Ei mitään hohtoa Outlook-hotellissa

”Come play with us, Danny”, huokaili loputon mainosviestien ketju. Kylmä hiki alkoi liimata trikoopaitaa päälleni uudeksi ihoksi. Eihän nimeni edes ole Danny. Kenen viestejä oikein saan? Yritin pitää hermoni kurissa, mutta en keksinyt mitään järkevää kikkaa siihen. Ryntäilin sekopäisenä ja eksyneenä sähköpostiviestien labyrintissa. Yhden kulman takana minua odotti yllätys. Kaunis tyttö seisoi edessäni vieno hymy kasvoillaan. Hänessä oli jotain tuttua. Tyttö raotti huuliaan ja lausui ilmoille tuskin kuultavasti: ”Fire walk with me.” Pakokauhu ryöpsähti tajuntaani niin, etten hetkeen nähnyt kuin valkoista. Räpytin silmiäni. Tyttö oli kadonnut. Samassa ymmärsin, että olin nähnyt tytön nuoruudessani lukion pihalla. Nimi oli Laura jotain. En saanut pinnisteltyä sukunimeä mieleeni. Tuli korvensi ohimoitani. Redrum ei ole sama kuin red room. Voiko sähköpostit polttaa?

Tässä vaiheessa olin jo aivan puhki. Olin juossut Cooperin testin nousematta tuoliltani. Mikä oli Cooperin etunimi? Miksi kaikki nimet ovat hukassa? Kuin kaivaisi kirjaimia kynsien alta. Päätin jättää postin kahlaamisen tältä erää tähän. ”All work and no play makes Jack a dull boy.” Käteni hamuili työpöydällä lojuvaa kahvikuppia ja löysi lopulta sen. Nostin kupin huulille. Nuuhkaisu ja kevyt maistiainen. ”A damn fine cup of coffee”, sanoin itselleni. ”A slice of cherry pie with this, it would kill me.” Onneksi kirsikkapiirakkaa ei näillä lakeuksilla näkynyt.