Tiedättekö kuvion? Minä ainakin tiedän, koska toteutan sitä tässä ja nyt taas. Siinä vaiheessa, kun ”briljantit” uudet ideat ovat loppu ja slut, tulee aika kierrättää vanhoja ideoita uudestaan. Sitä kutsutaan ideaköyhyydeksi ja paikallaan polkemiseksi. Tässä sitä siis ollaan, läpikäymässä suomalaisia menestysreseptejä. Edellinen vierailu aiheessa oli 20.9.2021. Mutta mitäpä sitä ei tekisi pysyäkseen minuutensa pinnalla.
Suomalainen menestysresepti -kilpailu on juidu, jossa etsitään uusia suomalaisia elintarvikeinnovaatioita, jotka voisivat menestyä kuluttajien keskuudessa. En ole koskaan katsonut yhtä ainutta jaksoa televisiosta ko. kilpailua (tuleeko se televisiosta?). Venyn kuitenkin kevyesti siihen, että makustelen näitä ihanaisia uusia suuhunpantavia epätervehenkinen skeptinen asenne taustalla. Vilpittömän positiivista on, että suomalaisia elintarvikkeita pusketaan kuluttajien mieliin tällaisella konseptilla, mutta kuka nielee syötin? Voiko keskiverto joka ilmansuuntaan velkaantunut kaupassakävijä noukkia tuotteen ostoskärryihinsä ja nähdä sen jostain vinkkelistä wörttinä valintana? ”Kotimaisella” on siinä mielessä pahaenteinen kaiku, että tavallisten kuolevaisten kukkaro kevenee yllättävän nopeasti suosiessa kotimaista laatua. Varsinkin, jos se on pientuottajilta lähtöisin. Onneksi nykyisin on tarjolla runsain mitoin myös bulkkikotimaista. Mutta kuten yleisesti osaamme tiedostaa, on se omaa syytämme ja tyhmyyttämme, jos emme ole osanneet luovia mitättömissä pikku elämissämme itseämme riittävän hyvätuloisiksi. Kyynissarkastiset itseruoskinnat sikseen, koska meillä on jotain konkreettista käsissämme. Mitä, no tätä:
Ihastuttavan nostalginen ja joissakin jo kauan sitten historian lehdille siirtyneissä sukupolvissa (kuolin)kelloja soitteleva Viipurilainen kotileipomo Oy (Vääksystä Lahen suunnalta) laskeutui keskuuteemme Sitkas-nimisen ruisviljatuotteen kera. Ja tässä vaiheessa seuraa leiväksi muotoillun objektin tarinan kulminaatiopiste: Sitkas-nimen alla luonnehditaan paperipussiin käärittyä ihmetuotetta lauseella ”pikkasen kova ruistuorenäkkäri”. Näin ikään kuin ikään, olemme saaneet sanavarastoomme uuden käsitteen ”tuorenäkkäri”. Nauraisin katketakseni, jollen olisi liian väsynyt siihen. Kun ensimmäisen kerran luin pussukasta nimityksen ”tuorenäkkäri”, olin vakuuttunut, että tässä on vitsi kyseessä. Eihän tämä voi olla mahdollista. Että tällainen voi mennä läpi. Mutta on se mennyt läpi. Siellä se on tuoreleipäosastolla, vaikka se pitäisi kai asettaa yksin ikiomalle hyllylleen tuoreleipäosaston ja kuivaleipäosaston väliin, niin kuin ei-kenenkään-maa tai neutral zone. Kun maistoin uutuutta, melkein hätkähdin, koska tajusin syöväni ruisleipää. ”Pikkasen kova” olemus ei käynyt suorilta käsin ilmi. Olen syönyt paljon jälkiuunileipää, joka on oikeasti kovaa ja sitkeää settiä, ja myös erinomaista, mutta ”tuorenäkkäri” ei ollut sitä. Se oli… ruisleipää. Maistui ihan hyvältä, eikä siinä mielessä huono tuote, mutta että ”tuorenäkkäri”. Olitteko oikeasti tosissanne kehittäessänne ko. ruisläpyskää, että ”tuorenäkkäri” on vakavasti otettava asia? Kuinka tyhmää väkeä tämä pohjoisen peräaukon perukoilla majaileva kansa loppujen lopuksi on?
