Pörinää kansien välistä

Kirjallisuuspiiri on taas tehnyt temput ja lukenut oikein tietoteoksen. Sen nimi on Kuka menestyy ja miksi? Piiri ei ajatellut menestyä kirjan avulla, vaan luki sen kirjoittajan vuoksi. Kirjoittaja on nimittäin Malcolm Gladwell, jota on hypetetty viime vuosina huimiin korkeuksiin varsinkin aiempien kirjojensa Leimahduspiste (The Tipping Point) ja Välähdys (Blink) ansiosta. Tämänkertaisen viritelmän alkuperäinen nimi on Outliers. Nimi viittaa vieraaseen havaintoon/ poikkeustapaukseen. Mitä muuta kirjasta sai irti? No tätä:

• Urheilun juniorisarjoissa pelaavista huomattiin, että ikäluokassaan alkuvuodesta syntyneet menestyvät todennäköisemmin, koska ovat fyysisessä kehityksessä muita edellä.10.000 tunnin sääntö pitää paikkansa. Menestys on sitä todennäköisempää, mitä aiemmin saavuttaa lajissaan 10.000 harjoittelutunnin määrän. Jos siis harjoittelee tarpeeksi rankasti jo nuorella iällä, on hyvät mahdollisuudet päästä huipulle.
• Menestys edellyttää myös ainutlaatuisia tilaisuuksia, joita sattuu kohdalle.
• Syntymävuodella on merkitystä. Jos syntyy oikeina vuosina johonkin suureen murrokseen nähden (esim. teollistuminen, edullisten kotitietokoneiden läpimurto), on tilaisuuden eteen tuleminen todennäköisempää.
• Älykkyysosamäärän vaikutus menestykseen ei ole suoraan verrannollinen. On mitattu, että ÄO:n ylittäessä arvon 115 ihminen on riittävän älykäs menestyäkseen. Tämän kynnysarvon jälkeen ei saavuta sanottavaa ylimääräistä etua, vaikka ÄO olisi esim. vaikka 190.
• Analyyttisen älykkyyden lisäksi tarvitaan ns. käytännöllistä älykkyyttä: tietää, mitä sanoa kenellekin, milloin sanoa ja miten sanoa se maksimaalisen vaikutuksen saavuttamiseksi. Yleinen älykkyys ja käytännöllinen älykkyys ovat keskenään ortogonaalisia, ts. yhden läsnäolo ei edellytä toisen läsnäoloa.
• Käytännön älykkyyttä tulisi harjoitella ja harjoituttaa jo pienestä pitäen. Vanhempien tulisi aktivoida lapsiaan ja saattaa heidät erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin, joista ammentaa käytännön älykkyyttä (harrastukset, rohkaista aktiivisen vuorovaikutukseen aikuisten kanssa).
• Kulttuuriperinnöllä on vaikutusta moniin asioihin. Kulttuuriperintöä on tyypillisimmillään kiinalaisten kova työmoraali, jonka katsotaan johtuvan (kirjassa) vaativasta riisinviljelystä. Se on istuttanut kiinalaisiin kovan ja pitkäjänteisen työnteon perinteen, joka näkyy myös kiinalaisissa sananlaskuissa.

Aiemmista kirjoista tuttua on Gladwellin vuolaat yksityiskohtaiset tapausselostukset, joilla todistellaan esitettyjä teesejä ja saadaan kirjaan kivasti lisää pituutta. Toisaalta ne lisäävät kiinnostavuutta.

Leimahduspiste oli teoksena tymäkkää tavaraa, mutta sen jälkeen on asiasisältö ohentunut. Välähdys pyöri yhden idean ympärillä: alitajuisesta ajattelusta kumpuavan ensivaikutelman (eli intuition) voimaan kannattaa useimmiten luottaa. Tosin vain siinä tapauksessa, että henkilö omaa rautaisen ammattitaidon ja pitkän kokemuksen alaltaan.

Viimeisin sepustus tarjoaa pääasiassa itsestäänselvyyksiä, kuten edeltä voi todeta. Kovalla harjoittelulla saadaan tuloksia, tarvitsee olla riittävän älykäs – ei yliälykäs – menestyäkseen, ihminen tarvitsee elämässään myös käytännön älykkyyttä, ts. tervettä (maalais-) järkeä ja sosiaalisia taitoja, ja muuta diibadaabaa. Kukapa ei näistä olisi kuullut ennenkin. Piiri ei kuitenkaan pyyhi kirjalla peräosastoaan, vaan toteaa sen olevan kohtuuviihdyttävää ja -valistavaa luettavaa. Olihan seassa jotain oikeasti oivaltavaa. Nykypäivänä pallolla haahuilee niin paljon todellisuudesta vieraantuneita kummajaisia, että heille tekisi ihan hyvää lukea vaikka tämä kirja. Tai mikä tahansa kirja.

Näihin syväluotaaviin aatoksiin, eetoksiin, paatoksiin sekä tietenkin logoksiin päättyvät pörinät tällä kertaa. Yksinäinen kirjallisuuspiiri nousee ratsaille ja katoaa proosan preerialle uudet seikkailut silmissään siintäen. I’m a poor lonesome cowboy…

Kevyttä rönsyilyä

Kaikki alkoi näin: Näin jonkin lehden kulmassa mainoksen Malcolm Gladwellin teoksesta Kuka menestyy ja miksi? Olin jo aiemmin tutustunut Gladwelliin lukemalla hänen teoksensa Leimahduspiste ja Välähdys. Gladwellia pidetään maailmanlaajuisesti vaikuttavana henkilönä. Siitä kertoo ainakin kahden vuoden välein tehtävän Thinkers50-listauksen toinen sija. Sillä listalla on paljon kovia nimiä. Hain Gladwellin teoksia ja törmäsin nyt suomennettua teosta uudempaan esseekokoelmaan ”What the Dog Saw”, joka koostuu Gladwellin The New Yorker -lehteen (hänen työpaikkansa) tekemistä kirjoituksista. Satuin löytämään What the Dog Saw -kirjan arvostelun, jonka Steven Pinker oli tehnyt New York Timesiin. Kirja-arvostelussa Pinker höykytti melko kovin sanoin Gladwellia ja hänen teostaan. Tästä ”ilahtuneena” Gladwell kävi blogissaan Pinkerin ja hänen argumentointinsa kimppuun. Tästä seurasi Pinkerin vastine ja siitä vielä Gladwellin blogikirjoitus, jossa hän saattoi Pinkerin kyseenalaiseen valoon.

Älykkäiden ihmisten kiistelyä on viihdyttävää seurata, koska heidänlaistensa ihmisten kyky kaivaa maata toisen argumentoinnin alta on omaa luokkaansa. Omistautuminen asialleen ja oman kantansa (teoksensa) puolustaminen yllyttää uskomattomiin suorituksiin. Kiinnostuin myös Steven Pinkeristä, ja Gladwellin blogin linkistä perehdyin hänen kirjansa ”The Blank Slate: The Modern Denial of Human Nature” arvosteluun The New Yorker -lehdessä. Arvostelussa Louis Menand suurin piirtein murskaa Pinkerin ajatukset. Löysin myös pari positiivissävyisempää suomenkielistä käsittelyä kirjasta. Pinkerin teos perustuu pääosin kahteen uudehkoon tieteensuuntaukseen: evoluutiopsykologiaan (eli sosiobiologiaan) ja käyttäytymisgenetiikkaan. Käyttäytymisgenetiikan määritelmän (Wikipedia) yhteydessä mainittiin professori Liisa Keltikangas-Järvinen, joka vastikään sai Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon teoksestaan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Kirja kertoo (Ylen sivulta lainattuna) ”… ihmisen käyttäytymisen syistä. Kirjan mukaan sosiaalisuus on synnynnäinen piirre, mutta sosiaaliset taidot ovat opittuja. - - Yhtenä esimerkkinä on kysymys liian varhain aloitetun päivähoidon vaikutuksesta lasten ja nuorten psyykkisiin ongelmiin.” Jännää.

Mikä on kaiken edellä esitetyn pointti? Internet on paikka, jossa voi rönsyillä sivulta toiselle loputtomiin, upota hilsettään myöten tietotulvaan ja kadottaa punaisen langan? Internetissä jos jossain on oltava valppaana ja suhtauduttava hyvin kriittisesti absorboimansa tiedon totuudenperäisyyteen? Internetissä voi tuhlata vaikka koko päivän johonkin aivan joutavaan, kun ajalle olisi paljon järkevämpiäkin käyttökohteita: ulkoilu, siivoaminen, työnteko (hah), television katselu (vitsi)? Teeskennellä fiksua viittaamalla oikeasti fiksuihin ihmisiin ja heidän teoksiinsa? Ei ollut mitään pointtia? Ken tietää, soitetaan Kenille. No tuo oli H-U-O-N-O.