Se pieni ero?

Mikä ero?

Kenen ero?

Kenen eduksi?

Pitääkö erolle huutaa "eläköön"?

Onko siinä jotain hurraamista?

Onko se hyvä vai huono ero?

Voiko eroa edes luokitella niin?

Missä ero näkyy?

Voiko sen jotenkin erottaa?

Onko erolla merkitystä, jos se on huomaamaton?

Voiko ero olla minussa?

Eroanko jotenkin?

Eroanko töistä?

Eroanko muista?

Aviosta?

Oravanpyörästä?

Yhteiskunnasta?

Kansalaisuudesta?

Todellisuudesta?

Vastuista ja velvoitteista?

Aikaisemmista sanoistani ja teoistani?

Itsestäni?

Identiteetistäni?

Persoonastani?

Ruumiistani?

Mielestäni?

Tietoisuudestani?

Sielustani?

Varaslähtö vaikeuksiin

Vaakamies Väinö vatvoo vaikeita valintojaan
Vaihtoehtojen vähyys valvottaa vapauttaen vajaatoimintojen vyyhdin
Väinö vaikeroi viikon verran vaiteliasta voimattomuuttaan
Vastuu vääntää vikuroivana vitsauksena vatsassa
Vertaistuen vajavuus vaikeuttaa vieroitushoitoa
Vastoin valmiuttaan vastoinkäymisiin Väinö verhoutuu veitsen valossa vihan viittaan
Vallan vaakakupissa vaihtuvuus vartioi vakautta
Vaan valtikka vaatii veronsa varkain
Vähät välitetään väärinkäytöksistä
Valkoinen värjäytyy verenpunaiseksi
Verhot vedetään veljeyden velvoittavuuteen
Varkaiden valiot voivat vokotella voitokkaina
Vihdoin vimma viiltää Väinön virtapankin viileäksi
Vihoviimeinen viisaus viimeistelee väkinäisten vitsien veistelyn
Vajaamielisten virkamies vie vihatun viivanvetonsa viekkaasti virnuillen 
Vähenee vääryys vaateliaiden vihamiesten varomattomuuteen
Vähitellen väistyy valheiden verkko
Vastamäki vääntyy viimein vinoon
Valo vyöryy valtoimenaan vapauden vartijoille
Viljavat vainiot virtaavat vaimeita vastauksiaan
Viisaimmat vaikenevat vaalien varjeluksen vahtikoiraansa

Vähän väliä välispiikille

Olisko tää nyt kaiken hyvän alku ja juuri
voisko käydä näin satumainen tuuri
ystävän vieraan ja tunnetun hätä on suuri
apu ratsuineen katoamistempun teki juuri
monituisen omituisen rivin korvamatokuuri alkaa
ekasta ei tietty askeleesta mut yhtä jalkaa
pystymäkeen riennämme kuin punaposket
keskenkasvuiset laskemme kosket
korskeat ja vetiset syvänteet mielemme
kierrämme kaukaa siitä kovin kevenemme
emme vitsiä vanhaa katkeemaan saa
eikä tarvitsekaan joku vain huutaa jatkakaa
samaa rataa uutta kierrosta lähtee
juoksemaan vaan seuratako rataa vai tähtee
jota ei kiinni saa mut se kauniisti meille
loistaa unelmiamme toistaa enkeleille
kepeille epeleille kuiskaa tavoittele aina
mitä vain tavoitella voi erääntyy joskus laina
maksuun menee kerralla oikein niin
ei toista kertaa tarvitse kokeilla koriin
heittää vapaaheittoviivalta kalkkia
maultaan muistuttavalta mut talkkia
voi taputella lisää kannikoille
ei leivän vaan niille kotoisille
pehmoisille tyynyille kotikullan turvaan
painamme pään lämpimään arvaan
et huomennakin silmät aukeaa
totuuksille kotikutoisille keskelle tyhjää aukeaa
omille tai toisten yksi yhden kerran lysti noille oville
vieraille ei kolkutella saada saattaa korville
uusia säkeitä säkeittäin kuultavaa
ja äkkiä pinta muistuttaa läpikuultavaa
niin ehkä kaikki onkin pelkkää tuulta vaan.

Välispiikin jälkiseuranta: Ei jäänyt kapeintakaan väliä välispiikille, en kai vielä siitä joudu piikille?

Kalaharin maahiset

Kalaharin autiomaassa
oli paljon maitoo maassa
siitä kasvoi maahisia
aivan vitivalkoisia
maahiset nuo Kalaharin
halus nähdä Saraswatin
vaan unohtuipa tuuma tuo
kun tuli vastaan kuuma suo
pulikoivat siinä tovin
kunnes tuli jano kovin
oli aika nousta suosta
ja heti täytyi pakoon juosta
lämpömittarimato matalin
aikeissaan on katalin
ahmaista nuo oudot olennot
tahtoi kuin hauki sudenkorennot
ei madon kotisuota turmella
vaik sen täyttäis gourmet’lla
oli maahiset jäädä pahaan rakoon
ei taipunut liero suon jakoon
tietää pikkuväki totuuden
maan mataluuden ja tuoksun sen
jo unohtui lorun loppu likainen
löytyi tiedon taulu maaginen
siinä Saraswati heille loisti
opit olemisen näille toisti
hyppien kotiin matkas väki
pian tienoot tutut kaikki näki
saadaan tarinalle loppu kiva
jossain maahisille nauroi Šiva

Julkikirjoitus: Rimpsun 12 ensimmäistä riviä kirjoitin 10.10.2011. On mahdotonta arvioida silloista mielentilaani, mikä sai minut laskettelemaan tuollaista lorua, mutta sattuuhan sitä tekevälle. Ja sattuu edelleen. Näin saatiin päätökseen tämä(kin) kesken jäänyt työ, joka on kummitellut muistitikullani 14 vuotta.

Aina vaa

Tuhlaa turhinta vaivaa
lastaa pohjatonta laivaa
kaiva luhistuvaa kanavaa
tietä tietämättömyyteen raivaa
taikinaista päätä hiivattomana vaivaa
tokaise tyhmänä joka väliin "iha mite vaa"

Totuuden tyhjiössä valhe paras arvaa
vertaa toisiinsa kahta samanlaista karvaa
illuusiossa luo ympärille turhaa turvaa
höyhenet lainatut vaativat maksettua tervaa
taajamissa aikomusten hyvien asutus on harvaa

Riveillä vinoilla iloittelu tuon tuostakin oivaa
riimeissä risoissa kompurointi korvissa soivaa
kestää mieli tylsä nousua ja laskua loivaa
estää kieli terävä tulevaa kaiken vakioivaa
kuka tohtii pyytää hoivaa
osana maata hyvinvoivaa

En tarvitse mitään itseään kopioivaa
en arvioi minuuttani alati varioivaa
en persoonani naamioivaa
voimaa kaiken yllä operoivaa
väistän katsetta ylhäältä arvioivaa

O pen eli kansallislaulu kynälle

O pen
sinä kynistä terävin
pidät aistini terässä
vaikken pysy perässä
olet penna mahtavin

O pen
olen aina avoinna ajatuksillesi
en vierasta vieraita aatoksia
älä syötä aineita kovin toksisia
olet penna kaunehin

O pen
tunnen voimasi sormissani
ja viet minut uusille urille
et anna aihetta itsekurille
olet penna loistavin

O pen
avoin on maailma ympärilläsi
et koskaan minua hukkaa
ei aivoistani löydy nukkaa
olet penna puhtahin

O pen
kuiskaat anteliaasti aiheesi
vaikka sepustelisi puuceestä
sen eestä puuttuvasta veestä
olet penna törkyisin

O pen
tuot sanat tuhannet luokseni
muokkaan ne mielessäni kierossa
monesti kuun kierrossa
olet penna päättömin

O pen
avaat päättymättömän kirjasi
sanaista arkkuasi narautat
auringonlaskuun karautat
olet penna uljahin

O pen
hajoitat ja hallitset
tuot kaapit ulottuvilleni
olet myös Amityvilleni
olet penna painajaismaisin

O pen
Seesamikadun aukaiset
nuket karvaiset hyökkäävät
kauheat tarinansa yökkäävät
olet penna reppavin

O pen
olet parempi kuin no pen
syökset tahrasi paperille
vaik toivoisin tahroja lakanalle
olet korvike et järin hääppöinen

O pen
olen lumiukko leffasta Frozen
nuppi aina huurussa
unettomana Turussa
olet penna sekavin

O pen
viet joskus poluille hämärille
tarjoilet talon erikoisen
pallon liian kierteisen
olet penna pikku pirulainen

Jälkihoidot: Mitä viineriä nyt taas? Aamulääkkeet putosivat lattialle ja koira söi ne. Nyt se on hyperonnellinen koira. Hauvan häntä vipatti niin, että irtosi hanurista ja alkoi elää omaa elämäänsä. Muutti just tosi kivaan kaksioon Vaasan Gerbyhyn ja opiskelee liikuntatieteiden maisteriksi.

Jälkihoidon jälkikirjoitus: Suomisanakirja-sivusto antaa mielenkiintoisen tulkinnan sanalle ”reppava”: ”Reppava tarkoittaa sellaista, joka liikkuu tai kulkee repun kanssa. Esim. Hän oli reppava matkustaja, joka kantoi kaikkia tavaroitaan repussaan. Reppava viittaa usein ihmiseen tai eläimeen, joka kuljettaa tavaroitaan repussa.” En taida olla ainoa, joka on hukannut lääkkeensä. Mutta sehän on vaan posia.

Hän käveli yöhön

...koska hän halusi elää yössä.
...koska yö oli kaikki, mitä hän voi koskaan kaivata.
...koska sen jälkeen seuraa yhä aamunkoitto.
...koska hänen oli pakko päästä kuseksimaan puun juurelle.
...koska hän on täysin holtiton ja vailla suuntaa.
...koska hän halusi nähdä katuvalojen helminauhan.
...koska hän ei löytänyt kotoaan enää mitään eikä ketään.
...koska hänellä oli vielä tästä asti aikaa.
...koska hän näkisi asfaltin kivien kimaltelun.
...koska hän unohti hakea postit postilaatikosta.
...koska "kaikki järjestyisi", hän kuuli jonkun takanaan sanovan.
...koska hän halusi hengittää yötaivasta, yömaata ja yöilmaa.
...koska harvat valopisteet luovat ääretöntä lohtua.
...koska hän seurasi tähteä.
...koska hän voi todella tuntea yhteyden koko maailmankaikkeuteen.
...koska morfiset kentät kutsuivat häntä osaksi kaikkea.
...koska hän halusi tuntea maailman hengittävän hänen kanssaan.
...koska vaikka hän kävelisi minne, huominen odottaisi häntä kärsivällisesti.
...koska hän halusi nähdä värien muuttuvan illan hämärtyessä.
...koska totuus on toinen, kun värit muuttuvat.
...koska tummat puut luovat uhkan tuntua.
...koska hän toivoi näkevänsä toisen todellisuuden.
...koska hän halusi nähdä keltaisia tiiliä.
...koska hänen kuului aistia kaiken hiljaisuus, asfaltin tyhjyys, katseen autioisuus.
...koska hän tiesi kokevansa hetkeksi nuoruuden voiman ja kaikkivoipaisuuden sisällään.
...koska hän ottaisi vastaan iltataivaan viimeisten valon säteiden luoman euforian.
...koska yö oli hänen sisarensa, eikä koskaan voisi pettää häntä.
...koska hän kuuli musiikin kutsuvan häntä.
...koska hän ei tiennyt, kuka tai missä todellisuudessa hän oli.
...koska tiesi sen olevan unta.
...koska yö tekee meistä varkaat.
...koska hän viimein ymmärsi, kuka hän on.

Joten se siitä.

Se kuuluisin ja kuulumattomin jälkikirjoitus: Miksi kävelit yöhön?

Kissa kiertää

Kissa kiertää
kiertää aina vaan
vaan ei se osaa
muutakaan

Kissa aistii lämmön poskillaan
polton tunteen rinnassaan
vaan kiertää kiertää
ain liian kaukana

Kissa kiertää
kiertää ja muistuttaa
et pitäis olla jotain
mitä tavoitella saa

Voi kehää kiertää paikallaan
ja odotella palkintoaan
ja kiertää kieltää
totuutta

Kissa kiertää
kiertää yhä vaan
ei haluu olla
aloillaan

Kissa kiertää
kiertää himoissaan
kiertää kierii
haluissaan

Kissa kiertää
pysyy uskossaan
kiertää miettii
voittoaan

Kissa kiertää
kiertää polkuaan
ei kai maaliin saavu
milloinkaan

Kissa kiertää
lipoo huuliaan
kaikkee ain kuvitella saa
ja kiertää taas uudestaan

Voiko olla tuhoisaa
jos ei osaa lopettaa
vaan kiertää kiertää
sokeena

Ei se haittaa kissaakaan
jos harhoissaan ain olla saa
ja kiertää kiertää
polkuaan

Kissa kiertää
ei tiedä parempaa
yhä kantaa unelmiaan
ja kiertää sietää
taivaltaan

Kissa kiertää
katsoo tähtiin taas
mitä siellä nähdä saa
elättelee toiveitaan
ikuisesti mukanaan

Kissa kiertää
palaa alkuun taas
vaan ei se osaa
muutakaan

Kiertoajelu kuilun reunalle

Kunpa olisi kyky pitää (isona) vitsinä henkistä alemmuustilaansa, niin olo olisi kevyt ja helppo hengittää. Omaan psyykkiseen pahoinvointiin liittyvien asioiden kevyesti ottaminen edellyttäisi omanlaista asennoitumista ja mielentilaa, ja niinpä ollaan paradoksin edessä. Vajaa viikko sitten asianomaisen kudoskuulaa tempaistiin niin isolla moukarilla, että näinkin sitkeän pikku pirulaisen oli aika pudota polvilleen. Olen sukeltanut syvien tummien vesien pimeimpään syvänteeseen ja kokenut sellaista, mitä en olisi halunnut ikinä kokea.

Sain henkilökohtaisesti ainoana läsnäolijana todistaa tsunamiaallon lailla ylitse vyöryneen ahdistuskohtauksen, joka oli täysin uniikki kokemus tähänastisen elinkaareni aikana. Jatkossa teen kaikkeni, että se jää uniikiksi. Olin sängyssä ja taisin olla silloin hereillä. Jonain aamuyön tai aamun tuntina, en pysty muistamaan kellonaikaa, se hyökkäsi täydellä voimalla jostain tiedostamattoman mieleni komerosta. Se oli totaalinen pakokauhu ja paniikki ja pelko ja tunsin, etten pysty enää hengittämään. Ilma ei päässyt keuhkoihini. Hetken aikaa ainoa ajatus oli, että tämä oli tässä, nyt tuli lähtö. Mutta sitten järjen valo pilkahti sen verran, että aloin psyykata itseäni: hengitä, hengitä, hengitä, ei hätää, hengitä rauhallisesti, hengitä, hengitä. En tiedä, kuinka kauan kohtausta kesti. Ja kerran tässä oletettavasti olen, täytyy siitä edelleen olettaa, että selvisin. Henkinen romahdus oli kuitenkin hiuskarvan varassa.

Uskon hyvällä, että se oli minulle viimeinen varoitus. Aivopoimujeni juonteissa kilisevät viimeiset hälytyskellot, minkä jälkeen minun ei kannata kokeilla uudestaan onneani ja kysyä, kenelle kellot soivat, koska vastauksen saatan arvata. Syyt, jotka johtivat tuohon käännekohtaan, ovat tietenkin varsinainen sotku pöyhittäväksi. Kun kamppailee yksin liian kauan liian vaikeiden kysymysten ja selvittämättömien ongelmien kanssa ja kerää raskasta henkistä taakkaa entisten päälle, on väistämättä vastassa padon murtuminen ja mielen mureneminen. Omaa tilannetta sävytti pitkään jatkunut turhautuminen sekä totaalinen tyhjyyden ja yksinäisyyden kokemus. Yksinäisyys on ollut viime ajat psyykkisesti kuormittavin ongelma ja sen kanssa suorassa yhteydessä tunne-elämäni raskain järkäle: rakkaus. Rakkauden nälkä. Romanttisen ja eroottisen rakkauden nälkä.

Edellä kuvatun ”eeppisen antikliimaksin” jälkimainingit lyövät edelleen tietoisuuteni rantakivikkoon. Jokaisena viime päivänä olen tuntenut ahdistuksen hiipivän mieleeni, jos erehdyn hetkeksi uppoamaan oman pääni sisälle. Mutta olen saattanut löytää myös lääkkeet ahdistuksen tukahduttamiseen. Olen siinä kulminaatiopisteessä, jossa on pakko ottaa uudet tehokkaammat aseet käyttöön selviytyäkseni.

Palaan lopuksi vielä kolmannessa kappaleessa käyttämääni ilmaisuun ”kenelle kellot soivat”. Kaikki (?) toki tietävät, että se on Ernest Hemingwayn romaanin nimi, mutta se ei ole ”Papan” itsensä keksimä fraasi, vaan hän lainasi teoksensa nimen englantilaisen papin ja runoilijan John Donnen (1572 – 1631) runosta, joka kokonaisuudessaan menee näin:

Kukaan ei ole saari, täydellinen itsessään,
jokainen on osa mannerta, kappale kokonaisuutta;
kun meri huuhtoo mukaansa palan maata, Eurooppa pienenee,
samoin niemimaa, ystävien maatila tai oma maatilani;
jokaisen ihmisen kuolema pienentää minua, koska olen osa ihmiskuntaa;
älä siis lähetä kysymään kenelle kellot soivat;
ne soivat sinulle.
– John Donne, vuonna 1624

Kuuluisimmassa säkeessä Donne puhuu kirkonkelloista, jotka soivat sinulle, mutta joita et ole enää itse kuulemassa. Se on muistutus kuolevaisuudesta. Muuten runossa tähdennetään, ettei ihminen pärjää yksin tässä maailmassa. Hän ei voi eristäytyä, vaan tarvitsee muiden tukea. Toisaalla Donne on myös kirjoittanut: "Yksinäisyys on piina, jota suurempaa ei ole edes helvetissä". Antakaa pala paperia, niin voin allekirjoittaa tämän heti, vaikken olekaan käynyt helvetissä, kai. Sattumaako, että eksyin tässä vuodatuksessa siteeraamaan juuri John Donnea?

Valo on

Näen valon

sillä näen sinut

minä tunnen

valon sisälläni

auringonkeltaisen taivaan

enhän minä pystynyt

vilisevinä aikoina

juoksevina vuosina

elämään aurinkoa

joka taivaalla tanssii

ja säkenöi

haluaa puhua minulle

vihdoin näen sen

näissä kämmenieni juovissa

pitää tapahtua ennen kuin

kirjoitan tarinan loppuun

yhdessä henkäyksessä

yhdessä huokauksessa

toivon olevani yhtä

tämän yhden elämäni

ja sinun elämäsi kanssa

koska tässä ovat

viimeiset siveltimen vedot

haluan tuntea

haluan rakastaa

haluan kaiken sinussa

kaikki on olemassa

tässä todellisuudessa

tässä kokemassamme kaikkeudessa

en peräänny enää

mistään säkeistä

mistään sanoista

mistään teoista

otamme omaksemme

mikä meille on suotu

ne kaikki valot loistavat meille

vaikkemme näkisi niitä

kaikessa on valo

se pitää löytää

Pahemman luokan jälkitakeltelut: Tämä ”hengenluomus” olkoon varoittavana esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu, kun kiskoo keittoa lauantai-iltana ja erehtyy kuvittelemaan, että on saavuttanut luovan tilan. Vaikkei mitään tällaista minun pitänyt alun perin edes kirjoittaa, jossain mielenhäiriössä keksin olevani oman elämäni Tommy Tabermann (RIP, olit mainio veikko). Kaiken päälle enempää punnitsematta, niissä liemissä en toki ihmettele, painoin ”julkaise”, koska olinhan juuri rustannut mestariteoksen. Oikeammin mestausteoksen, koska siitä suorituksesta ansaitsee tulla mestatuksi. Seuraavana päivänä oli vuoro pelastaa, mitä pelastettavissa on. Koska perusperiaatteeni on, etten deletoi kokonaan mitään, minkä olen julkaissut, täytyi pökellystä muokata, jotta sitä kestäisi edes katsoa jostain kulmasta päivänvalossa. Joten lukemattomien muokkausten, sanojen ja rivien poistamisten jälkeen lopputulos on yllä. Onnekkaita olette te, jotka ette nähneet alkuperäistä. Tämä on klassinen esimerkki, miten yritetään tehdä paskapökäleestä konvehti lisäämällä sen ympärille kiiltävä kääre.

Ei rahtua sarkasmia, ei häivää ironiaa

Kesän lapsi

valon tytär

hehkuvaksi syntynyt

kotisi auringonkeltainen

korkealla

pilvien yllä

tanssit ilmassa

aistien juhlassa

säteilysi kultaa

lähellesi pääsevät

vaikken edes näkisi sinua

loisteesi on läsnä minussa

saan juoda sinusta

inspiroit

sytytät

herätät

suljet syleilyysi

sylissäsi auringonkehrä

Alkueliönä puolivälissä pulloa

Voit luottaa tähän retkuun
pääset suoraan vilttiketjuun
mennään lujaa alamäkeen
ei jää edes luuta käteen
joku kaapi tuhkat pesästä ennen meitä
joskus silmissäni näkyy enkeleitä
tuskin taivaan ennemmin helvetin
lieskat nielevät myös kukkatapetin
ei meillä osu seinään naula
vaan päähän toistuvasti katkeaa kanan kaula
tulen puolitiehen vastaan vastakarvaan
kiiski näkee vastarannan asutun harvaan
annan tulitukea kun sitä ei tarvita
putosi sielu kyydistä kun piti kehoa ravita
nesteillä toki on ruumis vain nestettä
erityisruokavaliolle en näe estettä
liukenen kuvista se käy huvista
ei tarvitse kysellä anniskeluluvista
kun ei muille tarjoa kaataa itselleen vaan
maailmaa voi hyvin katsoa myös polvillaan
otan nöyränä vastaan tuomioni karvaan
se liittyy luonteen heikkouteen arvaan
moraalin katveesta arvottomuuden valokeilaan
taittuu matka kevyesti tartun kapeakaulaiseen heilaan
ei sille puhuta mutta se puhuttelee taajaan
naulitsee huomionsa lahjan saajaan
sanoo joku vielä elon kehää kiertää
se onnekas on joka itseään sietää
loihdin iskevän loppukaneetin
join kaikki meret lopuksi nielaisin maneetin.

MMT:n iltapäiväkerhon kailotusklubi

Hirmu Hallitsija
(Lauletaan Mikko Alatalon puvuntakin taskussa asuvan tyrannosauruksen äänellä)

Olipa kerran hullu paha poika
Hirmu Hallitsija nimeltään
se huvittelee viemällä kansalta toivon
ja ampumalla ihmisiä tykillään
se on niin tuhma että joka iikka
pystyy sen näkemään
ja muiden kukkaroille se mielellään
tulee kyläilemään

Jos Hirmu Hallitsijalla on paha mieli
ei kansa pysty nukkumaan
koska kansa pelkää mielipuolta
ihan tosissaan
jos Hirmu Hallitsija tulee ruokapöytään
se mussuttaa kaviaariaan
ja heinän se saa kansan suussa
pahalta maistumaan

Kyllä kylässä voi käydä Hirmu Hallitsija
kun on hirmuhallitsijapäivä
onhan se kiva että valtiolla on
oma sadistinen psykopaatti
mutta älä tule liian usein sekoboltsi
tule vain kerran vuosituhannessa
kun sä pistät kaiken ihan vituralleen
ja psyko syyttää muita maita
vaikka kaiken takana onkin vain vinksahtanut psyyke

Kun aamulla pitäisi maata johtamaan lähteä
niin Hirmu Hallitsijaa kiukuttaa
kun ministerit neuvoivat vääriin koreihin
kultamunat laittamaan
se Hirmu Hallitsijaa taatusti yllyttää
ministerien jalat katkomaan
ja iloisesti nakuttelee konekiväärillään
kun saa ministerit teloittaa

Kyllä kylässä voi käydä…

Kello 4.04‒4.30

Sitä aikansa katseli
kun se niskojansa nakkeli
eikä se ollut edes lintu
joka on aina ihan pähkinöinä
joka kurvissa
ja myös suorilla
ei ketään ruokita pelkillä kuorilla

Emme ole enää leirillä
ei kesällä eikä näillä eväillä
päästy pälkähästä ripiltä
ei se maistunut tripiltä
siltä pyramidin näköiseltä
elävältä jäänteeltä

Jäätiin äsken lintuun
mihin sekin meni
lensi pois
rakensi pesän
kai se oli turvaisa
koska oli vakuutettu
tarveaineet varastettu
etukäteen tarkastettu

Nimet paperiin ja kiitos
tämä oli tässä
hihasta putosi ässä
ei kaduta
rahat meni ja kivaa oli
totesi torvensoittaja
totinen tai totuuden
se ja sama
poimi omena tai marja
edestä löytyy sama karja
loppuun lypsetään
teuraaksi viedään
jätä buffet väliin
sillä pöytärivien välistä voi lukea
että pöydät saavat jaloilta tukea

Kaulittu on kovaksi
mutta taikina on pehmeää
kuorrutteet jäivät kauppaan
koppa kainaloon
kuka enää kuorrutteita kaipaa
kassan kautta
takaisin kauppaan
kunnes niska katkeaa
sitten kaikki ratkeaa

Saatiin kehä ehjäksi
niska mainittu
kaikki palkittu
kiitetty toivotettu
hyvää kotimatkaa
on aika jatkaa

Jälkimainingit lyövät ylitse: Sellaista jälkeä syntyy, kun valvoo otsikossa mainitulla aikavälillä. Käytä aika hyödyksi. No mikä ettei, mutta kenen hyödyksi?

Seppo-setä sanailee

Turha mult on kaivaa luurankoja kaapista,
kun en ees kehtaa astuu ulos mun vanhast Saabista

Sä näytit mulle risukasaa,
sanoit siin voi paistaa kalaa
Mietin olisko aika vaihtaa alaa,
kun happee haukkaan ylemmiltä salaa
On tää täysin hulluu touhuu,
ilman opettajii käydä kouluu

Kun ei omatunto salli vannoo valaa,
pitäiskö mun alkaa alusta vai loppuun palaa (-ta?)
Mut vaikken enää mitään aikaan saiskaa,
Niin olis mulla ainaski aikaa,
vaiks itselleni kuoppaa kaivaa

Näin jälkkäriksi Seppo-setä totuuksia rustaa,
kertoo kuinka suurta väkee silmään kustaan
Paskapuheessa on se vinha perä,
et kun sitä tarjoillaan heti isompi erä,
on kookkaat köntsät helpompi niellä,
eikä niitä valheeks enää ykskään hölmö miellä

Vaan eipä ole Sepossa saati Saabissa nimeksikään totta,
kunhan tässä jotain ajan kulukseni tarjoan, jotta
täytemaata omaan kuoppaani saan luotua,
ja sitä ennen omani ja toisten juomat loppuun juotua.

Taustaa tällekin kuralle: Muinaistulien yön / venetsialaisten päivänä 29.8.2015 kannoin risuja kokkoon, koska sellainen nakki minulle suotiin. Siinä huhkiessani mieleeni alkoi yhtäkkiä ropista riimejä, eli suurin osa yllä esitetystä paukkui päähäni risunkannon ohessa. Vähän täytyi jälkeenpäin viimeistellä ja editoida. Onko se sitten hyvä vai huono, normaalia vai sairasta, oikein vai väärin, vaniljaa vai suklaata, maitoa vai piimää, pullotettua vai tölkitettyä, luomua vai prosessoitua, saksalaista vai japanilaista, ristiä vai rastia, maskuliinia vai feminiiniä, on sivuseikka. Ei se erotu muun kuonan seasta.