Tapahtuipa kerran – ja miksei toistekin – Ankkalinnassa. Aku Ankka suuntasi päivänsä päätteeksi läheiseen supermarkettiin ostoksille. Ruokaostosten tekeminen eteni tavalliseen tapaan, kunnes Aku tuli juomaosaston kohdalle. Akun alkoi tehdä mieli Sihi-Colaa. Niinpä hän suuntasi juomahyllyjen luokse, missä lempijuomaa olikin isot hyllypinot tarjolla. Hän otti puolentoista litran Sihi-Cola -pullon pinon päältä, kun hän huomasi, että yksi Sihi-pullo, joka oli jäänyt joskus aiemmin kahden hyllypinon väliin jumiin, sai ilmeisesti hiuksenhienon sysäyksen ja putosi lattialle Akun eteen.
Tästä seurasi tapahtumaketju, joka eteni hyvin nopeasti. Pullo ei suinkaan pudonnut korkealta, etteikö muovipullo olisi sitä normaalisti kestänyt. Pullon kylkeen oli kuitenkin jollain ihmeen kaupalla ilmestynyt pieni reikä, joka yhdessä lattiaosuman pulloon aiheuttaman kovan paineen kanssa toimivat esivalmisteluna tulevalle.
Vaikka reikä tai halkeama pullon kyljessä oli mitätön, oli se kuitenkin riittävä, kun reiästä alkoi ruiskuta hurjalla paineella kolajuomaa Aku-paran päälle. Juoma kasteli hetkessä Akun räpylät, koivet ja etumuksen höyhenpeitteen ennen kuin hän ehti reagoida mitenkään. Tämän jälkeen Aku tajusi perääntyä pullon luota ottamalla pari taka-askelta. Mutta lattialla ollut pullo muutti hieman asentoa (tyhjenemisen ja/tai painemuutoksen seurauksena) ja kolaa ruiskusi korkeammassa kaaressa ikään kuin seuraten Akua, jolloin roiskeet ylsivät vielä Akun lakille, kasvoille ja nutulle.
Tämän jälkeen paine oli laskenut pullossa niin paljon, että suihku väheni ja loppui nopeasti kokonaan. Aku seisoi vähän matkan päässä puoliksi tyhjentyneestä pullosta hölmistyneenä ja yltä päältä tahmealla juomalla kuorrutettuna. Aku vilkaisi edelleen kädessä olevaan ostoskoriinsa ja totesi ruokatarvikkeidensakin olevan märkiä. Akun olotila oli niin epätodellinen, ettei hän ymmärtänyt edes raivostua tilanteesta.
Aku Ankan kohdalla epätodellinen olotila on ymmärrettävä, koska hän on sarjakuvahahmo, eikä siis todellinen. Mutta edellä kuvattu tapahtumaketju on erittäin todellinen ja sattui allekirjoittaneelle 14.11.2018 noin kello 19 paikallisessa Prisma-tavaratalossa. Sihi-Cola oli todellisuudessa Rainbow-kolaa. Minulla ei ole räpylöitä tai höyhenpeitettä, mutta niiden sijaan kenkäni ja farkkujeni lahkeet kastuivat suihkun voimasta läpimäriksi. Perääntymisestä huolimatta sain roiskeita vielä hiuksilleni, kasvoilleni ja takilleni. Hämmästyttävintä koko tapauksessa oli se, kuinka nopeasti kaikki tapahtui. Enkä hermostunut asiasta oikeastaan missään vaiheessa, niin ällikällä lyöty olin. Jossain vaiheessa Prisman käytävällä mieleeni juolahti, ettei tällaista voi tapahtua kuin sarjakuvissa ja sielläkin vain Aku Ankalle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Joku on lukenut näitäkin joskus
-
Olen taas vaihteeksi innostunut luukuttamaan Mikko Kuoppalaa, lupaavaa nuorehkoa sanataiteilijaa (s. 1981), joka myös taiteilijanimellä Pyhi...
-
Takauma: heinäkuu 2013 ja kesä kukkeimmillaan. Riemurinnoin kaahailen Sysmän kirkonkylälle, sillä okulaareissani siintelevät maailmankaikkeu...
-
Metrilakuindeksi kannattaa huomioida markkinatorilla käydessä, ts. kuinka monta metriä lakua saa viidellä eurolla. Nykyisin lähtökohta taita...
-
Mahtava meno, tiukka etukeno, herkällä tatsilla, rumpusatsilla, jee jee jee! Hölmö renkutus jäi päähän, koska se toistui lukemattomia kertoj...
-
Taisi olla itse V. A. Koskenkorva (Valtion Alkon Koskenkorva), joka tokaisi aikoinaan tyhjentävän itsestään selvästi pirtin pöydän ääressä, ...
-
Olimme ruokaostoksilla, kun vihannesosastolla äkkäsin superkirsikkatomaatteja. Hilpeästä kevennyksestä huvittuneena vinkkasin vaimollekin nä...
-
Kun viime vuoden kesähelteillä loikkasin kehityksen portaita pari askelmaa ylöspäin ja hankin Android-puhelimen, en tiennyt millaiseen kurim...
-
Saarioinen taas valmiiksi pöydän laittaa, perinteiset herkut hyvältä maittaa, jouluna on aikaa olla seurassa toisten, kun jouluruokaa on ...
-
Puolijumalallinen Leevi and the Leavings -legenda, nyttemmin autuaammille laulumaille kaksimielisyyksiä ja muita rasvaisia juttuja viljelemä...
-
Uusi Suomi -nettilehdellä on Puheenvuoro-niminen blogipalvelu, johon on hilautunut lukuisia maamme sanavalmiita yksilöitä. Blogipalvelu edus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti