjoitus: Tunnustan rehellisesti, että pohdin oikeasti hetken jotain sadanteen postaukseen liittyvää tekstiä tai juhlavaa kirjoitusta, kunnes tajusin, kuinka latteaa naamapalmuilua sellainen on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti