”Jo on niin hyvää sahtia, ettei itikoidenkaan ininä haittaa”, tokaisi entinen isäntä, kun akka sahdinjuonnista naputti.
Mitä vahvempi sahti, sitä muikeampi mies.
”Ennen sahdilla ojaan kaadun kuin leivällä tiellä pysyn”, tuumi äijä sahtipäissään horsmien seassa.
”Olihan se keskenkäynyttä, mutta milläs sitä muuten janoansa sammutti”, sanoi isäntä, kun keskeneräistä sahtia juotuaan housuihinsa paskansi.
Mies on parhaimmillaan täysissä sielun ja ruumiin sahdeissa.
”Mikä se sellainen saatanan mies on, jollei sahdinteko luonnistu, tai edes sahdinjuonti”, manasi isäntä sahtipäissään kelvotonta jälkikasvuaan.
”Sanasta miestä, kahvasta sahtikannua ja tisseistä Suojasen Sannia”, lausui Tammelan kelpo nuorimies.
Hyvä sahti hymyn tuopi, paras sahti muistin viepi.
Satoi tai paistoi, sahti maistuu – eikä tarvitse piitata, sataako tai paistaako.
Taisi olla taivahan taatto hyvällä tuulella, kun yhdisti sahdissa leivän, juoman ja jälkiruoan.
”Mitä sitä luppoajalla tekisi, jollei sahtia olisi”, tuumaili Lautsillan Ossi pirtinpenkillä.
”Katoavaista on tuo maallinen omaisuus, mutta onneksi sahdit tuli juotua”, totesi isäntä kaaduttuaan sahdeissaan lypsyjakkaralta.
Kyllä sahdista tappelun aikaiseksi saa, mutta se vasta on hyvä syy tapella.
Asiapuhe alkaa, kun sahtikannun pohja pilkottaa.
Jos talo tunnetaan vahvasta sahdista, niin tietää, että talo on vankasti rakennettu.
Viinissä totuus, mutta sahdissa tarkoitus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti