Juhannus, tuo kaupunkeja, Alkoja ja Prisman makkaraosastoja tyhjentelevä keskikesän juhla, on hukkumisen kulta-aikaa. Jussina hukkuminen on muodostunut samalla tavoin rakkaaksi ja olennaiseksi kansanperinteeksi kuin raketin ampuminen omaan silmään uudenvuodenaattona. Koska perinteet velvoittavat ja tsipa-dui kala ui, tulee hukkumiseen paneutua huolella hyvissä ajoin, ettei asian kanssa tule hoppu ja muodostu turhia suorituspaineita, ja seuraa juosten kustuja hätäisiä hukkumisia tai jopa häpeällisen epäonnistunut hukkuminen. Vanha sanontakin kuuluu, että kiireessä ei synny muuta kuin kusipäisiä (vesipäisiä?) hukkuneita. Puhumattakaan, että erehtyisi hukkumaan oman kusipäisyytensä ylitulvimiseen.
Jotta hukkuminen sujuisi tyylipuhtaasti ja oppikirjamaisesti, tarvitaan keskinkertaisen keskiluokkaisella tarkkuudella laadittu hukkumissuunnitelma. Tähän tarkoitukseen käy vaikka paperille rustattu luettelo, johon listataan hukkumiseen tarvittava välineistö, esivalmistelut, toteutuksen eri vaiheet ja toivottu lopputulema. Parhaimmassa tapauksessa muodostuu eheä huoliteltu kokonaisuus, josta on mukava ammentaa tulevien juhannusten hukkumisia silmällä pitäen.
Jotta urakka ei kävisi vasta-alkajille liian työlääksi, annettakoon seuraavassa joitakin vinkkejä onnistuneeseen hukkumiseen.
· Yksi keskeisimpiä tekijöitä hukkumisessa on alkoholin vaikutus tapahtumaan. Väkijuoma saa ihmiset riehaantumaan mitä railakkaimpiin tempauksiin: uimaan saaren ympäri, tanssimaan ”bara bada bastua” soutuveneessä, haastamaan kaveri sukelluskilpailuun, tekemään surmanhyppyjä tuntemattomiin rantavesiin tai etsimään pohjasta viime talven pilkkijäillä reikään pudonnutta kairaa. Vaikka kaikki muu onkin ylettömän kallista Suomessa, on ryhdikkään kännin tempaiseminen onneksi vielä suhteellisen edullista.
· Suomessa järviä ja jokia riittää ynnä pari merta siihen päälle, mutta siitä huolimatta kaikilla ei ole mahdollisuutta päästä hukkumaan luonnonvesiin. Vaan merihätä ei ole tämän näköinen, sutkautti Estonian perämies laivan kannella aamuyön pikkutunneilla: perämetsien turvenuijajunttiväki on onnistunut hukkumaan kautta aikain saaveihin, tynnyreihin, ämpäreihin, kylpyammeisiin, suihkuihin, paljuihin, poreammeisiin, karvalakkiuima-allasvirityksiin ja jopa vesilätäköihin, kunhan promillet on säädetty oikeisiin lukemiin. Sopivien puitteiden järjestäminen vaatii vain ripauksen luovuutta ja aimo kourallisen humalatilaa ja luontaista tyhmyyttä.
· Jos tekee mieli tyylitellä hukkumisessa, kirsikkana kakun päällä on hukkua tietenkin sepalus auki, olosuhteista riippumatta. Siinä tapauksessa on ymmärrettävästi hankittava housut tai shortsit tai muut lahkeelliset, joista saa sepaluksen auki. Varman päälle pelatessa voi rikkoa sepaluksen vetoketjun (tai repiä napit irti) jo ennakkoon, ettei tyyliseikka pääse unohtumaan jussina remeltäessä.
· On myös poikkeava toteutustapa eli ns. kevytversio juhannuksena hukkumiseen, mikä ei välttämättä heti tule mieleen. Siihen ei tarvita vettä ollenkaan. Tyypillisimmillään ko. variaatiossa hukutaan perheen/sukulaisten/ystävien juhannuksenvietosta sopivaan aikaan illasta juhannusaattona siten, etteivät muut osallistujat havaitse katoamista kuin vasta siinä vaiheessa, kun henkilöä ei saada enää tavoitettua mitenkään. ”Hukkunut” ilmestyy lopulta juhannusviikonlopun jälkeisenä maanantaina kotiin, mikäli lukkoja ei ole ehditty vaihtaa ja/tai henkilökohtaista omaisuutta heitetty pihalle. Näin toteutettuna luovuus saa uusia ulottuvuuksia satuillessa kotiväelle, missä on viettänyt aikansa ollessaan useita päiviä hukkuneena.
Kannattaa myös kysellä vinkkejä sukulais- ja tuttavapiiristä, koska varmasti joukosta löytyy pitkän hukkumishistorian omaavia konkareita. Nämä veteraanihukkujat tuntevat kaikki kikat, joilla juhannusperinne hoidetaan maaliin kunnialla ja rakkaudesta lajiin.
Edelliseen liittyen elinikäisen oppimisen periaate on hyvä pitää mielessä tulevaa kestohukkujan kehityskaarta tarkasteltaessa: mitä tuli opittua, mikä onnistui, mikä meni pieleen, mitä voisi jatkossa parantaa/kehittää. Riemukkaita hukkumishetkiä juhannuksen lämpöisessä sylissä! Ja muistakaa olla viisaasti siellä vesillä!
Jälkiviisautta tihkuva väliveteen hukkuminen: En ole mikään vitsinkertoja eikä mikään muukaan kuulu tapoihini muutenkaan, joten kerron, ts. kirjoitan, nyt aiheeseen liittyvän vitsin. Kolme kivaa kaverusta olivat jussina lähteneet jurrissa soutuvenheellä vesille. Aikansa toilailtuaan yksi heistä horjahti laidan yli ja joutui upoksiin. Kahdella muulla veneilijällä kesti hetken tajuta, mitä tapahtui, kunnes toinen heistä hyppäsi järveen pelastamaan toveriaan, joka oli kadonnut jo näkyvistä. Kesti lähemmäs kymmenen minuuttia, kun mies sukelsi useampaan kertaan syvälle etsiessään epätoivoissaan ystäväänsä. Lopulta hän nousi pintaan elottoman oloisen ruumiin kanssa ja miehet aloittivat hätäisesti elvyttämisen. Minuuttikaupalla paineltuaan rintaa ja antaen tekohengitystä toinen puuskahti kaverilleen:
”Hitto ei auta! Ei se hengitä!”
Johon kaveri:
”Öh, tota, enkä usko, että tulee auttamaankaan.”
”Miten niin?”
”Kato, tällä tyypillä on luistimet jalassa.”
