Pieni kirjallisuuspiiri kampeaa maallisen bajamajansa ylös kirjallisuuden jätösmailta. Persposkeen on liimautunut mielenkiintoinen uusi kirjallinen tuttavuus. Kirjailijanimellä ”Gigantti” esiintyvä sanataiteilija on julkaissut ohuehkon, mutta runsaasti kysymyksiä sekä pari ajatustakin herättävän teoksen nimeltä ”Ale! Loppukiri nyt käynnissä!” Ennen teoksen käsittelyä on todettava, että Gigantti ei todennäköisesti ole kirjailijan oikea nimi vaan pseudonyymi. Salanimellä on oletettavasti haluttu viestiä sitä, että kirjailijalla on painavaa sanottavaa. Yhtä mahdollista on, että kirjailija kärsii megalomaniasta.
Gigantin ”Ale! Loppukiri nyt käynnissä!” on alleviivaava ja suoraviivainen madonluku ajastamme. Gigantti panostaa kirjassaan visuaalisuuteen. Runsas kuvitus höystettynä provosoivilla tekstinpätkillä, kuten ”shokkihinta!”, ”mieletön hinta!” ja ”säästä 200 e”, toistavat karua kertomaa siitä, mihin ihmiskunta on matkalla. Juonenkuljetus on melko sujuvaa. Siirtyminen isoista kodinkoneista pieniin kodinkoneisiin ja siitä edelleen viihde-elektroniikkaan on toteutettu yllättävän saumattomasti. Tekstit tukevat hienosti kuvitusta. Myös kirjan nimi on ironinen sivallus päin lukijan kasvoja. Meille annetaan lupaus suuresta palkinnosta, joka meitä odottaa – kuilun pohjalla. Niinpä me pysähtymisen sijasta otammekin loppukirin, vaikka kuilun reunan pitäisi selvästi näkyä. Kaikesta näkee, että asialla on raudanluja ammattilainen, jolla on sana hallussa. Voisiko pseudonyymin takana olla kenties Kari Hotakainen? Tai Kaari Utrio?
Loppua kohden kirja saa jopa uhkaavia sävyjä, kun kirjailija ottaa järeät aseet käyttöön viedäkseen sanomansa perille. Tästä esimerkkinä ”hintaromahdus!” ja ”hintapommi!” Merkille pantavaa on myös ylitsepursuava huutomerkkien käyttö. Epäilemättä kysymyksessä on harkittu tehokeino eikä suinkaan vahinko. Kirja on inhorealistinen ja hengästyttävä tilinteko teknologiaa palvovasta kulttuuristamme. Lukijan silmille heitetään kuvia kuvien perään. Luomme katseemme hengellisen taivaan sijasta tavarataivaaseen. Teoksen pyrkimys on tempaista lukijaa kraiveleista kiinni ja ravistella hereille. Tässä onnistutaan erinomaisesti. Viimeiselle sivulle päästyään lukijan takki on tyhjä ja käteen on jäänyt nippu isoja kysymyksiä. Mitä me haluamme elämältämme? Olemmeko hukanneet lopullisesti henkisyytemme ja hengellisyytemme? Täyttääkö materialismin turruttava virta sielujemme tyhjyyden? Lähestyykö ihminen täydellistä esineellistymistä, jossa monikansalliset yritykset ovat varanneet hänelle on roolin kuluttavana (ja kuluvana) hyödykkeenä kulutushyödykkeille? Mitä tänään syötäisiin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti