MMT muistaa kuolleisuutensa ja pääse asiaan

Tunnettehan te hänet. Hän on luki- ja lähetyshäiriötön ja muutenkin kaikilta osin vihreetön veijari, mies, joka ei ole muu eikä muu kuin kliinisesti puhdas maskuliini, hän, joka ymmärtää Limoncellon ja avokadopastan ja on vielä senkin jälkeen maskuliini. Hän on vanhan kansan sananlasku, hän on menneiden talvien lumi, hän on tulevien talvien kesä, hän on mummon jäljet lumihangessa, vaarin housut narulla kuivumassa, hän tietää puhumatta ja puhuu tietämättä, mistä puhuu, hän on tulevien aikojen menneisyys, joka asuu sinussa, hän näkee kaiken läpi ymmärtämättä näkemäänsä, hän tietää viisastumatta tiedostaan, hän oppii virheistään toistamaan virheitään, hän vielä kaiken jälkeen, kun kukaan ei ole enää kuuntelemassa, toistaa itseään. Hän on MMT, läpikäymättömien korpimaiden viimeinen eksynyt lammas, susi hyvän paimenen vaatteissa, hyvä paimen sudet kintereillään, susi jo syntyessään, hukkaan joutunut palapelin pala, pahnan pohjimmainen pohjanoteeraus, ylemmällä ymmärryksen tasolla operoiva oraakkeli, opetuslasten opettajan oppi-isä, onkeensa ottamaton mato, nakkikioskin jonon viimeinen riidanhaastaja, jakamattomien osamäärien murto-osa, ja viime kädessä yksinkertainen kuolevainen, joka ei taaskaan ymmärtänyt siirtyä aiheeseen järjelliseen aikaan.

Oli aikoja, jolloin tämä maanpäällinen ruumiillistuma ymmärsi oman kuolleisuutensa lukumääräksi numeron yksi. Yksilökohtaisessa kokemuksessa kuolleisuuden ollessa 1 eli 1/1 eli tasan 100 % on eloon jäämisen todennäköisyys aika huono. Ihminen on siitä erikoinen olento, että se ei lannistu tämän tiedon edessä, vaan jatkaa todellisuudessa tarpomistaan ikään kuin kyseistä faktaa ei tarvitsisi noteerata. Niin se kuitenkin menee, tylyt tosiasiat on syytä sysätä syrjään, jotta missään olisi mitään mieltä.

Koin minäkin erinäisissä teini-iän angstisimmissa aallonpohjissa syvää eksistentialistista ahdistusta. Muistan kyllä joskus jopa itkeneeni hysteerisesti yksinäni kuolemanpelkoani. En muista, tapahtuiko sitä montakin kertaa. Mutta sitä se ihmisenä oleminen teettää.

Vanha kunnon Juice (Leskinen) muistutti asiasta lukemattomia kertoja: ”elämä on kuolemista”, ”ei elämästä selviä hengissä”. Varmemmaksi vakuudeksi hän demonstroi asian juomalla itsensä hengiltä todistajien läsnä ollessa. Kaveri tiesi, mistä puhui, tai lauloi.

Asiaan pääseminen on joillekin yllättävän vaikeaa. Tunnistatte tuttavapiiristänne varmasti henkilön, joka haluaa kertoa jotain, jossa on varmasti jokin pointti, mutta hän alkaa varmuuden vuoksi taustoittaa asiaa alkaen ajanlaskumme alusta. Pahimmassa tapauksessa alkuräjähdyksestä. Tunnette sen kihelmöinnin ja syyhyn aivopoimuissanne, kun alustus jatkuu ja jatkuu jaarin jaarin jaa jaa vaarilla oli talo, mutta ”punchlineen” ei päästä itkemällä, rukoilemalla, manaamalla saati toivottamalla hänet helvetin perukoille. Koska mikään ei auta. Ja se on juuri sitä, mitä tässä ja nyt tapahtuu.

Kirjoitelman aiheen piti olla alun perin ihan oikea kaunokirjallinen tuotos. Siihen viittasi alkuperäinen otsikkokin, kunnes päätin hieman muokata sitä. Mutta asiapitoisuus saattaa löytyä ehkä jo ensi numerossa, tai myöhemmässä riippuen ja roikkuen asianosaisen mielenmaisemasta. Näyttääkö maisema Edelfeltin, Picasson, Dalin vai Munchin maalaamalta, odotamme jännityksellä. Muutkin ehdotukset otetaan huomioon. Katsokaas ja tiedättehän, no paskat te tiedätte yhtään mitään, joten älkää edes yrittäkö. Kun alan kirjoittaa, kirjoitan sitä, mitä tulee. Nyt tuli tätä. Yritin pakottaa itseni muottiin, tiettyyn johtoajatukseen, teemaan, aiheeseen, pidättäytymään kontekstissa. Hus pois turhat luulot itsestäni enkä pidättäydy missään. No joo, tällä hetkellä pidättelen pissahätääni eli pidättäydyn pissaamasta oransseihin kalsareihini. Mistähän hitosta tuo reikä niihin on tullut?