Kirjapiiri elollisen maailman peruselementin parissa

Kesäloman viiden viikon mittaisen ankaran relaksoitumisen uuvuttama kirjapieru löytää viimein arkitodellisuuden kylpyhuoneen lattialta ja havaitsee helpotuksekseen, että lattian kaakelit näyttävät tutuilta. Hetken keskusteltuaan kaakeleiden kanssa piiri varmistuu, että tunnemme hyvinkin toisemme. Lattiakaakeleiden rauhoittavaan värimaailmaan turvautuen kirjapiiri tekee pikaisen johtopäätöksen, että havahtuminen on tapahtunut ihmisymmärryksen käsittämässä ulottuvuudessa, joten piiri voi orientoitua sulavasti takaisin episkopaalisen falliseen elementtiinsä, kunhan ensin kadonneiden seitsemän kuukauden mysteeri on ratkaistu.

Kirjapiiri on kohdannut jyrkän nousujohteisen, eli taas fallisen, menestystarinansa aikana jos jonkinlaista kotimaista piipertäjää, jotka kehtaavat kutsua itseään kirjailijoiksi. Monen kohdalla moisen itsepetoksen määrää on mahdoton mitata millään asteikolla. Mutta tällä kertaa kynänvarressa on ollut kirjailija kovalla koolla, joten silkasta kunnioituksesta piiri ottaa alushousut päästään. Piirin tappavan trendikäs lukuhaaste on tuonut ulottuvillemme kotimaisen uutuusteoksen, jossa käsitellään raikkaalla otteella ulosteita. Aiheen hienostuneen vivahteikas käsittelytapa teki suuren säväyksen kuppikuntamme keskenkasvuiseen henkiseen ilmapiiriin. Romaanin nimi on ”Isämies ja räjähtävä kakka”. Piiri tuntee olevansa jokseenkin vieraalla maaperällä, koska toistaiseksi sen lukuhaasteeseen on sisältynyt pääasiassa maailmankirjallisuuden klassikoita, kuten Puppe leikkii, Sanna lääkärissä ja Barbapapa avaruudessa. Tietenkään unohtamatta iki-ihanaa lukuromaania Teemu ja pippeli. Nyt käsittelyyn alistettu teos oli haastava lukukokemus jo monimutkaisen juonirakenteensa ja järisyttävän 150 sivun pituutensa vuoksi. Kuvia sentään on joka sivulla ja fontti ja rivivälit kiitettävän suuria.

Yhdeksäntoista ja puolen viikon luku-urakka on kuitenkin saatu maaliin ja on aika kiskoa langat yhteen. Yksinkertaistaaksemme ja nopeuttaaksemme mittavan ja polveilevan teoksen perkaamista otamme tekniikka- ja vimpainlehdistä tutun lähestymistavan kirjan läpikäymiseen.

Kiitämme:
Kirjassa mainitaan monta kertaa kakka.
Kakka räjähtää.
Kirjassa on havaittava juoni, jossa jahdataan kakkaräjäyttäjää.
Kirjan yhtenä päähenkilönä on umpityhmä poliisi, joten teos tarjoilee tiukkaa realismia.
Kirja on avainpepputuote.

Moitimme:
Kirjan sivuilla alati kommentoiva nipomummo jaksaa vinkua joka asiasta. Niuhottava mummo alkoi ottaa pannuun.
Taas kerran nokkela pikkutyttö ratkoo kaikki mysteerit. Olisi ollut esim. nokkela zombie tai nokkela kenkä.
Teokseen olisi mahtunut enemmän kakkaa.
Kirjapiiri oli kovin odottanut kakan räjähtävän edes kerran pyllystä, mutta niin ei tapahtunut.
Teoksessa oli liian vähän pissaa.

Mitään muuta järkevää sanottavaa ei enää löydy, joten tästä päätellen olemme päässeet päätökseen tämänkertaisen palstamme osalta. Kirjapiiri kiskaisee kalsarit takaisin päähänsä, satuloi keppihevosensa (heppikevonen, hö hö öhö höö), tähyilee savannille sarvikuonojen ja hippojen varalta ja laukkaa kuin kynsilaukka seuraaviin sössötyksiin.

Kolimaista

Päivittäistavaraketju MMT-ryhmän kevääseen kuuluu uuden laajan Kolimaista-tuotesarjan lanseeraus. ”Kolimaista” keskittyy tarjoamaan asiakkaille kyseenalaisista raaka-aineista valmistettuja pilkkahintaisia tuotteita, joiden terveysvaikutuksia ei ole testattu. Kolimaista-tuotteiden tunnuslauseena on ”katso hintaa, älä tuoteselostetta”, mikä tiivistää olennaisen ”kolimaisuuden” ideologiasta. Tämä vastaa laajan kuluttajajoukon vaatimuksiin: hinnan on oltava alin mahdollinen, jotta tuote siirtyisi ostoskoriin, ja laatu on täysin yhdentekevä asia, kunhan tuotteen käyttö ei johda sydämen toiminnan lakkaamiseen tai sairaalahoitoon, koska sairaalan hoitomaksut ovat hävyttömiä, varsinkin teho-osastolla. Kolimaista-sarjan kevään uutuuksiin kuuluvat mm. seuraavat tuotteet:

Paskanajan vaniljakastike
”Millainen aika, sellainen ruoka” voisi kuvastaa hyvin tätä herkullisuudesta kaukana olevaa jälkiruokakastiketta. Hinta on itkettävän naurettava 0,10 euroa litralta, sillä kastikkeessa ei ole ollenkaan vaniljaa eikä vanilliinia eikä juuri mitään muutakaan tolkullista. Jos mietit, miten vaniljan maku on saatu tuotteeseen, vastaus on: ei mitenkään. Paskanajan vaniljakastike maistuu luonnottoman makeille perunajauhoille, koska tuote on pääosin sukraloosilla makeutettua ja perunajauhoilla sakeutettua vettä. Sekä tietysti pitkä lista vaikeaselkoisia ainesosia, mutta ei niistä sen enempää. Keskity olennaiseen: vain 10 senttiä litralta, eli ei kallis, vaan halpa! Huom! Muista ravistella purkkia noin puolen tunnin ajan ennen nauttimista. Toinen huom! Paskanajan vaniljakastike ei vaahtoudu, vaikka kuinka vatkaisit, mutta saattaa joskus alkaa itsekseen vaahdota, jopa jääkaapissa. Syytä emme tiedä, eikä kiinnosta.

Pahoinvoivariini
Tämä uutuus on tavallaan kasvirasvalevite, vaikkakaan kukaan ei tiedä (tai kerro), ovatko levitteen rasvat peräisin kasveista vai mistä. Rasiaa avattaessa on levitteen pinnalla helposti havaittavissa monenkirjavaa ”kasvustoa”, josta voi rikkaalla mielikuvituksella olettaa tuotteen olevan lähellä kasvirasvoja. Rasvat ovat ajan hengen mukaisesti kierrätysmateriaalia eli suodatettu eri teollisuudenalojen jäteöljyistä, joten levitteen ulkonäkö saattaa hieman vaihdella kausittain. Tuotteesta yli puolet on emulgointiainetta, jotta levite saatiin hyväksyttävän kiinteään muotoon. Levitettä esim. leivän päälle siveltäessä saattaa leivän pinnalla joskus näkyä ns. syöpymistä, mutta siitä ei pidä huolestua, koska se on vain tuotteen ominaisuus. Samasta syystä rasian sisäpinnassa on käytetty erikoispinnoitetta. Hinta on kohdillaan: 2500 gramman Pahoinvoivariini-perherasia vain 1,49 euroa! Huom! Tuote ”saattaa” aiheuttaa nopealiikkeisiä laksatiivisia vaikutuksia, joten suosittelemme asettumaan valmiiksi wc-istuimelle ennen tuotteen nauttimista. Toinen huom! Pahoinvoivariinia voi käyttää myös pohjamaalina, kokeile!

Taukki-olut
Olisimme nimenneet oluen erään myötähäpeää ammatikseen tuottavan ja Seiskan lööpeissä viihtyneen turkulaisen miesartistin (ja ex-juopon?) mukaan, mutta koska olisimme joutuneet maksamaan kaiffarille siitä, vaihdoimme oluen nimeä. Juoma on (esikuvansa mukaisesti) niin käsittämätöntä kuraa, että vain makuaistinsa tuhonneet pro-tason sienet pystyvät nielemään sitä kakomatta. Bisse muistuttaa koostumukseltaan myös kirjaimellisesti kuraa, koska sisällöstä vähintään yksi kolmasosa muodostuu jonkin oikean oluen tuotannossa aiemmin käytetystä mallasmäskistä. Mutta kuten ennenkin on ymmärretty hyvän päälle, viis mausta ja koostumuksesta, sillä hinta-prosenttisuhde ratkaisee. Alkoholia tässä herkkujen herkussa (serkussa?) on maireat 9,7 tilavuusprosenttia. Lopputulos on taattu ja kirkossa kuulutettu, mikäli kykenee sivuuttamaan väkevän hiivaisen ja palaneen karstaisen maun. Taukki-olutta on saatavilla 10 litran kanistereissa hintaan 3,95 euroa. Suosittelemme Taukki-oluen kanssa lämpimästi Kolimaista-sarjan Paskavaippa for Men XXXXXL -vaippoja*, kerrassaan lyömätön parivaljakko! Joten aseta kanisteri vierellesi, ota mukava asento sohvalla (Paskavaippa for Men XXXXXL:ien kanssa ei juuri pysty liikkumaan) ja nauti! Varaa myös älypuhelin lähellesi, koska joudut suurella todennäköisyydellä tilaamaan uuden sohvan sekä huoneiston otsonoinnin, jotta haju saadaan kitkettyä asunnosta.

Kaikki uutuudet tulossa MMT-marketteihin lähiaikoina, joten tarkkaile hyllyjäsi! Tarkkaile myös kassejasi. Pitkällä aikavälillä on syytä tarkkailla ihosolukon ja -karvoituksen muutoksia. MMT-ryhmä irtisanoutuu kaikesta vastuusta kaikkien Kolimaista-sarjan tuotteiden käytön ja käytön seurausten suhteen.

* Vaippojen imeytysaineena käytetyt sahanpurut voivat aiheuttaa joillekin ihottumaa, erityisesti olosuhteissa, joissa samaa vaippaa käytetään useampia päiviä.

(Epä)onnistuneen lastenkirjailijan uusi testamentti

Ajat ovat muuttumassa, tiesi jo Bob Dylan itsestään selvästi kertoa. Joku hullu sanoisi paremmiksi, toinen hullu sanoisi sekopäisemmiksi. Kiitollisena otan vastaan ajat kuin ajat (kunhan otat kun ajat), toikkaroivat ne eteen minkälaisina tahansa, koska siitä tiedän, että olen ainakin edelleen elossa. Todistin taannoin (Iltalehdestä) kohua, joka syntyi tanskalaisesta lastenanimaatiosta, jossa pääosassa on mursunviiksisen äijän metritolkulla venyvä veitikka. ”Se” on tosin verhottu punavalkoradalliseksi, koska ukko on pukeutunut sen väriseen painitrikooseen. Itse asiassa mies näyttää muinaiselta sirkuksen voimamiehen stereotyypiltä. Superpippelimies ratkaisee sarjassa pöksypytonillaan kaikenlaisia arkipäivän ongelmia ikään kuin joka paikkaan luikerteleva kalu olisi maailman luonnollisin asia. Tulipa mieleen Piko ja Fantasio -sarjakuvan Marsupilami-eläin, jolla oli kahdeksanmetrinen häntä, joka oli kuitenkin kiinnittynyt säädyllisesti taakse, ei eteen. Mutta lapsilla riittää hauskaa, koska sedän häijyn pitkä heijari on hassu. Vielä hassumpaa olisi, jos animaatiosarjan päähenkilö olisi lisäksi pedofiili.

Myös lastenkirjasarja Mestarietsivä Peppunen on pyllynvarma myyntihitti. Kiinnitti tai suorastaan naulitsi se minunkin huomioni. Kyllä vain, joka teoksen kannessa komeilee aina herrasmies, jolla on pään tilalla perse. Persenaama on siloinen, vaikkakaan en tiedä, joutuuko Peppunen sheivaamaan kasvonsa/pyllynsä joka aamu. Jos tämä luonnonoikku juo tai syö, hän tuuppaa ravintonsa kirjaimellisesti hanuriinsa, joten ”työnnä se perseeseesi” ei ole Peppuselle mikään solvaus. Jäin vain miettimään, mitä tapahtuisi, jos joku sanoisi Peppuselle, että ”vedä nyt se pää pois sieltä perseestä ja…”. Ja miten Peppunen käy paskalla? Onko hänen ruoansulatuselimistönsä hyötysuhde 100 %?

Myös kotimaisia yrittäjiä löytyy. Kirjakaupassa bongasin teoksen Isämies ja räjähtävä kakka (ja jatko Isämies ja paha pikkuveli). Voisin lyödä vetoa, että isämiehen täytyy olla setämiehen veli, tai tätimiehen sisko. Jos kirjassa on kakkaa, ja lisäksi jöötit räjähtelevät, niin ei voi olla huono. Todennäköisesti Peppusen kadonneet kakat ovat teleportanneet itsensä tähän kirjaan. Varmemmaksi vakuudeksi kirjan kannessa nipottava kukkahattutäti ilman kukkahattua neuvoo, että ”älkää missään nimessä lukeko tätä!”. Se on sitä käänteispsykologiaa, tulkitsee aikuiseksi kasvanut lapsi.

Lapsikin sen tajuaa, että genitaalit, peba ja ulosteet ovat olleet ikiaikaisesti riemastuttavia ja jänskiä juttuja. Lapselliseen väestönosaan sellainen uppoaa kuin häkä, mikä on muuten kauhea vertaus, koska häkään tukehtuu. Olen minäkin kakka-, pissa- ja pieruhuumorin ankkuroimaton kannattaja. Tällaisista aiheista saa taittaa pe(n)istä loputtomiin, missä kohtaa mennään rajan yli ja missä kohtaa riman ali. Tuskin kuitenkaan voi sanoa, että se olisi halpa keino vedota lapsiin, koska idea se on missä muutkin infantiili-ideat. Tietty kikkeliaiheinen animaatio on jokseenkin vaikeampi pala purtavaksi, vaikka lasten maailmassa asiassa ei nähtäisi mitään ongelmaa. Eivätkös pippeli ja pimppi ole aivan luonnollisia asioita. Aikuisten maailmassa taas alkavat kaikki hälytyskellot kilkattaa, kun havaitaan lastenohjelmassa raavas mies heiluttamassa joka käänteessä suunnatonta vehjettään.

Uusi klubi näkee päivänvalon siellä, missä päivä ei paista

Suomalainen kirjakauppa muistaa minua jatkuvasti tarjouksillaan. Sähköpostiin kilahtaa kuukausittain myös uudet pöllöklubiedut, jotka tuskin koskaan osuvat kohteeseen. Lähes satayksiprosenttisesti ”edut” ovat niin sysipaskoja, ettei niitä edes hyvällä tahdolla eduiksi tunnista. Mutta inspiraation lähteen kuukauden pöllöklubiedut antoivat. Minussa syntyi palava halu perustaa pyllyklubi.

Olen jo aiemmin käsitellyt sanan ”pylly” vivahteikkuutta monisanaisesti, mutta koska pylly on edelleen niin hieno asia, se ansaitsee runsaasti lisähuomiota. Jopa niin paljon, että pylly ansaitsee oman pyllyismiin ja pyllylogiaan omistautuneen kerhonsa. Olkoon sitten vaikka pyllypäiväkerho tai pyllyiltapäiväkerho. Tai päiväpyllykerho ja iltapäiväpyllykerho.

Pyllyklubin sääntöjen mukaan jokaisen kuuluu varauksetta palvoa naisten pyllyjä eli pakaroita, jotka kertakaikkisesti ovat ylväitä ja kaunislinjaisia estetiikkaa tulvivia teoksia. Mutta kuten muutenkin elämässä, myös pyllyissä kulkee jossain raja. Esimerkiksi sellutehtaan ilmestyminen pyllytaajamaan katsotaan negatiiviseksi signaaliksi, mutta ei kuitenkaan sulje pyllyä kokonaan pois kuvioista. Miesten karvapersepyllyjä ei tässä klubissa noteerata johtuen klubin perustajajäsenen sekä ainoan jäsenen seksuaalisista mieltymyksistä. Eikä auta, vaikka pylly olisi karvaton, jos se kuuluu miehelle.

Klubin periaatteisiin kuuluu, että kaikki havaitut tai kuullut sanat, jotka ovat foneettisesti riittävän lähellä pyllyä, tulee kuulla, tulkita ja ymmärtää pyllyksi. Tällaisia pyllyksi ymmärrettäviä sanoja ovat esimerkiksi mylly, hylly, pöllö, löllö, pallo, pullo, kallo, kollo, silli, pilli, tilli, rilli, kalla, halla, pölli, pälli, rölli, palli, nalli, ralli, halli, talli, velli, villi, kelli, selli, melli, mälli, sälli, tälli, källi ja lylleröpyllerö. Joten sana on foneettisesti riittävän lähellä pyllyä, jos siinä on ainakin viisi kirjaimeksi tulkittavaa koukeroa ja vähintään kaksi L-kirjainta peräkkäin.

Jos pyllyllä on joskus asiaa, jokaisen läsnäolijan on hiljennyttävä kuuntelemaan pyllyn sanaa. Pylly puhuu harvoin ja puhe on pääasiassa kryptisiä pörähdyksiä ja sihahduksia, mutta jokainen ääni on kuunneltava tarkasti ja talletettava sydämeen. Suuret viisaudet tulevat usein vaikeasti tulkittavina viesteinä (vrt. Nostradamuksen pylly), kuten pyllyenigmana. Joskus pyllyn ääni on kuuloaistin ulottumattomissa, mutta viestin sisällön voi omaksua hajuaistin avulla.

Lopuksi kikkareena kalsareiden pohjalla julkaistaan avainpepulla varustetun suuren suomalaisen pyllykerhon syyskuun pyllyklubietu. Saat nyt avajaisetuna viisi pyllyä täysin veloituksetta, kun tilaat klubimme verkkokaupasta jonkin pyllytuotteen. Vaikket tilaisikaan mitään, pyllyt tulevat silti. Ja vaikket haluaisikaan ilmaisia pyllyjä ja vaihdat osoitteesi salaiseksi sen vuoksi, ettet saisi niitä, haen osoitteesi CIA:n tietokannasta ja tungen pyllyt väkisin postilaatikkoosi tai vaihtoehtoisesti takaluukkuusi. Pylly, pylly, pylly ja pylly. Ole hyvä ja pylly.

Piereskely – harvojen arvostama taidemuoto

Serkkuni oli penskana hyvä pieremään. Ilmeisesti hänellä oli lehmän ruoansulatus ja/tai epäsopiva ruokavalio, mutta aina tuntui piisaavan ilmavaivoja ja röyhtäilyjä. Hän osasi myös tehdä tekoröyhyjä, mistä olin hänelle kateellinen. Hän onnistui jotenkin nielemään ilmaa niin, että sai aikaiseksi äänekkään röyhtäisyn.

Kerran olimme serkkuni perheen luona kylässä, kun serkkuni keksi vääntää äänekkään pierun kahvipöydässä. Siinä hän, minä ja hänen pari vuotta vanhempi veljenä tyrskimme naurua, kun hänen vanhempansa taas loivat murhaavia katseita serkkuni suuntaan. Taisi kyllä tulla jotain suullisia huomautuksiakin, mutta ei siitä isompaa rähinää syntynyt. Olivat kai tottuneet serkkuni tempauksiin.

Kesäisin mökillä pihatelttailut serkkujen kanssa olivat ikimuistettavia. Pieru-serkku aloitti illan tullen pienessä teltassa pierukonsertin, jolloin telttaan meinasi tukehtua, koska harvemmin flatukset hajuttomia olivat. Silti me pikkusällit saatoimme nauraa hysteerisesti.

Kesämökillä meillä oli päivittäin useamman tunnin mittaisia sauna- ja uintimaratoneja. Saunan lauteillakin sai kuulla ja haistaa serkkuni kaasuhyökkäyksiä. Isäni ei pitänyt tavasta ja saattoi samaan aikaan saunaan sattuessaan olla hieman tuohtunut asiasta. Nyt aikuisena minulla on sama asenne saunapiereskelyyn. Kaipa koen saunan olevan sen verran arvokas paikka, etten katso sen olevan soveliasta. Se on vanhakantaista ”saunassa ollaan kuin kirkossa” -asennetta.

