maanantai 3. helmikuuta 2025

Sudokut - symppikset Saatanan sanansaattajat

Tuijotin lehtihyllyn ristikko-, krypto- ja sudoku-lehtien merta, joka oli jylhän vaikuttava näky, kuin sinilevämatto heinäkuisessa Itämeressä. Inhimillisen käsityskyvyn ylittävästä lukumäärästä oli pakko vetää johtopäätelmä, että jossain on olemassa ihmispopulaatio, joka kuluttaa inhimillisen käsityskyvyn ylittävän määrän aikaa täyttääkseen nuo kaikki ristikko-, krypto- ja sudoku-lehdet. Tarjonta vastaa kysyntään, kunnes markkinoiden saturaatiopiste saavutetaan.

Tähän väliin pieni pohdiskelu. Mietitäänpä hetki kaikkien niiden sanaristikoiden lukumäärää, jotka on julkaistu kautta aikain eri lehdyköissä Suomessa. Ja sillä välin, kun pohdiskelet niitä, käyn eteisessä tsekkaamassa takkisi taskut arvotavaroiden toivossa. Ristikoita voi periaatetasolla myös kierrättää loputtomiin, kunhan niistä ei löydy ajankohtaisuuksiin viittaavia vihjeitä tyyliin "nykyinen pressamme" ja neljän ruudun perusteella vastaus on "Ryti". Miksi olen ratkomassa 1940-luvulla laadittuja ristikoita?

Pikku hasselhoffpähkinässäni kyti idea, joka ei kuitenkaan ollut peräisin ikuisten ideoiden maailmasta (ks. Platon ja pimahda). Simppeli idea koski sudokua, tuota veikeää numeroristikkoa, jonka japanilaisesta nimestään huolimatta keksi yhdysvaltalainen Howard Gems. Kävipä poikkeuksellisesti niin, että nousevan auringon ihmeet omivat idean ja nimesivät sudokuksi (= lyhenne japanin kielen sanoista "numero saa esiintyä vain kerran"). Mieleni minun teki ja aivoni sillä kertaa ajatteli, että voisin vihdoin perehtyä sudokuiden maailmaan, joka ilmiselvästi kiehtoi kasvavaa kannattajakuntaa. Ja koska työssäni saan olla jatkuvasti kosketuksissa numeroiden kanssa, niin mikäs sen parempaa kuin rentoutua vapaa-ajallaankin numeroiden parissa. Taustaa vasten oli luonnollisesti oletettava, että olen syntynyt ratkomaan sudokuja. TÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT, väärin oletettu.

Otin lehtihyllystä edullisimmasta päästä läpyskän (olenhan pihikinttu), kunhan varmistuin, että siitä löytyy helppoja sudokuja. Lehdessä oli kolmea vaikeustasoa. Kotiin ja kokeilemaan. Aloitin helpoimmasta tasosta, koska minulla ei ollut käytännössä ollenkaan kokemusta sudokujen ratkaisulogiikasta. Mutta äkkiäkös sen hahmottaa. Reilu kahden ja puolen tunnin jälkeen juolahti ohimennen mieleeni, että tuikkaan koko paskanivaskan tuleen, mutta ei siitä sen enempää. Kun olin noin viisi kertaa toistanut kaavan, jossa olen edennyt numeroristikossa pitkälle ja huomaan virheen, esim. ”ei tuossa ruudussa voi olla kahta seiskaa” tai ”oho, samalle riville on jossain vaiheessa mennyt kaksi nelosta”, ja sen jälkeen kumittanut kaiken pois, epätoivo alkoi vallata mieltä. Itsetunto löytyi siinä ajanhetkessä tuhannen päreiksi murskattuna lattialta. Ainahan minä olen tarvinnut enemmän aikaa hahmottaakseni asioita (ns. käyn hitaalla), mutta tämä suoritus siirtyi jo omille lukemilleen. Lopulta jollain ihmeen kaupalla sain sudokun valmiiksi, mutta ajantajuni oli tuolloin poistunut tunnetusta universumistamme, ts. teki Voyagerit. Muilla perheenjäsenillä sen sijaan hauskaa riitti ja pilkkakirves lauloi tuttua sävelmää, ja täysin ansaitusti. Taas sain uudella tavalla tuntea itseni uskomattoman tyhmäksi yksilöksi. Yksi huono idea lisää jonon jatkeeksi. Mutta en aio luovuttaa. En suostu hyväksymään olevani maisteritason idiootti. Kuulitko!? Minä en anna periksi sinulle! Minä en ole niin tyhmä kuin sinä annat ymmärtää! Jonain päivänä/kuukautena/vuotena minä vielä näytän! Kurja kyllä lehtihyllyssä ei ollut sudokuja koomapotilaille saati patologian osaston potilaille.

Jälkinumeroinnit: Seuraavana aamuna tytär ratkaisi aamiaispöydässä kakkostason sudokun niinku sillee 10 minuutissa. Talouden naarashuoltaja ratkaisi kakkostason alle vartissa. Miten tomuksi jauhettu itsetunto saadaan jauhettua pienemmiksi partikkeleiksi? Molekyylitasolle asti? Atomitasolle?

Jälkimmäinen ristiinristikointi: Suduko Ritari, Talvi Sudokut, Sudoku Pöllö, Sudoku Grand Masters, Sudoku Zone, Maxi Sudoku, Talvi Sudoku, Klsassiset Sudokut, Kuningas Sudoku, Mega Sudoku, Aurinko Ristikot, Kuningas Krypto, Krypto Leijona, Krypto Pommi, Eurooppa Krypto, Maailma Krypto, Matin Krypto, Talven Kryptoaarteet, Ristikko Jumbo, Helppo ristikkopaketti, Lemmikki Ristikot, Timantti Ristikot, Ristikko Aarre, Ristikko Pöllö, Ristikko Ritari, Entisajan kunnon ristikot, A. Aaltosen helpot hauskat ristikot. Helvetti on irti, Ilmestyskirjan ratsastajat, Armageddon, Beelzebub, juoskaa vielä kun voitte.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Joku on lukenut näitäkin joskus