Pylly on suomen kielen koomisimpia sanoja. Kuullessani tai nähdessäni ”pyllyn” alkaa väkisinkin huvittaa. Yhdestä p:stä, kahdesta y:stä ja kahdesta l:stä muodostuva sana kuulostaa jo itsessään täysin naurettavalta. Kokeile itse. Toista monta kertaa ääneen ”pyllyä” ja huomaat sen itsekin. Vielä enemmän tehoja, kiksejä ja sen sellaisia saa irti, kun hokee ”pyllyä” ääneen seurassa, vaikkapa ruuhkabussissa tai työpaikan viikkopalaverissa.
Riemunkiljahduksia aiheutti aikanaan Levykauppa Äx:n myymä ”Sinä olet kakkapylly” -t-paita. Esitin ylipäällikölle halukkuuteni investoida kyseiseen vaatekappaleeseen, mutta ajatus torpattiin suorilta käsin. Itse asiassa ”kakkakin” on tosi huvittava. Eräällä pienellä punkbändillä on nimenä Kakka-hätä 77 ja se on julkaissut albumin ”Totaalinen kakkahätä” sekä EP:n ”Kakkahätä tappaa”. Tämä jos jokin on puhdasta neroutta.
”Pyllyn” ja ”kakan” koomisuus kumpuaa ilmeisesti itse sanojen ja ympäristön, johon sanat asetetaan, välisestä ristiriidasta. Ne ovat lapsenomaisia ilmaisuja, jotka kytkeytyvät kiinteästi lapsen maailmaan. Kun ”pylly” ja ”kakka” tuodaan aikuisten todellisuuteen, syntyy voimakas kontrasti. Ikään kuin sanat eivät yksinkertaisesti sopisi mihinkään kontekstiin ilman, että ne hyppäisivät sieltä silmille. Mutta juuri siitä ristiriidasta se suurin riemu repeää, ainakin minulle. Lapsellisuussyytökset voi esittää muilla foorumeilla. Kaupan päälle vielä pissaa, puuppaa ja pökäleitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti