Se pieni ero?

Mikä ero?

Kenen ero?

Kenen eduksi?

Pitääkö erolle huutaa "eläköön"?

Onko siinä jotain hurraamista?

Onko se hyvä vai huono ero?

Voiko eroa edes luokitella niin?

Missä ero näkyy?

Voiko sen jotenkin erottaa?

Onko erolla merkitystä, jos se on huomaamaton?

Voiko ero olla minussa?

Eroanko jotenkin?

Eroanko töistä?

Eroanko muista?

Aviosta?

Oravanpyörästä?

Yhteiskunnasta?

Kansalaisuudesta?

Todellisuudesta?

Vastuista ja velvoitteista?

Aikaisemmista sanoistani ja teoistani?

Itsestäni?

Identiteetistäni?

Persoonastani?

Ruumiistani?

Mielestäni?

Tietoisuudestani?

Sielustani?

Kymmenen harha-askelta mielen mestaukseen

Saanen antaa luvan itselleni esitellä itseni. Olen Garri Guggensberg, henkisen valmennuksen überbuddha ja monien menehtyneiden shelf help -kirjojen kirjoittaja. Olen mestari yhdistelemään satunnaisia asioita toisiinsa järjettömillä aasinsilloilla sekä laukomaan naurettavia yksinkertaisuuksia suurina viisauksina. Välillä höpisen ”opettavaisia” tarinoita omasta elämästäni, joista lopuksi kukaan ei löydä mitään pointtia saati yhtymäkohtaa yhtään mihinkään. Olin joskus aiemmin tavallinen kuolevainen, joka jossain vaiheessa oivalsi, että minussa on suuren ajattelijan ainesta ja osaan kirjoittaa tekstiä (kaikki on suhteellista).

Minulla on myös laaja ystäväpiiri, johon luonnollisesti kuuluu pelkästään suuria ajattelijoita. Siteeraan ystäviäni mielelläni, koska ulosanti, mitä he säteilevät, edustaa timantiksi hiottua viisautta. Seuraavaksi haluan esitellä valittuja otteita viimeisimmästä teoksestani 10 harha-askelta mielen mestaukseen:

”Kaikella on siis hintansa, mutta senkin uhalla, että mahdollisesti saavutamme mestaruuden jollain elämän osa-alueella, kutsun sinut edelleen tälle tutkimusmatkalle.”
MMT kommentoi: Tämä lainaus siksi, että on sattunut koominen kömmähdys lauserakenteessa. Eli kirjoittaja pitää uhkana, että saavutamme mestaruuden jollain elämän osa-alueella? Huono lähtökohta teokselle. Puhumattakaan, että koko virke koostuu tyhjistä sanoista, tyhjistä vihjailuista, tyhjästä sisällöstä.

”Tieto on tärkeää, ymmärrys vielä jalompaa. Opi rakastamaan viisautta, jalosta ymmärrys teoiksi ja ymmärrä tekoja. Silloin viisaus on elämää ja elämä viisautta.”
MMT kommentoi: Yksi esimerkki siitä, miten korneilla latteuksilla voi vetää maton oman hengentuotteensa alta jo alkumetreillä.

”Sekä mielessä että kehossa toimii sopeumaongelmien systeemi. Sopeumaongelma tarkoittaa yleisimmin tilannetta, jossa yksilön on vaikea sopeutua ympäristön muutoksiin ja vaatimuksiin. Sopeumaongelma syntyy usein (kehomielijärjestelmän) vajaakäytön tai liikakäytön seurauksena.”
MMT:n kommentti: Luonnollinen ongelmatilanne, johon ihminen elämässään törmää, verhottuna pseudoälylliseen diipadaapajargoniin.

”Uteliaisuuden avulla voimme päästä mestaruuden polulle pelaamaan oikeaa ja tärkeää peliä nimeltään hyvä elämä.”
MMT:n kommentti: Voi hyvää päivää, mikä naamapalmua säteilevä täytelauseiden pohjanoteeraus.

”Ihminen on pääsääntöisesti tavoitteisiin ja tuloksiin tähtäävä olento.”
MMT:n kommentti: Huh huh, onpa rohkea yleistys. Entä jos olemmekin todellisuudessa päämäärättömiä pimeässä harhailijoita, joiden mieleen on alusta asti yhteiskuntajärjestelmän vaikutuspiiriin joutuneina istutettu illuusio merkityksellisyydestä ja tietynlaisten elämäntavoitteiden saavuttamisen palkitsevuudesta?

”Ihminen, joka ei tunne sisäistä motivaatiotaan, ei tunne sydäntään, ja hän käy oikeutta salaisuuksien puolesta. Salaisuuksien puolustaminen johtaa salaisuuksien toteuttamaan kohtaloon.”
MMT:n kommentti: Nyt operoidaan sellaisella metatasolla, että kuulostaa joltain BS-mystiikalta. Salaisuuksista puhuminen on tosi jännää, eikö vaan? Terkkuja Rhonda Byrneltä.

”Tien ja tehtävän selkeyttäminen avaa ymmärrystä siitä, mikä on tien oikea suunta ja mitkä ovat tavoitteet. Selkeys auttaa hahmottamaan mestaruuden polkua. Ajattelun kirkkaudessa ja selkeydessä on voimaa. Mestaruuden polku on päämäärätietoista etenemistä.”
MMT:n kommentti: Aina voi yrittää puhutella lukijaa jossain ylätason sfääreissä leijuvilla ontoilla elämänohjeilla. Raaputapa vähän tuonkin verbaalisen ilmapallon pintaa ja kas, kuuluu poks.

”Kun päätetään olla tekemättä tarpeeksi siksi, että päätöksen seuraukset tuntuvat liian kivuliailta tässä ja nyt, saattaa päättämättömyydestä seurata kivun pitkittyminen.” (Mika Aaltola kirjassaan Havahtuminen).
MMT:n kommentti: Ehdottomasti siteerauksen arvoinen virke. Yksinkertaisenkin viestin voi muuttaa kapulakielellä kryptiseksi. Toki sen ymmärtää, kun tiedostaa, millaisen oraakkelin suusta se on lähtenyt.

”Kun epäonnistut, kannattaa muistaa Matti Nykäsen sanat. ”Jos joku on varma, niin se on aivan varma.””
MMT:n kommentti: Tämä oli vitsi, olihan? Tutkittuani kontekstia alkoi nousta pelko puseroon, että ei ole.

”Luopumisen viisautta onkin luopua kulloinkin oikeista asioista.”
MMT:n kommentti: Alkeellinen moka hämärtää viestin sisältö ilmaisemalla asia (loppuun harkitsematta) päin persettä. Ajatuksena varmaan oli, että pitäisi luopua oikein valituista vääristä asioista, eikä luopua oikeista ja jättää väärät jäljelle. Tai luopua oikeista asioista ja pitää feikit ja mielikuvituksen tuotetta olevat asiat?

”Parempi ajattelu synnyttää parempaa elämää, mahdollisesti.” – Esa Saarinen
MMT:n kommentti: Lopun kaneetti ”mahdollisesti” kruunaa tämänkin verbaalisen kalkkunan ja maksimoi huumoriarvon. Perusvarmaa Esaa, ehkä kenties mahdollisesti.

”Kun tiedät, että et ymmärrä, olet oikealla tiellä. Kun ymmärrät, niin opit. Kun osaat, niin uskot. Kun uskot, niin tunnet. Kun tunnet, olet.”
MMT:n kommentti: Piirileikkiä voi jatkaa loputtomiin: Kun et ymmärrä, niin opit. Kun uskot, niin osaat. Kun tunnet, niin uskot. Kun olet, niin tunnet, ettet tiedä, että ymmärrät, kun opit, että uskot, että hukkasit punaisen lankasi juuri lopullisesti.

”Mentaalinen kirkkaus on aivojen ja sydämen sekä ajattelun ja tunteiden liitto.”
MMT:n kommentti: Eiköhän lausuta jotain ylevää ja maailmoja syleilevää ilman järjellistä sisältöä. Katsos vaan, onnistui.

”On inhimillistä eksyä polulta. Mikäli polkua ei ole laisinkaan, sille ei voi palata. Aina voi aloittaa alusta, ja tutulle polulle voi palata. Kun polku on selkeä, muista pitää kirkkaana mielessä, kuka sitä kulkee ja kuka menoasi ohjaa: maailma, muut ihmiset vai sinä.”
MMT:n kommentti: VMP, alkaa jo pikkuhiljaa riittää. Polku-sanaa kannattaa viljellä, koska se vihjaa uskonnoissa ja itämaisessa mystiikassa jostain suuresta viisaudesta ja korkeammista päämääristä. Metatason järkeilyä for ultra-dummies.

Myönnän syyllisyyteni, että olen aika tuhma poika kirjoittaessani tällaista. Todellisuudessa edellä esitetyssä rivakassa pilkkakirveen heilutuksessa on roastauksen kohteena entinen Karhuryhmän poliisi Harri Gustafsberg ja hänen elämänhallintaoppaansa ”10 askelta mielen mestaruuteen”. En ole hetkeen lukenut mitään yhtä hölmöä vakavissaan kirjoitettua tekstiä. Kokonaisuudessaan tyhjyyttään kumiseva horina ”mielen mestaruudesta” kuulostaa päälle liimatun väkinäiseltä yliyrittämiseltä rakentaa jotain tuotemerkkiä. Oliko jo perustettu nettikauppa, josta saa ”Mielen Mestari” -t-paitoja ja -lippiksiä?

Teos ei ole kuitenkaan läpeensä huono (toim. huom. kehu!) ja loppua kohden voi löytyä monelle pallolla pyörivälle pönttöpäälle paljonkin pohdittavaa ja sovellettavaa. Joskaan ei mitään omaperäisen nerokasta, mutta tämän alan kirjallisuudessa törmää tuskin koskaan sellaiseen (joka ei olisi varastettu jostain muualta historian hämärästä). Suurin ongelma on, että ensimmäisen noin 60 sivun aikana suuri henkinen guru-ukko laukoo sellaisella antaumuksella latteuksia ja ääliömäisyyksiä, että se murentaa pitkälti uskottavuuden kaikelta sen jälkeiseltä annilta.

11. jälkiaskeljälki: Toimitukseen juuri tulleen tiedon mukaan Harrilta pötkähtää piakkoin uusi tuotos elämäämme sulostuttamaan. Nimi on ”10 askelta päätöksentekoon”. Eli Harrin ikioma brändi onkin ”10 askelta ties mihin”. Siitä sitten jatkamaan: 10 askelta kuilun partaalle ja yli, 10 askelta portaita pitkin taivasta tavoitellen, 10 askelta lähimpään Alkoon, 10 askelta toisten varpailla, 10 askelta oikealla tiellä, mutta väärään suuntaan. Jäämme odottamaan ”mielenkiinnolla”.

Hän käveli yöhön

...koska hän halusi elää yössä.
...koska yö oli kaikki, mitä hän voi koskaan kaivata.
...koska sen jälkeen seuraa yhä aamunkoitto.
...koska hänen oli pakko päästä kuseksimaan puun juurelle.
...koska hän on täysin holtiton ja vailla suuntaa.
...koska hän halusi nähdä katuvalojen helminauhan.
...koska hän ei löytänyt kotoaan enää mitään eikä ketään.
...koska hänellä oli vielä tästä asti aikaa.
...koska hän näkisi asfaltin kivien kimaltelun.
...koska hän unohti hakea postit postilaatikosta.
...koska "kaikki järjestyisi", hän kuuli jonkun takanaan sanovan.
...koska hän halusi hengittää yötaivasta, yömaata ja yöilmaa.
...koska harvat valopisteet luovat ääretöntä lohtua.
...koska hän seurasi tähteä.
...koska hän voi todella tuntea yhteyden koko maailmankaikkeuteen.
...koska morfiset kentät kutsuivat häntä osaksi kaikkea.
...koska hän halusi tuntea maailman hengittävän hänen kanssaan.
...koska vaikka hän kävelisi minne, huominen odottaisi häntä kärsivällisesti.
...koska hän halusi nähdä värien muuttuvan illan hämärtyessä.
...koska totuus on toinen, kun värit muuttuvat.
...koska tummat puut luovat uhkan tuntua.
...koska hän toivoi näkevänsä toisen todellisuuden.
...koska hän halusi nähdä keltaisia tiiliä.
...koska hänen kuului aistia kaiken hiljaisuus, asfaltin tyhjyys, katseen autioisuus.
...koska hän tiesi kokevansa hetkeksi nuoruuden voiman ja kaikkivoipaisuuden sisällään.
...koska hän ottaisi vastaan iltataivaan viimeisten valon säteiden luoman euforian.
...koska yö oli hänen sisarensa, eikä koskaan voisi pettää häntä.
...koska hän kuuli musiikin kutsuvan häntä.
...koska hän ei tiennyt, kuka tai missä todellisuudessa hän oli.
...koska tiesi sen olevan unta.
...koska yö tekee meistä varkaat.
...koska hän viimein ymmärsi, kuka hän on.

Joten se siitä.

Se kuuluisin ja kuulumattomin jälkikirjoitus: Miksi kävelit yöhön?

Dialogi 0. persoonassa

3. Mä: Mitäs se kaksilahkeinen täällä puuhastelee?
1. Mä: Kuhan kirjoitan. Kuha.
3. Mä: Sarkastinen hah.
2. Mä: Mikä toikin juttu on? Eiks me kaikki kakslahkeisia olla? Paitsi jos on jalka-amputoitu.
3. Mä: Et sinä ihan tyhmä taida ollakaan.
2. Mä: Älä sä siinä vittuile, homo!
3. Mä: Sapiens. Jos et muista, niin olen ihan umpihetero, kiitos kysymästä. Ja jos en väärin ole yhtälöitä ratkonut, niin olet sinäkin.
1. Mä: Mut mitäs teille viikareille sais olla? Ollaaks me ratkomas jotain päänsisäisiä juttuja vai?
2. Mä: Joo, panettaa ihan helvetisti.
3. Mä: Hohhoijaa, taas sama sävelmä.
1. Mä: Jaa että mennään näillä liturgioilla.
3. Mä: Saanko sanoa sanottavani?
1. Mä: Et tässä vaiheessa. Mehän vast aloitettiin. Ja sulla on paha taipumus sanoa se viimeinen sana.
3. Mä: Tuleeko tässä jossain vaiheessa olemaan jokin looginen tai rationaalinen pointti?
1. Mä: Mistä mä voisin nyt tietää?
3. Mä: Eikö sinun pitäisi olla juuri se, joka tietää?
1. Mä: Älä taas alota vetää tota mindfuckia mulle.
2. Mä: Eiks me olla täs ikään ku samas botskis.
1. Mä: Enemmän samoilla perseen perukoilla.
3. Mä: Tuo oli hieman liioiteltua. Sitä kuvittelisi, että meillä olisi tässä kohtaa elämää jo jonkinlainen selvyys toisistamme, mutta ei se siltä aina näytä.
1. Mä: Äläpä muuta virka. Vai virkkaaks sä?
2. Mä: En tasan virkkaa, en nyt enkä myöhemmin. Mut pipo olis kyl kiva.
3. Mä: Etenemmeköhän me missään kohtaa mihinkään?
1. Mä: Tässähän on päästy hyvin alkuun.
2. Mä: Jaa häh miten niin?
3. Mä: Nyt minäkään en tajua.
1. Mä: Siis päästy hyvin takaisin alkupisteeseen.
2. Mä: Ei saatana tilaa jo se taksi.
1. Mä: Mul alkaa olla jo ihan lahjakkaasti tota ikää ja strösselit päälle. Oisko mitään tsäänssii jossain kohtaa ymmärtää paremmin itseään?
2. Mä: Ja läpät sen kun paranee. Mul tulee kohta vatsa kipeeks täst naurust.
3. Mä: Jotta voisit paremmin ymmärtää itseäsi, sinun tulisi paremmin ymmärtää meitä kaikkia.
1. Mä: Mä vaan mietin, et missä mun suunta on? Oonko tuuliajolla edelleen?
2. Mä: Täst ei hyvä seuraa.
3. Mä: Kyllähän se täältä ylhäältä katsottuna välillä näyttää siltä, että oletko sinä oppinut yhtään mistään mitään. Sinulla on heikko puoli, joka rankaisee sinua kovalla kädellä. Ikävä heittää faktaa tauluun, mutta olet liian osumaherkkä kaveri tietyissä asioissa.
1. Mä: Mä tiedän. Mä tartun juttuihin, jotka murentaa mut. Mä kuvittelen, et mä selviän kaikest voittajana, mut sit kun totuus valkenee, niin saattaa tulla rumaa jälkeä. Mä oon lässy herkkis. Mä en sais antaa liian monen asian lyödä mua vyön alle. Mä oon ollu aina helvetin huono häviäjä. Ja sit kun se sattuu kohdalle, mä hajoan fragmenteiks.
3. Mä: Sinä voisit kovettaa itsesi, mutta silläkin on kääntöpuolensa.
2. Mä: Mä taas luulen, et sun täytyy selvittää sun pää. Olis kaikkii erilaisii aineit olemas, joil clearata tää olemisen sietämätön keveys täysin vatupassiin. Kato pitää ottaa raskaal kädel tiukkaa settii, niin tulee resettii. Kyl sit loppujen lopuks saavuttais henkisen tasapainon.
3. Mä: Tai pääsisi ennen pitkää nirristään. Oli niin paksua tuubaa, ettei mene minkään siivilän läpi. Ihmisellä on kaksi varmaa tapaa olla tyytymätön ja murehtia elämänsä pilalle: ensinnäkin ettei saa kaikkea, mitä haluaa, ja toiseksi, että saa kaiken, mitä haluaa.
1. Mä: Mul on vahva fiilis, et te ette auta yhtään pätkän vertaa. Hölötetäänkö me vaan, vai saadaanko me tuloksia?
2. Mä: Mä ehdotan, et puhutaan vaan paskaa. Ei kato stressaa tai riko mitään psyyken Ming-vaaseja.
3. Mä: Oho, vaikken yleensä arvosta sinua, niin nyt osuit joiltakin osin oikeaan.
1. Mä: Olis mul kovia unelmia olemassa. Mut ne voi olla liian isoja paloja haukattavaks. Et onkohan mulla ollenkaan voittavia arpoja jäljellä.
2. Mä: Täs kohtaa mä puhallan pelin poikki. Mä tiedän, millainen pysäyttämätön voima on kaks X-kromosomia ja estrogeeni. Mut mä en pysty enempään.
3. Mä: Voi olla, että olisi parempi jatkaa ensi numerossa. Olemme hankalissa asioissa kiinni. Mutta keskustelu kaikissa muodoissaan on aina hedelmällistä.
1. Mä: Jätitte mut aika liemeen. Oikeesti mä haluaisin olla onnellinen.
3. Mä: Kaikki etsivät onnea. Se vain inkarnoituu niin monissa muodoissa, ettemme kaikki havaitse sitä saati pystyisimme tarttumaan siihen.
1. Mä: Yritiks sä muka lohduttaa tolla? Mul vaan tuli ikään kuin paskan maku suuhun.
3. Mä: Tiedän ongelmasi tarkalleen. Sinulla ei ole oikeastaan muita vaihtoehtoja kuin katsoa korttisi ja yrittää pelata niillä viisaasti. Kunpa voisin auttaa sinua enemmän.
1. Mä: Joo, ei ole helppoa olla mä. Mut mä haluan koko pienestä sydämestäni uskoa, et tää koituu vielä valoisaks tulevaisuudeks mulle. Oishan se kiva, eiks jeh?
3. Mä: Katsomme sinne, missä aurinko katsoo meitä takaisin.

Vaillinaisia välähdyksiä

Sitä tuijottaa eteensä keittiön ruokapöydän ääressä isossa tyhjässä talossa. Pöydän pintaa pitkin virtaavat puun syyt. Kaikki virtaa, panta rhei kai ouden menei. Ovatko syyt vain tekosyitä, mene ja tiedä. Maailma on pullollaan tekosyitä. Ihminen on mestari oikeuttamaan itsensä tekosyillä. Muut eläimet eivät tarvitse niitä. Pöytä on vähintään 20 vuotta vanha ja ostettu Ikeasta. Se on täynnä kolhuja ja naarmuja. Kenties sen syyt ovat oikeita syitä.

Kallonsisäinen ruma kudosmöykky tekee temppujaan. Aivokemialliset reaktiot iskevät vyön alle ja vaativat minua tekemään taas tiliä itseni ja elämäni kanssa. Ne yrittävät päästä niskan päälle ja saada pitävän kuristus- ja kuritusotteen minusta. Sieltä ne tulevat, vaikken edes kutsunut niitä. Vaikka fyysistä krapulaa en ole tuntenut, psyykkiset möröt nostavat päätään ja ovat hyökkäämässä täydellä voimalla. On tehtävä jotain ja heti. On löydettävä äkkiä lääke ennen kuin tilanne pahenee. Vaatteet päälle, koira mukaan ja ulos.

Koiran häntä vipattaa villinä. Potkin sille tuttuun tapaan käpyä ja se ryntää vauhkona perään. Koira pureskelee vähän käpyä ja vippaa sen takaisin jalkojeni juureen. Ja taas mennään. Sillä on kivaa. Minulla ei ole kivaa. Koiran ilonpidon pitäisi ainakin teoriassa kohottaa mielialaa. Mutta ei, jokin ei toimi. Lunta putoilee taivaalta tasaiseen tahtiin.

Naishenkilö työntää pyörätuolissa istuvaa vanhusta lumisella kadulla. Eteneminen näyttää vaivalloiselta. Vanhus on hiljaa ja tuijottaa eteensä. Ikääntyminen palaa mieleen. Hyvin pian on 49 vuotta taulussa. Pitäisikö ikääntymisestä muka nauttia vai riittääkö, että sitä sietää? Kuinka kauan? En tiedä niihinkään vastausta.

Hiekkakuopan veden pinta on taas jäätynyt ja peittynyt lumella. Koira päättää poiketa polulta. Maasto on täynnä risuja ja oksia. Koira kompastelee niihin, mutta jatkaa päättäväisesti. Se kai haistaa jotain. Miksi poiketa polulta? Miksi ei poikkeaisi polulta? Pitääkö takertua tuttuun ja turvalliseen, loppuun tallottuun polkuun tietäen, minne se joka kerta johtaa? Onko olemassa oletus, että tuntematonta pitää pelätä? Miksei poikkeaisi polulta.

Koira kohtaa toisen koiran ja sen ulkoiluttajan ja saa kohtauksen. Alkaa hullu räksyttäminen, koska se pääasiassa pelkää muita koiria. Toinen koira vain ohittaa tyynesti sekoboltsin ja jatkaa matkaansa. Minun liekani päässä oleva yksilö rauhoittuu. ”Minun liekani”, heh. Minulle suurin osa koirista on vain koiria. En tunnista montaa rotua eikä kyllä kiinnostakaan. Olenko edes koiraihminen? Ottaen huomioon, kuinka monta vuotta olen pääasiallisesti pitänyt huolta karvakuonosta, varmaan pitäisi olla. Onhan se hyvä, että se on olemassa, pakottamassa liikkumaan ja antamassa iloa, vaikka aina se ei auta tai riitä. Vaan en alkuunkaan ole varma, olenko sillä tasolla, että voisin sanoa olevani koiraihminen. Ehkä koiran ihminen, johon se voi tukeutua.

On aika paeta paikalta. Suuri hiljaisuuttaan huutava tila, jota kodiksikin sattuvasti kutsutaan, alkaa tuntua taas painekattilalta. Ja paine kasvaa. On aivan liikaa aikaa ajatella. Koira ei onnistu lääkitsemään yksinäisyyden tunnetta. Vähän sääliksi käy viatonta turria. On lähdettävä jonnekin, missä on ihmisiä ja liikettä. Jostain hymy ja valo löytyvät. Siihen on luotettava. Ei, se on tiedettävä.

”Me astumme ja emme astu samaan virtaan, olemme ja emme ole. Potamois tois autois embainomen te kai ouk embainomen, eimen te kai ouk eimen.”

Asiantuntijat asialla

Raskain mielin olen viime ajat seurannut kahden slaavilaisen kansan toverillisia ammustenvaihtoviikkoja. Sukeltamatta enempää siihen olen myös seurannut hyttysten tavoin sikiävien asiantuntijoiden invaasiota. Mullistukset, konfliktit ja muut mittavan mediahuomion arvoiset tapahtumat aiheuttavat piikin asiantuntijuuden ilmaantumisessa.

Yliopistoista, tutkimuslaitoksista, Puolustusvoimista ja kirjahyllyn välistä pöllähtää pölypilven lailla asiantuntijoiden lausuntoja, joissa osataan pätevästi kertoa tapahtumien tulevista kehityskaarista vahva ehdollisuus taustalla loimottaen. Kun otsikkoon lätkäistään ”asiantuntija kertoo” tai ”nyt tuli asiantuntijalta varoitus”, voi olla varmaa, että juttu otetaan tosissaan, koska asiantuntija.

Asiantuntija on henkilö, joka tuntee asian, mutta jonka ymmärrys siitä on puutteellinen. Asiantuntijan tehtävänä on vahvaan (?) asiaan perehtyneisyyteensä nojautuen heittää ilmaan tulevaisuuteen suuntaavia skenaarioita eli arvauksia. Edellisessä lauseessa esiintyy sana ”tulevaisuus”, joten varmojen tietojen antaminen ko. ajanjaksosta edellyttää yliluonnollisia kykyjä. Asiantuntijan kannattaakin pudotella lausuntojaan mahdollisimman tiheään, jotta edes jokin niistä osuisi oikeaan tai riittävän lähelle, jolloin ansioluetteloon voi lisätä rivin ”olin tässäkin asiassa oikeassa”. Tulee mieleeni legendaariset Tangomarkkinakinkerit lapsuuden mökkikesinä, kun sukumme kokoontui television ääreen riitelemään Tangomarkkinoiden voittajista. Isoäitini totesi aina voittajien selvittyä ”no minähän sanoin”, koska oli veikannut jossain kohtaa finaalia joka ainoaa ehdokasta voittajaksi. Ja siitähän rähinä syntyi, joka vuosi.

Nuorena kaupallisen alan opiskelijana 90-luvun lopulla hoksasin eräänä päivänä, että olen asiantuntija sijoittamisessa. ”Sijoitusasiantuntija” on yksi suurimmista asiantuntijuuteen liittyvistä vitseistä. Jokainen märkäkorva, joka istutetaan pankin lasikuutioon ja kehotetaan myymään sijoitustuotteita, on siitä hetkestä sijoitusasiantuntija. Hän on kaveri, joka kertoo, että ässäarvasta voi tulla jokaisella raaputuskerralla varma voitto. Pankin sijoitusneuvoissa on ongelmana ns. eturistiriita, perinnesuomen kielellä oma lehmä ojassa. Puhumattakaan taustalle häivytettävästä osakkeiden kurssikehityksen arvausaspektista. Itse en kuunnellut kenenkään neuvoja, mutta olin varovainen ”sijoittajaprofiililtani”, enkä halunnut harrastaa osakkeiden lyhytkauppaa Reutersin päätteeltä. Marssin pankkiin ja sijoitin pienen summan osakerahastoon, joka keskittyi Japaniin. Tulevina vuosina sainkin sitten kiristellä hampaitani, kun totesin rahaston olevan aina vain syvemmällä persneton puolella. Onnekseni sain todeta elämän olevan suurta aaltoliikettä, joka on havaittavissa osakekurssien (pitkän aikavälin) kehityksessäkin. 2020-luvun alkupuolella ko. rahasto oli n. 200 prosenttia plussalla. Ei tarvitse olla kateellinen, koska eihän minulla ollut silloin paljoa sijoittaa, joten nettosin aika vähän. Mutta tajusin, millainen hyve on kärsivällisyys.

Olen alkanut ohittaa rekkalasteittain ”asiantuntija”-uutisia. Vaikka random pikkutakkipökkelö olisi koko tiedostavan elämänsä omistautunut esim. tietyn maan poliittiseen historiaan viimeisen 1000 vuoden ajalta (oletko se sinä, Asperger?), ei hän sittenkään viime kädessä tiedä tulevasta. Hän voi ehkä antaa nipun hyviä arvauksia, joista voi valita itselle mieluisan tai vaikka mieltä mukavasti rauhoittavan asiantuntijalausunnon.

Peilitesti

Ranskalainen ”ajattelija” ja patonginpurija (ei haittaa, vaikka patonki kehitettiin 1900-luvulla) René Descartes (lat. Renaultus Castraatius) letkautti jossain siellä 1600-luvun alkupuoliskolla hävettävän yksinkertaisesti ”ajattelen, siis olen” eli ”cogito ergo sum”. Kuningasajatukseen saattoi vaikuttaa pienissä punkkuhönöissä koetut aistiharhat, jotka saivat hänet epäilemään, että demoni kusettaa hänen aistejaan, joten ainoa, mihin hän voi luottaa, on mieli ja sen tuottama ajattelu, jotka mahdollistavat aistien antaman tiedon epäilemisen.

Vitsi Renén simppelin lausahduksen takana on, että jos henkilö lausahtaa ääneen tai toteaa mielessään ko. viisauden, on hänen tällöin tiedostettava oma olemassaolonsa. Jos kerran ihminen tietää ajattelevansa, hän tietää olevansa olemassa. Näin varmistetaan, että yksilöllä on mieli ja tietoisuus. Toisaalta homma toimii yhtä hyvin, jos vaikka toteaisi ”istun paskalla, siis olen”. Silloin olen sangen tietoinen siitä, että minä omassa persoonassani istun pytyllä ja tuuttaan jötikkää tulemaan. Jos pohtii vastaavasti koiraa, niin se saattaa vain ajatella ”ai jai, jotain pyrkii ulos”, ja jos sillä käy tuuri ja se pääsee heti hoitamaan pakottavan tarpeensa, turri ei jää ihailemaan tuotoksiaan itsetietoisesti ”pyöräytinpä komeat pökäleet”, vaan voi todeta, että haju on tuttu ja turvallinen eivätkä tuoreet paskakikkareet aiheuta ainakaan välitöntä uhkaa sille.

Niin näppärästi ihminen pääsi nostamaan itsensä korkean pylvään päälle suhteessa muuhun eläinkuntaan, koska hänellä oli kielellinen ilmaisukyky todetakseen olemassaolonsa ymmärrettävästi muiden lajitoveriensa keskuudessa. Kyllä siinä selkään taputtajia riitti, kun homo sapiens todistettiin näin yleväksi olennoksi. Kautta historian samainen laji on katsonut täysin tiedostaen oikeudekseen ja velvollisuudekseen väärällä tavalla ajattelevien ja väärin olemassaoloaan harjoittavien massoittaisen tietoisuuden (ja elintoimintojen) sammuttamisen, mutta ehkei kannata nyt puuttua siihen.

Vuosisatoja Descartesin jälkeen ihminen pystyi sen verran hellittämään ylenpalttisesta omahyväisyydestään, että saattoi tunnustaa mahdollisuuden muiden lajien tietoisuuden olemassaoloon. Niinpä kehitettiin yksinkertaisen nerokas peilitesti (mirror self-recognition test eli MSR eli täplätesti), jossa eläimen otsaan lätkäistään täplä joko maalilla tai tarralla ja sitten mennään peilin eteen. Jos eläin tajuaa, että peilissä oleva hahmo on se (hän?) itse, reagoi eläin jollain tapaa täplään, yleensä yrittämällä poistaa sen tavalla tai toisella. Tähän eliittijoukkoon ovat kuuluneet toistaiseksi jotkut ihmisapinalajit, harakka, norsu, pullonokkadelfiini, miekkavalas sekä kaloista paholaisrausku ja tietty puhdistajakalalaji. Koirahan reputtaa testin. Pentuna koiramme rähisi vaatekaapin peiliovelle, mutta kun ikää tuli lisää, uhoaminen ja reagointi loppuivat. Vaan eipä se peilikuvan tunnistamisesta johtunut, vaan luultavimmin siitä, ettei toisesta elukasta synny minkäänlaista hajujälkeä ja sen seurauksena koko juttu menee reippaasti yli karvakuonon ymmärryksen.

On helppo sisäistää nisäkkäiden läsnäolo peilitestin läpäisseiden listalla. Aasian norsut on mielletty hyvinkin fiksuiksi olennoiksi, onhan niillä valtavat aivotkin. Joo joo, koko ei ratkaise, vaan miten niitä käyttää. Lintuja edustava harakka on ollut älykön maineessa, pystyyhän se kuulemma käyttämään jopa apuvälineitä eli ”työkaluja” ratkaistakseen jonkin pulman sekä järjestämään hautajaisrituaalit kuolleelle lajitoverilleen. Harakka voi siis aamulla tsekata kuvajaistaan lätäkön pinnalta ja todeta, ovatko höyhenet kuosissa. Koirallakin on aamutoimensa, omamme ainakin hieroo aina aamuisin päätään mattoon. Myös jotkut varis- ja papukaijalajit pystyvät hyvinkin mutkikkaaseen ongelmanratkaisuun, vaikka reputtavatkin peilitestissä. Ei se automaattisesti tyhmäksi tee, jos ei itseään peilistä tunnista.

Kalojen mukana olo listalla on kuitenkin melko hämmentävää. Toisaalta kaloissahan on kalaöljyä eli runsaasti omega-3-rasvahappoja, joiden tiedetään olevan tärkeä tekijä aivojen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja aivojen ns. valkean aineen vähenemisen estämiseksi, joten sen perusteella kalojen pitäisi olla neroja. En ollut tosissani. Paholaisrauskujen aivot ovat kaloista suurimmat. Testiin osallistuneet vankeudessa elävät veijarit olivat peilitestissä alkaneet käyttäytyä poikkeuksellisesti. Rausku oli tehnyt peilin edessä voltteja sekä heiluttanut eviään (hei tsiigaa näit siipii!) ja puhaltanut ulos ilmakuplia (hah, meitsilt tulee kuplii!).

Voi helposti kuvitella, että satunnaisesta otoksesta täysikasvuisia homo sapienseja löytyisi kourakaupalla yksilöitä, joilla ei ilmekään värähtäisi peilin edessä, vaikka dippaisi koko pään maalipönttöön. Sitä voi kahlata elämänsä läpi pää sumussa uhraamatta ajatustakaan sille, mitä se olemassaolo ja tietoisuus loppujen lopuksi oikein merkitsee. Monelle on helpompaakin, että mitä vähemmän vilkuilee peiliin, sitä vähemmän ahdistuu. Tietoisuus lisää tuskaa.

Loppulaaki: Descartesin Rellu-sedälle kävi muuten kylmät, sillä ruotsalainen vieraanvaraisuus vei häneltä hengen. Hänet kutsuttiin opettamaan ajattelemista eli filosofiaa 22-vuotiaalle kuningatar Kristiinalle, joka vänkäsi vastaan joka asiassa. Kuten suurilla filosofeilla on tapana, oli ranskis tottunut lossitteluun ja köllimään sängyssä pitkälle päivään harjoittaen ”ajatteluaan”, mutta Ruotsin hovin kurinalaisuus riisti häneltä tällaiset ylellisyydet. Alkoi fransulla v-käyrä nousta. Samoin äijä oli tykännyt sluibailla uuninpankolla kuin kissa, mutta Ruotsissa olivat olosuhteet hieman karummat. Kaiken summana ranskalainen hienohelma sai todeta keuhkokuumeen seurauksena ”en enää ole, joten eipä tarvitse ajatellakaan”.

Zen ja pyykinripustamisen taito

Oppilas: Mestari, näytä minulle tie.
Mestari: Lapseni, se tie on pitkä ja kivikkoinen, täynnä petollisia paikkoja. Mutta kärsivällisyydellä senkin matkan saa taitettua. Meidän tulee aloittaa oikean välineen valinnasta, sillä perusteelliset alkuvalmistelut tai pohjustustyöt tasoittavat polkuamme. Olemme oikealla tiellä, jos valitsemme omilla jaloillaan seisovan siivekkeellisen kuivaustelineen, koska siihen mahtuu runsaasti pyykkiä. Sen on hyvä olla kokoontaitettava, jotta sen saa tarpeen tullen pois tieltä. Etsinnässä ei saa hätäillä, koska muuten voi tuhlata rahansa heti hajoavaan malliin. Telinettä tulee tarkastella huolella, jotta sen voi havaita olevan vankkatekoinen. Liitokset ja nivelet voivat olla heikkoja kohtia.
Oppilas: Ammennan viisauttasi ja tutkin sitä sydämessäni. Entä sitten? Miten jatkamme eteenpäin?
Mestari: Seuraavaksi siirrymme pyykin valmisteluun, jotta löydämme suunnitelmallisuuden ja johdonmukaisuuden hyveet. Ensimmäiseksi erottelemme kasasta paljon ripustustilaa vievät vaatteet, kuten paidat, housut ja mekot. Nämä asettelemme telineelle siten, että leveytensä puolesta tavallisesti eniten tilaa vievät paidat ripustetaan telineen siivekkeille. Samalla ymmärrämme tasapainon idean. Jos ripustamme vaatteita vain yhdelle siivekkeelle, eikä painoa ole lainkaan toisella siivekkeellä tai kuivaustelineen keskiosalla, teline kaatuu. Kaikessa pitää pyrkiä tasapainoon itsensä ja ympäristönsä kanssa. Kun siivekkeet tulevat täyteen, siirrytään täyttämään keskiosaa. Jos pyykkiä on vain vähän, kannattaa käyttää ainoastaan telineen keskiosaa ja taittaa lopuksi siivekkeet pois tieltä. Jos paitoja ja housuja on todella paljon, kannattaa harkita vaihtoehtoisia ratkaisuja: osan paidoista voi ripustaa henkareille jonnekin muualle, jos tilaa löytyy. Takit tulee aina ripustaa tukeville henkareille.
Oppilas: Sanasi ovat viisauden virtaavaa vettä, niin elävää ja mukautuvaa. Kertokaa lisää!
Mestari: Malttia, nuori oppilaani. Kokemus ei kiirehtimällä kartu. Kaikki virtaa, sen voi parhaiten havaita pysähtymällä ja tarkkailemalla. Kiitollisena panen kuitenkin merkille valtaisan oppimisen halun, sen sisältäsi säteilevän voiman.
Oppilas: Entä alusvaatteet, suuri Mestari?
Mestari: Lyhyet alushousut asetellaan telineelle poikittain, jotta ne eivät veisi liikaa tilaa. Niiden ripustaminen samansuuntaisesti edistää sisäistä rauhaa. Sukat tulee ripustaa siten, että niiden kärkien tulee osoittaa samaan suuntaan. Sukkien ollessa pyykkinarulla vieri vieressä täydellisessä järjestyksessä voimme aistia harmoniaa ympäristömme kanssa. Tällä tavoin pääsemme lähemmäksi mielen täydellistä tasapainoa.
Oppilas: Onko vielä jotain huomioitavaa, Mestari?
Mestari: Mainitsen vielä, että pyykkiä ei kannata asetella toistensa päälle, sillä se hidastaa kuivumista. Vaatteiden paksuimmat kohdat, kuten housujen vyötäröt, kuivuvat hitaimmin. Työn voi katsoa tehdyksi, kun ei ole enää ripustettavaa pyykkiä jäljellä. Tuolloin mieli on levollinen ja voimme tuntea yhteyden maailmankaikkeuteen. Pitää muistaa, että vaatteiden kuivuttua ne tulee oikeaoppisesti korjata pois telineeltä, laskostaa ja siirtää niille kuuluville paikoilleen, mutta siihen perehdymme toisella oppitunnilla.
Oppilas: Mestari, tämä kaikki on ollut valaisevaa ja syvän viisauden sanoistanne riittää minulle pohdittavaa pitkäksi aikaa. Yksi kysymys askarruttaa vielä mieltäni: Mestarini, oletteko mielenvikainen?
Mestari: Lapseni, oppilaani, elämme aikoja, joina meidän kaikkien täytyy olla mielenvikaisia pysyäksemme järjissämme.

Tiedän tietämättömyyteni, luullakseni

Älykäs tietää paljon, mutta viisas ymmärtää tietämättömyytensä. Tästä ajatuksesta on luultavasti miljoona muunnelmaa, mutta yksi alkuperäisistä on pantu Sokrateen piikkiin. Antiikin filosofi Sokrates tiettävästi hölisi kaikenlaista, mutta jokin lause oli sisältänyt ajatuksen, joka on kiteytetty ”tiedän vain sen, etten tiedä”. Platonhan kirjasi Sokrateen puheita innokkaasti muistiin, ja teoksessaan Sokrateen puolustuspuhe on pätkä, jossa Sokrates Platonin mukaan lausuu ”… se mies luuli tietävänsä, vaikka ei tiennyt, minä taas en edes luule, kun en tiedäkään.”

Tuossa kiteytyykin iso ongelma, jota ilmenee runsain mitoin ihmisissä. Törmään jatkuvasti näihin henkilöihin, jotka vain tietävät, miten asiat ovat tai miten niiden pitäisi olla. Tyttäreni luokanvalvoja on yksi tällainen. Hänellä on tietty käsitys asioista ja oppilaistaan ja se on oikea käsitys, mikä johtaa siihen, että tällaisen ihmisen kanssa huomaa pikapikaa törmäävänsä seinään. On turha yrittää keskustella rakentavasti, kun toisen uskomukset, asenteet ja ymmärrys on valettu betoniin.

Tyttärelläni oli ensimmäisellä ja toisella luokalla eri opettaja, joka oli paljon vanhempi kuin nykyinen ja myös ääriversio nykyisestä. Tämä henkilö lateli suoraan päin naamaa, mikä on muissa vikana ja mitä mieltä hän on. Hän ei ollut vastaanottavainen persoona. Tyttäreni kärsi suuresti kyseisen opettajan käyttäytymisestä. Opettaja toteutti itseään viis veisaamatta opetusohjelmasta tai koulun toimintaohjeista. Rehtori oli täysi tossu eikä mahtanut tälle henkilölle mitään. Oli jotenkin surkuhupaisaa, kun pikkuhiljaa paljastui, että nykyinen opettaja on samasta puusta veistetty, vaikka on parikymmentä vuotta edellistä nuorempi.

Kohtaan samaa ongelmaa toiselta kantilta, kun joudun keskustelemaan isäni kanssa. Hänessä on ollut jo pitkään vallitsevana piirre, että hän esittää asiansa jyrkkä mielipide -muodossa. Siinä ei olisi mitään konfliktia, jos hän vielä itse tiedostaisi asian mielipiteekseen, mutta koska hänen mielipiteitään ei saa kyseenalaistaa, niistä muodostuu tuolloin Lopullinen Totuus. Olen testannut kyseenalaistamismetodia hänellä teini-iästä lähtien ja lopputulos on vaihdellut silmin havaittavasta ärsyyntymisestä suoranaiseen raivariin.

Maailma on pullollaan päivänselviä faktoja, kuten ”aurinko on valon- ja lämmönlähde” tai ”Urho Kekkonen valittiin Suomen presidentiksi jo vuonna 1956”. Näistä ei tarvitse väitellä paitsi ehkä joidenkin änkyröiden ja viisastelijoiden kanssa. Mutta on myös todella paljon ”tietoa”, joka on enemmän tai vähemmän tulkinnanvaraista. Uutisetkin voivat olla paljolti tulkintoja jostakin tapahtumasta tai ilmiöstä. Jos mennään äärimmäisyyksiin, kaikki tuotettu tieto on kulkenut ihmisen subjektiivisen tulkinnan kautta. Ei mennä, joten jätetään tuo heitto tuohon. Muuten kaivaisin itseni turhan syvään kuoppaan.

Tyypillinen virhe, jota tyttäreni opettajakin toistaa, on, että muodostetaan käsitys ihmisestä puutteellisen tiedon varassa. Ihmisten tyypittely ja kategoriointi saattaa tapahtua mitättömien tiedonmurusten perusteella, minkä jälkeen ”tiedetään”, että se on sellainen ihminen. Sekin täytyisi huomioida, että ihmiset muuttavat käyttäytymistään eri olosuhteissa, esim. työpaikalla ja kotona. Samoin lapsi voi kokea voimakasta epävarmuutta ja käyttäytyä poikkeuksellisesti autoritäärisen opettajan/aikuisen edessä.

Olisi hienoa, jos ”itsevarmojen” yksilöiden, jotka jyräävät näkemyksillään muiden yli mennen tullen, silmät saisi avattua aloituskappaleen viisauden edessä. Mutta se ei onnistu, jos yksilö on sokea itselleen. Hyvin pitkälti me emme tiedä, mutta elämme siinä harhassa. Tämäkin riipustus sisälsi paljon allekirjoittaneen käsityksiä, jotka saa kernaasti kyseenalaistaa. Mitä tulee Sokrateen juttuihin, ei niistäkään ole varmuutta, mitä Sokrates loppujen lopuksi on sanonut ja mikä taas on ollut puhtaasti Platonin hihasta vetämää tai hänen epämääräisiä muistikuviaan.

Kanuunassa Sokrateen kanssa

Jatkoa ties mistä.

Iso S: Mitä tapahtui? Onko Zeus heittäny mua salamalla päähän?
Mä: Tais olla Dionysos, joka heitti litratolkulla vinettoa sun suuhun.
Iso S: Ei tsiisus, vaikken kaveria tuntenukkaa. Tulis Haades ja hakis pois.
Mä: Tais loppuillasta Athene loistaa poissaolollaan. Eikä Afroditekaan ollu suosiollinen meille. Tuliks jo lueteltuu kaikki jumalat?
Iso S: Niitä riittää vaiks Akropoliksen lampaat söis. Palataa tähän hetkeen. Kupolissa on sen tason zembalot meneillään, että nyt olis Epione tarpeen. Jos sitä ei oo, niin Buranakin kelpaa. Jalatki särkee ettei mitään tolkkuu. Miks ne on noin likasetki? Ei mut, missä mun uudet läpsyttimet on? Ei saatana, joko taas!
Mä: Hukkasiks sä taas sandaalis? Ei hitto, mä voisin kuolla nauruun, mut mä en uskalla nauraa, koska sillon mun pää halkeais saletisti.
Iso S: Ei jaksa itkee niiden perään. Sä sentään löysit makuusijakses ton sohvan, mut mä oon halaillu tätä lattiaa. Mun ikiaikaiset nikamani ei oikein kestä näin kovaa todellisuutta. Sic biscuitus disintegrat.
Mä: Muuten, sydänystäväs Platon ei vissii oo paikalla, jos se ei sit oo sammunu vessaa tai parvekkeelle. Onkohan Platomeisterille lohjennu?
Iso S: Duobus litigantibus tertius gaudet. Kylläpä tänään irtoo. Mut jos se palikka on saanu muuta kuin platonista rakkautta, niin mä hilaan itteni jojoon Parthenonin kattopilarii. Paitsi jos se on eksyny haaskalle, niin sit alkaa pilkkakirves heiluu.
Mä: Hei, eteisest kuuluu jotain kolinaa. Joku hakkaa oveen. Kai täst on raahauduttava kattoon.
…
Mä: Platonhan se siinä, eikä kahen kilon siika. On siinä ovikellokin ettei tarvi takoo reikää oveen. Kerroinks mä sulle osoitteeni?
Platon: Kyl sä kerroit mulle ja monelle muullekin siellä baarissa. Sun onnes, ettei ne lähteny mukaan. Tai epäonnes, miten sen nyt kattoo. Niin joo ovikello. Kato en muistanu tollasenkaa keksinnön olemassaoloo. Ei meillä vanhoina hyvinä aikoina ovikelloi ollu. Eikä kyl tainnu olla oviikaan.
Mä: Missäs on tullu suhailtua viime yönä?
Platon: Paikka oli selkeesti baari, koska siel oli tiski, josta sai viinaa. Mä desinfioin ruoansulatuskanavaani ihan hissukseen, kun siihen tuli pari steroidimöykkyä jotain soidintanssia esittämään. Nostelin pullistelijat seinälle painimestarin varmuudella. Seuraavaks muistan, et joku muija raahaa mua taksiin. Aamul kun heräsin ja katoin siihe viereen, niin meinasin pelästyy paskat toogaani. Totesin, et nyt oli tullu hirvikolari. Liipotin paikalta toogan helmat lepattaen. Täytyy olla kiitollinen, et osa viime yön koettelemuksista on karannu ikuisten ideoiden maailmaan.
Iso S: Toi tarina paransi heti mun päivääni. Tohon on vaan lisättävä, et ylivoimane enemmistö noista Platonin säätämisistä on peräsin idioottimaisten ideoiden maailmasta.
Platon: Taas se vittuilu alko. Taidan nostaa sutkin kuivumaan, et opit tavoille.
Mä: Iisisti, poika, iisisti. Eksä muista, et provoominen on ollu historian alkuhämäristä asti Sokrun heiniä.
Platon: Tiiän tiiän. En vaan jaksais tota sen virnuiluu tässä olotilassa. Darra alkaa päästä niskan päälle. Nyt olis aika kaivaa ne jemmapullot esiin, jos niitä on jossain.
Mä: Mun kovalevy on formatoitu viime yönä, joten etsivä löytää ja löytäjä saa pitää hauskaa. Etsi vaikka keittiöstä.
Platon: Toi alkuhöpinä meni ihan ohi, mut tajusin sanan ”keittiö”. Sinne siis.
…
Platon: Kato löysin tiskipöydältä pari juomatonta viinipulloa. Nyt pojat ilon kautta ja uuteen nousuun! Tästä se lähtee!
Iso S: Vero possumus, poikaseni. Mut nyt mä lähen paskalle.

Yömätöllä Sokrateen kanssa

Jatkoa jostain.

Mä: Kovat oli pojalla puheet, mut tääkö on ainoo saalis tältä illalta? Tässä me väännetään makkaraperunoita eikä hoitoja näy horisontissa.
Iso S: Täs on kieltämättä heikot eväät kehissä. Piparit jäi laatikkoon eikä tää yskökseltä näyttävä majoneesisotku tosiaan mitään ambrosiaa ole.
Mä: Nyt vittu oikeesti, millä me pelastetaan tää fiasko? Peliaikaa on vielä jäljellä, joten ei muuta kuin lapa takasin jäähän. Nyt piirretään uudet kuviot taktiikkatauluun.
Iso S: Nyt jätät noi kiekkometaforat tohon tai multa lentää kiekko. Tää teidän muka urheilulaji on pohjoisten barbaarien junttiviihdettä ja mul on muutenkin vaikeeta pitää sisällä tätä ns. kioskiruoaksi kutsuttua kuraa. Kyl on ruokakulttuuri menny lujaa alamäkeen jos tää on parasta mihin kansalla on varaa. Näin vois ainaki päätellä jonoista. Ja jos saan vielä vittuilla itelleni, niin mun lapa ei oo osoittanu jäähän koko iltana vaan pikemminkin kattoa kohti. Oisko siinä vika eli oli vähän yliyrittämisen makua?
Mä: Voin mä sen verran vinkata, et ne sun jutut oli välillä turhan korkealentosia. Kai sä näit, miten tyhjä katse niillä blondeilla oli? Ei kannata näyttää idiootille, kuinka idiootti se on, kun se ei kuitenkaan hahmota sitä. Oisit vaan puhunu Big Brotherista ja Hulluist Päivist. Kato iso osa ihmisistä nauttii sivistyksensä tv-realityjen ja juorulehtien muodossa.
Iso S: En oo seuraillu näitä viestintävälineitä. Ne tuntuu jotenkin etäisiltä. Eikä ne oo seuraamisen arvosia, koska mä en esiinny niissä. No se oli läppä. Mut voisiksä valottaa, kuka tää Hullu-Päivi on?
Mä: Ei saatana, kato kuka tuolla grillijonossa hoippuu! Sehän on sun frendis Platon. Etkö sä sitä yhdes välis kaivannukin?
Iso S: Yhtä paljo kuin syfilistä. Kai sitä täytyy mennä jututtaa, on se niin orvon näkönen. Mä heitän tän safkan nyt roskiin, koska sieltä se on varmaan tullukin.
…
Iso S: Platon, saatanan onneton paskavarvas! Missä sä oot piilotellu? Ootko pelänny saavas multa kurinpalautuksen?
Platon: Kato pappa itte. Oon mä kuullu perskärpäsistä, mut jo on, kun nyt pörrää perspaarmojakin.
Iso S: Älä yritä olla nokkela. Muista kelle puhut, kersa.
Platon: Pistetäänkö painiksi? Vanhana kansallisena mestarina laitan sut mattoon ennen kuin ehdit sanoa ”Peloponnesos”.
Iso S: Aina sama juttu. Kun sanat juuttuvat kurkkuun heti alkulämmittelyissä, aletaan kammeta esikuvia nurin voimalla. Hengen heikkoutta.
Mä: Noh, isot pojat, eipä aleta heti kehittelee myllyä. Mut asiasta sandaaliin: Mitkä ovat Platoniumin tunnelmat? Onko ollu herukanpoiminta-aika?
Platon: Ei oo herukan herukkaa herunu. Yritin koko illan puhuttaa yhtä messevää perhepäivähoitajaa sukupuolielinten väliseen mittelöön, mutta yksin päädyin agoralle. Muija luiskahti käsistä kusiputkareissulla. Tästä ei paljon Pidot pahene. Mut aattelin tästä tempasta höyrymakkaran naamioon, sinapit toogan rinnuksille ja höökiä kohti seuraavan baarin valoja. Mites teillä? Ei ole tainnut sokraattinen menetelmä purra naisiin, heh.
Iso S: Sokraattinen menetelmä on taas näitä sun juttujas. Ite olisin kutsunu sitä hienovaraisen vittuilun menetelmäks. Oli se vaan hupia, kun veivasin mun kyselyrumbaa ja näin, kuinka jengi alko pudota kärryiltä eikä tajunnu, et mä pidin niitä pilkkanaan. Vanhemmiten oon alkanu suosia enemmän suoraviivaisen vittuilun menetelmää, kun porukka käy koko ajan tyhmemmäks. Miettikää nyt tota Platoniakin: tarkkaavaisin kuuntelija ymmärtää eniten väärin.
Platon: Mä oon kuule tehny sulle sellasen palveluksen, että saisit suudella mun känsäsiä varpaitani. Oli täysi työ muuttaa sun horinoitas ymmärrettäviks kokonaisuuksiks. Vaikka näinhän mä usein, että olit ennen esiintymisiäs liottanu ittes aikamoisis punaviinimarinadeis.
Iso S: Eihän mun puheita ollu tarkotettukaan ymmärrettäviks. Juttuhan oli niin, et tarkotus oli saada sut ymmärtää sun omaa tyhmyyttäs paremmin.
Mä: Te kaksi mussutatte täällä toisillenne vielä huomenaamunakin, jos mä en nyt kohdista teidän huomiotanne johonkin järkevämpään. Mitä jos tehdään niin, että Platon ottaa sen makkaran messiin ja lähetään yksissä tuumin vyöryttään joku kikattava naisseurue jatkoille? Voitte raottaa sanaista arkkuanne oikeaan osoitteeseen. Tee työtä, jolla on tarkoitus, kai te tajuutte.
Iso S: Kuulostaa toimivalta. Ei hukata aikaa enempää.
Platon: Olisko teillä vipata pari paikallisen valuutan yksikköä? Voisin maksaa jöötin käteisellä ja mul on vaan näitä amexin ja dinersin muovilätkiä, kun posti tarjos niitä ilmasiks.

Keittoa kiskomassa Sokrateen kanssa

Jatkoa viime numerosta.

Mä: Kuis istuu keisarin uudet vaatteet?
Iso S: Älä vittuile, niis kisois jäät meinaa kakkoseks. Kassit tuntuu olevan kauheessa puristuksessa. Ne hikoileekin niin, et kohta ne liukenee huit helvettii. Tulee ikävä toogaa. Usko pois ettei me siel toogan alla mitään sloggei pidetty. Kato nyt tätä paitaaki. Onks se jotenki tarkoitus, et mun manboobsit näkyy tästä läpi? Kuolleena ei ehtiny treenata rantakuntoon.
Mä: Okei, uskon mä vähemmälläki paatoksella, et tooga oli parempi. Mut noin sä et pistä niin paljo silmää.
Iso S: Eiks se ole tarkotus, et mä pistän silmään? Vähän niinku paarma. Tooga on ultimate misumagneetti.
Mä: Ihan totta? Pitäiskö mun hankkii kans tooga? Btw paarmat ei pistä silmään.
Iso S: Saatana saivartelet isommilles. Mut nyt täytyy alkaa luuppailee lupaavii keissejä läpi. Tää paarma haluu pörrätä mekkojen alla. Mun pallit on ihan liekeissä. Sekä kuvaannollisesti et kirjaimellisesti.
Mä: Joo puhutaa jostain muusta ku sun kulkusista. Kylmä keitto jäähdyttää ne kivasti.
Iso S: Vähän tää bisse tökkii mua. Oon aina ollu enemmän hedelmä- kuin viljakoulukuntaa näis käymistuotteis. Barbaarit juo kaljaa, viini on viisasten liemi, vaik en mä tässä omaa toogan helmaa haluukaan nostaa. Sanoinko mä jo, et mul on ikävä mun toogaa?
Mä: Vast sataseitsemän kertaa. Viinissä totuus ja sillee.
Iso S: Liian monet aamut oon kokenu, kun viinin takii oon joutunu kattoo Totuutta silmiin. Mut ei slaidata apatiaan. Toisaalta Totuutta on ihan kiva kattoo silmiin. Tietää sillon, et se on paikalla, eikä tarvi ettii sitä kissojen ja koirien kanssa. Tiesiks et Totuudel on siniset silmät?
Mä: Nyt sä taas yrität tota diippii shittii. Mua alkaa jo nyt huimata. Vai johtuuks se vaan nestehukast?
Iso S: Gnothi seauton. Nunc est bibendum.
Mä: Häh?
Iso S: Kuhan härnään. Otetaas toiselleki sandaalille. Mun uudet sandaalit on muuten tosi jees pitää jalas, vaikkei heti uskois. On nää kuitenkin ihan törkeen rumat kapistukset. Ja mistä nää on tehty? Värjätyst ja hyydytetyst mannapuurost?
Mä: Jostain hiton muovimassast. Olis siel ollu jotain esteettisempääki kuin violetit crocsit.
Iso S: Estetiikka on pelkkää paskaa. Mä kutsun mun vessapaperii Estetiikaks.
Mä: Ooksä juonu liian vähän vai miks sä muutut sekavammaks?
Iso S: Se on varmaan naisenpuutet. Kunnon petipeuhut selvittää pään. Vyyhti purkautuu, kun purkautuu. Mä oon aina tarvinnu kunnon raivottaren pitämään mut ruodus. Ksanthippe oli sellainen muidu, et huh hah hei. Saatana et sain siltä kyytiä, mones mieles tulkittuna.
Mä: Helppo uskoo.
Iso S: Niinhän sä luulet. Viime kädes mä tiedän vaan sen, etten tiedä mitään naisist. Mut hei, nyt mä tarviin viinii pöytään. Mun pakki menee ihan sekasin ölpen lipittämisestä. Kohta multa tulee sellasia kaasunpurkauksia, et pöytiin alkaa tulla kummasti tilaa. Voitas kohta suunnata tältä hikiseltä terassilta johonki orgioihin, kuhan on ensin kaapattu pari nymfii messiin. Hei tarjoilija, kaks eiku kolme ruukkuu punaviinii, tänks!

Jäätävää läppää Sokrateen kanssa

Mä: Hei kato Sokru! Kuis panee, jäbä?
Iso S: Kato dude! Mitäs tässä, ihan makeesti menee.
Mä: Mitennii ”makeesti”? Onks heebo voittanu lotossa vai ooksä iskeny Miss Turun?
Iso S: Eiku mä palasin just kuolleista. Aika tajunnanräjäyttävää settii oli.
Mä: Ainiijoo, sullahan oli niitä myrkkymaljajuttui et cetera. No miten on menny tän uuden tulemisen kanssa? Ooksä sluibaillu vai onks ollu vientiä?
Iso S: Aika pitkälti lossitellu ja miettiny menninkäisii. Tietty jotain pientä säätöö.
Mä: Oleksä ehtiny sopii jotain duettoo Himasen kanssa?
Iso S: No saatana sano muuta! Se retku on saatava takasin ruotuun. Mä oon etsiny jätkää joka vitun kolosta mut se niilo pakoilee mua. Ei se niin tyhmä oo etteikö se tajua, että tältä naavaparralta tulee isän kädestä perskannikoille, jos saan sen nulikan käsiini. Vittu niitä sen selontekoja, oikeesti!
Mä: Iisisti, kaveri. Taisin tökkii arkaa kohtaa. Unohdetaan Himis. Mä tiedän, lähetää terassille kietasee parit bisset.
Iso S: Puhut vähän mutta asiaa. Näillä keleillä on varmaa säärtä ja tissii terassit pullollaan. Vois ottaa kiikariin jotain hoitoo. Kun mä alan selittää mun klassisesta tiedon määritelmästä, niin kissoilla alkaa silmät pyörii päässä ja topit putoomaan päältä.
Mä: Joo oon kuullu et oot armottomii kaatomiehii sekä juomissa että naisissa. Mun korvii on kantautunu sun Ateenan dokausajoilta silkkaa eeppistä legendaa. Ketäs sun ränniremmii kuulukaa: Alkibiades, Kritias, Kharmides, Lysias. Oliks muita?
Iso S: Ainaski Kriton ja Thrasymakhos, ja ties ketä muita. Alkibiades oli kaikkein kovin nappomies, sanottiinkin sitä Alkkisbiadesiksi, heh. Hiukan pätkii muistikuvat, kuljin aika sumus niinä aikoina. Aamusin kun heräs, niin lattioilla vaan pyöri tyhjii viiniamforoita ja sammunutta jengii. Juttukin kyl luisti eri tahtii silloin, oisit nähny ja kuullu kun mä vein isoja ja pieniä viskaaleja ihan kuusnolla grillitavernalle. Pääasiassa ihan tsoukilla heitin pienessä simassa, mut eihä siitä kaikki tykänny, kuten tiedetää. Jotkut spedet kelas, et ”Sokru vittuilee meille raskaasti”.
Mä: Tietsä mitä Platonille kuuluu?
Iso S: En, mut jos sä näät sitä, niin kerro sille, et mä tuun tempaseen sitä tauluun ja potkiin sen pallit Padasjoelle. Se on kirjottanu musta pelkkää paskaa. Mä en voi tajuta, miten se uuno tajus kaikki mun jutut väärin. Mut nyt mulla alkaa tosissaan kuivaa suuta tää paskanpuhuminen. Vinettoa naamioon, niin läppä luistaa. Lähetää liitää.
Mä: Okei. Mut eka täytyy tehdä noille sun releille jotain. Ei poket huoli sua sisään tossa paskasessa toogassa. Ja missä sun sandaalitkin on?
Iso S: Släbärit katos jonneki pöheikköön viime reissulla toogabileissä.
Mä: Mennään Gantstoren tai Stockan kautta ja updeitataan sut. Kunnon updeittaus, niin sujuu deittaus, kai sä tiiät. Eletää sentää nykyaikaa eikä mitää 399 eKr.
Iso S: Joo Nykyaika, paska pätkä, nukahin alkumetreillä. Ei veny noihi mustavalkosii juttuihi.
Mä: Joo joo. Ensin ulkoinen kuositus, sitte sisäinen eli keitoille.
Iso S: Onks siel punkeroo kans? Jotenki tottu lipittelee sitä jo aikoinaa.

To be continued… or not.

Kysymys ja vastaus -palsta (ei Bees & Honey)

K: Mitä tapahtuu, jos paskat tulee housuun?
V: Housut tulee paskaan.

K: Mitä seuraa, jos viiltää jalkapallon auki?
V: Pallon viimeisen sauman kiinni neulonut minikokoinen indonesialainen pääsee vapaaksi.
V2: Isäsi pidättää seuraavan kahden viikon viikkorahasi uuden pallon ostoa varten.