Pieruhuumorin taiteenlaji (toki myös kakka- ja pissa-) toimii aina enkä taida tulla koskaan liian vanhaksi siihen. Vastoin ennakko-odotuksia sivistyin hieman kirjoitusprosessin aikana, kun minulle vihdoin valkeni, mitä tarkoittaa ”petomaani”. Tuo mystinen sana on aina askarruttanut mieltäni Lapinlahden Lintujen kappaleessa Viheltävä Ville ja Pekka Petomaani. Petomaani on pierutaitelija eli flatulisti. Loogista, viulistin instrumentti on viulu ja flatulistin instrumentti on persereikä, vai pikemminkin peräsuoli? Petomaani tulee alan pioneerin, ranskalaisen pierutaiteilija Joseph Pujolin, taiteilijanimestä Le Pétomane. Pujol eli vuosina 1857–1945 (pieremällä elää vanhaksi), joten taiteilijan teoksista ei ole jäänyt juuri mitään aineistoa jälkipolvien ihailtavaksi. Filminauhassa ei ollut siihen aikaan ääniraitaa.

Jälkituoksut: pieren, pieret, pieree, pierette, pieremme, pierevät, olen pierryt, olet pierryt, on pierryt, olemme pierreet, olette pierreet, ovat pierreet, pierin, pierit, pieri, pierimme, pieritte, pierivät, piere, pierköön, pierkäämme, pierkää, pierkööt, pierräkseen, pierressä, pierren, pieremässä, pieremästä, pieremään, pieremällä, pieremättä, pieremän, piereminen, pieremistä, pieremäisillään.

Jälkihaisut: Pierevä perse ei sammaloidu.

Jälkikatkut: Saanko esitellä, monsieur Pieree ja hänen vaimonsa madame Pierette.

Jälkijätös: Monestikohan serkkuni kalsareissa komeili jarruraita eli vanha kunnon jarris?

Oikeinkirjoitusopas: umpityhmä Word ei tajua hienoa sivistyssanaa ”flatus”, mutta ehdottaa sen tilalle mm. ”elatus” tai ”latvus”. Melkein sama, mutta ei ihan sama.

Juustoisia juttuja

Kun taas kerran kävin lounastamassa läheisessä ruokalassa, oli sillä kertaa tyytyminen juustoisiin broileripuikkoihin. Makuelämys ei maailmoja syleillyt, mutta ei sen ole tarkoituskaan. Se on helppoa teollista einesmössöä, joka todennäköisesti menee nirsoimmankin nyrpistelijän kurkusta alas. Nopealla googlettelulla Atria kehtaa tunnustautua tämän mannermaisen herkun valmistajaksi. Lihaa tuotteessa on jopa 17 prosenttia, joka on muuten enemmän kuin oletin. Juustoisuutta en ole tähän päivään mennessä puikoista havainnut, mutta ehkä makuhermoni ovat vuosien saatossa turtuneet. Heräsi myös ajatus, että eineksen nimi saattaa olla itseironinen: ne ovat tosiaan ”juustoisia” broileripuikkoja.

Kotimaiseenkin slangiin jossain määrin kotiutunut ilmaisu ”juustoinen” periytyy englannin kielen sanasta ”cheesy”, joka viittaa epäaitouteen (eli feikkiin), epähienostuneisuuteen ja väkisin yrittämiseen. Esimerkkinä juustoisuudesta halutaan englanninkielisissä teksteissä usein antaa Celine Dion. Yli äyräiden sentimentaalisuuteen ja dramaattisuuteen pyrkivä tapa esittää lauluja alkaa nopeasti haiskahtaa epäaidolta pyrkimykseltä vedota väen väkisin kuulijoiden tunteisiin. Itsellä tulee mieleen Whitney Houston -vainaan ”I will always love you” (Bodyguard-elokuvan soundtrack) sekä Mariah Careyn versio kappaleesta ”Without you”, ja miksei saman tien koko muukin tuotanto.

Toisaalta voisin myös esimerkiksi sanoa, että lapsuudenajan suosikkisarjani, alkuperäinen Taisteluplaneetta Galactica, on todella juustoinen, koska nykymittapuulla tarkasteltuna se näyttää naurettavalta ja kohtaukset aiheuttavat lähinnä myötähäpeän tunteita. Aika on tehnyt tehtävänsä ja budjetin vaatimattomuus lyö räikeästi silmille erikoistehosteissa, lavasteissa ja pienoismalleissa. Galactican aikalaistoveri Star Wars – Uusi toivo on kestänyt aikaa huomattavasti paremmin (tosin sitäkin on retusoitu moneen kertaan).

Joskus 90-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella telkkarissa pyörineessä englantilaisessa Ruuvit löysällä -sketsisarjassa (The Fast Show) oli useassa jaksossa toistunut sketsi, jossa oltiin milloin missäkin tilanteessa, jossa tarvittiin jotain purtavaa. Tähän löytyi aina tarjolle ”Cheesy peas” -snackia, eli juustoisia herneitä. Tuolloin minulta meni osa vitsistä ohi, kun en ymmärtänyt sanan ”cheesy” toista merkitystä. Tajusin vain sen, että kyseessä oli yököttävä tuote.

Vähäiset jälkikäteisvarannot: Tuli kutina, että olisin kirjoittanut juustoisuudesta aiemminkin. Hetken hakemalla tulin todenneeksi, että olen syyllistynyt vanhan tekstin osittaiseen kierrättämiseen. Todelliset mestarit kopioivat itseltään jäämättä siitä kiinni. Minä jäin, itselleni.

Vielä vähäisemmät jälkikäteisvarannot: Pyllähti mieleen myös toinen vanha käyttökelpoinen termi ”reggaepampulat”. Serkkuni opettivat minulle lapsena, että reggaepampulat ovat perskarvoihin kiinni jääneitä kakkajäämiä, joissa saattaa olla mukana myös vessapaperia ja kalsarinöyhtää. Työpaikan eräs kollega taas valisti, että englannissa tälle on olemassa nimitys ”dingleberries”. Lapsena muistan kuulleeni kakkakikkareista puhuttavan ”kaakelperin marjoina”.

Kuin juustona juustokakun päälle: Kisu ja Juustossa löytyy, nevö forget.

Oijoi herkkua, ja vielä 3000 kg:n perhepakkaus!

Eksotiikkaa valaisun ehdoilla

Onko kukaan kokeillut pimeässä kakkaamista? Minä olen joitakin kertoja. Mutta suurimmaksi osaksi en omasta eksotiikan ja jännityksen ääreen hakeutumisen halusta, vaan olosuhteiden pakosta.

Valaisutekniikka on ottanut viime vuosina huimia harppauksia ja vanhat hehkulankaviritelmät on lakaistu historian lehdille, kiitos ja kumarrus Thomas Alva Edison ja adios wolframisydän. Erityiskiitokset myös Humphry Davylle, William Grovelle, Joseph Swanille sekä Heinrich Göbelille. Hehkulamppuja ei tule millään tavalla ikävä, koska ne olivat sähkösyöppöjä alkeellisen tekniikkansa vuoksi ja kärähtivät luvattoman helposti. Jälkimmäisestä saa kiittää valmistajien nokkelaa ansaintalogiikkaa, jossa hehkulanka työstetään niin ohueksi, että se katkeaa pienestäkin kuormituksen vaihtelusta, esim. hengittäessä liian raskaasti hehkulamppua kohti. Tätä ilmiötä kutsutaan hienommin ilmaisulla ”suunniteltu vanheneminen”. Valmistajat sopivat 1920-luvulla kartellista, jossa hehkulampun käyttöikä rajattiin 1000 tuntiin. Perstuntumalla sanon, ja perstuntumaan palaan myös parin kappaleen päästä, etteivät ne lähellekään tuhatta tuntia kestäneet. Varsinkin Philips ansioitui lyhyessä käyttöiässään. Pakko mainita, että Kaliforniassa Livermoren paloasemalla sijaitseva hehkulamppu on toiminut moitteetta vuodesta 1901 (!!!), kas kun hehkulanka on vähän paksumpaa materiaalia.

Led-tekniikka on kääntänyt koko valaisinbisneksen ympäri. Ledit ovat äärimmäisen energiatehokkaita eivätkä ole riippuvaisia minkään vittumaisen ohuen langan napsahtamisesta. Ja ne kestävät ja kestävät ja kestävät kuin liki legendaarinen Duracell-pupu. Sen päälle, että uskomattoman ihmeelliset valoa emittoivat diodit (led = light-emitting diode) eivät kuluta sähköä juuri ollenkaan, on valaistukseen lisätty liiketunnistimet ja aikakatkaisu. Tällaisella energiasäästömyllytyksellä päästään aika lähelle optimaalista tilaa.

Valaisuun kuluvan sähkön säästämisratkaisujen myötä on syntynyt lupsakkaita lieveilmiöitä. Yksi on liikkeestä, tai siis sen puutteesta, sammuvat valot. Olen kyhjöttänyt erinäisiä kertoja pimeässä yleisen vessan kopissa miettien, pitäisikö tästä on olla harmissaan. En ole ollut. Kakan tuuttaaminen on operaationa niin peruskauraa, että jokainen pystyy osumaan pyttyyn ja ohjautumaan paperilla pyyhittävän reikelin kohdalle, oli valoa (tunnelin päässä) tai ei. Samoin on housujen ylösvetämisen kanssa. Joskus olen pelannut huikeaa riskipeliä ja heilauttanut kopin oven auki niin, että oven heilautus on osunut liikesensoriin ja sytyttänyt valot. Liikesensorit ovat aina yleisten tilojen puolella eikä jokaisessa kopissa ole erikseen omaa tunnistinta. Sitten taas ovi kiinni ja lukkoon. Riski syntyy siitä, että joku muu sattuisi samalla oven avaamalla paukkimaan vessaan (ei samaan koppiin, idiootti).

Myös niillä, joilla eivät kaikki wolframilangat hehku ullakolla, on varmaan jo välähtänyt, että löytyyhän kaikilta omasta taskusta lääke pimeneviin wc-tiloihin. Kännykkä tietenkin, mikä muu muka. Siinä on salamavalon virkaa toimittava tehokas led-lamppu. Siitä valoa fyysiseen vaan ei henkiseen pimeyteen, jos homma uhkaa kääntyä jännäkakan puolelle.

Ulosteista tahriintunut mieli

Tein ”mielenkiintoisen” havainnon itsestäni: viittaan teksteissäni epätavallisen usein kakkapissa-osastolle. Nythän äkkiseltään voisi tökkiä allekirjoittanutta, että kyseessä on sairas fetissi tahi perversio, mutta sellaista en myönnä. Mutta huumoria on jostain kumman syystä kiva veistellä aiheesta.

Tietenkin 40-vuotiaan miehen pitäisi altistaa itsensä itsetutkiskelulle, jos kakka- ja pissasanasto vilahtaa suusta useammin kuin reilut kolmekymmentä vuotta nuoremmilla jälkeläisillä. Kyllä jälkikasvu vielä jaksaa nauraa tai hymähtää iskästä ulostuville jutuille, mutta ikää ei paljon tarvitse tulla lisää, niin jo alkaa hävettää silmät, korvat ja muut ulokkeet päästä. Varsinkin, kun kakkaläpän heittäjä ei itse osaa hävetä juttujaan.

Kun ikää karttuu, tuntee yhä vähemmän häpeää törttöilyistään saati pelkää kasvojensa menettämistä. Nuorena toimintaani saattoi hyvinkin paljon ohjata sellaiset ajatukset, mitä muut ajattelevat minusta ja miten tekisin itseni tykö paremmin, eritoten vastakkaiselle sukupuolelle. Kukapa ei, kerran se siihen ikäkauteen tiiviisti liittyy. Jo ala-asteelta lähtien koin olevani hauska heppu, mutta kansansuosioni on vaihdellut suuresti eri aikoina. Väkinäinen vitsailun pakko on johtanut minut useita kertoja äärimmäisen noloihin tilanteisiin, kun harkintakykyni on kerta kaikkiaan pettänyt. Maa olisi saanut niellä minut monesti.

Mutta nyt pelikenttä on vapaana. Voin lohkaista monenkirjavia mauttomuuksia ja rimanalituksia ja kuitata ne olankohautuksella. C’est la vie. Touché cliché. Tietenkin on niitä, jotka eivät ota niin kevyesti tilannetajuni puutetta ja/tai piittaamattomuuttani. Saatan joskus nähdä vaimon ohimosuonten pullistuvan. Törkyisimmät jutut päästän kuitenkin ilmoille varman päälle, koska on minulla sentään jonkinmoiset käytöstavat. Puolison kanssa on toki näkemyseroja siitä, mihin raja vedetään esim. kaksimielisyyksien viljelyssä (yksi lempilajeistani). Koen, koska kaiken voi kokea, että melko pidäkkeetön sanailuni ei viime kädessä juurikaan aiheuta vahinkoa ympäristölle. Verbaalinen kakka ei saastuta ilmaa eikä pilaa vesistöjä.

Lopuksi teen ajankohtaiskatsauksen ja poimin tärkeimmät asiat Ylen verkkosivuillaan 20.9.2016 julkaisemasta uutisesta ”Katso pönttöön: Kakka paljastaa terveysriskejä”:

”Pönttöön putoaa liian löysää tai liian tiukkaa kakkaa.”
”Pönttöön kannattaa välillä kurkistaa, sillä ulosteen koostumus ja väri kertovat paljon.”
”Löysä kakka viittaa.”
”Kovat, vaikeasti ulos tulevat papanat kertovat.”
”Kelluvat pökäleet puolestaan voivat pahimmillaan viitata.”
”Myös ulosteen vihertävään tai harmahtavaan väriin kannattaa kiinnittää huomiota.”
“Tunnistatko kuvista oman jätöksesi?”

En ole aikeissa tunnustaa, että olisin lähettänyt Ylelle valokuvia omista jätöksistäni.

Jälkijätökset: Tiedän, mistä puhun, sillä olen suorittanut kolonoskopian perus-, jatko-, syventävät ja todella syventävät opinnot.

Perjantain räävittömimmät Kaká-jutut

Neymar soittaa illalla Messille.
– Moi Leo, voitko lainata autoasi?
– No joo, mutta miksi?
– Kun oma auto on rikki ja pitäisi päästä Kakálle.

Messin puhelin soi aamuyöstä.
– Moi, tässä Neymar. Voisitko tuoda tänne grilliruokaa ja jotain paperia tai pyyhkeitä, kun tuli vähän sotkettua paikkoja.
– Missä oikein olet?
– Ollaan tässä Kakálla istumassa iltaa.

Neymar ilmestyy myöhässä treeneihin. Valmentaja alkaa raivota.
– Neymar! Etkö tiedä, mitä kello on? Ja mitkä ihmeen pöksyt sinulla on jalassa?
– Ai nämä? Nämä ovat Kakán housut. Omani repesivät Kakán kanssa kamppaillessa.

Kaká näyttää esimerkillistä asennetta Brasilian maajoukkueen harjoituksissa. Neymar kuiskaa Hulkille:
– Täytyy myöntää, että tykkään tosi paljon Kakásta.

Argentiina valmistautuu illan maajoukkueotteluun Brasiliaa vastaan. Argentiinan päävalmentaja valmistaa joukkuettaan koitokseen.
– Te tiedätte, mikä meillä on vastassa ja te tiedätte Brasilian hyökkäysvoiman. Ja varsinkin keskikentällä on kaikin keinoin estettävä Kakán eteneminen.

Kaká, Neymar ja David Luiz ovat oluella baarissa. Kaká alkaa nousuhumalassa uhota ja rähjätä. Neymar sanoo David Luizille:
– Älä välitä tuosta. Sen täytyy vaan joskus pitää yllä kovan Kakán mainetta.

Kaká vaikuttaa harjoituksissa väsyneeltä ja haluttomalta. Valmentaja puuskahtaa apuvalmentajalle:
– Välillä tuntuu, että alan kyllästyä Kakán vetelyyteen.

Neymar on treenien jälkeen tekemässä lähtöä ja huikkaa ohimennen Oscarille:
– Hei Oscar, lähdetkö kanssani käymään Kakálla?

Neymar ja Kaká ovat olleet Oscarin luona kylässä ja ovat lähdössä. Neymar ja Kaká poistuvat ulko-ovesta, mutta hetken kuluttua kuuluu hurja mäjähdys ja Neymar ryntää takaisin sisälle.
– Oscar, soita ambulanssi! Auto ajoi Kakán yli!

Neymar saa kuulla, että Hulk on juoruillut ikäviä asioita Kakáan liittyen. Neymar päättää mennä puhuttelemaan Hulkia:
– Tiedätkö Hulk, että minä olen Kakán ystävä enkä siedä, että puhut pahaa Kakásta!

Kaká on kutsunut Neymarin äitinsä luokse syömään. Äiti on nähnyt vaivaa ruoan eteen ja utelee Neymarilta, onko ruoka hyvää. Neymar vilkaisee Kakáa ja sanoo kierrellen:
– Enpä oikein tiedä, mutta Kakálle maistuu.

Kaká on äitinsä luona käymässä. Äiti huutaa:
– Ricardo Izecson dos Santos Leite, tule heti tänne!
– Äiti, tiedät hyvin, etten pidä yhtään tuosta nimestä. Kutsu minua Kakáksi.

Vuosituhantisia kaikuja yleisen vessan ovessa

Kävipä tässä hauskasti kesällä. No, voin kertoa loputkin, kerran ehdin jo aloittaa. Olin paikallisessa tavaratalossa, kun minut yllätti pakonomainen tarve ulostaa. Niinpä riensin kohti asiakaskäymälää nauttimaan Hotelli Helpotuksen (vanh.) vieraanvaraisuudesta. On yksilöitä, jotka kokevat luovuutensa pursuavan yli äyräiden juuri yleisissä wc-tiloissa, minkä seurauksena vessojen seiniin ja oviin ilmestyy nokkelia, muka-nokkelia, riettaita tai vaikka filosofisia kirjoituksia. Minä en kuulu heihin, mutta luen kuitenkin mieluusti tällaisten ihmisten aikaansaannoksia. Tällä kertaa katseeni nauliutui latinankieliseen fraasiin vessan ovessa. ”Hic cacavit bene”, siinä luki.

Vaikka olenkin monenlaisiin latinankielisiin sitaatteihin tutustunut, tuo oli mennyt minulta ohi. Siispä googlettamaan istunnon ohessa. Kyseisen lohkaisun juuret ulottuvat jännittävästi Pompeijiin, tuohon seinätöherrysten aarreaittaan. Ah, muistan nuoruuteni kauniin Pompeijin ja äkillisen lopun, kun Vesuviuksen purkaus hautasi kaupungin tuhkaan vuonna 79. Tietenkään en muista, koska en elänyt tuolloin, ja vaikka olisin elänyt, en muista edellisistä elämistäni mitään. En muista myöskään Monrepos’ta, vaikka kuinka pinnistelisin.

Mutta mikäli juttu on tosi ja miksei olisi, koska se luki netissä, koko fraasi löytyy pompeijilaisen rakennuksen seinästä ja kuuluu: ”Apollinaris, medicus Titi Imperatoris hic cacavit bene.” Suomeksi kansanviisaus menee suurin piirtein näin: ”Apollinaris, keisari Tituksen lääkäri, väänsi hyvät kakat täällä.” On antoisaa tietää, että keisarin hovilääkäri Apollinariksen suolentyhjennysoperaatio onnistui Pompeijin kaupungissa. Vajaa kaksi vuosituhatta myöhemmin tuntematon älyllinen henkilö oli samaistunut Apollinariksen tuntemuksiin tavaratalon asiakasvessassa. Jos henkilön päämääränä oli kasvattaa satunnaisen (nyk. random) kakallakävijän sivistyksen tasoa, ainakin minun kohdallani tavoite saavutettiin. Poistuessani käymälästä olin kiitollinen uudesta tiedonjyvästä. Tai kakanjyvästä. Oli paska juttu.

Jälkikytkentäinen kirjoitus: Nyt jätkä lähti, sanoi Annikki Tähti.

Kolonoskooppinen elämysmatka

Olihan se hieno reissu. Matkan valmistelut aloitin jo hyvissä ajoin. Useita päivä ennen kliimaksia piti tehdä pieniä viilauksia ruokavalioon, jotta matka onnistuisi. Puhtaus on puoli ruokaa, joten h-hetkeä edeltävänä iltana täytyi röörit tyhjentää ja putsata perusteellisesti. Tähän otin avuksi erinomaisen, vaikkakin hintavan (n. 30 euroa!) Moviprep-tyhjennysvalmisteen. Kahdesta jauhepussista sekoitettiin litran verran sitrukselle maistuvaa herkkujuomaa, joka tuli kipata kurkkuun parin tunnin kuluessa. Jännittävä juomatehtävä osoittautui yllättävän haasteelliseksi, koska aspartaamilla ja asesulfaami k:lla toteutettu ylenpalttinen äitelyys alkoi tökkiä vastaan jo parin lasillisen jälkeen. Kiskoin sisukkaasti lientä, mutta etominen ja pahoinvointi alkoi päästä niskan päälle. Tyhjennysjuoman tarkoitushan ei ole poistua suun vaan alaruumiissa sijaitsevan poistoaukon kautta. Tiukkaa teki, sillä oli melko lähellä, ettei homma olisi mennyt ryteikköön. Lopulta kiitos seisoi, kun peräosastosta alkoi iloisesti suihkuta suolensisällöt herkkujuoman vauhdittama. On se vain joka kerta mielenkiintoinen kokemus, kun tuntee pissaavansa takapuolen kautta.

Ensimmäinen etappi oli onnistunut, mutta juomahaaste oli toistettava heti seuravana aamuna. Jostain syystä drinksun nauttiminen oli helpompaa, ja toinen tyhjennysoperaatio oli vain sen varmistamista, että lopputulos oli ns. viimosen päälle puhdasta jälkeä. Jälkimmäisellä kerralla tuli ruiskittua pönttöön lähinnä kirkasta nestettä, sillä ruoansulatuskanavan asukit oli evakuoitu jo edellisenä iltana. Kuriositeettina voin mainita, että neste poistui välillä lähes paloruiskun paineella. On ihmeellistä, kuinka huikeisiin suorituksiin pieni mitätön suolisto voi taipua. Nyt oli alkuvalmistelut hoidettu, joten määränpää näkyi jo horisontissa.

Pikakelataan huipennukseen. Mustaa roikkaa tuupattiin sisään siitä reikelistä, joka kaikille heteromiehille pitäisi olla ”exit only”. No, joskus on tingittävä periaatteista, jos tilanne niin vaatii. Kameralla varustetun monitoimiletkun matka kohti käymättömiä korpimaita on mielenkiintoista seurattavaa, vaikka välillä hieman kivuliasta. Kuinka moni voi kehua nähneensä suorana lähetyksenä telkkarista omaa paksu- ja ohutsuoltaan tai vaikkapa umpilisäkettään? Siinä saa vastinetta (vero)rahoilleen. Videokameran eteneminen pitkin kosteita suolistotunneleita oli kuin Indiana Jones -elokuvasta. Välillä napsaistiin sieltä täältä koepaloja ja otettiin valokuvia. Täytyyhän reissulta saada matkamuistoja ja onnistuneita otoksia. En ole varma, saanko fotot omaan käyttööni, jotta voisin esitellä niitä slideshowna ystäville ja sukulaisille. Mutta joka tapauksessa matka meni putkeen ja palauduin monta kaunista muistoa rikkaampana.

Keskeytyksiä kerrakseen

Kimi Räikkönen on joutunut keskeyttämään kisansa. Keskeytys tapahtui 16 kierrosta ruutulipun jälkeen ja johtui bensan loppumisesta. Räikkönen jatkoi radan ympäri ajamista, vaikka muut olivat lopettaneet. Tavoitimme Kimin radan varrelta kävelemästä ja saimme häneltä pikaisen kommentin: ”Nooo, mä tota päätin jatkaa vähän pitempään, kun mä tykkään formuloilla ajamisesta ja kerran autokin toimi eikä radalla sit ollu enää muita häiritsemässä.”

Lisäksi Räikköselle sattui samalle päivälle toinen ikävä keskeytys, kun hän joutui keskeyttämään yhdynnän. Syynä ei ollut rengasrikko, vaan Kimin omien sanojen mukaan ”telkkarista tuli jalkapalloa ja jääkaapissa oli kylmää kaljaa, niin ne alkoi kiinnostaa enemmän”. Hän tarkensi vielä, että ”ei mua sit oikein huvittanut, kun se Minttukin oli jotenkin kylmä eikä ollut mukana siinä jutussa ja se tiuskikin mulle, että ’voisit sä olla edes vinkumatta kuin joku neulalla pistetty jalkapallo’ ja siitä sit mulle tulikin mieleen, että se futismatsi tulee telkusta. Pakastimestakin löytyi tosi kylmää Minttua, niin ei sit mulla ollu enää paha mieli.”

Kolmas ja illan viimeinen keskeytys tapahtui, kun Räikkönen joutui keskeyttämään tuuballa käyntinsä. ”No se kersa alkoi parkua, kun mä olin istunut pytyllä noin 20 minuuttia Aku Ankkaa lukemassa ja mun oli sit pakko nousta siitä, kun Minttu oli häipynyt treenitunnille. Pyllykin tuli vähän huonosti pyyhittyä, siis oma, ei muksun”, kommentoi Kimi tapahtunutta. ”Mut muista tää, mun kakat on pytys, mut Valtterin Bottas”, Räikkönen lohkaisee lopuksi.

Lukijoiden kurnutuksia

Tänne MMT:n toimitukseen on tulvinut taas roppakaupalla fanipostia. Perinteisten pernarutto-, tappouhkaus- ja kakkalähetysten karsimisen jälkeen löysimmekin yhden lukijakirjeen, joka oli kirjoitettu oikealla kynällä, joten se käsiteltäköön julkaisukelpoisena.

Holla Heebot!

Tässä kirjoittelee yksi 49-vuotias megasupertimangiluokan fanipoitsu Juupajoelta. Teidän juttunne soundaa niin lujaa, että teidän pitäisi tehdä niistä levy! Ne kuulostaisivat hienoilta räppinä tai tuvalaisena kurkkulauluna. Postaukset tykittävät kaikkia aistejani sellaisella intensiteetillä, että tunnen kihelmöintiä monissa eri ruumiinosissani. Usein löydänkin itseni koskettelemasta itseäni tuhmista paikoista tekstienne äärellä, vaikka pelkään, että äiti paukkii yllättäen huoneeseeni. Varsinkin Sokrates-läpät koskettivat minua ”syvästi”, jos tiedätte mitä tarkoitan. Tunne oli kuin öljynporauslautan poranterällä penetroitumassa syvälle Telluksen maaperään. Jatkakaa samaan tahtiin tai tulen käymään siellä.

t. Jaffa Aurinko

Toimitus vastaa:
Kiitos Jaffa tai Aurinko (kumpi on etunimi?), krhm, ”mielenkiintoisesta” ”kirjeestäsi”. Ilmoitapa meille osoitteesi, niin lähetämme sinulle oikeaa paperia, ettei jatkossa tarvitse kirjoittaa vahaliidulla vessapaperille. Iso arvostuksen käsi kuitenkin sille, ettei wc-paperi ollut käytettyä. Voimme näin ollen jatkohyödyntää sitä täällä toimituksessa.

Kaikenlainen rakentava palaute on aina tervetullutta, jotta voimme jalostaa toimintaamme väärille urille. Otamme toki riemurinnoin vastaan myös murentavaa ja hajottavaa palautetta, ja rintakuvien lähettelystä tulee pelkkää peukkua. Varsinkin erittelevät arviot riman alittaneista tai vielä matalammalta menneistä jutuista luemme suurella mielenkiinnolla, koska emme ole vieläkään ymmärtäneet kirjoituskurssilla kuulemamme ilmaisun ”kill your darlings” merkitystä. Olemme päästäneet hengiltä 18 lemmikkimarsua, 7 undulaattia sekä yhden ärsyttävän savolaisserkun, mutta mitään kehitystä ei ole tapahtunut mihinkään suuntaan.

Tosiaan toivomme, että ilmoitatte kirjeissänne myös osoitteenne, jotta voimme välittää tiedot poliisille asiakasrekisteriimme. Silloin tällöin voimme muistaa osoitetietonsa ilmoittaneita fanejamme esim. virallisilla ”MMT – tuskaa paatista” -kuulakärkikynillä. Näillä hopeanhohtoisilla sekundakynillä kirjoitamme kaikki postauksemme koneelle. Lopuksi vinkkaamme, että espanjankielinen tervehdyksesi oli hieman pieleen kirjoitettu. Se ei ole ”holla”, vaan ”holo”.

