Kirjallisuuspystillä päähän

Olen päättänyt myöntää Vuoden Itsetietoisin Tekstitaidetta Tavoitellut Ulostus -palkinnon tänä vuonna itselleni. Harvinaista kirjallisuuspalkintoa ei ole jaettu aiemmin eikä luultavasti jaeta tämän jälkeenkään. Palkintoraati oli valinnan suhteen sangen kaksimielinen. Ankaran kymmenen sekunnin pohdinnan jälkeen raati myönsi palkinnon poikkeuksellisesti julkaisemattoman kirjallisen materiaalin julkaisematta jättämisestä. Raadin mielestä palkinnonsaajan suurin kirjallinen ansio on, ettei ehdokas sentään julkaissut kaikkea vuonna 2013 tuottamaansa tekstiä. Vaan niin tämä metsä vastaa, vaikkei kukaan päästäisi hiiskaustakaan. Alla tekstinäyte vielä julkaisemattomasta olemattomasta teoksesta:

”Tein äkkinäisen liikkeen, jonka tavoitteena oli hyökätä muijan kannuihin kiinni, mutta yllättäen kimmahdin takaisin päin. Ensimmäinen ajatus oli, että kimposin hänen vatsastaan. Tämä on traaginen käänne, joka kohtaa monia yhdessä eläjiä: kumppanin vatsakumpu ohittaa koossaan monet mielenkiintoisemmat ruumiin ulokkeet. Ensishokista toivuttuani ehdin pohtia tapahtunutta tarkemmin. On mahdollista, että nainen on onnistunut selvittämään Kuolemantähden voimakentän kaavan ja törmäsin siihen. Seuraava teoria on, että nainen on Kuolemantähti. Siinä tapauksessa tarvitsen Luke Skywalkerin puhelinnumeron. Yritin jo selvittää sitä Fonectalta, mutta Lukella on nähtävästi salainen numero. On voinut käydä myös niin, että muijan inho ja halveksunta minua kohtaan on vihdoin aineellistunut fyysiseen muotoon ja muodostaa nyt näkymättömän seinän, jota en pysty läpäisemään.”

Paskaan pyrin, mutta paljon paskempaa pukkaa tulemaan – joten tämä paska on nyt taputeltu. Sopisi kakkosmotoksi carpe diemin kanssa. Kolme ”paskaa” yhdessä virkkeessä – olen liekeissä!

Jälkikirjoitus: Uudistan suomen kieltä. Rynnästys eli kannustus = tavoitteellista tissien tiirailua, bongailua tai metsästystä. Päämääränä on löytää isoimmat ja/tai hienoimmat ja kenties jopa päästä niihin käsiksi. Lause-esimerkki: ”Ai missä olin? Kävin jokirannassa vähän rynnästämässä/kannustamassa, kun oli niin hieno ilma.”

Ei mitään hohtoa Outlook-hotellissa

”Come play with us, Danny”, huokaili loputon mainosviestien ketju. Kylmä hiki alkoi liimata trikoopaitaa päälleni uudeksi ihoksi. Eihän nimeni edes ole Danny. Kenen viestejä oikein saan? Yritin pitää hermoni kurissa, mutta en keksinyt mitään järkevää kikkaa siihen. Ryntäilin sekopäisenä ja eksyneenä sähköpostiviestien labyrintissa. Yhden kulman takana minua odotti yllätys. Kaunis tyttö seisoi edessäni vieno hymy kasvoillaan. Hänessä oli jotain tuttua. Tyttö raotti huuliaan ja lausui ilmoille tuskin kuultavasti: ”Fire walk with me.” Pakokauhu ryöpsähti tajuntaani niin, etten hetkeen nähnyt kuin valkoista. Räpytin silmiäni. Tyttö oli kadonnut. Samassa ymmärsin, että olin nähnyt tytön nuoruudessani lukion pihalla. Nimi oli Laura jotain. En saanut pinnisteltyä sukunimeä mieleeni. Tuli korvensi ohimoitani. Redrum ei ole sama kuin red room. Voiko sähköpostit polttaa?

Tässä vaiheessa olin jo aivan puhki. Olin juossut Cooperin testin nousematta tuoliltani. Mikä oli Cooperin etunimi? Miksi kaikki nimet ovat hukassa? Kuin kaivaisi kirjaimia kynsien alta. Päätin jättää postin kahlaamisen tältä erää tähän. ”All work and no play makes Jack a dull boy.” Käteni hamuili työpöydällä lojuvaa kahvikuppia ja löysi lopulta sen. Nostin kupin huulille. Nuuhkaisu ja kevyt maistiainen. ”A damn fine cup of coffee”, sanoin itselleni. ”A slice of cherry pie with this, it would kill me.” Onneksi kirsikkapiirakkaa ei näillä lakeuksilla näkynyt.

Leipurin Lasikko in memoriam

Takauma: heinäkuu 2013 ja kesä kukkeimmillaan. Riemurinnoin kaahailen Sysmän kirkonkylälle, sillä okulaareissani siintelevät maailmankaikkeuden parhaimmat berliininmunkit. No en kaahaillut, vaan ajoin harkitsevasti noudattaen sallittuja tiekohtaisia nopeusrajoituksia. Maagisia munkkeja leipoo sysmäläinen pikkuleipomo nimeltään Leipurin Lasikko. Tätä jumalten herkkua olen nauttinut niin kauan kuin muistan, eikä parempaa ole löytynyt. Munkin ylivertaisuus piilee täytteessä, ei kliseisen pinkissä sokerikuorrutteessa. Täyte on vaniljavoikreemiä, jota on lapettu reilulla kädellä munkin väliin. Hintaan 1,70 euroa saa suut makiaksi ja kusetuksen makua ei ole pätkääkään. Kurvaan ensimmäisenä Leipurin Lasikon pihaan, etten vain jää ilman tuoreita kaloripommeja. Mutta kaloripommin sijasta saa eteeni toisenlaisen pommin. Kiinteistö on tyhjillään. Oven ikkunassa on lappu ”liike lopettanut”.

Kahvila-konditoria Leipurin Lasikko oli poistunut kaupparekisteristä 26.4.2013. Samaan syssyyn oli lätkäissyt lapun luukulle kylän legendaarinen juottola Napostella, joka oli osa samaa firmaa ja kiinteistöä. Sysmän kyläkuolema on näyttänyt jo pitkään vääjäämättömältä, mutta silti tuli kulman takaa pesismailasta. Sitä olettaa elämässään monet asiat vakioiksi, jotka jatkuvat ikuisuuteen. Se on harha, johon ihminen tuudittaa itsensä, koska päinvastaisen alituinen olettaminen on psyykkisesti melko rasittavaa. Elämä on ketju huonoja vaihtokauppoja. Nyt vaihdettiin ylivertainen berliininmunkki kauniin katkeraksi muistoksi lapsuuden, nuoruuden ja aikuisiän munkinmässyttelyhetkistä.

Epälogi: Kaikki nämä vuodet olen ollut autuaan tietämätön siitä, mitä ”lasikko” tarkoittaa. Merkillistä, että kiinnostus leipomon nimeen sisältyvää harvinaisempaa sanaa kohtaan herää vasta nyt. Lasikko on se tyypillinen kaikissa leipomo-kahviloissa pönöttävä lasivitriinitiski, jossa pullat ja paakelsit ovat esillä.

Kirjallisuuspiiri moraalisaarnan syövereissä

Pieni kirjallisuuspiiri kampeaa maallisen bajamajansa ylös kirjallisuuden jätösmailta. Persposkeen on liimautunut mielenkiintoinen uusi kirjallinen tuttavuus. Kirjailijanimellä ”Gigantti” esiintyvä sanataiteilija on julkaissut ohuehkon, mutta runsaasti kysymyksiä sekä pari ajatustakin herättävän teoksen nimeltä ”Ale! Loppukiri nyt käynnissä!” Ennen teoksen käsittelyä on todettava, että Gigantti ei todennäköisesti ole kirjailijan oikea nimi vaan pseudonyymi. Salanimellä on oletettavasti haluttu viestiä sitä, että kirjailijalla on painavaa sanottavaa. Yhtä mahdollista on, että kirjailija kärsii megalomaniasta.

Gigantin ”Ale! Loppukiri nyt käynnissä!” on alleviivaava ja suoraviivainen madonluku ajastamme. Gigantti panostaa kirjassaan visuaalisuuteen. Runsas kuvitus höystettynä provosoivilla tekstinpätkillä, kuten ”shokkihinta!”, ”mieletön hinta!” ja ”säästä 200 e”, toistavat karua kertomaa siitä, mihin ihmiskunta on matkalla. Juonenkuljetus on melko sujuvaa. Siirtyminen isoista kodinkoneista pieniin kodinkoneisiin ja siitä edelleen viihde-elektroniikkaan on toteutettu yllättävän saumattomasti. Tekstit tukevat hienosti kuvitusta. Myös kirjan nimi on ironinen sivallus päin lukijan kasvoja. Meille annetaan lupaus suuresta palkinnosta, joka meitä odottaa – kuilun pohjalla. Niinpä me pysähtymisen sijasta otammekin loppukirin, vaikka kuilun reunan pitäisi selvästi näkyä. Kaikesta näkee, että asialla on raudanluja ammattilainen, jolla on sana hallussa. Voisiko pseudonyymin takana olla kenties Kari Hotakainen? Tai Kaari Utrio?

Loppua kohden kirja saa jopa uhkaavia sävyjä, kun kirjailija ottaa järeät aseet käyttöön viedäkseen sanomansa perille. Tästä esimerkkinä ”hintaromahdus!” ja ”hintapommi!” Merkille pantavaa on myös ylitsepursuava huutomerkkien käyttö. Epäilemättä kysymyksessä on harkittu tehokeino eikä suinkaan vahinko. Kirja on inhorealistinen ja hengästyttävä tilinteko teknologiaa palvovasta kulttuuristamme. Lukijan silmille heitetään kuvia kuvien perään. Luomme katseemme hengellisen taivaan sijasta tavarataivaaseen. Teoksen pyrkimys on tempaista lukijaa kraiveleista kiinni ja ravistella hereille. Tässä onnistutaan erinomaisesti. Viimeiselle sivulle päästyään lukijan takki on tyhjä ja käteen on jäänyt nippu isoja kysymyksiä. Mitä me haluamme elämältämme? Olemmeko hukanneet lopullisesti henkisyytemme ja hengellisyytemme? Täyttääkö materialismin turruttava virta sielujemme tyhjyyden? Lähestyykö ihminen täydellistä esineellistymistä, jossa monikansalliset yritykset ovat varanneet hänelle on roolin kuluttavana (ja kuluvana) hyödykkeenä kulutushyödykkeille? Mitä tänään syötäisiin?

Yömätöllä Sokrateen kanssa

Jatkoa jostain.

Mä: Kovat oli pojalla puheet, mut tääkö on ainoo saalis tältä illalta? Tässä me väännetään makkaraperunoita eikä hoitoja näy horisontissa.
Iso S: Täs on kieltämättä heikot eväät kehissä. Piparit jäi laatikkoon eikä tää yskökseltä näyttävä majoneesisotku tosiaan mitään ambrosiaa ole.
Mä: Nyt vittu oikeesti, millä me pelastetaan tää fiasko? Peliaikaa on vielä jäljellä, joten ei muuta kuin lapa takasin jäähän. Nyt piirretään uudet kuviot taktiikkatauluun.
Iso S: Nyt jätät noi kiekkometaforat tohon tai multa lentää kiekko. Tää teidän muka urheilulaji on pohjoisten barbaarien junttiviihdettä ja mul on muutenkin vaikeeta pitää sisällä tätä ns. kioskiruoaksi kutsuttua kuraa. Kyl on ruokakulttuuri menny lujaa alamäkeen jos tää on parasta mihin kansalla on varaa. Näin vois ainaki päätellä jonoista. Ja jos saan vielä vittuilla itelleni, niin mun lapa ei oo osoittanu jäähän koko iltana vaan pikemminkin kattoa kohti. Oisko siinä vika eli oli vähän yliyrittämisen makua?
Mä: Voin mä sen verran vinkata, et ne sun jutut oli välillä turhan korkealentosia. Kai sä näit, miten tyhjä katse niillä blondeilla oli? Ei kannata näyttää idiootille, kuinka idiootti se on, kun se ei kuitenkaan hahmota sitä. Oisit vaan puhunu Big Brotherista ja Hulluist Päivist. Kato iso osa ihmisistä nauttii sivistyksensä tv-realityjen ja juorulehtien muodossa.
Iso S: En oo seuraillu näitä viestintävälineitä. Ne tuntuu jotenkin etäisiltä. Eikä ne oo seuraamisen arvosia, koska mä en esiinny niissä. No se oli läppä. Mut voisiksä valottaa, kuka tää Hullu-Päivi on?
Mä: Ei saatana, kato kuka tuolla grillijonossa hoippuu! Sehän on sun frendis Platon. Etkö sä sitä yhdes välis kaivannukin?
Iso S: Yhtä paljo kuin syfilistä. Kai sitä täytyy mennä jututtaa, on se niin orvon näkönen. Mä heitän tän safkan nyt roskiin, koska sieltä se on varmaan tullukin.
…
Iso S: Platon, saatanan onneton paskavarvas! Missä sä oot piilotellu? Ootko pelänny saavas multa kurinpalautuksen?
Platon: Kato pappa itte. Oon mä kuullu perskärpäsistä, mut jo on, kun nyt pörrää perspaarmojakin.
Iso S: Älä yritä olla nokkela. Muista kelle puhut, kersa.
Platon: Pistetäänkö painiksi? Vanhana kansallisena mestarina laitan sut mattoon ennen kuin ehdit sanoa ”Peloponnesos”.
Iso S: Aina sama juttu. Kun sanat juuttuvat kurkkuun heti alkulämmittelyissä, aletaan kammeta esikuvia nurin voimalla. Hengen heikkoutta.
Mä: Noh, isot pojat, eipä aleta heti kehittelee myllyä. Mut asiasta sandaaliin: Mitkä ovat Platoniumin tunnelmat? Onko ollu herukanpoiminta-aika?
Platon: Ei oo herukan herukkaa herunu. Yritin koko illan puhuttaa yhtä messevää perhepäivähoitajaa sukupuolielinten väliseen mittelöön, mutta yksin päädyin agoralle. Muija luiskahti käsistä kusiputkareissulla. Tästä ei paljon Pidot pahene. Mut aattelin tästä tempasta höyrymakkaran naamioon, sinapit toogan rinnuksille ja höökiä kohti seuraavan baarin valoja. Mites teillä? Ei ole tainnut sokraattinen menetelmä purra naisiin, heh.
Iso S: Sokraattinen menetelmä on taas näitä sun juttujas. Ite olisin kutsunu sitä hienovaraisen vittuilun menetelmäks. Oli se vaan hupia, kun veivasin mun kyselyrumbaa ja näin, kuinka jengi alko pudota kärryiltä eikä tajunnu, et mä pidin niitä pilkkanaan. Vanhemmiten oon alkanu suosia enemmän suoraviivaisen vittuilun menetelmää, kun porukka käy koko ajan tyhmemmäks. Miettikää nyt tota Platoniakin: tarkkaavaisin kuuntelija ymmärtää eniten väärin.
Platon: Mä oon kuule tehny sulle sellasen palveluksen, että saisit suudella mun känsäsiä varpaitani. Oli täysi työ muuttaa sun horinoitas ymmärrettäviks kokonaisuuksiks. Vaikka näinhän mä usein, että olit ennen esiintymisiäs liottanu ittes aikamoisis punaviinimarinadeis.
Iso S: Eihän mun puheita ollu tarkotettukaan ymmärrettäviks. Juttuhan oli niin, et tarkotus oli saada sut ymmärtää sun omaa tyhmyyttäs paremmin.
Mä: Te kaksi mussutatte täällä toisillenne vielä huomenaamunakin, jos mä en nyt kohdista teidän huomiotanne johonkin järkevämpään. Mitä jos tehdään niin, että Platon ottaa sen makkaran messiin ja lähetään yksissä tuumin vyöryttään joku kikattava naisseurue jatkoille? Voitte raottaa sanaista arkkuanne oikeaan osoitteeseen. Tee työtä, jolla on tarkoitus, kai te tajuutte.
Iso S: Kuulostaa toimivalta. Ei hukata aikaa enempää.
Platon: Olisko teillä vipata pari paikallisen valuutan yksikköä? Voisin maksaa jöötin käteisellä ja mul on vaan näitä amexin ja dinersin muovilätkiä, kun posti tarjos niitä ilmasiks.

Paco oli hieno kaveri

Eräs merkittävä lapsuuteni kiintopiste riistettiin minulta lauantaina 28.12.2013. Tuolloin nukkui pois kaveri nimeltä Paco. Paco oli harmaapapukaija, joka asusteli kolmisenkymmentä vuotta Heinolan lintutarhassa. Paco oli tullut lintutarhalle vuonna 1984 Haminasta, jossa se oli elellyt yksityisomistuksessa yli 20 vuotta. Lapsena kävimme isäni kanssa joka kesä Heinolassa ja aina vierailimme myös lintutarhalla, koska se oli ja on edelleen siitä erityisen hieno nähtävyys, että sinne on vapaa pääsy. Siis ei maksa mitään. Tällaisia huveja ei tässä maassa enää kovin montaa ole. Olen tavannut Pacon joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta joka vuosi vuodesta 1984 lähtien, jolloin olin 8-vuotias vesseli.

Paco oli viihdyttävä veijari koko tuon ajan. Aina se vislaili tai heitteli hokemiaan, kuten klassikoksi muodostunut ”mennään saunaan”. Paco ei pettänyt odotuksia. Viime vuosina omatkin lapseni pääsivät vielä näkemään ja kokemaan Pacon mainion persoonan. Viime kesänä Pacoa ei jostain syystä häkissään näkynyt. Se oli harmittava pettymys, koska Paco oli oikeastaan suurin syy käydä lintutarhalla. Paco oli varmaan minulle läheisin eläinmaailman olento, koska omaa lemmikkiä minulla ei ole koskaan ollut. Kiitos Paco kaikista näistä vuosikymmenistä, joina tuotit iloa elämäni polulla.

Kielipuolitaitoja

Kun ei osaa oikeita kieliä tai ei ole muuta tekemistä, voi opetella leikkikieliä. Yksi klassisimmista ja varmaan vanhimmista on kontin kieli. Isäni on aina retostellut osaavansa sitä hyvin. Mikään muu kieli ei tainnut nassikkana tarttua hänen umpiluiseen päähänsä. Kontin kielen simppeli sääntö on, että puhuessa jokaisen sanan perään laitetaan ”kontti” ja sitten vaihdetaan liitetyn sanan ja ”kontin” alkutavut keskenään. Otetaan esimerkiksi lause ”Minä haluan haistella likaisia sukkia”, joka kontin kielellä kuuluu: ”Konämintti koluanhantti koistellahantti kokaisialintti kokkiasuntti.” Minulla ei oikein kieli taivu konttiin. Taitaa puuttua jokunen piuha päästä. Isäni kertoi myös, että hänen äitinsä (i. e. isoäitini) osaa hyvin vede-kielen, joka toimii samalla periaatteella kuin kontin kieli. Edellä esitetty lause sanottaisiin vede-kielellä: ”Venämide veluanhade veistellahade vekaisialide vekkiasude.”

Jos kontin ja vede-kielen koukerot eivät aukene, on helpompiakin tarjolla. I-kielessä vaihdetaan sanojen kaikki vokaalit i-kirjaimiksi. Mallilause kuuluu ”Mini hiliin hiistilli likiisii sikkii.” Sanojen muodostaminen helpottuu, jos muikistaa suunsa lausumisen ajaksi ”i-muotoon”. Muita versioita on mm. e-kieli. Tuttavien 8-vuotias penska ehdotti, että lauletaan Munamiehen Pomppufiilis i-kielellä tai sitten Porsaita äidin oomme kaikki e-kielellä. Vastasin hänelle, että ei lauleta.

Alle kouluikäisen ei välttämättä ole helppoa hahmottaa tuollaisia sanaleikkejä, koska jo käsite ”vokaali” menee ufo-osastolle. Kun ei tajua, mitä kirjaimia ylipäätään sanoissa on, milläs löydät vokaalit sanoista. Joten kehitin vielä helpomman leikkikielen, jonka sammakon kutukin ymmärtää. Siinä sanojen kaikki vokaalit ja konsonantit vaihdetaan e-kirjaimiksi. Tähän tapaan: ”Eeeeee eeeeee eeee eeeeeee!” On mahdollista toteuttaa myös i-versiona.