Kaikki valta maan päällä ja S-marketin kassalla

Muuan miekkonen, voisimme kutsua häntä vaikka Brianiksi, riippui ristillä. Viimeisillä voimillaan hänen onnistui kaivaa lannevaatteensa vyötäröltä (älkää kysykö, miten) kännykkänsä ja käynnistämään S-mobiili -sovelluksensa. Sieltä hän löysi mobiilikupongin, jossa kerrottiin ”tällä kupongilla saat lähimmästä S-ryhmän toimipisteestä yhden taivaspaikan veloituksetta”. Miekkonen painoi ”Lunasta kuponki” -painiketta ja totesi tämän jälkeen: ”Se on lunastettu”. Yhtäkkiä taivaasta jyrähti ääni: ”Ai jai sinä onneton heppu, minkä menit tekemään! Lunastit kupongin liian aikaisin! Minun olisi pitänyt painaa ”Lunasta kuponki” -nappia, jotta olisit voinut hyödyntää edun! Nyt kämmäsit sen verran raskaasti, että jäi etu saamatta! Hyvää päivänjatkoa.” Kyllä sieppasi miestä, kun hän oli roikkunut ristillä koko päivän turhan takia, ja illalla kotona vaimokin sätti pataluhaksi kuultuaan munauksesta. Tasan ei käy taivaspaikat, sanoi Jehovan todistaja, kun laskutoimituksissaan sekosi (sadattaneljättäkymmenettäneljättätuhannetta kertaa).

Jaa, no saatoin pikkaisen värittää tositarinaa, jotta sain siihen enemmän draaman kaarta. Selkeytän nyt ilmaisuani, ja kerron asioiden kulun ilman allegorioita. S-ryhmä on keksinyt toteuttaa vanhan kunnon kuponkialennuksen mobiilisovelluksessaan. Yksi tällainen etu oli, että kilon jööti spagettia irtosi 0,49 eurolla (norm. 1,85 e). Vaimo oli oikein opiskellut kupongin käyttöä etukäteen ja lukenut ohjeista, että ”lunasta kuponki painikkeella ja näytä lunastettu kuponki kassalla”. Näin hän teki, ja lunasti kupongin kassalla vähän ennen kuin näytti sen kassatädille. Mutta kassatädillä olikin toisenlainen käsitys asiasta, ja julisti ääneen, että hänen olisi itse pitänyt painaa painiketta, jotta alennuksen saisi. Vaimo kertoi, mitä ohjeissa oli lukenut ja näytti vielä kupongissa näkyvää aikaleimaa, että se oli muutama sekunti sitten lunastettu. Kassatäti oli vielä mussuttanut jotain ja asia oli jäänyt sikseen. Kotona vaimo havaitsi kuitista, että ilkeä täti ei ollut antanut alennusta.

Rahallisesti ei ole iso asia, mutta periaate on. Voihan aina olla huono päivä, onhan minullakin ollut esim. rankkoja krapulapäiviä, kun aikoinaan nuorena jannuna könötin vuosikaudet Citymarketin kassalla jonkinmoisen tienestin toivossa. Mutta faktat kuitenkin ovat, mitä ovat, ja jonkinlainen ammattimaisuus pitäisi kyetä säilyttämään työssään, vaikka se muuten kuinka katkeraa kalkkia olisikin. Tämän kaiken jälkeen jäljelle jää enää yksi kysymys: missä on Hannu Karpo, kun häntä eniten kaivataan? Tai laittakaa edes Karpon karvalakki tulemaan.

Miehekäs sisustuslehti

MMT-toimituksen ohrainen virvoitusjuoma väärään kurkkuun solahti, kun postiluukusta kolahti lehtitilaustarjous uudesta sisustuslehdestä. Lehden mainostettu anti teki niin suuren vaikutuksen, että koko toimitus teki saman tien kestotilauksen, vaikkei ole nähnyt vielä ensimmäistäkään numeroa. Puhumattakaan siitä, että olemme jo melkein voittaneet uuden auton. Arvontakupongin kuvassa näkyi kuitenkin Fiat 500, joten jäimme pienen ihmetyksen valtaan siitä, mitä tekemistä kuvan Fiatilla on palkinnoksi luvatun auton kanssa.

Toimitus on uudesta makasiinista innoissaan kuin pikkupoika pornolehdestä, koska katsomme sillä olevan valtavaa potentiaalia. Haluamme antaa täyden tukemme tällaiselle julkaisulle, joka ei esittele epätoivoisia kikkoja sixpackin kehittämiseen saati kuolleena syntyneitä pokausneuvoja, joten seuraavassa lehden esittelymateriaali lyhentämättömänä:

”Upouusi lehti iskee miehiseen makuun kuin vesuri vävypojan vätyksen pohkeeseen! Koti ja heittiö – sisustus- ja lifestyle-lehti tosikarjuille ja sellaisiksi haluaville! Jos rintamuksessasi orastaa jo ensimmäinen rintakarva, lehti on kuin tehty juuri sinulle! Ensimmäisessä tuplajättinumerossa jopa 169 sivua, joiden päälle kaataa kaljat. Lehden sivut on tehty erityisen imukykyisestä paperista! Avausnumerosta löydät mm. seuraavat mielenkiintoiset artikkelit:
- Kestotesti: kuinka kauan voi asua kämpässä siivoamatta?
- 10 keinoa peittää nopeasti oksennuksen haju asunnossa
- Pelit ja leikit: vietä hauska rähinäkänninen ilta ystävien seurassa – puukkohippa kotosalla
- Etiketti: riittääkö iltakattaukseen pelkkä viina vai pitäisikö olla purtavaa
- Hinta-prosenttisuhde ratkaisee? Asiantuntijaraati arvioi tositirpomiseen ideaaliset noin kympin hedelmäviinit
- Hanki paskainen sohva halvalla kirppikseltä – sohvatyynyjen välissä löytöjen aarreaitta
- Raakana vai lantringilla? Keskustelua dokaamisen filosofiasta
- 5 + 1 hyvää paikkaa sammua illan päätteeksi + BONUS: selviämisputkan sisustusratkaisut
- Yliarvostettu naapurisopu: kuinka välttää häätö vuokrakämpästä
- Viikon menu kympin budjetilla, enemmän pelimerkkejä alkoholiin
- Talotohtori neuvoo: miten osua aamuyöstä avaimella (kotioven) avaimenreikään ilman, että 130 desibeliä ylittyy
- Uudessa reportaasisarjassa Koti ja heittiö kiertää Suomen kovimmissa räkälöissä: Ensimmäinen pysäkki Saarijärvi – hyvää humalaista seuraa (jos sietää keskisuomalaisia), juopuneiden karaokea ja Kari Tapiota jukeboksista.

Hae uusi Koti ja heittiö lehtipisteestä jo tänään! Jos olet jo juonut kaikki päivärahasi, siitä vain kääntämään lehti lähimmästä lehtipisteestä. Pääasia, että me kustantajana saamme rahamme.”

Tsibale kauneinta Suomea

Kuntien tervetulokyltit ovat mielenkiintoinen ilmiö, jos ei kenenkään muun, niin minun mielestäni. Ne ovat niitä kunnan rajalla tönöttäviä mainoksia, joissa kunnan nimen alle tai ylle joku markkinoinnin Pelle Peloton on keksinyt kunnasta kertovan iskulauseen, joka antaisi mahdollisimman positiivisen mielikuvan satunnaiselle ohikaasuttajalle. Nykyisin nämä ”kyltit” löytyvät varmimmin kunnan kotisivuilta, kun halutaan tehdä sivuille eksyneelle heti kiva vaikutus. Useimmiten tällaiset tiivistykset ovat epäonnistuneita, koska niistä paistaa vahva väkisinvääntämisen meininki, ja myötähäpeä on päällimmäinen tuntemus, joka slogania lukiessa herää. Tämä taas johtuu siitä, että valtaosa Suomen kunnista on niin mitättömiä tuppukyliä, ettei niistä tahdo millään keksiä mitään positiivista sanottavaa. Yli 90 prosentissa tapauksia kunnan silmiinpistävimmät piirteet ovat pelto, metsä ja kirkko, ja niistä yksilöllisen iskulauseen veisteleminen voi käydä hieman työlääksi. Suomen olosuhteissa kaupungeiksi itsensä julistaneillakaan ei ole aihetta henkseleiden paukutteluun, sillä Suomen kaupungit ovat kaikki tuppukyläluokkaa rimaa hipoen yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Tämä ei suinkaan tarkoita, että olisin jokin Suomea alaviistoon tarkkaileva kosmopoliitti, vaan ihan tyytyväinen tuppukylän asukas itsekin.

Rauman rajalla yli viisikymmentä vuotta seissyt ”Ol niingon gotonas” on harvoja onnistuneita sloganeita, joka on aina nostanut vilpittömän hymyn huulille. Siitä tulee väkisinkin hyvä mieli ja lämmin tunne, mikä harvan kunnan rajaa ylittäessä tapahtuu. Siinä ja toisessa tunnetussa Rauma-lauseessa ”Raum o ain Raum” kiteytyy jotain olennaista Raumasta, vaikkei sitä suoraan tiedostakaan. Sellaista aitoutta ei kovin moneen kylttiin ole onnistuttu kiteyttämään (en ole raumalainen). Tämä kehu puuttumatta sen enempää siihen, millainen ”kaupunki” Rauma muuten on. Toisena satunnaisena esimerkkinä Sallan itseironinen ”In the middle of nowhere” huvittaa ja ärsyttää samanaikaisesti. Miksi täytyy käyttää englannin kieltä? Haluaako Salla viestiä myös ulkomaan eläville olevansa ”keskellä ei-mitään” (joten kannattaa kiertää kaukaa)?

Sen sijaan, että alkaisin pitää kuntien mainoslauseiden missikisoja, heitän timangisen ja triangelisen luovuuteni peliin ja tarjoan ilmaista vetoapua kuntien houkuttelevuuden lisäämiseksi. Toimituksen tulenarka ideariihi on käynyt kuumana kuin Grillimaisterin grilli, ja valmista nyhtökauraa on syntynyt. Seuraavassa mainittujen kuntien tulee hetimiten posauttaa singolla vanhat kyltit huitsin Sierra Nevadaan ja pystyttää kiireen vilkkaa uusi sekä sen viereen vuoronumeroautomaatti, koska siitä eteenpäin kuntaan pukkaa sisään väkeä sellaisella tungulla, että osa joutuu odottamaan vuoroaan rajalla, jotta mahtuisi sisään. Nyt valmiina, täältä alkaa laulaa:

Valintasi loppuelämäksi on komero, jos vaihtoehtona on Somero.
Jumala loi maan, ja seitsemäntenä päivänä hylkäsi Loimaan.
Taidat olla vähän tyhmä, jos kohteenasi on Sysmä.
Jos sinulta puuttui vielä masennusdiagnoosi, tsekkaa Vantaa!
Espoo – rikkaiden psykopaattien kasvualusta.
Helsinki – kaupungiksi tiivistynyt ahdistus.
Yhdistetään lohduttomat ja lahjattomat, saadaan Lohja.
Pori – lauma häiriintyneitä alkuihmisiä, joilla pakkomielteenä antaa kaikelle nimi ”karhu”.
Rauma – missä muualla tulisi mieleen kaivaa kaupungin läpi kulkeva leveä avoviemäri?
Jyväskylä – semiyksinkertaisten junttitihentymä keskellä kauneinta Suomea!
Kuopio – kuulla Savon murre ja kuolla myötähäpeästä.
Kuopio – ei ole synti syntyä savolaiseksi, mutta onhan se kauhea häpeä.
Lieksa – pätevä syy alkoholisoitua. (Tämä mainoslause sopii lukemattomiin muihinkin Suomen kuntiin)
Savonlinna – viimeisimmät havainnot 80-luvulta.
Mieti jotain hajutonta, mautonta, väritöntä ja mitätöntä, ja muistat Kouvolan.
Heinola – paikka, jossa kaikki kehitys pysähtyy ennen kuin ehtii edes alkaa.
Hartola – kuningaskunta, jonka kuningasta ei ole koskaan nähty eikä kohta näy enää alamaisiakaan.
Tampere – lääketieteellinen todiste siitä, että geneettisen ärrävian voi yhdistää matalaan äo:hon.
Lahti – Helsingin perstakiainen täytettynä persaukisilla wannabe-hesalaisilla.
Lihamuki – ja sekin oli jo liikaa kerrottu Lahesta.
Turku – maailman suurin elävien vitsien yhteenliittymä.
Mikä olisi vielä häpeällisempää kuin tunnustautua turkulaiseksi – muuta Raisioon!
Rahaa, golfkenttiä, purjehduskenkiä, itseriittoisuutta, vajaaälyisiä satuolentoja – niistä on tehty Naantali!
Uusikaupunki – ainoa syy ylittää kunnanraja on autotehdas.
Uusikaupunki – ei näytä uudelta eikä kaupungilta.
Vaasa – oli täällä aikoinaan huvipuisto.
Putosin puusta, löysin itseni Joensuusta.
Kunhan pääsen irti pannasta, lähden oitis Lappeenrannasta.
Jos et selvinnyt edes peruskoulusta, silloin sinun täytyy olla Oulusta.
Tunge perärööriisi vaivaiskoivusta tehty tappi, ja tunne, kuinka sisällesi kasvaa Lappi. (Ai ei ole kunta? Iha sama.)

Toimituksen jälkihuomautus 11.11.2020: Havahduimme yhtäkkiä karuun tosiasiaan, että tuskinpa kukaan nykysukupolven edustaja tajuaa otsikon viittaavan legendaarisen tunteiden tulkin, Erkki ”Ruusuja hopeamaljassa” Junkkarisen tunnettuun (?) lauluun Kappale kauneinta Suomea (1977), jossa Erkki esittelee myös taidokasta vihellystään.

Toimituksen toinen jälkihuomautus 11.11.2020: ”Erkki Runkkarinen”, hö-hö-hö-hö-hö-snork.

Superlatiivista superia supertomaateista

Olimme ruokaostoksilla, kun vihannesosastolla äkkäsin superkirsikkatomaatteja. Hilpeästä kevennyksestä huvittuneena vinkkasin vaimollekin näistä ihmepalleroista ja pohdin, mitä seuraa, kun niitä syö. Vaimo arveli, että muuttuu Superhessuksi. Sanoin, että eihän se niin voi mennä, koska Hessu muuttuu Superhessuksi syömällä superpähkinöitä, ts. vähän tujumpia maapähkinöitä, joita kasvaa Hessun pihalla. Mikki Hiirikin sen ymmärtää, ja hyvänä päivänä Simo Sisu mutta tuskin sentään etsivä Kaasi, että se oli aivan epälooginen ehdotus. Annetaan sen verran myönnytystä, että onhan Superhessulla asunaan punainen villakerrasto.

Minulla ei edelleenkään ota kiinni, mikä on se ratkaiseva ero, joka tekee kirsikkatomaateista superkirsikkatomaatteja. Kenties sitä ei ole, koska kyseessä saattaa olla markkinointinimi eikä todellinen spesiaalilajike, tai sitten kyse on vain hieman kookkaammiksi kasvaneista kirsikkatomaateista. Eikä asialla ole edes mitään merkitystä.

Mutta sille ajatukselle voin hyvin suoda aikaa, mitä voi tapahtua, jos syö superkirsikkatomaatteja. Siitä voisi kuvitella seuraavan seuraavia seuraamuksia:

• Ei mitään, ei niin sitten yhtään mitään. Ei yhtikäs mitään, ei mitään, mitään, mitään, mitään. Ei. Mitään. Mikä sinua vaivaa?
• Elimistöni vastaanottaa hyödyllisiä vitamiineja, Antti Antioksidantteja sekä monenmoisia muita jänskiä pikku hättiäisiä, joilla varmasti on jollain aikavälillä vaikutusta yleisen terveydentilani kehittymiseen johonkin suuntaan.
• Saan superallergisen reaktion. Nassuni alkaa punoittaa, iholleni tulee näppylöitä, kurkku alkaa kihelmöidä ja turvota.
• Superkirsikkatomaatti muljahtaa superliukkaasti kurkkuuni ja tukehdun siihen.
• Saan kuin saankin supervoimia. Muutun punaiseksi pyöreäksi supertomaattimieheksi, joka tomaattipohjaiset tekoveret seisauttavilla ponnahdusvoimillaan pomppii rikoksentekijät, -uusijat ja muut rötöstelijät kanveesiin.
• Minusta tuleekin superpahis. Imen telekineettisillä voimillani kasvihuoneista, vihannestukuista ja marketeista kaikki tomaatit ja perustan tomaattitasavallan, joka perustuu luomaani uuteen tomaattiseen maailmanjärjestykseen. Alistan kaikki kansat valtani ikeeseen kasvattamaan tomaatteja ja syömään ketsuppia aamusta iltaan. Kaikkien tulee lukea ylimaallisen viisaita ajatuksiani ja oppejani, jotka olen koonnut Pieneen Tomaatinpunaiseen Kirjaan.

Jälkipolttoiset Bloody Maryt ilman sitä saatanan selleritikkua: Joitakin lyhyehköjä ajanjaksoja sitten leuhutettiin urakalla ”superfoodia”, joka tarkoittaa mm. kuivattuja goji-marjoja, jotain pähkinöitä ja muita tunnistamattomia köntsäkökkäreitä. Superfoodin kanssa kohkatessa ohjenuorana voidaan pitää, että mitä enemmän se maistuu paskalta, sitä terveellisempää se on.

Colailua

”Drinkin’ rum and Coca-Cola, go down Point Koomahnah, both mother and daughter, workin’ for the Yankee dollar” oli yksi niistä renkutuksista, joita saatoin lapsena kuulla automatkoilla kasettisoittimesta, kun isäni itse nauhoittamat kasetit avarsivat musiikillista maailmankuvaani. En tajunnut laulusta muuta kuin että siinä lauletaan rommista ja Coca-Colasta. Laululla on muuten mielenkiintoinen historia, jota voi googletella omien mielihalujen mukaan.

Vaikka rommi ja kokis on onnistunut yhdistelmä samoin kuin sitruunainen versio Cuba Libre, asian ytimessä on tällä kertaa kola. Juon sitä aika paljon. Harvassa on ne päivät, jolloin ei kasvisuutejuomaa kaatuisi kurkusta alas. Määrällisesti kuljetaan kai vielä kohtuuden rajoissa. Ainakin näin valehtelen itselleni. Lukiossa rinnakkaisluokalla oli minua pari päätä pitempi urpo, jonka näki välitunnilla aina Pepsi-pullo kädessä. Kuulemma kiskoi sitä pari litraa päivässä, ja nimenomaan sen oli oltava Pepsiä, ei mitään muuta merkkiä.

Minulle uppoaa kaikki merkit ihan sujuvasti, mutta sokerittomia versioita en suosi. Sen verran on kuitenkin annettava myönnytystä, että Pepsi Max on siedettävän makuinen, vaikka siinäkin makeutusaineet tulevat selvästi esiin. Jos rankataan merkkejä, on Pepsi ollut perinteisesti ykkönen, vaikka viime aikoina on tullut ryystettyä runsaasti Rainbow-bulkkikolaa, koska budjetti tykkää siitä ja se kuitenkin maistuu kolalta. Kaikkien aikojen suosikki on lapsuuden nostalgiaherkku Schweppes Cola, joka valitettavasti katosi Suomesta jo vuosikymmeniä sitten. Olikohan todella maku parempi vai onko aika kullannut senkin?

Lapsena tuli satunnaisesti juotua myös Dr Pepperiä, josta en juuri pitänyt, koska maku oli outo, mutta koska minua vanhemmat serkkuni ylistivät Deeku Pepperiä, niin pakkohan sitä oli juoda. Nykyisin arvostan Pepperin yleisestä linjasta poikkeavaa makua. Vaikka Dr Pepper kuuluu limsojen ryöstöhintaluokkaan, on se miellyttävää vaihtelua. Mieleen on jäänyt myös mahtava tv-mainos, jossa parrakas prätkäukko ajelee kylmäkaapilla varustetulla trikellä pitkin aavikkoa ja sinkoilee limua kaikille janoisille. Mainos oli yllättävää kyllä suomalaista tuotantoa ja löytyy tietenkin Youtubesta. Muistin syövereihin tallentui myös mainokseen liittynyt laulunpätkä: ”Dr Pepper USA [juu-es-ei], toiset tykkää, toiset ei. Ovela maku, pakko maistaa!”

Tulemattomia uutuuksia

Näitäkin tuotteita jäimme kaipaamaan tänä vuonna.

Ekologinen vara-akku

Tässä lyömätön uutuus vihertäviä periaatteita vaalivalle kuluttajalle. Kaikkiin mobiililaitteisiin yhteensopiva vara-akku on todellinen energiapakkaus. Vara-akussa on suunnaton 500 000 mAh:n kapasiteetti, jonka turvin se pystyy imemään virrat suuremmista ja pienemmistä akulla toimivista laitteista. Aivan oikein. Vara-akku tyhjentää akut mobiililaitteistasi nopeammin kuin huomaatkaan, kiitos sen edistyksellisen virranabsorbointijärjestelmän. Esimerkiksi matkapuhelimen 3 000 mAh Li-Pyl (litium-pylly) -akku tyhjenee täydestä varauksestaan nollille jopa kahdessa tunnissa! Ekologisesta vara-akusta on moninaisia etuja arjessasi:

• Vara-akun varauksen tasoa indeksoivat led-merkkivalot jaksavat palaa pitempään.
• Aikaa jää runsaasti kaikkeen muuhun, kun mobiililaitteittesi akut ovat tyhjiä.
• Voit myydä vara-akun virran takaisin sähköverkkoon paikalliselle sähkötoimittajalle, jolloin saat mukavasti taloudellista hyötyä.

Vara-akku maksaa itsensä takaisin jopa kuukaudessa riippuen ahkeruudestasi. Älä enää aikaile, vaan tilaa heti eli nyt! No se meni jo, mutta entä nyt? No nyt! Ei vaan nyt! Nyt! Nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt. Nyt. Kun tilaat nyt, saat kaupan päälle toisen vara-akun, jolla voit imeä virrat ensimmäisestä vara-akusta. Sekin meni jo.

Reikä

Reikä on huvia ja hyötyä koko perheelle! Tarjolla on yksittäispakattuja Reikiä sekä monipakkauksia, joista riittää Reikiä useammallekin reiäntarvitsijalle. Hifistelijöitä ajatellen tuodaan loppuvuodesta markkinoille myös erikoismalli, jossa Reikä on viimeistelty puhtailla happiatomeilla. Jokaisesta pakkauksesta löytyvät yksityiskohtaiset ohjeet, miten käytät oikeaoppisesti Reikää. Kun apuvälineitä ei ole saatavilla, pääset vaivattomimmin nauttimaan Reiästä, kun taivutat saman käden etusormen ja peukalon päät yhteen, jolloin ne muodostavat renkaan Reiän ympärille. Monet asiat avautuvat aivan uudesta näkövinkkelistä, kun tuijotat Reikää! Varoitus: Varmista aina ensin, ettei joku jo katso Reiästä, josta aiot itse katsoa.

Reikä Oy ei vastaa siitä, kuinka tyhmältä näytät, kun tarkastelet maailmaa Reiän läpi.

Herkullista paskaa

Elämäntaitokonsultti Paula Pampersin uutuuskirja Herkullista paskaa on jokaisen arjen kiirastulessa rimpuilevan sopulin pakko-ostos. Elämisen keittokirjaksikin tituleerattu teos opettaa kädestä pitäen, miten opit nauttimaan paskasta kaikissa sen muodoissa. Jokainen on jossain elämänsä vaiheessa havahtunut tilanteeseen, jossa huomaa, että paskaa on joka paikassa: televisiosta tulee pelkkää paskaa, lehdet ja netti ovat paskaa pullollaan, työpaikalla tarjoillaan kuormakaupalla paskaa ja kotona suorastaan sataa paskaa. Jopa nurkissa voi olla paskaa. Säätilat ovat paskaa, ihmiset ovat sisäisesti paskaa, musiikki on paskaa, kaduilla on paskaa, puhe on paskaa, aina vaan lisää paskaa vanhan paskan päälle.

Elämä hymyilee aivan uudella vinolla tavalla, kun opit nauttimaan osaksesi suodusta paskasta. Tässä tulee avuksesi Paulan 11-vaiheinen Paskaa Pala Kerrallaan -metodi. Hämmästyt, kun huomaat yhtäkkiä ottavasi vastaan kaiken mahdollisen paskan ilman, että tuntuu missään. PPK-metodin avulla paloittelet paskan sopiviksi annoksiksi ja voimakkaiden mielikuvaharjoitteiden avulla muutat ne suorastaan herkullisen miellyttäviksi elämyksiksi.

Elämäntaidossa meritoituneella 42-vuotiaalla Paula Pampersilla on vankka 42 vuoden kokemus elämisestä. Hän sai tänä vuonna Vuoden elämäntaitaja -palkinnon koko eliniän kestäneestä elossa säilymisestä. Hänen aiempia teoksiaan ovat mm. Elä hetkessä, Elä enemmän, Elä nyt, Elä viihti, Elä eeppisesti, Elä lujaa, Elä edelleen, Elä ihan kivasti, Elä semisti, Elä siedettävästi ja Vittu tätä elämää, kun teetti eksistentiaalisen kriisin.

Höynäytetyt maatiaisperunat

Läheisen einehtimispaikkani ruokalista aiheuttaa kaltaiselleni paatuneelle kyynikolle sarkasmin sävyttämiä riemunkiljahduksia. Ruokalan tapa värittää ruoka-annoksien nimiä on kerrassaan upeaa työtä. Löytyy ”talon karitsalaatikkoa”, ”Provencen kanakeittoa”, ”kinkkukiusausta á la Ritva” ja vaikka mitä. Vertaansa vailla on ”höyrytetyt maalaisperunat”, joka on huomattavasti houkuttelevampi ilmaisu keitetyille perunoille. Varsinkin perunoiden maalaisuus on vallan mainio täky. Maaseutuhan majailee yhä mielissämme hohtavan puhtoisena ja saasteettomana idyllinä, missä kaikki on luonnonmukaista ja ahon laitaa käydään ilman paitaa. Perusteeton yleistys; sovitaan sitten niin, että minun mielessäni. Saattaa olla, että maalaisuudella halutaan loppujen lopuksi viestiä siitä, että perunat on keitetty tai höyrytetty kuorineen päivineen ja asiakas saa itse kuoria perunansa. Niin tai näin, miellän perunapellot kiinteästi maaseutuun ja maalaisuuteen kuuluvaksi eikä ajatus cityperunoista juuri mieltä kiihota. Toki tiedostan myös jossain päin viljellyn näkökulman, että kasvatti perunansa sitten missä tahansa kehäkolmosen ulkopuolella, voidaan perunat luokitella maalaisiksi eli landelaisiksi.

Yleensä maalaisperunoilla viitataan kuorellisiin lohkoperunoihin, vaikkakin ymmärrän logiikan edellä kuvatussa nimeämistavassa. Luonnollisesti maalaisempaan tunnelmaan päästään, kun peruna tarjoillaan lähes alkuperäisessä olomuodossaan. Kun vielä malttaisivat jättää perunat pesemättä ja keittämättä, saavutettaisiin maalaisuuden lakipiste. Eikö tällä hetkellä ole raakaravintotrendi? Taidan tyytyä purjehtimaan trendien aallonpohjalla.

Jälkikirpaisu: Olisi mielenkiintoista nähdä tilastot, kuinka paljon perunoiden kulutus ruokalassa vähenee, kun perunat eivät ole valmiiksi kuorittuja. Monella voi olla kuorimiselle fyysinen este, kuten uusavuttomuus, joka voidaan viestiä esim. ilmaisulla ”emmä jaksa”. En pelkää perunoiden kuorimista, koska minulle opetettiin jo lapsena kätevä tekniikka: pitkä viilto perunan päälle pituussuuntaan ja viiltoa aloituskohtana käyttäen kaavitaan veitsen kanssa viillon molemmin puolin kuoret näppärästi ja nopeasti pois. Ihailin aina isoäitini viimeistellyn hiottua tekniikkaa. Silmä tuskin ehti mukaan, kun kuoret olivat suitsait kadonneet perunasta.

Jk 2: ”Pikkuperunat” on aivan älyvapaa lastenohjelma.

Kirjallisuuspiiri moraalisaarnan syövereissä

Pieni kirjallisuuspiiri kampeaa maallisen bajamajansa ylös kirjallisuuden jätösmailta. Persposkeen on liimautunut mielenkiintoinen uusi kirjallinen tuttavuus. Kirjailijanimellä ”Gigantti” esiintyvä sanataiteilija on julkaissut ohuehkon, mutta runsaasti kysymyksiä sekä pari ajatustakin herättävän teoksen nimeltä ”Ale! Loppukiri nyt käynnissä!” Ennen teoksen käsittelyä on todettava, että Gigantti ei todennäköisesti ole kirjailijan oikea nimi vaan pseudonyymi. Salanimellä on oletettavasti haluttu viestiä sitä, että kirjailijalla on painavaa sanottavaa. Yhtä mahdollista on, että kirjailija kärsii megalomaniasta.

Gigantin ”Ale! Loppukiri nyt käynnissä!” on alleviivaava ja suoraviivainen madonluku ajastamme. Gigantti panostaa kirjassaan visuaalisuuteen. Runsas kuvitus höystettynä provosoivilla tekstinpätkillä, kuten ”shokkihinta!”, ”mieletön hinta!” ja ”säästä 200 e”, toistavat karua kertomaa siitä, mihin ihmiskunta on matkalla. Juonenkuljetus on melko sujuvaa. Siirtyminen isoista kodinkoneista pieniin kodinkoneisiin ja siitä edelleen viihde-elektroniikkaan on toteutettu yllättävän saumattomasti. Tekstit tukevat hienosti kuvitusta. Myös kirjan nimi on ironinen sivallus päin lukijan kasvoja. Meille annetaan lupaus suuresta palkinnosta, joka meitä odottaa – kuilun pohjalla. Niinpä me pysähtymisen sijasta otammekin loppukirin, vaikka kuilun reunan pitäisi selvästi näkyä. Kaikesta näkee, että asialla on raudanluja ammattilainen, jolla on sana hallussa. Voisiko pseudonyymin takana olla kenties Kari Hotakainen? Tai Kaari Utrio?

Loppua kohden kirja saa jopa uhkaavia sävyjä, kun kirjailija ottaa järeät aseet käyttöön viedäkseen sanomansa perille. Tästä esimerkkinä ”hintaromahdus!” ja ”hintapommi!” Merkille pantavaa on myös ylitsepursuava huutomerkkien käyttö. Epäilemättä kysymyksessä on harkittu tehokeino eikä suinkaan vahinko. Kirja on inhorealistinen ja hengästyttävä tilinteko teknologiaa palvovasta kulttuuristamme. Lukijan silmille heitetään kuvia kuvien perään. Luomme katseemme hengellisen taivaan sijasta tavarataivaaseen. Teoksen pyrkimys on tempaista lukijaa kraiveleista kiinni ja ravistella hereille. Tässä onnistutaan erinomaisesti. Viimeiselle sivulle päästyään lukijan takki on tyhjä ja käteen on jäänyt nippu isoja kysymyksiä. Mitä me haluamme elämältämme? Olemmeko hukanneet lopullisesti henkisyytemme ja hengellisyytemme? Täyttääkö materialismin turruttava virta sielujemme tyhjyyden? Lähestyykö ihminen täydellistä esineellistymistä, jossa monikansalliset yritykset ovat varanneet hänelle on roolin kuluttavana (ja kuluvana) hyödykkeenä kulutushyödykkeille? Mitä tänään syötäisiin?

Saarioinen taas valmiiksi pöydän laittaa

Saarioinen taas valmiiksi pöydän laittaa,
perinteiset herkut hyvältä maittaa,
jouluna on aikaa olla seurassa toisten,
kun jouluruokaa on – Saarioisten!

Joulun välipäivinä huomasin yhtäkkiä laulavani kyseistä jingleä. Taisi olla niin, että rallatus nousi alitajunnasta tietoisuuteeni, kun satuin selaamaan Pirkka-lehden ruokaliitettä vuodelta 1988 (ja ei saa kysyä, miksi). Ruokaliite ei ollut jouluinen. En taatusti ole kuullut ko. mainoslaulua ainakaan vuosikymmeneen, tai todennäköisemmin kahteen. Lapsena olen tainnut nähdä ja kuulla mainoksen liian monta kertaa. Jostain se pulpahti nyt pintaan. Kaikkea se alitajunta teettää, ja ehdollistuminen. Ah, kultaista lapsuuden mainosaivopesua. En sentään rynnännyt kauppaan kahmimaan Saarioisten joululaatikoita.

Hammastahnaa vajakeille

Kesällä käydessäni apteekissa bongasin sattumalta hammastahnan, jota markkinoidaan tuotemerkillä RetarDEX. Vaikken ole mikään natiivi englanninkielinen, tajusin välittömästi hammastahnamerkin mielettömyyden. Nimeen sisältyvä sana retard tarkoittaa englannin slangissa kehitysvammaista, jälkeenjäänyttä ja ihan haukkumasanana jotain idiootin tai vajaaälyisen tapaista.

Harvemmin saa apteekissa purskahdella nauruun, mutta nyt oli aihetta. Samalla voi vain ihmetellä, kuinka vielä nykyäänkin voi päästä markkinoille noin (kirjaimellisesti) idioottimaisia tuotenimiä. Ihmetystä lisää tietty sekin, että tässä on kyse niinkin harvinaisen kielen kuin englannin sanasta. ”Ei nimi tuotetta pahenna, jollei tuote nimeä” ei toimi aina. Tässä muitakin mieleeni tulleita tai arkistojen (eli verkon) kätköistä löytämiäni tuotemerkkimunauksia:

• Chevrolet valmisti pitkään autoa mallinimellä Nova, mutta espanjan kielessä ”no va” merkitsee ”ei kulje”.
• Suomessa aikoinaan hyvinkin suosittu maasturi Mitsubishi Pajero merkitsee espanjan kielessä lausuttuna runkkaria. Pajeron ja runkkarin kirjoitusasu ei ole yhtenevä, mutta ilmeisesti lausuttuna eroa ei havaitse. Jos sun lysti on, niin runkkari-Mitsulla ajele.
• Euroopassa ja Suomessa tunnetaan hyvin Honda Jazz -automalli. Atlantin takana autolla on kuitenkin mallinimi Fit. Honda Fit oltiin aikoinaan lanseeraamassa nimellä Honda Fitta, kunnes joku ehti hätiin. Ei liene tarvetta lisäselityksille. Jos et tajunnut, opettele pelle edes pari sanaa ruotsia.
• Mazda Laputa oli nokkela mallinimi, joka oli otettu Gulliverin retkistä. Teoksessa esiintyy lentävä saari, jonka nimi on Laputa. Kiitos taas kerran espanjan kielen, ”la puta” tarkoittaa huoraa.
• Fordin Pinto-malli tarkoittaa Brasilian portugalin slangissa miehen sukuelimiä. Onneksi Pintoa ei koskaan viety Brasiliaan kyseisellä nimellä.
• Englannin ”mist” tarkoittaa usvaa tai sumua. Mutta sellaiset tuotteet kuin Irish Mist -likööri ja Rolls-Royce Silver Mist (eli tutummin Rolls-Royce Silver Shadow) näyttäytyivät Saksan maalla hieman eri valossa. Saksassa Mist = jäte, roska, paska, sonta, paskapuhe.
• Joka ainoa kahvila tuputtaa nykyään lattea. Latte-sanaa taivuttaessa päästään suomen kielessäkin uusiin merkityksiin lattea-sanan kautta. Mutta saksa nokittaa ja oikein kunnolla: slangissa latte on stondis eli seisokki eli erektio (virallisesti rima tai säle). Yhdysvalloissa pyörii ohjelma nimeltä Morning Latte (sen niminen elokuvakin on) eli kaikille miehille tuttu aamustondis (englanniksi ”morning wood”).
• Panasonic oli vuonna 1996 tekemässä PC-lanseerausta valtavan markkinointikampanjan kera. Nakke Nakuttajakin (Woody Woodpecker) oli otettu mukaan kampanjan internet-oppaaksi. Päivää ennen kampanjan alkua koko homma pantiin jäihin. Mainoksissa oli lause ”touch Woody – the Internet Pecker”. Japanilaisille valkeni, että a) touch woody = kosketa stondista ja b) pecker = vehje eli kalu eli penis.

Osataan sitä meilläkin. Kunnioitettu muinainen työpaikkani tunnetaan nimellä Uudenkaupungin ammatti- ja aikuisopisto Novida. ”No vida” on espanjan kieltä ja tarkoittaa ”ei elämää”. Ei kovin kannustava iskulause opiskelijoille.