Tuorenäkkäri-leikkiä voi leikkiä kuka vain seuraavalla ”menestysreseptillä”: tuorekorppu eli pullapitko, tuorekuivakakku eli kakku, tuoremerisuola eli meri, tuorehiili eli halko, tuorehiiva eli… ?, tuoredarra eli laskuhumala, tuoremysli eli juokse viljapeltoon, tuorerakkaus eli kaiken lävistävä huumaannuttava ihastuminen, tuoreviha eli inhohalveksuntakaunakatkeruuskostonhimo (valitse kolme sinulle lähimpänä sydäntä olevaa), tuorepuuro eli älkää nyt enää jaksako (kyllä jaksan), tuorekuiva eli kostea, tuoreloppu eli kohta maalissa, tuorealku eli alkuräjähdys, tuoreväsynytläppä eli ehkä jossain ajanhetkessä hauska vitsi, jos ymmärtäisi lopettaa ajoissa.
Ok Shakey, vaasalaisen Insane food lab Oy:n maitopohjainen pirtelö, onko sinussa potenssiaalia. ”Herkuttelupirtelöksi” itseään tituleeraava juoma muovipullossa. Fantsua brändäystä ja kuvitusta. Korkataan ja ääntä kohti. Seuraa pieni ylläri. Neste ei maistu eikä tunnu ollenkaan pirtelöltä, vaan nestemäiseltä vanukkaalta. On hankala hahmottaa, onko se hyvä vai huono asia. Herkuttelupirtelön idea aukenee. 280 millilitraa (ei ole paljon ei) karkkia kustantaa 2,90 euroa. Mutta ei, huonommin-kuin-semisti aikuiseen makuun tarkoitettu elintarvike on ulkona kehistä. Nannaa on tottamooses (sic!), mutta pirtelöstä kaukana. Konfliktin ydin on, etten halua juoda vanukasta. Haluan nauttia vanukkaan lusikalla kuin lapsuuden Jacky-makupalat ja Naminami-vanukkaat (RIP).
Pakastealtaan perukoilta meitä tervehtii Pizza Muffin, jonka on loihtinut keskuuteemme Pizza Muffin Oy pääkaupungista. Lootasta näkee maailman laidalle asti, että hihasta on vedetty tuotteistaminen ja visuaalisuus suuren maailman malliin (koska se toimii?). Ihan hyvä yritys ja pointseja ropisee. Pizzamuffinsseja on kolmea eri makua, yksi maku yhdessä viiden tsibaleen laatikossa, ja pepunpehmoisiin hyppysiini hakeutui mozzarella-täytteinen pikku pökäle. Hellyttävän kompakti taikinapötikkä saattaa minut peruskysymysten äärelle. Mitä olen juuri tunkenut suuhuni? Suht paksuun rapsakkaaseen taikinakuoreen kätketyn tomaattimössön kera mozzarellajuustokuorrutteen. Kaiken kaikkiaan maku jepa jeetä, mutta mikä on nautinnon hinta? Vajaan euron per slaagi. Vaikka kuinka yritän, en pysty näkemään tätä riittävän positiivisessa valossa. Liikaa taikinaa, liian vähän täytettä, liikaa ilmaa laatikossa. Yhtäkkiä Pizza Muffin muuttuu sivaltavuuteen taipuvaisessa mielessäni muotoon Pizza Bluffin'.
Kinnarin Tila Hollolasta eli taas Lahen seudulta, established 1667 (Jumankekka! Vuodesta 1667!? Missä olet ollut kaikki nämä vuodet?), on luonut riemuksemme… einesruoan, jonka voimme tunnistaa nimellä ”täysjyväkaura-ateria”. Kaurajaloste ei ole nyhtökauraa tai nöyhtäkauraa tai nöpökauraa tai mitään, mikä voisi olla peräisin Mummo Ankan tilalta, vaan kaura näyttäytyy omassa persoonassaan, toki suurimoina. Otantaani tarttui kolmesta eri vaihtoehdosta ”mausteinen kana ja kasvikset” alaotsikolla ”kotimainen oman tilan täysjyväkaura-ateria”. On mukava kuulla, että tila on oma, eikä ”oikeasti pankin omistama jäätävissä veloissa oleva tila”. Ja vaikka olisi, ei sitä kannata pakettiin printata. Tikkuna silmään ja kepinnokkaan (tsi-hi-hi) syöksyy ”täysjyväkaura-ateria”. Ateriassa on kauraa 11 prosenttia, jonka voi silmämääräisestikin havaita nopeasti. Täysjyväkaura-ateria ei todellisuudessa ole kaura-ateria. Jos ateriakokonaisuus koostuisi tykkänään täysjyväkaurasta, se olisi kaurapuuroa. Joten missä on piffi. Kaurapiffi. Lämmitetty vuoka on kivasti maustettu ja solahtaa tässä suhteessa mukavasti tsydeemeihin sisään. Näen myös selvästi mössön seassa kroolailevat kauranjyvät, jotka tervehtivät minua iloisesti vilkuttaen. Totta se on, kaura on superfoodia ja syö sitä saatanan kauraa ja niin edelleen. Tämä ”ateria” koostuu pääasiassa sekalaisista kasviksista, kanasta, mössöstä, jota sidosaineeksi voi ehkä kutsua, sekä kauran jyvistä. Peak experiencen koen, kun tuoteselosteesta löytyy sana ”galangal”. On koittanut uuden oppimisen hetki. Galangal on inkiväärin sukuisen kasvin juuri. Wikipedia valistaa, että galangalissa on heikko pihkan ja havupuiden aromi. Ok, mutta miksi mainittu mauste on eksynyt supisuomalaiseen ”täysjyväkaura-ateriaan”?
Lätistään loppulorut. Mitä nyt jäi handuun? Onko menestysresepteissä tulevaisuutta? Onko minulla tulevaisuutta? Kuinka kauan? Olenko yhä etsimässä vai olenko jo löytänyt? Jos olen, mitä löysin? Pitääkö minun vielä kysyä jotain? Nyt tuupattu tarjonta on mitä on, mutta pitäähän mennä posin kautta, eikös juu? Jos jokin näistä omaa pidemmän aikavälin markkinapotentiaalia, olkoon se Pizza Muffin. Ei liian hintava (kaikki on suhteellista), snack-tyyppinen purtava, joka reippahasta taikinapitoisuudestaan huolimatta maistuu joltain. Plussapojoja myös, että taikinaan on ujutettu muutakin makua kuin tympeän taikinan maku. Kivat heille ja vielä kivammat minulle, koska sain tähän töherrykseen pituutta 972 sanaa. Ja se on jotain se! 979 sanaa.
Jälkiprenikka: On annettava vielä erityinen kunniamaininta Sitkas-ruistuorenäkkärille yhdestä pikku detaljista. Paketissa lukee 8 kpl (nettopaino 220 g), mutta todellisuudessa ruislätkiä on kahdeksan puolikasta eli 4 kpl. Varmasti tämän saa selitettyä valmistustavalla. Tuotehan on ”tuorenäkkäri”. Siitä huolimatta näppärä silmänkääntötemppu. Verratkaapa muihin ruispalatuotteisiin. Hyvä yritys, mutta på finska kusetuksen maku.
Sitkaampi jälkiprenikka: Sitkas-ruislätkän kilohinta on enemmän kuin huomion arvoinen. Kun esim. Prismassa pussukka kustantaa päivän hintaan 2,70 euroa ja sillä saan 220 g tuota spezialiteettia, tekee se reilu 12 e/kg. Sen jälkeen voitte luoda katseenne tuoreleipähyllyn valikoimaan ja yrittää bongata, kuinka moni leipätuote ylittää 12 euron kilohinnan. Niinpä, leipomotuotteet ovat oma lukunsa, mutta pussitetuista peruskäntyistä ei oikeastaan yksikään pääse lähellekään noita lukemia. Kannattaa pureskella joka suupala kunnolla. 1096 sanaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti