Mikä hiertää

Kalsarit eivät useimmiten hierrä minua, mutta hiostavat kylläkin. Varmin valinta hiostamisen estämiseksi on Sloggi Midi, mikäli itsetunto kestää pitää moisia trendinhalveeraajia. Niissä ei ole mitään lahkeentapaisia, vaan ovat perinteiset nivusista vapaastihengittävät äijäkalsarit. Myös ns. munakuppi on riittävän tilava, jolloin ”poikien” oleskelutila on miellyttävän väljä vähentäen näin aromipesäilmiön esiintymistä. Mukavuudesta puhuttaessa ei tarkastella tyylipisteitä. Tiger of Sweden, Björn Borg, CK ja muut lahkeelliset homokalsarit ovat neitiriikinkukkojen keikistelyä varten, johon olennaisena osana kuuluu, että kalsareiden ylileveä vyötärökuminauha ja siihen printattu tuotemerkki näkyvät farkkujen vyötärölinjan yläpuolelta kuuhun asti. Sellaiseen ei mies sorru.

Asian voi myös ajatella uudestaan, kumpi onkaan loppujen lopuksi pahempi: kalsareista näkyvä vyötärönauha vai perinteinen persvakonäkymä, joka pinttyneesti liitetään suomalaisen miehen junttihabitukseen.

Mutta eihän kalsareista pitänyt puhua, vaan siitä, mikä hiertää. Minut on opetettu pienestä pitäen siihen, että lautasella on sen verran ruokaa, mitä syödään. Tämä johtaa siihen, että ruokailun päättyessä lautanen on tyhjä. Tätä taustaa vasten on kestämätöntä seurata, miten nuoret nykyään ruokailevat. Paha silmä kohdistuu varsinkin nuoriin täysi-ikäistyneisiin tyttöihin. On karmeaa katsottavaa, kuinka ruokaa on lautasella normaalin ihmisen normaali annos, otetaan pari haarukallista ja viedään loput biojätteeseen. Tämä on ääriesimerkki, mutta tavallisempaa on, että syödään puolet ja puolet lentää roskikseen.

Tämähän on vain ei-nuoren miehen räksytystä ja kyvyttömyyttä mukautua edistyksellisiin nykykäytäntöihin. Mutta onko niin vaikeaa ottaa sen verran ruokaa kuin jaksaa syödä? Jos ottaa tietyn annoksen tietäen, että aikoo syödä siitä vain puolet, niin eikö silloin pitäisi ottaa suoraan puoli annosta? Vai onko tuolloin puoliannoksestakin jätettävä puolet syömättä? Siinä on oltava jotain itsepetokseen haiskahtavaa psykologiaa ja nuorten keskinäisiä sosiaalisia normistoja taustalla, mutta enpä minä niistä tajua. On myönnettävä, että ruoan syömättä jättäminen on ollut minulle punainen vaate niin kauan kuin muistan, eli edellispäivään.

Jälkiruokakirjoitus: Tällaisia negatiivissävytteisiä ruikutuskirjoituksia pitäisi aina välttää. Varsinkin tarttuminen nuorten vinksahtaneisiin toimintatapoihin osoittaa vanhuuden väijyvän jo nurkan takana. ”Kyllä ennen oli paremmin, kun asiat olivat toisin ja en vaan minä ikinä noin olisi tehnyt, tai olisin saanut vitsaa niin että raikaa muistutuksena, että saunan takana on vielä tilaa” -mentaliteetilla kaadutaan samaan kuoppaan, johon jokainen aiempi sukupolvi on viinapäissään kompastunut. Onneksi kuoppa on sangen avara, ja seuraakin riittää.