Kirjallisuuspiiri on pyörinyt taas aikansa oman navan ympäri ja avautuu nyt kuin simpukka kuorestaan. Lasihelmenä on kaivettu esiin Ilkka Remeksen viimeisin pökellys Omertan liitto. Tämä on ensimmäinen (pohja)kosketus Remeksen kirjalliseen tuotantoon, ja pahalta näyttää. Teos on kuin overdoussit lukeneen ihmelapsen kirjoittama. Lauserakenteet tuntuvat kököiltä, tekstin sujuvuus (kai pitäisi sanoa flow) kompuroi ja virkkeisiin eksyy paljon jonninjoutavaa täytemöhnöä tai nippelin kääntelyä. Yhdentekevää jengiä vilisee ja henkilöt ovat persooniltaan karismaattisen pahvilaatikon tasoa. Tarina on sitä luokkaa morjenstapäivää, että uskottavampaa henkilökuvausta ja juonenkuljetusta olen tavannut Barbapapan saari -teoksessa. Kirjan tiivistelmä: kylvetään EU-liturgiaa ja -salaliittoja ja palkkamurhaajia ja terroristeja ja mafiaa, kirmataan ympäri Eurooppaa totisina torvisektioina, actionaktina paukutellaan pari kertaa pyssyillä ja kaiken kruunaa itkettävän naurettava happy end. Varsinainen nimiviritelmä: Martin Wolfenstein, aijai ja voivoi (toim. huom. Wolfenstein on suosittu PC-räiskintäpeli). Remes on varmaan fiksuna miehenä kehittänyt oman Remes-sovelluksen, jolla hän laatii kirjansa. Huh huijaa, kuka huijaa ja ketä?
Nyt kun Barbapapoista tuli puhe, niin edellä mainittua saariseikkailua voin suositella lämpimästi kuin vastapissatut housut. Jänniä ja opettavaisia juonenkäänteitä on tiedossa ja lopussa Barbapapojen eri väreihin kytkeytyvä rasisminvastainen sanoma on suorastaan nerokas. Miksi Word ei tunnista Barbapapoja, mutta barbipapat ja babapapat ovat ihan hyviä sanoja?
Remeksellä on varmaan ollut parempia päiviä. En vain tiedä, milloin ne olivat. Kenties voisin tarkistaa asennettani ja muuta höpöhöpöä. Kyllä se on poijaat niin, että toiset tykkää äidistä ja toiset Remeksestä ja kolmannet Barbapapoista. Katsotaan myyntilukuja, niin kyllä kansa tietää. Paskat kansa mitään tiedä, mutta turvenuija kansa ansaitsee juuri sellaiset kirjailijat kuin kaljapullojen etikettejä vedenjakajana pitävä keskimääräinen lukutaito edellyttää. Mutta lasketaan nyt tämäkin läpi sormien ja facepalmien, kun pidetään mielessä, että tämä takapajuinen takkutukkapirttiväki oppi vastikään lukemaan ja kirjoittamaan.
Luin ennen Remestä James Ellroyn Mustan Dahlian, ja pöhinöissä oli eroa kuin jehovien lukupiirillä ja teinipissisten puistobisseillalla. Ellroyn tiiliskivessä maanisen ja ahdistavan tunnelman kuristavuus on hermoja riipivää ja raapivaa. Ja tarinaa kuljetetaan niin että kynnet loppuvat kesken. Näihin näppäilyihin kirjallisuuspiiri vetäytyy kuoreensa.
Jälkiriipustus: Kotikutoisuus, se oli se sana, jota etsin. Remes loihtii ulkoisesti pintasilattua kansainvälistä kohkausta, mutta kutina jää Tuuloksen Kapakanmäen lavatansseista. Kukaan ei vain juonut kossua Toyotan takakontista, mikä on sääli. Kaikki kunnioitus lavatansseja kohtaan, on hieno pala kansankulttuuria. On puhdistava kokemus, kun mitättömyys pöllyttää menestyvää kirjailijaa, jolla on oikeita kirjallisia näyttöjä. Hei tietsä, niinku katharsis.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Joku on lukenut näitäkin joskus
-
Olen taas vaihteeksi innostunut luukuttamaan Mikko Kuoppalaa, lupaavaa nuorehkoa sanataiteilijaa (s. 1981), joka myös taiteilijanimellä Pyhi...
-
Takauma: heinäkuu 2013 ja kesä kukkeimmillaan. Riemurinnoin kaahailen Sysmän kirkonkylälle, sillä okulaareissani siintelevät maailmankaikkeu...
-
Metrilakuindeksi kannattaa huomioida markkinatorilla käydessä, ts. kuinka monta metriä lakua saa viidellä eurolla. Nykyisin lähtökohta taita...
-
Mahtava meno, tiukka etukeno, herkällä tatsilla, rumpusatsilla, jee jee jee! Hölmö renkutus jäi päähän, koska se toistui lukemattomia kertoj...
-
Taisi olla itse V. A. Koskenkorva (Valtion Alkon Koskenkorva), joka tokaisi aikoinaan tyhjentävän itsestään selvästi pirtin pöydän ääressä, ...
-
Olimme ruokaostoksilla, kun vihannesosastolla äkkäsin superkirsikkatomaatteja. Hilpeästä kevennyksestä huvittuneena vinkkasin vaimollekin nä...
-
Kun viime vuoden kesähelteillä loikkasin kehityksen portaita pari askelmaa ylöspäin ja hankin Android-puhelimen, en tiennyt millaiseen kurim...
-
Saarioinen taas valmiiksi pöydän laittaa, perinteiset herkut hyvältä maittaa, jouluna on aikaa olla seurassa toisten, kun jouluruokaa on ...
-
Puolijumalallinen Leevi and the Leavings -legenda, nyttemmin autuaammille laulumaille kaksimielisyyksiä ja muita rasvaisia juttuja viljelemä...
-
Uusi Suomi -nettilehdellä on Puheenvuoro-niminen blogipalvelu, johon on hilautunut lukuisia maamme sanavalmiita yksilöitä. Blogipalvelu edus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti