Viisi hienohelmaa lainehilla

Jatkoa sieltä, täältä tai tuolta.

Sokrates: Kautta Zeuksen zeppeliinin, mikä tuo ukkonen on, joka jylisee päässäni. Jaaha, ihan näyttäisi siltä, että sandaalit osoittavat kohti kattoa, eli se tavallinen tarina taas. Uskallanko udella, mikä maa ja mikä valuutta nyt on vuorossa.
Platon: Tässä olotilassa jättäisin kyselytunnin mahdollisimman lyhyeksi, vanha karvahanuri.
Sokru: Ainakin tunnistan opetuslapseni kädenlämpöisen vittuilun.
Platon: Muistan aina lämmöllä sinua, mölinämaisteri, vaikka oletkin ihan helvetin rasittava paarma.
Mä: Kylläpä ne suut taas napsuu, kun käden ulottuvilla ei ole juomaa.
Sokru: Kohta napsuu myös rystyset, kunhan saan Platonistin näkökenttääni.
Mä: Noh noh, ei tässä mitään myllyjä viritellä. Mutta mistä hitosta Platon ilmestyi tänne? Ja mikä edes on tämä mesta, jota kutsuin just nimellä ”tänne”? Missä ovat kapteeni Morgan ja eversti Sandels?
Platon: Sitten alkoikin toiselta suunnalta kyselytunti. Tähän väliin mainitsen, että nyt riehuu aikamoiset pidot mahassa, joten pian olisi syytä ilmestyä huussi horisonttiin.
Kapteeni Morgan: Mikä mökä nyt taas! Eikö täällä saa kuolleet levätä rauhassa? Kohta alkaa sapeli niittää mainetta ja kunniaa!
Mä: Diplomatia onkin ollut aina yliarvostettua.
Sokru: Ei tässä muuta kuin Platon halusi kohteliaasti vihjaista, että kohta saamme todistaa näyttäviä paskaskraiduja toogassa.
Morgan: No sitten tajuan. Tosimiehillä on aina vähän paskaa housuissa.
Platon: Ei ole edelleenkään housuja.
Mä: Taidat olla Aku Ankalle sukua.
Morgan: Kuka se on? Kuuluuko mate tähän ryyppyremmiin?
Mä: Ei tällä kertaa. Nostan uudelleen kysymyksen esiin: Missä hoodeilla me notkutaan?
Morgan: Näyttää purjeveneen kajuutalta. Tämähän kääntyy vahvasti posin puolelle, jos olemme päässeet jo merille. Voin jo tuntea suolaiset pärskeet ahavoituneilla kasvoillani. Mutta ensin haluan tuntea rommin elävöittävät pärskeet nielussani. No mutta, olen sammunut pullo kädessä. Voi tätä ilon ja onnen päivää!
Eversti Sandels: Vad fan? Heivatkaa purjeet, polttakaa ja jättäkää laiva, everstit ja väkijuomat ensin pelastusveneisiin!
Morgan: Tervehdys taas, Santtu, ja tervetuloa elävien kirjoihin. Sinulla on hyvät unenlahjat. Navigoipa meidät selville vesille täältä, missä olemmekaan. Etkös sinäkin joku merikapteeni ole.
Sandels: Vad i helvete igen? Näytänkö minä merikapteenilta?
Morgan: Ta det lugnt, svedukeikari käkkäräpää. Ihan läpällä heitin.
Sandels: Sitä paitsi tämän tason kadotuksen kantahenkilöstöä ei saa kukaan navigoitua selville vesille. Ystäväiseni, tämän tuomittujen laivan pohja on pysyvästi kiinni rantakivikossa.
Sokru: Kivistä puheen ollen, kassejani kutittaa mielenkiintoisesti.
Mä: Taasko alat heittää legendaa kulkusistasi?
Sokru: Keksitkö parempaa aihetta?
Mä: Totta puhuen en. En keksi mitään aihetta.
Sokru: Sitten voin tarinoida vapaasti perintökalleuksistani.
Platon: Hei tuolla on vessan ovi! Minua ette näekään ainakaan tuntiin. Pelastuin Sokrun kuuluisalta kassimonologilta.
Sandels: Oj joj, tämä aamu alkaakin hyvin…
Mä: Nyt on isoi juttui tulos.
Sokru: Korvat höröllä, niin opitte jotain. Sillä nämä Pallis Athenen, joka muuten oli myös käsitöiden jumalatar, pojat ovat kokeneet paljon sellaista, mistä te pikku kerubit ette osaa uneksiakaan. Oliko se sittenkin Pallas Athene? Tuppaa jumaluudet unohtumaan näin jumalattomassa menossa. Vaikkakin nyt kaksoseni tuntuvat kahdelta painekattilalta. Muistan, kun eräänkin kerran tooga oli hukassa Akropoliksella…
Konstaapeli Meri Poliisi: Heippa pojat, mitäs täällä tapahtuu?
Morgan: Rouva siirtomaavallan edustaja, keskustelemme palleista.
Konstaapeli Meri Poliisi: Sepä kiehtovaa. Kuulkaapa hetki tätä juttua, joka on silkkaa jännää täynnä: Olette murtautuneet laiturissa olleeseen purjeveneeseen ja näystä ja hajusta päätellen ilmeisesti sammuneet tänne. Ja nähtävästi putsanneet veneen viinakaapin. Lähdetäänpä laitokselle selvittelemään vähän asiaa. Limusiini odottaa jo pihalla.
Mä: Pitäisiköhän vihjaista Platonille?
Sokru: Antaa sen jäädä istunnolle. Se vaan puhuisi meidät pahempaan liemeen.
Morgan: Kuulitteko kohtalotoverini, limusiini! Eikös se tarkoita sellaisia ylhäisön hevosvaunuja? Kai teillä on siellä rommitarjoilu?

Kovaa kuhinaa kantakapakassa

Jatkoa vaikka mistä.

Morgan: …ja joka kerta, kun olen tempaissut uskollisen sapelini esiin, on emännän kuin emännän ilme venähtänyt uusille lukemille. Onpa joissakin tapauksissa unohtanut hetkeksi hengittämisenkin, että on täytynyt oikein muistuttaa asiasta, ettei sutturalla ole taju lähtenyt jo ennen kuin ollaan päästy itse asiaan. Eipä ole yksikään helmannostaja tullut jälkeenpäin valittelemaan huonoa palvelua. Hei tavernan pitäjä, lisää rommia pöytään!
Minä: Kuulehan kapteeni, taitaa olla taas jonkin verran rommin ryydittämää liioittelua mukana noissa makuukammarijutuissa.
Morgan: Kuinka sinäkin maitovalaan valkea maakravun äpärä julkeat? Taidan vetäistä pöksyt nilkkoihin ja esitellä lautakunnalle todistusaineiston!
Sokrates: Credo quia absurdum est.
Minä: Hep hep, pidä nyt vaan housut jalassa, jotta tarjoilu jatkuisi tähänkin pöytään. Uskon sovinnolla. Heitäpä tähän väliin joku jännityksenlaukaisija, Sandels. Sandels? Eversti? Santtu?
Sokru: Johan pomppas, kun Johan ottaa lukua. Taitaa olla tahti liian kova ruotsalaisille herrasmiehille.
Minä: Eiköhän eversti tuosta vielä tokene, kunhan ottaa ensin pienen tuumintatauon.
Morgan: Hah hah, seuraavasta pullosta lohkeaa sitten isompi siivu jokaiselle!
Sokru: Juomavalintasi ja -tapasi ovat rahvaanomaiset, merten ja vakojen kyntäjä, mutta niin ovat minunkin. Uimamaisteritason filosofin maksani on katsos koulittu kovalla kaulimella ja niin monella agoralla, ettei tätä toogaveijaria ihan heti pullauteta ulos näistä henkien mittelöistä. Minun pääni keikkuu viimeisenä pinnalla, vaikka uitettaisiin missä keitoissa. Mutta voisihan tähän väliin nauttia amforan viiniä, kun tuo rommi tuppaa janottamaan.
Minä: Rommia ja palanpainikkeeksi viiniä, huh huh tätä ruokavaliota. Tässä kohtaa voisi hyvin heittää huiviin pari kanakoria.
Sokru: Kuulehan nyt Erisin oppipoika, kun ylhäältä puhuu ääni. Kun on isojen nimien kanssa liikenteessä, on syytä tottua siihen, että täällä ei himmailla niin kauan kuin lyhdyissä liekki lepattaa. Vannon vaikka käsi Pallas Athenen pyllyllä, tämä on yhtä tosi kuin sandaaleissani lukee ”krokotiilit”. Eikä nämä näytä yhtään krokotiileiltä eikä kyllä krokotiilin nahaltakaan. Pidetäänkö muuten täälläpäin kanoja koreissa? Kätevää.
Minä: Joopa joo, viekää te, niin minä vikisen. Tai siis maksa vikisee.
Morgan: Juuri niin, laivapoika, nyt puhut asiaa. Tuosta tuoppi täyteen rommia, tummaa kuin tulisen espanjattaren karvakolmio.
Minä: Paina kaasua, Morgan.
Morgan: Jaa häh? Eihän nyt seurassa piereskellä. Tai no, miesseurassa toki.
Sokru: Eikä pesemättömällä pensselillä sudita. Olinkin jo unohtaa pääasian tässä iloisessa kevyessä kielenkostutuksessa. Onneksi kapu muistutti siitä tärkeimmästä, mikä pitäisi olla aina mielessä. Toogan alla malttamaton filosofian merkkipaalu odotteleekin kaikessa komeudessaan tilaisuutta päästä jakamaan aforismejaan mahdollisimman monelle nymfille. Näyttää noita seireeneitä riittävän tähänkin majataloon, vaikkakin liukkaammissa liemissä liotetut pullokeijut ovat paremmin edustettuina.
Morgan: Kyllä meikäläisillä sepalussäilän käytön mestareilla pitäisi olla esteettisempää seuraa kuin pelkkiä ahavoituneita karvahanureita.
Minä: Unohtamatta sanan säilää, jonka pitäisi myös vedota vosuihin, lukuun ottamatta kännikanoja. Pidä nyt Sokru kuitenkin se toteemipaalusi vielä jemmassa toogan alla, ettei tarvitse ottaa ajolähtöä täältä. Mutta ennen kuin teette seuraavaa siirtoa, niin pitäisi saada Santtu hereille. Eihän kaveria jätetä, vaikka olisikin ruotsalainen, ja kehno viinapää.
Sokru: Ehdin jo unohtaa svedueverstin olemassaolon, kun herra oli niin hissukseen.
Morgan: Ei sammuneena kovin kovaa mökää pidetä. Taitaa se vähän rohista, joten ainakin hengissä on.
Sandels: Va fan? Joko ruotsinlaiva lähti satamasta?
Sokru: Ei, vaan Vasa-laiva, keikaroiva käkkäräpää.

Tiedän tietämättömyyteni, luullakseni

Älykäs tietää paljon, mutta viisas ymmärtää tietämättömyytensä. Tästä ajatuksesta on luultavasti miljoona muunnelmaa, mutta yksi alkuperäisistä on pantu Sokrateen piikkiin. Antiikin filosofi Sokrates tiettävästi hölisi kaikenlaista, mutta jokin lause oli sisältänyt ajatuksen, joka on kiteytetty ”tiedän vain sen, etten tiedä”. Platonhan kirjasi Sokrateen puheita innokkaasti muistiin, ja teoksessaan Sokrateen puolustuspuhe on pätkä, jossa Sokrates Platonin mukaan lausuu ”… se mies luuli tietävänsä, vaikka ei tiennyt, minä taas en edes luule, kun en tiedäkään.”

Tuossa kiteytyykin iso ongelma, jota ilmenee runsain mitoin ihmisissä. Törmään jatkuvasti näihin henkilöihin, jotka vain tietävät, miten asiat ovat tai miten niiden pitäisi olla. Tyttäreni luokanvalvoja on yksi tällainen. Hänellä on tietty käsitys asioista ja oppilaistaan ja se on oikea käsitys, mikä johtaa siihen, että tällaisen ihmisen kanssa huomaa pikapikaa törmäävänsä seinään. On turha yrittää keskustella rakentavasti, kun toisen uskomukset, asenteet ja ymmärrys on valettu betoniin.

