En puhunutkaan suutani puhtaaksi kanssatyöntekijöistäni. Olen saanut maistiaisia, mitä on todellinen hevoshulluus, ja maku muistuttaa jotain pahempaa kuin hevosen paska. En ole koskaan kuullut yhtä haltioitunutta puhetta hevostenhoidosta kuin työtoverini meille tarjoilee. Hän alleviivaten hengittää hevosia. Hän jakaa hevosten ilosanomaa silmät kiiluen meille onnettomille, jotka emme karkuunkaan pääse. Kahvipöydässä tunnelmat ovat piinaavat, kun hevosvuodatus pääsee vauhtiin. Hänellä on myös kyky kääntää aihe kuin aihe jotain kautta hevosiin. Lisäksi henkilöllä on toinenkin ongelmallinen luonteenpiirre. Hän pystyy esittämään mielipiteitä aihepiireistä, joista ei selvästikään tiedä mitään. Tällaista käyttäytymistä kutsutaan kansanomaisemmin tyhmyyden julkituomiseksi. Tunnen lähestyväni tilannetta, jossa kiemurtelen tuolillani, huokailen ja kasvoiltani pystyy selvästi lukemaan sanat ”en helvetti kestä enempää, ampukaa minut”.
Kälättäjän tapaus kurkottelee karuja mittasuhteita. Hc-tason professionaali pystyy viettämään jopa toista tuntia työpäivästä määkimällä kaikesta, minkä vain ehtii kiinni saada. Pääsemme porautumaan yhä syvemmälle hänen sielunmaisemaansa, kun saamme kuulla seikkaperäiset selvitykset hänen sukulaistensa tekemisistä ja mitä muuta heille tai heidän kuoppaiselle pihatielleen kuuluu. Luoja armahtaa, mutta hän ei. Ei muuta kuin kuuloketulpat syvemmälle korviin.
Vielä viimeisenä pohjakosketuksena mainitsen henkilön, joka on omaksunut valistajan roolin. Hän on äkännyt jossain työnkuvansa luonnehdinnan yhteydessä sanan ”asiantuntija” ja ottanut sen avosylin omakseen. Rooli on valitettavasti epäluonnollisen päälleliimatun läpinäkyvä ja siksi häiritsevä. Hänen puhetyylinsä muuttuu käden käänteessä virkamiesmäiseksi besserwisser-pajatukseksi, kun hän pääsee jakamaan tietoaan tyhmemmille yksilöille. Klassista pätemisen tarpeen purkamista. Hämmästyttävää tosin on hänen tietämyksensä määrä, joka pakottaa olettamaan, että hän on opetellut ulkoa ainoan lipun ja lapun, jotka ikinä on tuotu hänen silmiensä eteen. Kuten ajalle ominaista, hänellekään mikään asia ei ole vaikea, vaan ”haastava”. Sitä hän toistelee mielellään ja lauseissa paino keskittyy aina kyseiselle sanalle.
Jälkiherkistelyt: Nythän on niin, että näin ei saisi tehdä, siis herjata työtovereita. Ihmisiähän hekin vain ovat puutteineen kaikkineen. Mutta voin puolustautua sillä, että tein tämän terapeuttisessa hengessä. Se uskoo, ken tahtoo, minä en.
Jälkiherkistelyihin herkistyminen: Miten voin verrata minkään makua hevosen paskan makuun?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti