"…kaikki tietää sun tuhkimotarinas nimeltään. Ennen taivas oli avoinna sinullekin, kunnes paha sormi tavoitti karkurin." Oli 6.8.2014 alkuiltapäivä ja aurinko paahtoi kirkkaalta taivaalta nostaen lämpötilan lähelle 30 astetta. Dingo pauhasi autoradiosta samalla kun lasetin menemään pitkin Kukkolanmäentietä niin että hiekka pöllysi. Eihän nopeutta ollut kuin jotain 60 kilometriä tunnissa, mutta rutikuivalla soratiellä siinäkin oli tarpeeksi. Muuten auto olisi lähtenyt tällaiselta tumpulalta lapasesta.
Kohta saavuinkin jo Onnen puodin kohdalle. Talo tönöttää tien varressa edelleen, mutta Onnen puotia ei siinä ole ollut enää aikoihin. Suurten ikkunoiden edessä on verhot, eikä pihassa näy koskaan ketään. Lähikauppa oli ollut historiaa jo pitkän aikaa, kun minulle selvisi, että puljussa ei ollut mitään onnekasta, vaan kauppiaana oli toiminut mies nimeltä Veikko Onne.
Vuonna 1984 Dingo julkaisi uuden sinkkunsa nimellä Levoton Tuhkimo. Olin tuolloin tappi, joka ei ollut kiinnostunut Dingosta eikä lasettanut autolla yhtään minnekään. Ehkä fillarilla serkkujen kanssa Käyrälahden lenkkiä, jos isä antoi luvan. Muusta ei tarvinnut huolehtia kuin siitä, että karkkia, limsaa, leluja ja sarjiksia oli tarpeeksi. Tuona elokuisena iltapäivänä Dingon soidessa taustalla minut valtasi hetkeksi metka olotila, jonka jätän kornien kliseiden välttämiseksi kuvailematta.
maanantai 29. joulukuuta 2014
Muumien pako laaksosta
Muumipappa tähyili huolestuneena taivaanrantaa. Kaukana ulapalla pyörremyrsky Iso Myy lähestyi vääjäämättä Muumilaaksoa. Hemulin ennustukset tuhosta olivat sittenkin totta. Nyt oli toimittava nopeasti.
Pappa oli kerännyt joitakin tarpeellisia tavaroita valmiiksi veneeseensä, kuten kirjoituskoneen ja penaalin täynnä teräviä kyniä. Muumimamma, Muumipeikko, Pikku Myy, Niiskuneiti ja Niisku ottivat kukin omia henkilökohtaisia tavaroitaan mukaan. Mamma halusi ehdottomasti ottaa mukaan juuri leipomansa hedelmäkakun. Lähtiessään Muumimamma huomasi, kuinka lepakotkin pakenivat muumitalon ullakolta.
Kaikki olivat nyt tiiviisti veneessä kuin intiaanit kanootissa. Muumipappa irrotti köydet ja ohjasi veneen irti laiturista. Kaikki muumit eivät olleet enää laaksossa. Taivas synkkeni synkkenemistään ja suunnaton myrsky oli jo aivan lähellä Muumilaaksoa. Kun vene oli loittonemassa laiturista, Pappa huomasi, että tuhansia ja taas tuhansia pystyssä sojottavia hattivatteja oli kerääntynyt rannalle. Niitä oli niin paljon, ettei rantahiekkaa näkynyt ollenkaan. Hattivatit aloittivat huojuntansa ja muodostivat valtavan sähkövarauksen, joka purkautui pilviin ja pyörremyrskyyn, ja ne hajosivat hetkessä muumien tuijottaessa suut ammollaan. Yhtäkkiä sää olikin aurinkoinen ja tyyni. Hattivatit vaelsivat rannalta matkoihinsa.
Kaikki muumit palasivat laaksoon. Samana iltana pidettiin juhlat ja tunnelma oli katossa ja housut kadoksissa, kiitos Muumimamman edellisvuotisen käyneen mansikkamehun.
Pappa oli kerännyt joitakin tarpeellisia tavaroita valmiiksi veneeseensä, kuten kirjoituskoneen ja penaalin täynnä teräviä kyniä. Muumimamma, Muumipeikko, Pikku Myy, Niiskuneiti ja Niisku ottivat kukin omia henkilökohtaisia tavaroitaan mukaan. Mamma halusi ehdottomasti ottaa mukaan juuri leipomansa hedelmäkakun. Lähtiessään Muumimamma huomasi, kuinka lepakotkin pakenivat muumitalon ullakolta.
Kaikki olivat nyt tiiviisti veneessä kuin intiaanit kanootissa. Muumipappa irrotti köydet ja ohjasi veneen irti laiturista. Kaikki muumit eivät olleet enää laaksossa. Taivas synkkeni synkkenemistään ja suunnaton myrsky oli jo aivan lähellä Muumilaaksoa. Kun vene oli loittonemassa laiturista, Pappa huomasi, että tuhansia ja taas tuhansia pystyssä sojottavia hattivatteja oli kerääntynyt rannalle. Niitä oli niin paljon, ettei rantahiekkaa näkynyt ollenkaan. Hattivatit aloittivat huojuntansa ja muodostivat valtavan sähkövarauksen, joka purkautui pilviin ja pyörremyrskyyn, ja ne hajosivat hetkessä muumien tuijottaessa suut ammollaan. Yhtäkkiä sää olikin aurinkoinen ja tyyni. Hattivatit vaelsivat rannalta matkoihinsa.
Kaikki muumit palasivat laaksoon. Samana iltana pidettiin juhlat ja tunnelma oli katossa ja housut kadoksissa, kiitos Muumimamman edellisvuotisen käyneen mansikkamehun.
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
Pylly
Pylly on suomen kielen koomisimpia sanoja. Kuullessani tai nähdessäni ”pyllyn” alkaa väkisinkin huvittaa. Yhdestä p:stä, kahdesta y:stä ja kahdesta l:stä muodostuva sana kuulostaa jo itsessään täysin naurettavalta. Kokeile itse. Toista monta kertaa ääneen ”pyllyä” ja huomaat sen itsekin. Vielä enemmän tehoja, kiksejä ja sen sellaisia saa irti, kun hokee ”pyllyä” ääneen seurassa, vaikkapa ruuhkabussissa tai työpaikan viikkopalaverissa.
Riemunkiljahduksia aiheutti aikanaan Levykauppa Äx:n myymä ”Sinä olet kakkapylly” -t-paita. Esitin ylipäällikölle halukkuuteni investoida kyseiseen vaatekappaleeseen, mutta ajatus torpattiin suorilta käsin. Itse asiassa ”kakkakin” on tosi huvittava. Eräällä pienellä punkbändillä on nimenä Kakka-hätä 77 ja se on julkaissut albumin ”Totaalinen kakkahätä” sekä EP:n ”Kakkahätä tappaa”. Tämä jos jokin on puhdasta neroutta.
”Pyllyn” ja ”kakan” koomisuus kumpuaa ilmeisesti itse sanojen ja ympäristön, johon sanat asetetaan, välisestä ristiriidasta. Ne ovat lapsenomaisia ilmaisuja, jotka kytkeytyvät kiinteästi lapsen maailmaan. Kun ”pylly” ja ”kakka” tuodaan aikuisten todellisuuteen, syntyy voimakas kontrasti. Ikään kuin sanat eivät yksinkertaisesti sopisi mihinkään kontekstiin ilman, että ne hyppäisivät sieltä silmille. Mutta juuri siitä ristiriidasta se suurin riemu repeää, ainakin minulle. Lapsellisuussyytökset voi esittää muilla foorumeilla. Kaupan päälle vielä pissaa, puuppaa ja pökäleitä.
Riemunkiljahduksia aiheutti aikanaan Levykauppa Äx:n myymä ”Sinä olet kakkapylly” -t-paita. Esitin ylipäällikölle halukkuuteni investoida kyseiseen vaatekappaleeseen, mutta ajatus torpattiin suorilta käsin. Itse asiassa ”kakkakin” on tosi huvittava. Eräällä pienellä punkbändillä on nimenä Kakka-hätä 77 ja se on julkaissut albumin ”Totaalinen kakkahätä” sekä EP:n ”Kakkahätä tappaa”. Tämä jos jokin on puhdasta neroutta.
”Pyllyn” ja ”kakan” koomisuus kumpuaa ilmeisesti itse sanojen ja ympäristön, johon sanat asetetaan, välisestä ristiriidasta. Ne ovat lapsenomaisia ilmaisuja, jotka kytkeytyvät kiinteästi lapsen maailmaan. Kun ”pylly” ja ”kakka” tuodaan aikuisten todellisuuteen, syntyy voimakas kontrasti. Ikään kuin sanat eivät yksinkertaisesti sopisi mihinkään kontekstiin ilman, että ne hyppäisivät sieltä silmille. Mutta juuri siitä ristiriidasta se suurin riemu repeää, ainakin minulle. Lapsellisuussyytökset voi esittää muilla foorumeilla. Kaupan päälle vielä pissaa, puuppaa ja pökäleitä.
perjantai 5. joulukuuta 2014
Putoilevien päivien pohdintoja
Spontaani juominen on kaunista. Varsinkin kun se tapahtuu päivittäin.
Juo runsaasti vettä, niin virtsaat enemmän.
Joskus on mukavaa huvitella yksikseen, vittuilemalla itselleen.
Minulle tuli hetkeksi sellainen epämiellyttävä hyvänolon tunne, mutta onneksi se meni nopeasti ohi.
Tosikot ovat miellyttävää seuraa, koska heidän härnääminen on erityisen palkitsevaa.
Sivistyssanojen käyttö on muodostunut minulle eräänlaiseksi maneesiksi.
Epävarmat ihmiset käyttävät paljon ”ja”-sanaa ja ”tai”-sanaa tai joitakin muita vaihtoehtoja lisääviä sanoja.
Henkilöllä, jolla on kaikki langat käsissään, ei ole narua josta vetää. Vedettäessä lanka katkeaa helpommin kuin naru.
Työssä ei ole muuta vikaa kuin se, että se maistuu työltä eikä leivältä.
Kaakao maistuu hyvältä, raaka peruna ei.
Juo runsaasti vettä, niin virtsaat enemmän.
Joskus on mukavaa huvitella yksikseen, vittuilemalla itselleen.
Minulle tuli hetkeksi sellainen epämiellyttävä hyvänolon tunne, mutta onneksi se meni nopeasti ohi.
Tosikot ovat miellyttävää seuraa, koska heidän härnääminen on erityisen palkitsevaa.
Sivistyssanojen käyttö on muodostunut minulle eräänlaiseksi maneesiksi.
Epävarmat ihmiset käyttävät paljon ”ja”-sanaa ja ”tai”-sanaa tai joitakin muita vaihtoehtoja lisääviä sanoja.
Henkilöllä, jolla on kaikki langat käsissään, ei ole narua josta vetää. Vedettäessä lanka katkeaa helpommin kuin naru.
Työssä ei ole muuta vikaa kuin se, että se maistuu työltä eikä leivältä.
Kaakao maistuu hyvältä, raaka peruna ei.
torstai 4. joulukuuta 2014
Myyttinen Heinola
Heinola on aina ollut silmissäni lähes myyttinen paikka, mikä johtunee lapsuuden kokemuksista. Kävimme isäni kanssa Heinolassa kerran tai pari kesässä, koska se oli lähin kaupungin tapainen mökiltä katsottuna. Aina oli mentävä rannassa sijaitsevan Suomen suurimpana puuna kehutun valtavan tsaarinpoppelin juurelle. Se oli pakollinen rituaali samoin kuin Heinolan lintutarhalla käynti. Lelukauppaan oli toki päästävä, kerran sellainenkin löytyi. Heinolan Talous-muovi ja Lelu on tainnut olla olemassa iäisyyden siinä kadunkulmassa. Torilta haettiin mansikoita ja syötiin jätskiä. Lopuksi kävimme kaupassa T-market Heinoskassa, ja sieltä tietty Jäähedelmä-karkkeja matkaan.
Heinolan myyttisyyden juju lienee siinä, että vierailin siellä aina kesäisin, jolloin Suomen maassa viemärinkannetkin ovat kauneimmillaan. Saattaisi tulla toinen ääni selloon, jos jumittaisi Heinolassa talvella, koska vaikka Heinolan kaupungissa asustelee tilastojen mukaan parikymmentä tuhatta asukasta, on varsinainen keskusta varsin onneton. Toinen myyttisyyttä lisäävä piirre on, että Heinolan keskusta näyttää aivan samalta kuin lapsuudessani 1980-luvulla. Toisin sanoen infrastruktuuri on jämähtänyt, mutta ei se haittaa, kun on itsekin jämähtänyt.
Aikuisiällä rituaalit siirretään omille lapsille kuin paraskin neuroosi. Auton pysäköin samalle ilmaiselle pysäköintialueelle lähelle toria, johon isänikin aina pysäköi. Tsaarinpoppeli, lintutarha, näkötorni ja lelukauppa kahlataan läpi kuin pyhiinvaellusreitti. Mutta on uusiakin kohteita löytynyt. Maaherranpuiston leikkikenttä on paikka, josta lapset ovat saaneet ilon irti useana kesänä. Viime kesänä menimme ensimmäistä kertaa Kylpylän uimarannalle. On käsittämätöntä, kuinka kaikki nämä vuosikymmenet tämä mahtava keidas on sivuutettu. Minulla ei ole muistikuvaa, että olisin lapsena kertaakaan käynyt siellä. Varmaan siksi, koska mökilläkin oli uimaranta.
Menneenä kesänä pääsin myös vihdoin Heinolan kesäteatteriin. Monina vuosina olen katsellut paikkaa ulkopuolelta ja miettinyt, mahdanko joskus päästä kokemaan sen. Elämys oli hieno ja herätti innon päästä uudestaan. Kaunis kesäilta, kahjo farssi (Ilmasta rahaa) ja hyvä mieli tuottivat lämpimiä muistoja. Varsinkin kun syvensin elämyksen intensiteettiä väliajalla Vat 69:lla Heinolan Heilissä.
Heinolan myyttisyyden juju lienee siinä, että vierailin siellä aina kesäisin, jolloin Suomen maassa viemärinkannetkin ovat kauneimmillaan. Saattaisi tulla toinen ääni selloon, jos jumittaisi Heinolassa talvella, koska vaikka Heinolan kaupungissa asustelee tilastojen mukaan parikymmentä tuhatta asukasta, on varsinainen keskusta varsin onneton. Toinen myyttisyyttä lisäävä piirre on, että Heinolan keskusta näyttää aivan samalta kuin lapsuudessani 1980-luvulla. Toisin sanoen infrastruktuuri on jämähtänyt, mutta ei se haittaa, kun on itsekin jämähtänyt.
Aikuisiällä rituaalit siirretään omille lapsille kuin paraskin neuroosi. Auton pysäköin samalle ilmaiselle pysäköintialueelle lähelle toria, johon isänikin aina pysäköi. Tsaarinpoppeli, lintutarha, näkötorni ja lelukauppa kahlataan läpi kuin pyhiinvaellusreitti. Mutta on uusiakin kohteita löytynyt. Maaherranpuiston leikkikenttä on paikka, josta lapset ovat saaneet ilon irti useana kesänä. Viime kesänä menimme ensimmäistä kertaa Kylpylän uimarannalle. On käsittämätöntä, kuinka kaikki nämä vuosikymmenet tämä mahtava keidas on sivuutettu. Minulla ei ole muistikuvaa, että olisin lapsena kertaakaan käynyt siellä. Varmaan siksi, koska mökilläkin oli uimaranta.
Menneenä kesänä pääsin myös vihdoin Heinolan kesäteatteriin. Monina vuosina olen katsellut paikkaa ulkopuolelta ja miettinyt, mahdanko joskus päästä kokemaan sen. Elämys oli hieno ja herätti innon päästä uudestaan. Kaunis kesäilta, kahjo farssi (Ilmasta rahaa) ja hyvä mieli tuottivat lämpimiä muistoja. Varsinkin kun syvensin elämyksen intensiteettiä väliajalla Vat 69:lla Heinolan Heilissä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)