Myyrän mysteeri

Koitti vihdoin myyrän yö
alkoi hällä myyräntyö

kaiveli hän käytäviään
pimeässä rakenteli reittejään

väliin mutusteli multaa omaksi huvikseen
muokkasi mullasta patsaita omiksi kuvikseen

alkoipa sitten ylöspäin kiivetä
huoletta – ei maan alla ote voi livetä

hetken kohottuaan putkahti pintaan
nurmikolle viereen kauan sitten hukatun kintaan

tuokion tuijotteli tuttua kuuta
taivaankappaleen hohteessa alkoi kuivata suuta

nautti kastetta raikasta – se teki hyvää
hetken pienessä hitusessa kenties näki jotain pyhää

sukeltaa sai taas turvaisaan tunneliin
ei pitkäksi aikaa voi upota unelmiin

sokkeloissaan seikkaili vaan pian edessä seisoi
niin suuri outous että sille yhden ja toisen ajatuksen soi

oli kummajaisessa puuta ja rautanauloja
ja seitsemän salpaa ja sama määrä lukkoja

oli tunnelissa myyrä kohdannut iäkkään oloisen oven
mielen kihelmöinnissään päätti nakertaa siihen loven

mutta toimensa suoraviivaisen lopetti yhtäkkiä
jokin kuiskasi ”ainako on viisasta kokeilla kädellä sisälle pimeää säkkiä”

jäi myyrä aprikoimaan alkulähdettä kysymyksen
kuuliko äänen ulkopuolisen vaiko päänsisäisen

vaan kallistui uskomaan että on puheessa järkeä 
ei jokaista ovea, porttia, muuria kannata särkeä

mitä ikinä löytyykään oven takaa
osan hyvän ja pahan vaakakuppi tasan jakaa

jääköön objekti outo lepäämään rauhaan
sidotaan siitä solmu elämän suurten mysteerien kaulanauhaan

heräsi myyrä säpsähtäen sängystään
palasi mieleen kuva epätodellisesta näystään

vaikka jokin oven teljetyn takana odottaa
ehkä sen aika lopullisesti mielen syvyyksiin kadottaa

Kuulitko sen, sana sanalta, halvan kuiskauksen

Onpa hassua, anna tassua
siirry vähän sivulle, näytä ovea kivulle
seiso vasten seinää, niitä elokuussa heinää    
muista vetää vessa, kahlaa kuukaudet karvaat kaamoksessa
pese ikkunat kerran vuoteen, kauniisti olet sijannut vuoteen
pyyhi jalat rappurallissa, vieraannu perheestäsi autotallissa
herää aamuun aurinkoiseen, vaihda kumppanisi kehen tahansa toiseen
lievitä lääkkeillä tuskaa, taksi aamuyöllä uuteen kotiin kuskaa
levolla jaksat koko päivän, tunnet kasvoillasi illan viimeisen valon häivän
tao itsestäsi ulos kaikki paha, halki poikki pinoon hoitaa saha
näe kaikessa hyvää, etsi kengästäsi hiekanjyvää
lue käyttöohjeet huolella, ota paikkasi kummallakin puolella
istu illan tullen sohvalla, pidä toinen käsi oven kahvalla
saata lapsesi kouluun, päätä kaunis liittosi yhteiseen jouluun
kohtele kaikkia yhtä lailla hyvin, kohtaa pystyssä päin vuori mitä syvin
koita selvittää pääsi, yöllä kaikki näkevät sisimpääsi
vedä seuraava mutka suoraksi, tunnustaudu elintasosi eliittihuoraksi
nosta katseesi maasta, lakaise piiristäsi kaikki saasta
karsi oksat omenapuusta, kuule totuus toisten suusta
ihaile naapurin siistittyä pihaa, himoitse vain tuoretta lihaa
syö vitamiinisi ajallaan, hämmästele ajatuksiasi aivan hajallaan
vertaa itseäsi muihin, susihukka ahmii sinut suihin
naura toisille vähintään kerran, nuole kengät joka herran
ole isäntä jonkun muun talossa, arvioi asioita väärässä valossa
pese aamuin illoin hampaasi, paljonpa jäi hiuksia kiinni kampaasi
osta itsellesi puku, hautajaisiin saapuu koko suku
mihin tahansa suuntasi kääntyy, joskus aamukaste jäätyy.

Minä poika huristelen sahalla menemään

En ole maaseudun aboriginaaleja. En osaa ajaa traktoria, leikkuupuimuria, perunannostokonetta enkä mitään, mikä ei näytä selkeältä nelipyöräiseltä ajoneuvolta, jossa on ratti ja joka kulkee loogisesti eteen- ja taaksepäin. Minulla ei ole koskaan ollut lantaa saappaissa enkä ole potkaissut lypsyämpäriä nurin. Vaikka olen viettänyt kaikki lapsuuden kesät monenlaisissa maalaismaisemissa, olen kuitenkin lopulta betonielementtikerrostalolähiöiden (piiiitkä sana!) pihoilla juossut torttuhousu, joka on pyyhkinyt hanurinsa valkaistuun Emboon.

Sivuun aiheesta, mutta ajatelkaas vaikka tätä, uudemmat sukupolveutujat: asuintaloni vieressä oli lastentarha ja samassa rakennuksessa oli korttelipoliisin toimisto! Todellakin sellainen viranomaisvalvonnan muoto oli kuin ”korttelipoliisi”. Kutsuimme heitä penskoina kortsupossuiksi.

Vanhempani olivat totaalilandelaisia. Toinen sikisi Sysmän Nuoramoisten kylästä ja toinen Satakunnan perseen Honkilahdelta. Kumpikin heistä tajusi paeta paikalta 15 vuoden iässä. Äiti Turkuun, isä maailman merille. Ei huono veto, kun on itse nähnyt kummankin kotipitäjän.

Edellinen alustus käyköön todistuksena siitä, että kirjoittelen mitä vain saadakseni kirjoitukselle mittaa. Mutta että jotta kun kunnes jos vaikka tämän päivän opettavaiseen narinaan. Tämä on itse asiassa jo erinäisiä osia blogin historiassa saanut moottorisaha(murhaaja)saagan jatko-osa (etsikää edelliset, jos kiinnostaa), koska tänään vanhan kunnon Stihl oli antamassa parastaan osaavissa käsissä. ”Osaavissa käsissä” oli huumoria, tarkkaan ottaen itseironiaa. Kizz me, pizz me.

Oli aika maksaa työvelkaa, joka oli odottanut pihan perällä viime kesästä lähtien. Tukkipino kutsui viikatemiestään, vaikka viikatteella on aika huono lähteä katkomaan tukkeja. Sano mun sanoneen. Stihl avasi kurkkuaan ja alkoi laulaa säveliään kuin enkelikuoro. Kun on kunnon peli, ei tarvitse paljoa maanitella, että kaveri lähtee kehräämään kuin kissa rukin puolien välissä. Vinkki Puuilon ”moottorisahojen” harkitsijoille.

Säätila oli otollinen raskaammalle hommalle: aurinko porotti kirkkaalta taivaalta sopivan leudossa +25 asteen lämpötilassa. En ole koskaan ollut ajoituksen mestari. Sitten erinäisiin muihin ongelmakohtiin, joista voin ehkä syyttää perimää. Ensinnä on persoonallisuuspiirre, että jos olen jonkin aloittanut, saatan sen päätökseen, vaikka helvetti laskeutuisi maan päälle. Toiseksi on täydellinen välinpitämättömyys kaikista turvallisten työskentelytapojen suosituksista.

Miten edellä mainittu toteutuu? Minulla meni reilu 1,5 tuntia tukkipinon pätkimisessä pölleiksi. Ennen ei lopeteta, ennen kuin on valmista tai fat lady sings. Olin urakan lopussa hikoillut sielunikin ulos. Seuraavaksi turvalliseen työskentelytapaan. Totesin riittäväksi varustukseksi shortsit. Kyllä, juuri niin, shortsit. Ei saappaita, ei housuja, ei takkia, ei paitaa, ei kypärää, ei suojalaseja – no onhan minulla rillit päässä, joten ne toimittavat hyvin suojalasien tehtävää, eikä isoimmat pilkkeet tai tikut osu silmään – pelkät shortsit jalassa ja puutarhahanskat käsissä. Luit oikein, olen hullu ja piittaamaton. Ja todennäköisesti umpityhmä idiootti. Don’t try this at home. Mutta iso plussa, etten sahaillut munasillani. Kävelytie menee tontin vierestä, joten skoudet olisivat olleet aika nopsaan tsekkaamassa tunnelmiani.

En osaa sanoa, mikä on ongelman ydin edellä kuvatussa käyttäytymismallissa. Näin lapsena Sysmässä isän heilumassa moottorisahalla ilman mitään itsesuojeluvaistoa, joten ehkä kyseessä on mallioppiminen tai verenperintö. Tai sitten en vain piittaa pätkääkään (geenit?). Rehellisyyden nimissä oli minulla yksi turvajärjestely: potkaisin varvastossut pois jaloista ennen sahaamista. Niiden kanssa olisi voinut kompastua tai liukastua.

Olen tietoinen moottorisahan käyttäytymisestä ja sen mahdollisista oikukkaista reaktioista kesken työstämisen. Olen myös tehnyt itselleni lupauksen liittyen minun ja Stihlin pyhään liittoon. Näin toimii logiikka pienessä sekavassa päässäni: Sinä päivänä, kun minulle sattuu merkittävä haaveri moottorisahan kanssa, lähtee saha myyntiin. Tietenkin sillä edellytyksellä, että olen edelleen hengissä vahingon jälkeen. Jos olen vuotanut kuiviin pihalla, niin moottorisahan kohtalo ei ole enää minun murheeni. No nyt tuli aika mustaa huumoria. Olihan aika hauskaa, siis minulla. Menkää itseenne ja pysykää siellä. Hyvää yötä, pöyhikää tyyny ja älkää kiehnätkö lakanoita kuumaksi. Katson jo seuraavaan huomiseen.

Jogo bonito e podre

Kesä 1994 ja jalkapallon MM-kisat Yhdysvalloissa. Oikean jalkapallon kulttuuria yritettiin taas istuttaa tolloihin jenkkeihin, ja sillä kertaa saavutettiin läpimurto. Pohjois-Amerikan ammattilaisliiga MLS (Major League Soccer) saatiin lopulta käyntiin vuonna 1996 ja hyvin on toiminut tähän asti. MLS:ia oli edeltänyt 12 vuotta aiemmin kuopattu NASL (North American Soccer League), joka hengitti vuosina 1968–1984. NASL:ssakin pelasi runsaasti aikansa supertähtiä, kuten Pelé, Franz Beckenbauer ja Johan Cruyff. NASL kaatui Yhdysvaltojen 1980-luvun alun lamaan ja pelaajaliittojen erimielisyyksiin.

Tuo kaukainen kesä jätti kultaisia muistoja Nuoramoisjärven (Sysmä) rannan futiskuumeesta. Katselimme serkkupoikien kanssa pelejä yömyöhään, kun mm. Romario, Baggio, Hagi, Stoichkov ja Brolin kirmailivat viheriöllä. Päivisin potkimme ”futista” riu’uista tehtyyn maaliin. Pelipallona oli aito ja alkuperäinen paikallismarketin hyllyltä haettu muovinen Super Tele. Emme olleet enää pikkupoikia, minullakin ikää jo 18 vuotta, mutta meillä oli todella hauskaa. Eikä kukaan ollut ivaamassa tai tuomitsemassa pelailujamme lapsellisiksi.

Pelasipa viimeistä kertaa MM-kisoissa myös muuan Diego Armando Maradona, mutta häntä ei viitsisi mainita, koska legenda kärähti efedriinin käytöstä ja loistava ura kyykkäsi noloon loppuun. Toisissa merkeissä muistan Maradonan kyyneleet vuoden 1990 Italian MM-kisoista Länsi-Saksalle 0-1 hävityn finaalin jälkeen.

Tähän hetkeen ja jalkapallon MM-kisat ovat taas rantautuneet USA:n kamaralle (sekä myös Meksikoon ja Kanadaan). Ohopsista hupsheijaa ja 32 vuotta on kulunut. Sain aikanaan istutettua jalkapalloinnostuksen sekä poikaani että tyttäreeni, ja futis onkin oikeastaan ainoa harrastamamme penkkiurheilulaji. Tosin nyt, kun jälkikasvu on täysikäistynyt, ovat omat aktiviteetit ajaneet kuningaslajin tuijottelun ohi. Viimeisimpänä Ruisrock. Mutta muuten kiinnostus jalkapalloon on onneksi säilynyt.

Olin nuorempana innokas urheilun seuraaja ja tuijotin kaikki mahdolliset yleisurheilut, palloilut, lätkät, hiihdot, mäkihypyt, formulat, olympialaiset, MM-kisat, EM-kisat, jne. Mutta tultuani ikään, jossa yöelämä yms. alkoivat viemään huomiota, putoilivat minultakin penkkiurheilulajit pois aktiviteettilistalta. Kunnes saavutin pisteen, jossa jalkapallon arvokisat ja Mestareiden liiga jaksoivat enää liikauttaa sormiani kaukosäätimellä. Ei kuitenkaan niin, että olisin valmis heittämään euroja kaivoon futiksen takia. Voin minä muuhunkin aikani ja rahani kuluttaa. Joten haista iso kukkanen maksukanavinesi, Maikkari sekä sen omistamat norjalaiset.

Jalkapallonautintoani on alkanut enenevässä määrin häiritä oksettava lieveilmiö nimeltä korruptio. MM-kisojen katsomosta jatkuvasti bongattava FIFAn puheenjohtaja Gianni Infantino saa vihan liekin leimahtamaan silmissäni. Mutta tuo mätäpaise on vain yksi pieni esimerkki, miten raha ja valta turmelevat ihmisen. Yleisellä tasolla on hämmentävää, että nykyisin valtaapitävät tuntuvat olevan täysin koskemattomia ja voivat harjoittaa korruptiotaan päivänvalossa ilman, että yksikään lakia edustava instanssi tarttuisi väärinkäytöksiin. Myös ihmisoikeusrikkomukset ovat FIFAlle täysin merkityksetön asia, kuten Qatarin MM-kisat 2022 sekä nykyiset USA:n maastakarkotukset osoittavat.

Pelé toi laajempaan tietoisuuteen sanonnan ”jogo bonito”, joka oli elänyt jo pitkään Brasiliassa ja oli synonyymi Brasilian iloiselle tavalle pelata jalkapalloa. Nykyään mainittu ilmaisu, ”kaunis peli”, tunnistetaan maailmanlaajuisesti kuvaamaan kuningas jalkapallon luonnetta. Mutta julkea korruptio, ökyrikkaat oligarkkien ja öljysheikkien omistamat megaseurat ja kaiken järjellisyyden rajat ylittävät pelaajapalkat pilaavat pahasti urheilulajia. Toivoin jopa ennen MM-kisoja, että Euroopan maat olisivat yhdessä tuumin boikotoineet USA:a ja jättäneet osallistumatta, mutta niin ei käynyt, vaikka huhuja liikkui. Joten kohautan olkapäitäni, totean maailman makaavan näin (rähmällään), vaimennan moraalikäsitykseni äänen ja katson pelejä, koska haluan nähdä Messin, Mbappén, Modricin, Kanen, Haalandin ja muiden vihreän veran sankareiden tekevän taikojaan. Niin, otsikon ”e podre” tarkoittaa ”ja mätä”.

Sopivan tukala tunnelma 24/7/52/∞

“No mutta ai kun kiva, uusi lastillinen asukkaita, tai paremminkin asiakkaita. Pitää aina muistuttaa itsellemme, että asiakkaidenhan ansiosta mekin olemme olemassa. Se on asiakaslähtöisyyttä, minua viisaammat sanovat. Mutta älkää kainostelko, vaan tulkaa toki tännepäin. Eikö olekin komea tervetuloportti? Minä itse suunnittelin sen designin. Äh, nyt höpöttelen taas niitä näitä ja unohdin sen, mitä piti oikeasti sanoa. Olette varmasti hieman ymmällänne, minne olette päätyneet. Lyhyesti ja ytimekkäästi: paikka on nimeltään Hemmetti™ ja minä olen paikan isäntä ja tottelen nimeä Saakeli.

Mikäli asia etenee normaalin käsikirjoituksen mukaisesti, olette nyt vielä enemmän ymmällänne. Minäpä kerron hieman taustaa. Kuten olette ehkä itsekin havainneet, maailma on nykyisin sillä mallilla, että täällä meillä päin on ollut hurja tunku Helvettiin™ ja mesta on pahasti ruuhkautunut. Niinpä löimme velipuoleni Saatanan kanssa viisaat sarvipäämme yhteen (velipuolella on isommat sarvet) ja lanseerasimme kokonaan uuden tuotteen, eli tämän uutuuttaan hohtavan loppuikuisuuden lomakeskuksen, heh, toisin sanoen Hemmetin™.

Hemmetti™ on Helvetin™ light-versio, vähän niin kuin Pepsi™ Max™ tai kevytkermaviili. Viime aikoina on ollut vähän hiljaisempaa tuolla hyvisten hoodeilla (en tykkää sanoa paikan nimeä), jota ”Jesse The Unelmavävy” pyörittää, ja vastaavasti suorastaan hävyttömän kuumottavat jonot Helvettiin™ siitä huolimatta, että nostimme sisäänpääsykriteerien rimaa roimasti. Huomasimme, että on olemassa väliinputoajien luokka, jonka synnit eivät kanna kuumimpaan loppusijoituspaikkaan, mutta jolla ei ole myöskään mitään asiaa puhdasotsaisten porukoihin.

Joten täällä sitä nyt ollaan. Minut lykättiin tänne kaitsemaan teitä semisyntisiä ja tekemään olonne täällä lokoisan tukalaksi. Ei täällä kuitenkaan aika pitkäksi käy. Uskon, että Hemmetillä™ tulee olemaan lähivuosina hurja suosio ja se tullaan buukkaamaan täyteen nopeaan tahtiin. Seura ei taatusti lopu kesken. Onhan meillä tietty olemassa valmiit suunnitelmat alueen laajennukselle ja uudisrakennuksille.

Varmasti te kaikki palatte tulessa… anteeksi, siis palatte halusta tietää, millaisia viihdykkeitä eli vitsauksia Hemmetissä™ on tarjolla. Minulla on ilo kertoa, että meillä on vaikka mitä. En paljasta kaikkea, mutta pieniä maistiaisia voin antaa. Luonnollisesti paikan luonteesta johtuen luvassa ei ole niin tiukkaa settiä kuin velipuolen kapellimestaroiman ”huvipuiston” puolella, mutta hauskaa kuitenkin.

Hemmetin™ erityispiirteistä piti mainita. Tässä jokunen:

• Asunnoissa on tunkkainen haju, joka ei katoa tuulettamalla.
• Kaikkien ovien saranat nitisevät koko ajan, eikä auta, vaikka niitä rasvaisi tai öljyisi.
• Huoneiden lattioille ilmestyy tyhjästä vähän väliä Lego-palikoita, joiden päälle tulee astuttua.
• Kaikki huonekasvit kuihtuvat, vaikka niitä hoitaisi rakkaudella ja Substralilla.
• Ainoa musiikki, joka soi loputtomiin kaikissa tiloissa, on Mariah Careyn Without you, Whitney Houstonin I will always love you ja Celine Dionin My heart will go on. Aikomuksenamme oli valita vain yksi biisi, mutta emme millään päässeet yhteisymmärrykseen, mikä mainituista korvaraiskauksista olisi ”paras”.
• Säätila on aina kostea ja epämääräisen leuto, ts. jos menee ulos t-paidalla, tulee kylmä, mutta jos laittaa pitkähihaisen, tulee kuuma.
• Pistorasioissa on ominaisuus, että joka kerta saa taistella vartin verran, jotta pistokkeen saa menemään sisään.
• Mikroaaltouunit lämmittävät joko kiehuvan kuumiksi tai jättävät haaleiksi, mutta eivät koskaan oikean lämpöiseksi.
• Valaisimet välkkyvät, eikä polttimon vaihtaminen muuta tilannetta.
• Pesukoneet nielaisevat aina toisen parin sukista jäljettömiin.
• Suihkun lämpötila heilahtelee satunnaisesti, eikä sitä saa koskaan säädettyä sopivaan lämpötilaan.
• Hammastahnatuubeissa on juuri ja juuri yksi annos jäljellä, mutta niin, ettei sitä tahdo mitenkään saada harjalle, vaikka puristaisi kuinka raivokkaasti.
• Sängyissä ei saa koskaan miellyttävää nukkumisasentoa, vaikka miten päin kääntyisi.
• Tyynyt ovat joko liian pöyheitä tai liian littanoita.
• Viestisovelluksena toimii WhatsFucked, joka hukkailee viestejä siihen tahtiin, että kommunikointi käy liki mahdottomaksi.
• Internetyhteydet katkeilevat jatkuvasti.
• Ruoka tuoksuu uskomattoman hyvälle, mutta maistuu kamalalle.
• Juomavedessä on vieno lannan maku ja se on aina haaleaa.

Tällaista ja paljon muuta mukavaa on siis luvassa. Omasta puolestani toivotan teidät vielä kerran sydämellisesti tervetulleeksi Hemmettiin™. Ai niin, jos ihmettelette, missä kaikki matkalaukkunne ovat, niin ne ovat valitettavasti kadonneet.”