Latotanssit

Sinä kesänä kauan sitten. Elettiin 1980-luvun loppua. Sysmän Nuoramoisissa isovanhempieni mökkirannassa oltiin valmistautumassa latotansseihin. Myös naapurimökiltä oli lähdössä isompi porukka tansseihin. Tanssipaikalle ei ollut kovin pitkä matka, mutta kuka nyt hienoissa hepenissä haluaisi kävellä tai pyöräillä sinne. Puhumattakaan, että saapuisi hikimärkänä paikalle. Niinpä jonkun (tai joidenkin) oli uhrauduttava kuskiksi. Joskus kyyti oli sellaista, että useampi penska istui aikuisten sylissä ja auto oli täyteen ahdettu, ettei tarvitsisi useammalla autolla mennä. Kukapa kuivin suin tansseissa haluaisi olla.

Lukuisina lauantai-iltoina Nuoramoisten kyläyhteisö kokoontui kiitettävällä osanotolla viettämään mukavaa aikaa ja vaihtamaan kuulumisia tanssin lomassa. Tietenkin sellaisessa kylässä jokainen tunsi jokaisen enemmän tai vähemmän hyvin.

Tanssipaikkaa toimitti nimensä mukaisesti jonkun isännän iso lato. Siinä oli avara tanssitila, jonka reunoilla kulkivat pitkät penkkirivit, ja vieressä buffetin puoli. Paikalle oli tilattu joku c-luokan tanssiorkesteri, mutta mitäpä sillä oli merkitystä, kunhan soitto kulki ja solisti oli kelvollisen laulutaitoinen.

Joka kerta tarjolla oli myös tikka- ja renkaanheittokilpailut. Pari vuotta vanhempi serkkuni oli aivan pistämätön renkaanheitossa ja voittikin useamman kerran kisat. Muuta hupia lapsille olivat buffetin limsan ja karkkien mättäminen sekä aikuisten touhuille naureskelu. Kesäillassa aikuisten naamat punoittivat tanssista sekä juomista. Olikohan buffetissa myynnissä keskiketterää vai vain I-olutta, sitä en muista, mutta vahvemmat juomat löytyivät parkkipaikan takakonteista. Sieltä miesväki kävi hakemassa nestemäistä itsevarmuutta sahdin tai kirkkaan muodossa.

Varsin hauskaa oli seurata tanssien (ja Nuoramoisten) ”virallisen maskotin” Kalja-Arvon edesottamuksia. Tuo punoittavanaamainen äijänpätkä huonosti istuvassa puvussaan toikkaroi ympäri latotanssialuetta vailla pienintäkään tolkkua. Fysiikan lakeja uhmaava veijari oli pääasiassa aina tuhdeissa laitamyötäisissä, mutta jollain kumman tavalla jalat kuljettivat miestä edelleen, vaikka ymmärryksen hengetär olikin pakannut laukkunsa jo hyvissä ajoin.

Eräissä latotansseissa sain todistaa kappaletta kauneinta kansanperinnettä, kun riittävät promillet nostivat joidenkin vanhat kaunat pintaan. Pari kylän nuorempaa isäntää panivat kunnolla painiksi, eikä suinkaan toverillisessa hengessä. Mutta silläkään metodilla ei saatu vanhoja riitoja sovittua.

Kerran kävi joidenkin kuskaussählinkien vuoksi niin, että tansseista mökille päin ei ollutkaan enää riittävästi autossa paikkoja. Minä, isäni ja serkkuni kävelimme tanssipaikalta pitkin Niementietä mökille joskus klo 1 aikoja aamuyöllä. Mökkitiellä näin tien reunoilla tiettävästi ensi kertaa kiiltomatojen loistavan. Se oli maagista.

Latotanssit ja niiden tunnelma olivat ikimuistoinen elämys kaupunkilaiskersalle. Tansseja ehdittiin järjestää useampana vuonna. Niissä sai kokea pienen maistiaisen entisajan hengestä, ajasta, jolloin maalaiskylät olivat vielä voimissaan. Mutta sitä en silloin ymmärtänyt, että latotanssit symboloivat tuonkin kylän ja idyllin viimeisiä hengenvetoja.