Tox-kuuri

Havahduimme ja hairahduimme MMT-toimituksessa, että eläimelliset tapamme nauttia elämästä eivät alkuunkaan tue pitkää elinajan odotetta. Huoltomiehemme Tsäbä tosin totesi filosofisesti, tai filateliaalisesti, tai jotain, että onko eliniän venyttäminen ylipäänsä missään määrin varteenotettava tavoite. Mene ja ole tietämättä. Yhtään mitään mistään milloinkaan. Laiskanpulskeaan länsimäiseen hapatukseen tuudittautuminen on kuin jäisi lillumaan lämpöiseen vuohenmaitoon samalla, kun kreikkalaiset neitsyet hierovat varpaitamme kookosrasvalla ja suuhumme pudotellaan ruokosokerilla kuorrutettuja sardiineja.

Mutta MMT, tuo sananvapauden uljain soihdunkantaja, joka alati leikkii tulella, kun kerran joku hölmö antoi soihdun käteen, on suht suoran selkärangan omaavana yhteen hitsautuneena selkärankaisena yhteisönä toista maata. Mitä maata tai mitä valuuttaa, kai se joskus selviää, mutta ainakin pelikorteissa on valittavissa maiksi neljä eri vaihtoehtoa. Muista maista emme tiedä. Olimme kuulleet mystisistä detox-kuureista (detoksifikaatio?), joissa kehosta poistetaan haitalliset ”myrkyt”. Toimituksen kokouksessa todettiin yhteistuumin, että myrkkyjen syöminen on tosi huono idea, eikä toisaalta kukaan halunnut tunnustaa yrittäneensä myrkyttää itseään. Eihän MMT työpaikkana ole ainakaan toistaiseksi niin piinallinen, että sieltä kannattaisi yrittää päästä pois myrkyttämällä itsensä.

Koska emme päässeet yhteisymmärrykseen detoksifikaation toteutustavoista, päätimme helpottaa lähtöasetelmaa ja nippasimme etuliitteen ”de” pois agendastamme. Joku fiksumpi yksilö osasi sanoa, että poistettu sana tarkoittaisi ruotsin kielessä ”he”, joten se varmensi päätöstä, koska olimme vielä enemmän ymmällämme käsitteen sisällöstä.

Rationaalisen ratkaisun myötä pääsimme tilanteeseen, joka tyydytti koko toimitusta. Tox-toksifikaatiokuurin toteuttaminen kirvoitti suorastaan hurraahuutoja joillakin. Vanhastaan tiesimme, että MMT:ssä on vallinnut aina tervehenkinen toksisen maskuliinisuuden kulttuuri, joka tarkoittaa käytännössä, että mies uskaltaa tunnustaa olevansa testosteronia tuottava mies ja vieläpä julkituomaan miehisyyttään eri muodoissa, kuten tekemällä tyhmänrohkeita ja hengenvaarallisia tempauksia, kuolaamalla vastakkaista sukupuolta, uhoamalla juovansa tynnyrillisen viinaa ja esittelemällä sukuelimiään julkisilla paikoilla. Lähtökohdat olivat siis lupaavat.

Mutta toksista maskuliinisuutta ei ollut tarpeen lisätä. Muut toksisuuden muodot kiinnostivat meitä nyt enemmän. Siispä tuumasta toiseen tuumaan, eli päähän pälkähtäneestä ajatuksesta mitattuun 2,54 senttimetriin. Viikon toksifikaatiokuurin jälkeen olimme tilanteessa, että kuuri oli pakko keskeyttää toistaiseksi, jotta joku meistä pystyisi vielä jonain päivänä tekemään töitä. Tai edes hengittäisi vielä seuraavalla viikolla.

Mitä tapahtui? Seitsemän päivän aikana yksikään toimituskunnasta ei muista ymmärtäneensä, kuka tai mikä viime kädessä edes oli. Niinä tiedostetun tietoisuuden hetkinä, jotka ilmenivät satunnaisina kirkastumisen välähdyksinä sakeassa hernerokkasumussa, joku älysi tilata kiinteää ravintoa, joka koostui pizza- ja hampurilaismätöstä. Tilaaja ymmärsi onneksi pyytää jättämään kaikki vihreää muistuttava pois mätön seasta.

Kun lopulta saimme kasattua itsemme yhteiseen kokoukseen, oli yhteenvedon paikka. Jami ehti kokoukseen juuri sopivasti tiputuksesta ja Elli ryömi paikalle käytyään kolmesti vatsahuuhtelussa viikon aikana. Väistämätön summaus viikosta oli, että toksifikaatiokuuri oli suuri menestys ja tulee mitä pikimmiten toteuttaa uudestaan. Ja taas kuultiin hurraahuutoja. Joku taisi tokaista, että pitäisikö ihmisen oppia virheistään. Kaikki räjähtivät nauramaan. Mitä virheitä muka?

Jälkilänkytys: Toki ihminen virheistään jotain oppii: toistamaan niitä.

Nestor

Tyhmältä kuulostava, ja sitähän se on, nimi kuuluu ruotsalaiselle hard rock -bändille, joka soittaa ihan itse tekemäänsä kasarirokkia. Tuskinpa muut kuin alan hartaimmat harrastajat (en kuitenkaan ole hartain harrastaja) tunnistavat nimeä. Nestorin tarina on hämmentävä. Bändi perustettiin vuonna 1989, mutta ensimmäisen levynsä ja läpimurtonsa se teki vuonna 2021.

Nestor sai alkunsa Falköpingin pikkukaupungissa Ruotsissa, kun neljä teini-ikäistä poikaa laulaja Tobias Gustavssonin ja kitaristi Jonny Wemmenstedtin johdolla perustivat bändin. Bändin muiksi jäseniksi tulivat kosketinsoittaja Martin Frejinger, basisti Marcus Åblad ja rumpali Mattias Carlsson. Bändi sai nostetta, kun se vuonna 1993 voitti maanlaajuisen nuorille suunnatun Musik Direkt -kilpailun. Julkisuudesta huolimatta Nestorin ura ei lähtenyt kiitoon ja haaveet albumistakin vesittyivät, ja lopulta vuonna 1995 pojat lähtivät eri suuntiin elämässään. He pitivät kuitenkin silloin tällöin toisiinsa yhteyttä.

Sitten tuli vuosi 2021. Tobias Gustavsson, joka oli kaikki vuodet toiminut musiikkialalla mm. biisintekijänä, keksi pyytää vanhat bändikaverinsa kokoon ja järjestää hieman suuremman mittaluokan jälleennäkemisen. Gustavssonin kohtalaisen kunnianhimoiseen suunnitelmaan kuului mm. kokonaisen albumin teko, musiikkivideot sekä keikkailu. Wemmenstedt oli ollut mukana musiikkibisneksessä ja lisäksi toiminut tatuointiyrittäjänä, Frejinger oli Mölnlycken lukion rehtori, Åblad poliisin ryhmänjohtaja ja Carlsson ammattivalokuvaaja. Vaikka aikaa oli kulunut 26 vuotta, olivat viittä kymppiä käyvät miehet valmiita hyppäämään rokkarin elämään. He halusivat toteuttaa unelmansa, vaikka mahdollisuus avautuikin jokseenkin jälkijunassa. En voi muuta kuin ihailla näiden kavereiden uskomatonta heittäytymistä. On totaalisen hämmentävää kuunnella Nestoria ja ajatella, että nämä heebot päättivät ryhtyä rock-tähdiksi minun iässäni. Helvetillisen hienoa.

Tobias Gustavsson oli primus motor, joka päätti ammentaa Nestorin uudessa tulemisessa surutta kasarihenkeä ja -kuvastoa. Olihan bändillä historiallinen peruste palata noihin aikoihin. Ensimmäinen pitkäsoitto Kids in a Ghost Town julkaistiin syksyllä 2021 ja se pursusi kasarisoundia ja uskomattoman tarttuvia melodioita. Nestor on hiottu ammattimaisuudella täydellisyyteen, eikä mitään ole jätetty sattuman varaan. Biisejä kuunnellessa huomaa nopeasti, että vaikutteita on otettu lukuisilta 80-luvun isoilta bändeiltä. Journey, Survivor, Foreigner, Def Leppard, Toto, Van Halen, Bon Jovi, Cutting Crew, Kiss ja tottakai Ruotsin ylpeys Europe kuuluvat jossain rivien väleissä. Vähän väliä tulee fiilis, että ”tässä on jotain tuttua”. Biisit tarttuvat takiaisen lailla ja jäävät soimaan päähän.

Eikä homma jäänyt yhteen levytykseen. Nestor on keikkaillut koko ajan ja perusti jopa vuosittain järjestettävän Nestorfest-kesäfestarin kotikaupunkiinsa Falköpingiin. Lisäksi vuonna 2024 julkaistiin toinen täyspitkä albumi Teenage Rebel.

Kuten tuon ikäisiltä äijiltä sopii odottaa, on kappaleiden tekemisessä ja esittämisessä mukana hienostunut kieli poskessa -vivahde, mutta ei niitä kunnianhimottomuudesta voi syyttää. Sävellykset ja tuotanto ovat kivikovaa mestariluokkaa. Kannattaa tsekata Nestorin musavideoita, esim. biiseistä 1989, On The Run, Signed In Blood, Caroline ja In The Name Of Rock’n Roll. Svedut osaavat, siis että tsissus mitä settiä.

Nestoria kuunnellessa käy hyvin äkkiä myös selväksi, minkä tason kitarajumala Jonny Wemmenstedt on. Kun Jonny laittaa tilutikkunsa laulamaan, homma on sillä taputeltu. Hän on täysin suvereeni skitan riplaaja ja suureksi riemuksi pääsee käytännössä joka tsibaleella esittelemään käsittämättömiä tilutustaitojaan. Kitarasoolot myötäilevät aina kappaleen sävellystä, joten kaikki menee totaalisen nappiin. Ei voi kuin kuolaten katsoa Jonnyn otteita.

Pakko heittää lopuksi muutamia nostoja, jotka ovat tuoneet minulle huikeaa energiaa, kun kuuntelen Nestoria. Suurin osa Nestorin biiseistä on ollut minulle henkisesti nostattavia. Olen soittanut repeatilla suorastaan mielenvikaisen monta kertaa Carolinea. Vaikka muutenkin styge on mielettömän mieletön (plus tottahan toki Jonnyn kitaratiluttelusoolo!), niin kappaleen outro on parhaimpia, ellei jopa paras, mitä olen koskaan kuullut. Kuuntele kohdasta 3:50, jollei muuten nappaa (I dance with your shadow on the streetlight, can you hear me calling…). Addicted To Your Love, jumalainen draivi biisissä, ja sanat kourivat syvältä henk.koht. tasolla. Teenage Rebel taas on aivan jäätävä kasaripenskan hypetysbiisi. Signed In Blood on bändin nuoruusmuistelokappale ja sellaisena tolkuttoman upea videoineen päivineen: ”Cause when all is said and done, we’re still brothers in arms til’ end of time…”. Ja vielä yksi: Perfect 10, joka lähtiessään laukalle on päivänselvä Kiss-pastissi, ja alkaa sanoilla ”She’s got eyes like Demi Moore and body like Sharon Stone…” Kiitos riittää, minne voin luovuttaa kaikki rahani?

Kyllä vain ja vain kyllä, tämä kaikkinensa on vatsalihaksia kouristava syvä kumarrus ja kunnianosoitus bändille nimeltä Nestor, jonka sattumoisin löysin reilu vuosi sitten. Nestor on antanut minulle suunnattoman paljon lämpöä ja hyvää oloa. He ovat voimaannuttaneet tätä alati kriisiytyvää bloggaria uskomattomalla tavalla. I salute you, we’re still here and shouting out loud!

Sitten sitä ei niin diippii jälkishittii: Nestorin luonnehdintaa lainattuna eräältä toiselta sivustolta: ”This shit is more infectious than Turbo Covid and more fun than a free hobo wine kiosk at an 80s-themed metalfest.”

Vielä vähän lisää jälkishittii: Nestor teki kappaleessa ”Tomorrow” dueton yhdessä Samantha Foxin kanssa!

Valonkantaja

“Hei valonkantaja, viaton et ole sinäkään, hei rakkauden antaja, ei oo mitään menetettävää”, lauloi lahtelainen Tehosekoitin-yhtye vuonna 1999 julkaistulla biisillään Valonkantaja. En ole ihan selvillä, mitä Tehis halusi viestiä mainitessaan valonkantajan, mutta kenties kyse oli hetkellisestä läheisyyden ja nautinnon tunteesta tuota ”valon” tuojaa kohtaan. Kunnes sen jälkeen kaikki katoaa biisin yhden yön panojen harrastajan kertomana. Kuuntele kappale ja vedä omat tulkintasi.

Historiallisesti valonkantaja tarkoittaa vähän järeämpää hahmoa. Varsinaista valonkantajaa kutsutaan lystikkäästi nimellä Lucifer, joka juontuu latinan sanoista lux = valo (genetiivi lucis) ja ferre = kantaa, tuoda. Lucifer-sanan kuullessa tulee melko luontevasti mieleen paholainen ja niinhän se on kristinuskon oppien mukaan. Kristittyjen kirjoitusten neronleimauksia myötäillen Lucifer oli Jumalan arkkienkeli, jolla nousi ns. hattuun ja joka päätti alkaa kapinoida. Niinpä Jumala antoi öykkäröivälle Luciferille lopulta fudut Taivaasta. Näin hänestä tuli langennut enkeli eli paholainen. End of tyly stoori.

Muttapa mutta: Lucifer-sanalla on jo antiikin Rooman ajoista lähtien viitattu Kointähteen eli Venukseen, aamunkoiton (eli aamunkoin) tuojaan. Kointähdellä ei siis ole mitään tekemistä koiperhosen kanssa. Venus näkyy auringonnousun suunnassa taivaalla kirkkaana ja on siksi aamunkoiton tähti. Vasta kristityt keksivät kytkeä Luciferin pahuuteen. Kiitos siitä Raamattu. Mielenkiintoista on myös, että Venus on tunnetusti ollut naiseuteen yhdistetty planeetta, jonka symbolinakin toimii naaraan merkki ♀. En olisi naisena järin otettu linkityksestä Luciferiin.

Ja sitten on vielä pyhä Lucia-neito. Hän on myös valontuoja. Miten häneen pitäisi nyt suhtautua? Onko Lucialla jokin sukulaisuussuhde Luciferiin, kerran tekevät vähän ikään kuin samoja hommia? Toivottavasti ei. Jos vaikka ensi joulukuussa Lucia ja Lucifer toisivatkin kimpassa valon pimeyteen. Olisi melkoinen ylläripylläri pällistelemään tulleelle väelle. Se sitten riippuu katsantokannasta, olisiko yllätys negatiivinen vai positiivinen.

Sinä vuonna sinä talvena siellä

Sinäkin vuonna kävelimme Kivistönmäeltä, vaikka oli paukkupakkanen. Matka tuntui iäisyydeltä, vaikka se oli sitä vain lapsen näkökulmasta. Hollolankadun ja Paasikivenkadun kulmassa oli grillikioski, josta tuli aina herkullinen tuoksu. Emme kuitenkaan muistaakseni pahemmin pysähtyneet kioskille noiden vuosien aikana.

Jossain kohtaa oli Meiran tehtaanmyymälä. Joskus isä osti sieltä lihapiirakoita. Pappa laahusti aina hitaammin perässä, koska oli jo lähempänä kahdeksaakymmentä ikävuotta. Mamma kyllä jaksoi, koska oli pappaa paljon nuorempi.

Kisa-alueella oli mahtavaa syödä kuumaa makkaraa sinapin kera. Makkara maistui sitä paremmalta, mitä kovempi pakkanen oli. Katsomoissa kiertelivät myyjät kantaen styrox-kylmälaukuissaan kuumia Milkkis-tetroja samalla huutaa kailottaen ”kuumaa kaakaota!”. Lahden suurhalli haisi aina jotenkin hassulta, mutta siellä oli kiva käydä lämmittelemässä kovimpina pakkasina.

Suurmäen iltamäenlaskussa oli aina upea tunnelma. Poljimme jyrkkään mäkeen lumeen tasanteen, jossa oli parempi seistä pidemmän aikaa. Välillä hytkyimme ja pompimme, jotta hyisessä mäkimontussa olisi lämpimämpi olla. Iltamäkikisassa oli aina monta kymmentä tuhatta katsojaa, parhaimmillaan taisi olla yli 80 000. Mutta silloin olikin vuosi 1989 ja Lahden MM-hiihdot.

Usein pappa ja mamma lähtivät kotiin hyvissä ajoin ennen iltamäkikilpailun loppua, koska pappa ei jaksanut enää olla ja halusi kotiin. Tai ainakin niin mamma aina sanoi. Minä jäin isän kanssa loppuun asti, koska mäkikisan päätyttyä oli ilotulitus. Aivan lopuksi, kun yleisö alkoi purkautua montusta kohti kotia, alkoi kaiuttimista soida Lahden kummallinen mainosbiisi ”Lahti by night”, joka kuulosti jo lapsen korvaankin uskomattoman typerältä ja vanhentuneelta. Minua ärsytti, miksi ääliömäisen tyhmää renkutusta piti ylipäätään soittaa.

Illan päätteeksi taivalsimme isän kanssa takaisin Kivistönmäelle papan ja mamman luokse heidän kerrostaloasuntoonsa. Mamma oli laittanut saunan päälle ja pääsimme heti palattuamme saunomaan. Minua ja isää varten oli sijattu vuoteet patjoille olohuoneen lattialle. Joskus nukuimme vuodesohvallakin, mutta sen jouset natisivat sen verran häiritsevästi, että oli mukavampi nukkua lattialla. Saunan jälkeen ennen nukkumista sain katsoa telkkarista Hart & Hart -sarjaa, jossa ökyrikas Hartin pariskunta ratkoi rikoksia apunaan uskollinen palvelijansa Max. Ohjelman jälkeen oli kiva käydä kuorsaavan isän viereen nukkumaan. Minun oli hyvä olla.

Se tunne, kun rivit näyttävät tyhjemmiltä kuin rivien välit

Aiomme vaalia hartaudella sitä tunnetta myös tänään, niin totta kuin nimeni Kato Haikara, kaikkien itämaisten taistelulajien kruunaamaton suurmestari.

Johonkin on raja vedettävä – jos vaikka ymmärryksen yläpuolelta?

No jaa, kai tuokin johonkin nojaa, muuten se kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Riippumatta katsomuksestasi, katso mieluummin ohi.

Aina voi nähdä itsensä voittajana, kunhan osaa kieltää totuuden.

Seksi – elinvoimainen elinehto jo vuodesta Eeva ja omena.

Olen päässyt elämässäni pitkälle… pitkäaikaislääkitykselle.

Hassua, tässä psyykelääkkeessä on voimakas mentaalin maku.

Päiväni ovat luetut, mutta kuka ne luki ja missä minä olin, kun ne luettiin?

Elän alituisessa hengenvaarassa – en käytä heijastinliiviä. Joten ajakaa rohkeasti yli vaan.

Luulin ostaneeni niska-hartiahierontalaitteen, mutta ostinkin erehdyksessä niska-persehierontalaitteen. Ensin se hieroi ja lopuksi heitti minut asunnostani pihalle.

Kerran matematiikan tunnilla aloin palella niin järjettömästi, että luulin kuolevani hypotenuusaan.

Nukkuminen on kuin polkupyörällä ajaminen – kun sen kerran oppii, ei sitä sen jälkeen voi enää nukahtaa.

Positiivisen ajattelun perusteita: maanantaina kannattaa ajatella, että jo ylihuomenna voi sanoa, että ylihuomenna on perjantai.

Illan päättää mietelause, joka jäi miettimättä loppuun saakka: Be kinder to yourself = Ole itsellesi yllätysmuna.