Pylly

Pylly on suomen kielen koomisimpia sanoja. Kuullessani tai nähdessäni ”pyllyn” alkaa väkisinkin huvittaa. Yhdestä p:stä, kahdesta y:stä ja kahdesta l:stä muodostuva sana kuulostaa jo itsessään täysin naurettavalta. Kokeile itse. Toista monta kertaa ääneen ”pyllyä” ja huomaat sen itsekin. Vielä enemmän tehoja, kiksejä ja sen sellaisia saa irti, kun hokee ”pyllyä” ääneen seurassa, vaikkapa ruuhkabussissa tai työpaikan viikkopalaverissa.

Riemunkiljahduksia aiheutti aikanaan Levykauppa Äx:n myymä ”Sinä olet kakkapylly” -t-paita. Esitin ylipäällikölle halukkuuteni investoida kyseiseen vaatekappaleeseen, mutta ajatus torpattiin suorilta käsin. Itse asiassa ”kakkakin” on tosi huvittava. Eräällä pienellä punkbändillä on nimenä Kakka-hätä 77 ja se on julkaissut albumin ”Totaalinen kakkahätä” sekä EP:n ”Kakkahätä tappaa”. Tämä jos jokin on puhdasta neroutta.

”Pyllyn” ja ”kakan” koomisuus kumpuaa ilmeisesti itse sanojen ja ympäristön, johon sanat asetetaan, välisestä ristiriidasta. Ne ovat lapsenomaisia ilmaisuja, jotka kytkeytyvät kiinteästi lapsen maailmaan. Kun ”pylly” ja ”kakka” tuodaan aikuisten todellisuuteen, syntyy voimakas kontrasti. Ikään kuin sanat eivät yksinkertaisesti sopisi mihinkään kontekstiin ilman, että ne hyppäisivät sieltä silmille. Mutta juuri siitä ristiriidasta se suurin riemu repeää, ainakin minulle. Lapsellisuussyytökset voi esittää muilla foorumeilla. Kaupan päälle vielä pissaa, puuppaa ja pökäleitä.

Tozi Trendikäz Top -lista: viikonpäivät TOP 7

Parhaimmat viikonpäivät kautta aikain:

1. Lauantai
2. Perjantai
3. Keskiviikko
4. Torstai
5. Tiistai
6. Maanantai
7. Sunnuntai

Onpa kovaa settiä, totesi ummettava. Tulossa: kuukaudet TOP 12! Oho, tulee jo:

1. Heinäkuu
2. Kesäkuu
3. Toukokuu
4. Elokuu
5. Huhtikuu
6. Joulukuu
7. Maaliskuu
8. Syyskuu
9. Helmikuu
10. Tammikuu
11. Lokakuu
12. Marraskuu

Ja sitten elinvuodet TOP 37… ei jaksa, hohhoijaa. Taso laskee.

Jälkiä kirjoitukseen: Ummetuksesta tuli mieleen juttu, kun pikku-Kalle kertoi koulussa, että hänen isänsä kärsii ripulista. Kalle oli kuullut illalla vanhempien makuuhuoneen oven läpi, kuinka äiti oli hieman kireänä kivahtanut isälle: ”No mikä on, ettei se paska jäykisty!” Ummetuksesta ripuliin ei ole kaikkein huonoin aasinsilta. Varpusparviko se tuolla lehahti lentoon? Täytyypä mennä katsomaan.

Koiranomistajien vuodenaika

Nyt on juuri se aika vuodesta, jota kaikki koiraihmiset ovat odottaneet kuin kevätaurinkoa nousevaa. Ulkoillessa paikassa jos toisessa pääsee nauttimaan hajuaistin kautta ihmisen luovuuden ja periksiantamattomuuden hedelmää. Minne meneekin, sierainten hajureseptoreiden herkimpiä kieliä hivelee koiranpaskan tuoksun jylhä sinfonia.

Koiranomistajat ovat ylistettävän järjestäytynyttä ja suunnitelmallista väkeä. Tarvitaan melkoista kykyä massojen mobilisointiin, kun koiraihmiset sankoin joukoin puurtavat luontokappaleidensa kanssa koko pitkän talven saadakseen koristeltua kaikki tienvierustojen lumipenkereet ulosteella. Mutta kevään koittaessa tuon pitkällisen työn tuloksia kelpaakin sitten kaikkien ihailla. Raskas työ palkitaan aina ja tässä tapauksessa palkinto on sitäkin loisteliaampi. Useasti täytyy oikein varta vasten pysähtyä ja vetää keuhkot täyteen keväistä koiranjätöksen rehevän mehevää aromia.

Valitettavasti olen nähnyt joidenkin ilonpilaajien kaappaavan pötköt pussiin ja heittävän roskikseen. He eivät ole ymmärtäneet, että koirasta tuleva uloste on maailman luonnollisin asia ja kiinteä osa luonnon ekosysteemiä, tarkemmin ilmaistuna kävelyteiden varsien flooraa ja faunaa. Onneksi kuitenkin koiraihmiset ovat enimmäkseen esimerkillisiä filantrooppeja ja haluavat jakaa ilon ja riemun hauvojensa paskasta kaikkien kesken. Malja teille koiranomistajat, olkaa ylpeitä työstänne ja saavutuksestanne!

Jälkikihnutus: Harkitsen vakavasti koiran hankkimista. Ensisijaisena valintakriteerinä on koira, josta irtoaa suurin paskakasa. Onko tanskandoggi sellainen? Veisin mielelläni sen tuuttailemaan kakkakekojaan joka paikkaan, kuten lasten leikkipuistoihin ja vaikka ihmisten kotiportaille. Jaettu ilo on paras ilo.

Kuppiinpaskantamisen sietämätön keveys

Annoin kakkanäytteen. En huvin vuoksi, vaan siksi, että jotkut laboratoriorotat haluavat analysoida sitä. Kaikki kunnia heille. Toimitusta varten minulle oli annettu valkoinen muovikuppi, jonka tarkoitus oli helpottaa näytteenottoa. Itse näyte sihdattaisiin pieneen muoviampulliin sen korkissa olevan lusikantapaisen avulla. Homma sujui ”puhtaasti” ilman sotkua. Katsoessani vessassa kupissa nököttävää kuvottavaa kieppiä mieleni sopukoista avautui mielikuva jätskikioskin myyjästä: ”Jaa rouvalle pehmistä. Laitetaanko vaniljaa vai suklaata? Suklaata siis. Laitetaanko tötteröön vai kuppiin? Kuppiin laitetaan. Tässä, olkaa hyvä.”

On todella vastenmielistä sörkkiä omaa paskaansa ja tunkea ulostetta tarkoitusta varten aivan liian pieneen ampulliin, mutta a man’s gotta do what a man’s gotta do. Olenhan tyhjentänyt ylitulvineen paskahuussin saavinkin ja se vasta hirvittävä haju oli (liian vähän kuiviketta). Kaveri avusti, mutta joutui kesken työn juoksemaan loitommalle oksentamaan. Ja eräästä asiasta ei pääse mihinkään: kakkajutut ovat hauskoja.