Ostin auton. Tapahtumassa ei olisi muuten mitään erikoista, mutta nelipyöräinen sattuu olemaan 44-vuoden eksistenssissäni ensimmäinen omistamani auto. Oikaistakoon, että minulla on ollut enimmäkseen auto-optio tarjolla siitä lähtien, kun 18-vuotiaana onnistuin tunaroimaan itselleni ajokortin. Elon taipaleella on tullut vastaan kaikenlaisia jänniä koukeroita, joiden seurauksena en ole tarvinnut solmia omistussuhdetta autoon. Eikä periaatteessa olisi tarvinnut nytkään, mutta vielä jännempien koukeroiden kautta päädyin lopputulemaan, että on aika rikkoa kuparinen.
Löylynlyömällä 20.3.2020 tehtiin kaupat suomalaisen autokauppaketjun edustajan kanssa sähköpostin välityksellä näkemättä autoa livenä. Näin helposti höynäytettävän heebon ei kannata lähteä leikkimään yksityisten, ulkomaisten ja sen sellaisten jobbareiden kanssa. Olisin liian helppo uhri. Pienten toimitussäätämisten jälkeen auto löysi tiensä kotikulmille ja perjantaina 3. huhtikuuta sain hakea rahareiän kotiin.
Talous on ollut iäisyyden pääosin sellaisella tolalla (vrt. jännät koukerot), että kukkaro ei kerta kaikkiaan ole venynyt moiseen idiootti-investointiin. Mutta kun yllättäen äitimuori otti ja kuukahti pikapikaa itse aiheuttamaansa sairauteen ja vastoin kaikkia ennakko-odotuksia jätti jälkeensä jotain muutakin kuin velkaa, syntyi itsekkään ostoksen mentävä reikeli. Lisäksi pankki halusi antaa ilmaista rahaa eli järkikoroista lainaa, joten illallinen oli katettu. Vähäiselläkään järjen äänellä varustettu ei tartu autoliikkeiden ”nollakorkoisiin” lainatarjouksiin, koska jos hetkeksi pysähtyy miettimään ja vielä löytää näkökenttäänsä lauseen, jossa esiintyy sanapari ”todellinen vuosikorko”, karkaa lainan nollakorkoisuus hetkessä kauimmaisiin galakseihin. Valitettavasti kaikilla ei ole valinnan mahdollisuutta, jos autokuumeessa on pakko saada menopeli perseen alle ja rahoituslähteet ovat vähissä vakuuksien vuoksi.
Sitten kysymykseen, joka on kaikkien huulilla, siis ihan kaikkien. Se merkki. En liittynyt Audi- ja Bemari-runkkareiden kerhoon, koska en halunnut sitä leimaa otsaan. Näiden teiden retardien kusipäisyydestä on olemassa oikea tieteellinen tutkimus (sosiaalipsykologian professori Jan-Erik Lönnqvist, Helsingin yliopisto 2020). Häpeäkseni tunnustan, että katsoin pitkään joitakin BMW-malleja, mutta lopulta luovuin ajatuksesta, koska totta helvetissä baijerilaisten moottoritehtailijoiden tuotteet ovat kysyttyjä markkinoilla, mikä heijastuu niiden hintatasoon. Plus tietenkin maine, eli saksalaisuus, historia, laatuimago jne. Saksalaisten tönkkö muotoilu ei nostata intohimoja, vaikka valtaosalle heijarilla varustettuja riittää muotoiluksi keulan logo. Minä ostin Mazdan. Tarkennettuna Mazda 3:n tai kuten brändiosasto ohjeistaisi, Mazda3:n. Kyllä tosiaan kävi niin, että egoni ei ottanut osumaa valinnasta eikä veitikkani homehtunut juuresta. Sitä on henkinen kypsyys (tässä kohtaa kuuluu nauraa, minulle ainakin maittoi).
Sillä budjetilla, joka minulla oli käytettävissä, irtosi kohtuuvähän ajettu vm. 2015 sedan. Olen seulonut Nettiautoa kuukausikaupalla, kytännyt lukemattomia merkkejä ja malleja ja lukenut koeajoja ja arvioita. Teen perusteellista taustatutkimusta, koska pelkään virheratkaisuja. Rationaalisten perustelujen puolelta päädyin vähän käytettyyn luottomerkkiin, koska halusin minimoida huoltorallin riskin. Kalkkiviivoilla oli yli satatonnia ajettu Mazda6, mutta onneksi palasi tolkku taajamaan ja leikkasin yli 50 tonttua mittarista pois pienentämällä takaluukun numeroa. En katunut. Toinen riskien minimointiin tähdännyt valinta oli moottori. Vaikken tajuakaan järin hyvin asiaa edelleenkään, minut vakuutti Mazdan poikkeava moottorin kehitys. Vai mitä voi sanoa, jos semikokoisen auton keulalla keikkuu kaksilitrainen kone, josta on revitty heppoja irti varsin vaatimattomasti. Sellainen on Skyactiv-G-moottoriteknologia. Kuulostaa luotettavalta. Löysin itsestäni esteetikon (epärationaalisuutta), koska auton kaarevat linjat, coupé-tyylinen kori ja perävaloumpiot puhuttelivat minua kovin. Kauneus on katsojan peilissä.
Saahan autovalintoja arvostella. Tunnistan ihmistyypin eli miestyypin, jolle oma auto toimittaa jumalan virkaa, eli on aina ainoa ja oikea ja virheetön. Kaikki on ok niin kauan, kun puhutaan muiden autojen ongelmista ja vioista, mutta jos aihe eksyy ko. henkilön merkkiin ja malliin, näkyy tyypissä oitis ärsyyntymisen merkkejä. Jokainen saa sanoa Mazdaa japsivitsiksi tai kehittää jotain kekseliäämpää, koska en voisi piitata paskan kiisselin vertaa. Hurmoshenkinen ”automies” en ole.
Jälkikaasutukset: Kirjoitin otsikkoon ”tukipilari”, mutta aluksi siinä luki ”munanjatke”. En halunnut olla kliseinen. Enkä vulgääri. Enkä bulgaari. Enkä tataari. Enkä keräsalaatti. No okei, halusin olla keräsalaatti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti