Unien tulkinnanvaraisuuden uusin oppimäärä

Näen nykyisin harvoin unia. Silloin tällöin saatan herätä aamusella, tai tarkkaan ottaen olen herännyt joka aamu tähän hetkeen mennessä, koska jos en olisi herännyt, niin… tiedättehän, mutta takaisin asiaan. Silloin tällöin saatan herätä aamusella varmana siitä, että olen nähnyt viime yönä jotain unta, mutta en saa siitä pinnistelemälläkään kiinni. Se on todella häiritsevää, kun tuntee jonkin jutun olevan aivan hyppysissä, mutta sitten se kuitenkin karkaa kaukaisuuteen.

Mutta viime yönä kävi toisin. Tajun kankaalle tykitettiin sellaista materiaalia, että kenties heräsinkin suu auki. Olin totaalisen tokkurassa herättyäni. Sitä paitsi tyttäreni tuli potkimaan minut hereille, koska olin nukkunut ohi herätyksen. Runsas unikuvaston määrä selittynee sillä, että tunsin nukkuneeni syvässä horroksessa. Hyvä REM-unitila (Rapid Eye Movement) takaa paremmat mahdollisuudet unien näkemiseen. Unen laatu ei ole ollut oikein toivotunlainen viime aikoina. En ole koskaan kärsinyt uniongelmista, mutta viimeiset vuodet ovat tehneet nukkumisesta ailahtelevaa. Syitä on tässä yhteydessä turha yrittää perata.

Viime yön unisatuihin. Ensimmäisessä pätkässä ajoin autolla erämaassa. Erämaa ei näyttänyt suinkaan suomalaiselta erämaalta, vaan auringon polttamalta kivikkoiselta vähäisen kasvillisuuden erämaalta, jonka yleissävy on kellertävä. Minulla oli joku henkilö kyydissä ja ajoimme hiekkatietä. Kauempana näkyi pienen kallion päällä hylätty Teboil-huoltoasema. Ajaessani kohti asema yhtäkkiä romahti kasaan niille sijoilleen. Tokaisin: ”Jaaha, taisivat sitten räjäyttää sen”. Vierustoverini osoitti tien eteen ja sanoi: ”Katso, rauniosta juoksi ulos rotta.” Muistan ajatelleeni harmissani, kuinka moni viaton jyrsijä menetti henkensä ja/tai kotinsa, kun menivät tuhoamaan huoltoaseman. Tien yli vilistänyt jyrsijä teki yhtäkkiä korkean loikan ilmaan, mutta ei laskeutunutkaan alas, vaan jäi leijumaan ilmaan. Sitten se alkoi heiluttaa raajojaan ja lensi pystyasennossa. Elukalla ei ollut minkäänlaisia siiven tapaisia, kuten esim. liito-oravalla, mutta silti se lensi. Totesin vierustoverilleni: ”Tuo ei muuten ole mikään rotta.” Hetken päästä jyrsijä, tai mikä ihme olikaan, laskeutui pienen kiven päälle ja jäi tuijottamaan meitä pystyasennossa. Sen turkissa oli ruskeaa ja valkoista, sillä oli pienet korvalehdet ja suuret tummat silmät, joten läpitunkevan tuijotuksen huomasi hyvin. Filmi katkesi siihen.

Seuraava pätkä oli tavanomaisempi. Olin työkavereiden kanssa jossain lounaalla. Kyselin tiskiltä lohiannoksen hintaa, ja minulle kerrottiin, että pieni lohiannos on 4,30 e, mutta siihen tuli vain vähän lohta ja perunaa tms. Suuremman annoksen hinta olikin 15,20 e, mutta lautasen koosta päätellen siihen tuli ilmeisesti kaikki mahdollinen maan ja taivaan väliltä. Otin suuremman annoksen. Asetuin jonoon odottamaan, koska henkilöstö teki hiki hatussa liukuhihnalta hervottoman kokoisia ruoka-annoksia. Kun oma vuoroni tuli kohdalle, valmiina ei ollut yhtään annosta ja koko henkilökunta lopetti yhtäkkiä työt ja lähti tupakalle viereiseen huoneeseen. Hämmästelin tiskillä ja katsoin, kun tyypit vetivät röökiä ja juoruilivat kaikessa rauhassa viereisessä huoneessa. Ja pitkä jono ihmisiä odotti lounastaan. Kun he lopulta tulivat takaisin, yksi vain totesi: ”Sienet alkaa olla vähissä” ja jatkoi töitään. Filmi katkesi siihen.

Kolmas uni vei minut osaksi rikollisliigaa. Olimme saaliinjaolla jossain piilopaikassa. Porukan pomot jakoivat täysin epäreilusti muille jäsenille, mukaan lukien minä, vain pieniä summia ynnä joitakin aseita, ja pitivät valtaosan saaliista itsellään. Kirosin mielessäni epäoikeudenmukaista touhua, mutten uskaltanut sanoa mitään. Saaliinjaon jälkeen painuin omalle piilokämpälleni, joka oli surkea läävä. Näytti lähinnä joltain slummialueen kyhäelmältä. Otin käteeni ryöstösaaliina saadun Parabellum-pistoolin (kulkee myös nimellä Luger P08), joka tunnetaan erityisesti toisen maailmansodan natsiupseerien vyöltä löytyneenä palvelusaseena. Tähtäilin aseella olematonta kohdetta ja mietin, että minun pitäisi tehdä jotain ”peliliikkeitä” oman asemani parantamiseksi. Filmi katkesi siihen.

Neljännessä unessa löysin itseni ties mistä itä-Euroopan maasta mittailemassa silmilläni korkeaa tornitaloa, joka näytti hieman rähjääntyneeltä ja autiolta. Vieressäni joku kaveri selitti taukoamatta minulle ja muutamalle muulle hienoista visioistaan ja tuottoisista mahdollisuuksista, jotka kytkeytyivät mainittuun rakennukseen. Ymmärsin, että olen päätynyt tilanteeseen sijoittajan tai ”bisnesenkelin” roolissa. Bisnesideana oli kunnostaa tornitalo moderniksi sairaalaksi, mikä tietty kuulostaa jalolta kohteelta sijoittaa, mutta oletettavasti tarkoituksena oli harjoittaa liiketoimintaa eikä hyväntekeväisyyttä, mikä vesitti vahvasti kauniin ajatuksen. Filmi katkesi siihen.

Tuo kaikki tapahtui mieleni syövereissä pelkästään viime yön aikana. Melkoinen vuoristorata-ajelu. Todellisuudessa näin vielä enemmän asioita, mukaan lukien viidennen unen, mutta muistikuvat alkavat hämärtyä. Viidennessä unessa tuntui kuin olisin mukana jossain tv-sarjassa, jossa oli tekeillä murha, mutta en yhtään osaa sanoa, miten minä liityin sarjaan. Sen tiedän, että en ollut osallinen murhasuunnitelmissa. Onneksi.

Siitä pureskelemaan tulkintaa. Pitäisi kai marssia kirjastoon lainaamaan Sigmund Freudin teos Unien tulkinta. Freud käsittääkseni ajatteli, että unet voidaan jäsennellä mielekkäiksi kokonaisuuksiksi vapaan assosiaation menetelmänsä avulla. Freudin mukaan uni on ”tukahdutetun tai torjutun toiveen naamioitu toteutuma”. Mitä hemmettiä minä muka olen toivomassa? Että onnistun jalostamaan lentävän jyrsijän? Ryhdyn lounasravintoloitsijaksi? Rikastuisin rikosten avulla ja ryhtyisin suursijoittajaksi? Mitä ikinä salaa toivonkaan, on naamiointi tainnut onnistua liiankin hyvin. Tai ehkä olenkin vain ihan silleen normaalilla tavalla sekaisin päästäni.

Jälki-Nostradamukset: Parabellum-pistoolin nimi tulee latinasta ”para bellum” ja tarkoittaa ”varaudu sotaan”. Alkuperäinen sitaatti on peräisin roomalaisen Publius Flavius Vegetius Renatuksen (nimiä riittää) teoksesta Epitoma Rei militaris noin vuodelta 390 jaa. ja kuuluu kokonaisuudessaan ”si vis pacem, para bellum” eli ”jos haluat rauhaa, varaudu sotaan”. Nyt tuli kylmää kyytiä. Loppuviikon unet taisivat mennä siinä. No ei oikeasti, tai ei ainakaan tuon takia. En ole herkkis.

Kello 4.04‒4.30

Sitä aikansa katseli
kun se niskojansa nakkeli
eikä se ollut edes lintu
joka on aina ihan pähkinöinä
joka kurvissa
ja myös suorilla
ei ketään ruokita pelkillä kuorilla

Emme ole enää leirillä
ei kesällä eikä näillä eväillä
päästy pälkähästä ripiltä
ei se maistunut tripiltä
siltä pyramidin näköiseltä
elävältä jäänteeltä

Jäätiin äsken lintuun
mihin sekin meni
lensi pois
rakensi pesän
kai se oli turvaisa
koska oli vakuutettu
tarveaineet varastettu
etukäteen tarkastettu

Nimet paperiin ja kiitos
tämä oli tässä
hihasta putosi ässä
ei kaduta
rahat meni ja kivaa oli
totesi torvensoittaja
totinen tai totuuden
se ja sama
poimi omena tai marja
edestä löytyy sama karja
loppuun lypsetään
teuraaksi viedään
jätä buffet väliin
sillä pöytärivien välistä voi lukea
että pöydät saavat jaloilta tukea

Kaulittu on kovaksi
mutta taikina on pehmeää
kuorrutteet jäivät kauppaan
koppa kainaloon
kuka enää kuorrutteita kaipaa
kassan kautta
takaisin kauppaan
kunnes niska katkeaa
sitten kaikki ratkeaa

Saatiin kehä ehjäksi
niska mainittu
kaikki palkittu
kiitetty toivotettu
hyvää kotimatkaa
on aika jatkaa

Jälkimainingit lyövät ylitse: Sellaista jälkeä syntyy, kun valvoo otsikossa mainitulla aikavälillä. Käytä aika hyödyksi. No mikä ettei, mutta kenen hyödyksi?

Melatoniini, tuo jumalten nektari

Olen taas viisastunut niin, että muutos on havaittavissa jopa päivänvalossa ilman kiikareita. Olen oppinut, että melatoniini on ihmisen luontaisesti erittämä pimeä- tai unihormoni, joka ylläpitää unta. Hienoin juttu melatoniinissa on se, että kyseistä hormonia saa nykyisellään suoraan lääkkeenä, joka todistettavasti auttaa nukahtamisessa. Melatoniini on siis paljon luonnollisempi vaihtoehto unilääkkeeksi kuin kovan kaliiberin kemialliset mömmöt, jotka saattavat aiheuttaa kaikenlaisia arveluttavia sivuvaikutuksia, kuten hallusinaatioita ja joukkomurhia.

Minulla oli tässä taannoin kausi, kun en meinannut millään pysyä hereillä töissä. Työni on normaalia (mikä nyt normaaliksi voidaan määritellä) kahdeksasta neljään työn ääressä kulutettavaa aikaa eikä mitään yövuoropöllöilyjä. Iltapäivisin alkoi aina armoton pilkkiminen ja välillä oli tempaistava pieni siesta vessassa, kun silmät eivät pysyneet auki. Mutta tuosta on jo aikaa, eikä minua ei ole nukuttanut töissä ainakaan puoleen vuoteen. Mikä siis neuvoksi? No melatoniini tietenkin. Tietojeni mukaan Virosta saa melatoniinia apteekeista ilman reseptiä. Eiköhän sillä korjaannu unensaantivaikeudet työpaikalla. Sama lääke moneen tarkoitukseen: toiset napsivat melatoniinia, jotta saisivat öisin unta, minä sen vuoksi, jotta saisin töissä unta.

Unessa

Mieleeni palasi lapsuudessa useasti toistunut uni. Siinä leikin kavereideni kanssa talomme pimeässä rappukäytävässä. Teimme sitä tuolloin usein, vaikka se luonnollisesti oli kiellettyä. Taloyhtiössämme oli neljä erillistä kerrostaloa ja perheemme asui A-talossa. Leikimme siis A-talon rappukäytävässä ja menin hissiin siirtyäkseni johonkin toiseen kerrokseen. Joo joo, hissilläkään ei saa leikkiä, mutta teimme sitäkin paljon lapsena. Kun tulin ulos hissistä, tunsin, ettei kaikki ole kohdallaan. Rappukäytävä näytti muuten normaalilta, mutta jokin oli mielestäni pielessä. Muistan sen orastavan huolen, joka oli hiipimässä (noin 8-10 v.) lapsen mieleen. Jostain syystä rynnistin talon portaita alas pihalle, vaikka olin kahdeksankerroksisen talon jossain ylimmissä kerroksissa. Kun tulin pihalle, selvisi ensimmäinen pielessä ollut asia. Olin tullut ulos taloyhtiömme B-talosta.

Muistan olleeni pihalla aivan ymmälläni ja hätääntyminen oli lähellä. Pihapiiri näytti aivan normaalilta, mutta minulla oli voimakas tunne siitä, että ympäristössäkin oli jotain outoa. Juoksin niin kovaa kuin jaloista lähti B-talon edestä takaisin A-taloon ja toiseen kerrokseen, missä kotimme oli. Soitin ovikelloa. Isäni tuli avaamaan oven, katsoi minua ja sanoi ”niin?” tai jotain sen tapaista. Näin isäni katseesta, ettei hän tuntenut minua. Olisinkohan sopertanut jotain, että olen teidän poikanne, johon isäni oli vastannut ihmeissään, että ”ei meillä ole mitään poikaa”. Siinä vaiheessa äitinikin oli tullut ovelle katsomaan. Hänkin katsoi minua kuin vierasta. Huomasin, että äitini oli raskaana. Siinä vaiheessa ryntäsin alas portaita ja ulos talosta, ja jätin vanhempani ovelle ihmettelemään. Juoksin pihalle, missä ymmärsin, mitä oli tapahtunut. Hirvittävä paniikki ja epätoivo pääsivät valloilleen. Olin jotenkin siirtynyt kymmenisen vuotta ajassa taaksepäin eikä minua virallisesti ollut olemassa.

Muistan juosseeni takaisin B-taloon ja hissiin, jotta saisin jotenkin peruttua tapahtuneen. Sen jälkeen en muista tapahtumia. Olisinkohan herännyt aina siinä vaiheessa, kun menin hissiin tai hissistä ulos. Joka tapauksessa tilanne jäi aina avoimeksi.

Mitähän Freud olisi tästä sanonut? Jätänpä tämänkin avoimeksi, koska en ryhdy ruotimaan lapsuuttani sen syvällisemmin. Freud vetäköön omat johtopäätöksensä. En muista nähneeni kyseistä unta enää myöhemmällä tai aikuisiällä.