Tyttärelläni oli ensimmäisellä ja toisella luokalla eri opettaja, joka oli paljon vanhempi kuin nykyinen ja myös ääriversio nykyisestä. Tämä henkilö lateli suoraan päin naamaa, mikä on muissa vikana ja mitä mieltä hän on. Hän ei ollut vastaanottavainen persoona. Tyttäreni kärsi suuresti kyseisen opettajan käyttäytymisestä. Opettaja toteutti itseään viis veisaamatta opetusohjelmasta tai koulun toimintaohjeista. Rehtori oli täysi tossu eikä mahtanut tälle henkilölle mitään. Oli jotenkin surkuhupaisaa, kun pikkuhiljaa paljastui, että nykyinen opettaja on samasta puusta veistetty, vaikka on parikymmentä vuotta edellistä nuorempi.

Kohtaan samaa ongelmaa toiselta kantilta, kun joudun keskustelemaan isäni kanssa. Hänessä on ollut jo pitkään vallitsevana piirre, että hän esittää asiansa jyrkkä mielipide -muodossa. Siinä ei olisi mitään konfliktia, jos hän vielä itse tiedostaisi asian mielipiteekseen, mutta koska hänen mielipiteitään ei saa kyseenalaistaa, niistä muodostuu tuolloin Lopullinen Totuus. Olen testannut kyseenalaistamismetodia hänellä teini-iästä lähtien ja lopputulos on vaihdellut silmin havaittavasta ärsyyntymisestä suoranaiseen raivariin.

Maailma on pullollaan päivänselviä faktoja, kuten ”aurinko on valon- ja lämmönlähde” tai ”Urho Kekkonen valittiin Suomen presidentiksi jo vuonna 1956”. Näistä ei tarvitse väitellä paitsi ehkä joidenkin änkyröiden ja viisastelijoiden kanssa. Mutta on myös todella paljon ”tietoa”, joka on enemmän tai vähemmän tulkinnanvaraista. Uutisetkin voivat olla paljolti tulkintoja jostakin tapahtumasta tai ilmiöstä. Jos mennään äärimmäisyyksiin, kaikki tuotettu tieto on kulkenut ihmisen subjektiivisen tulkinnan kautta. Ei mennä, joten jätetään tuo heitto tuohon. Muuten kaivaisin itseni turhan syvään kuoppaan.

Tyypillinen virhe, jota tyttäreni opettajakin toistaa, on, että muodostetaan käsitys ihmisestä puutteellisen tiedon varassa. Ihmisten tyypittely ja kategoriointi saattaa tapahtua mitättömien tiedonmurusten perusteella, minkä jälkeen ”tiedetään”, että se on sellainen ihminen. Sekin täytyisi huomioida, että ihmiset muuttavat käyttäytymistään eri olosuhteissa, esim. työpaikalla ja kotona. Samoin lapsi voi kokea voimakasta epävarmuutta ja käyttäytyä poikkeuksellisesti autoritäärisen opettajan/aikuisen edessä.

Olisi hienoa, jos ”itsevarmojen” yksilöiden, jotka jyräävät näkemyksillään muiden yli mennen tullen, silmät saisi avattua aloituskappaleen viisauden edessä. Mutta se ei onnistu, jos yksilö on sokea itselleen. Hyvin pitkälti me emme tiedä, mutta elämme siinä harhassa. Tämäkin riipustus sisälsi paljon allekirjoittaneen käsityksiä, jotka saa kernaasti kyseenalaistaa. Mitä tulee Sokrateen juttuihin, ei niistäkään ole varmuutta, mitä Sokrates loppujen lopuksi on sanonut ja mikä taas on ollut puhtaasti Platonin hihasta vetämää tai hänen epämääräisiä muistikuviaan.

Filosofinen tuokio Johan August Sandelsin seurassa

Kyllä, tämäkin on jatkoa, tarkkaan ottaen täältä. 

Minä: Mitä sameat silmäni näkevätkään? Kukas tuolla baaritiskillä notkuu kuin itse Johan August Sandels! Mitä kunnioitettu sotasankari?
Sandels: No hej på er vaan, vanha kuoma. Tulin tähän tuopilliselle, kun pitkän päivän jälkeen tuppasi hieman janottamaan.
Minä: Kyllä sinun metkusi tiedetään, herkkuperse. Etpä ole koskaan tainnut juomaa tai ateriaa jättää väliin minkään syyn takia.
Sandels: Noh, ehkä niissä jutuissa on joskus ollut hieman liioittelun makua. Johan Ludvig Runeberg heitti välillä lonkalta sellaista legendaa, joten propseja voi laittaa sinnekin. Täytyy bjuudata joskus ateria, jos törmään herrasmieheen. Mutta myönnän avoimesti, että olenhan toki suuri kulinaristi. Se ei varmaan ole ihmisen suurin synti, eikä aivan kuolemansyntikään, vaikka välillä läheltä liippaa, Jumala minut armahtakoon.
Minä: Armahtakoon vaikka Teutates. Torttu oli kyllä armoton veijari kiillottamaan kilpeäsi, vaikkakin väänsi persoonastasi vähän kyseenalaisen kuvan. Kuinka monetta tuoppia muuten edetään?
Sandels: Kolmas, viides, kymmenes, kuka niitä laskee. Pääasia on tunne ja seesteinen sielu.
Minä: Horinoista päätellen kuitenkin riittävästi, runoratsu. Mitä elonpolun suurille taistelutantereille kuuluu?
Sandels: En tohdi valittaa, kun on näinkin pitkälle päässyt.
Minä: Totisesti olet pitkälle päässyt. Aika monellekin pitkälle.
Sandels: Kaiholla kyllä muistelen Suomen vuosia. Ne olivat aikaa ne, kun aina oli joku rähinä tai kalas päällä. Ei päässyt mieli tylsistymään. Saipa siinä sivussa aika monen piian ja kartanonfrouvankin helmat kyytiä, kun vähän riehakkaammalle tuulelle satuin. Kerran kulinaristin maineessa olen, niin rehevän raikkaan maalaissuomettaren makua on mahdoton karkottaa mielestään. Se on sitä perimmäistä aitoutta.
Minä: Taisit olla Suomen rakastetuin ruotsalainen, ja taidat olla sitä edelleen ainakin eräässä mielessä, vai pitäisikö sanoa kielessä.
Sandels: Onhan nimeni ollut pitkään kaikkien huulilla, mutta nöyryys pitää säilyttää vaikka kynsin hampain. Olen nähnyt monen hienon toverin kaatuvan viereltäni vain siksi, että maine ja kunnia toi mukanaan pissan på huvudet. Eikä menneisiinkään voi loputtomasti tuudittautua, sillä se on varma väylä melankoliseen mieleen. Sen olen teidän kansastanne nähnyt ja oppinut, millaista perintöä harteillanne kannatte.
Minä: Nyt alkaa tulla sellainen kutina, että minäkin tarvitsen tuopin jos toisenkin, jotta ymmärtäisin paremmin juttujasi.
Sandels: Kostuta kieltäsi, ystäväiseni, jotta sanat soljuvat suustasi vuolaammin. Voisimme keskustella vaikka sotastrategioista ja taistelutaktiikoista. Muistuivatpa mieleeni ajat, kun Suomessa ollessani perehdyin Sunzin oppeihin, vai oliko hän Sun Tzu, tai joku mestari Sun. Ota selvää noista ulkomaan elävistä. Kuitenkin gubbe kirjoitti kerrassaan mainio opuksen. Tiesitkö, että Napoleon Bonapartekin luki hyvin tarkkaan teosta, mutta eipä se suuruudenhullu tappi ainoa lukutaitoinen ollut. Pääsin kerran sotimaan hänen armeijaansa vastaan, taisi olla Leipzigissa 1813.
Minä: Taidan tarvita tosi paljon lisää…
Sokrates: Mitkäs pidot täällä on meneillään? Nyt ruukkukaupalla viiniä pöytään, kun on tuttuja naamoja, joita herjata! Vieraitakin voin herjata, kunhan ensin asetutte kauniisti jonoon.
Minä: Ei jumalauta, Sokru pelmahti ovesta ja vauhti päällä tuttuun tapaan!
Sandels: Maksapoloiseni päästi vaikerruksen.
Sokrates: Verae amicitiae sempiternae sunt, ruotsalainen käkkäräpää.
Sandels: Aina sinä haluat viimeisen sanan, mutta voin suoda sen sinulle, jalomielinen kun olen.
Minä: Ja päissään.

Kanuunassa Sokrateen kanssa

Jatkoa ties mistä.

Iso S: Mitä tapahtui? Onko Zeus heittäny mua salamalla päähän?
Mä: Tais olla Dionysos, joka heitti litratolkulla vinettoa sun suuhun.
Iso S: Ei tsiisus, vaikken kaveria tuntenukkaa. Tulis Haades ja hakis pois.
Mä: Tais loppuillasta Athene loistaa poissaolollaan. Eikä Afroditekaan ollu suosiollinen meille. Tuliks jo lueteltuu kaikki jumalat?
Iso S: Niitä riittää vaiks Akropoliksen lampaat söis. Palataa tähän hetkeen. Kupolissa on sen tason zembalot meneillään, että nyt olis Epione tarpeen. Jos sitä ei oo, niin Buranakin kelpaa. Jalatki särkee ettei mitään tolkkuu. Miks ne on noin likasetki? Ei mut, missä mun uudet läpsyttimet on? Ei saatana, joko taas!
Mä: Hukkasiks sä taas sandaalis? Ei hitto, mä voisin kuolla nauruun, mut mä en uskalla nauraa, koska sillon mun pää halkeais saletisti.
Iso S: Ei jaksa itkee niiden perään. Sä sentään löysit makuusijakses ton sohvan, mut mä oon halaillu tätä lattiaa. Mun ikiaikaiset nikamani ei oikein kestä näin kovaa todellisuutta. Sic biscuitus disintegrat.
Mä: Muuten, sydänystäväs Platon ei vissii oo paikalla, jos se ei sit oo sammunu vessaa tai parvekkeelle. Onkohan Platomeisterille lohjennu?
Iso S: Duobus litigantibus tertius gaudet. Kylläpä tänään irtoo. Mut jos se palikka on saanu muuta kuin platonista rakkautta, niin mä hilaan itteni jojoon Parthenonin kattopilarii. Paitsi jos se on eksyny haaskalle, niin sit alkaa pilkkakirves heiluu.
Mä: Hei, eteisest kuuluu jotain kolinaa. Joku hakkaa oveen. Kai täst on raahauduttava kattoon.
…
Mä: Platonhan se siinä, eikä kahen kilon siika. On siinä ovikellokin ettei tarvi takoo reikää oveen. Kerroinks mä sulle osoitteeni?
Platon: Kyl sä kerroit mulle ja monelle muullekin siellä baarissa. Sun onnes, ettei ne lähteny mukaan. Tai epäonnes, miten sen nyt kattoo. Niin joo ovikello. Kato en muistanu tollasenkaa keksinnön olemassaoloo. Ei meillä vanhoina hyvinä aikoina ovikelloi ollu. Eikä kyl tainnu olla oviikaan.
Mä: Missäs on tullu suhailtua viime yönä?
Platon: Paikka oli selkeesti baari, koska siel oli tiski, josta sai viinaa. Mä desinfioin ruoansulatuskanavaani ihan hissukseen, kun siihen tuli pari steroidimöykkyä jotain soidintanssia esittämään. Nostelin pullistelijat seinälle painimestarin varmuudella. Seuraavaks muistan, et joku muija raahaa mua taksiin. Aamul kun heräsin ja katoin siihe viereen, niin meinasin pelästyy paskat toogaani. Totesin, et nyt oli tullu hirvikolari. Liipotin paikalta toogan helmat lepattaen. Täytyy olla kiitollinen, et osa viime yön koettelemuksista on karannu ikuisten ideoiden maailmaan.
Iso S: Toi tarina paransi heti mun päivääni. Tohon on vaan lisättävä, et ylivoimane enemmistö noista Platonin säätämisistä on peräsin idioottimaisten ideoiden maailmasta.
Platon: Taas se vittuilu alko. Taidan nostaa sutkin kuivumaan, et opit tavoille.
Mä: Iisisti, poika, iisisti. Eksä muista, et provoominen on ollu historian alkuhämäristä asti Sokrun heiniä.
Platon: Tiiän tiiän. En vaan jaksais tota sen virnuiluu tässä olotilassa. Darra alkaa päästä niskan päälle. Nyt olis aika kaivaa ne jemmapullot esiin, jos niitä on jossain.
Mä: Mun kovalevy on formatoitu viime yönä, joten etsivä löytää ja löytäjä saa pitää hauskaa. Etsi vaikka keittiöstä.
Platon: Toi alkuhöpinä meni ihan ohi, mut tajusin sanan ”keittiö”. Sinne siis.
…
Platon: Kato löysin tiskipöydältä pari juomatonta viinipulloa. Nyt pojat ilon kautta ja uuteen nousuun! Tästä se lähtee!
Iso S: Vero possumus, poikaseni. Mut nyt mä lähen paskalle.

Yömätöllä Sokrateen kanssa

Jatkoa jostain.

Mä: Kovat oli pojalla puheet, mut tääkö on ainoo saalis tältä illalta? Tässä me väännetään makkaraperunoita eikä hoitoja näy horisontissa.
Iso S: Täs on kieltämättä heikot eväät kehissä. Piparit jäi laatikkoon eikä tää yskökseltä näyttävä majoneesisotku tosiaan mitään ambrosiaa ole.
Mä: Nyt vittu oikeesti, millä me pelastetaan tää fiasko? Peliaikaa on vielä jäljellä, joten ei muuta kuin lapa takasin jäähän. Nyt piirretään uudet kuviot taktiikkatauluun.
Iso S: Nyt jätät noi kiekkometaforat tohon tai multa lentää kiekko. Tää teidän muka urheilulaji on pohjoisten barbaarien junttiviihdettä ja mul on muutenkin vaikeeta pitää sisällä tätä ns. kioskiruoaksi kutsuttua kuraa. Kyl on ruokakulttuuri menny lujaa alamäkeen jos tää on parasta mihin kansalla on varaa. Näin vois ainaki päätellä jonoista. Ja jos saan vielä vittuilla itelleni, niin mun lapa ei oo osoittanu jäähän koko iltana vaan pikemminkin kattoa kohti. Oisko siinä vika eli oli vähän yliyrittämisen makua?
Mä: Voin mä sen verran vinkata, et ne sun jutut oli välillä turhan korkealentosia. Kai sä näit, miten tyhjä katse niillä blondeilla oli? Ei kannata näyttää idiootille, kuinka idiootti se on, kun se ei kuitenkaan hahmota sitä. Oisit vaan puhunu Big Brotherista ja Hulluist Päivist. Kato iso osa ihmisistä nauttii sivistyksensä tv-realityjen ja juorulehtien muodossa.
Iso S: En oo seuraillu näitä viestintävälineitä. Ne tuntuu jotenkin etäisiltä. Eikä ne oo seuraamisen arvosia, koska mä en esiinny niissä. No se oli läppä. Mut voisiksä valottaa, kuka tää Hullu-Päivi on?
Mä: Ei saatana, kato kuka tuolla grillijonossa hoippuu! Sehän on sun frendis Platon. Etkö sä sitä yhdes välis kaivannukin?
Iso S: Yhtä paljo kuin syfilistä. Kai sitä täytyy mennä jututtaa, on se niin orvon näkönen. Mä heitän tän safkan nyt roskiin, koska sieltä se on varmaan tullukin.
…
Iso S: Platon, saatanan onneton paskavarvas! Missä sä oot piilotellu? Ootko pelänny saavas multa kurinpalautuksen?
Platon: Kato pappa itte. Oon mä kuullu perskärpäsistä, mut jo on, kun nyt pörrää perspaarmojakin.
Iso S: Älä yritä olla nokkela. Muista kelle puhut, kersa.
Platon: Pistetäänkö painiksi? Vanhana kansallisena mestarina laitan sut mattoon ennen kuin ehdit sanoa ”Peloponnesos”.
Iso S: Aina sama juttu. Kun sanat juuttuvat kurkkuun heti alkulämmittelyissä, aletaan kammeta esikuvia nurin voimalla. Hengen heikkoutta.
Mä: Noh, isot pojat, eipä aleta heti kehittelee myllyä. Mut asiasta sandaaliin: Mitkä ovat Platoniumin tunnelmat? Onko ollu herukanpoiminta-aika?
Platon: Ei oo herukan herukkaa herunu. Yritin koko illan puhuttaa yhtä messevää perhepäivähoitajaa sukupuolielinten väliseen mittelöön, mutta yksin päädyin agoralle. Muija luiskahti käsistä kusiputkareissulla. Tästä ei paljon Pidot pahene. Mut aattelin tästä tempasta höyrymakkaran naamioon, sinapit toogan rinnuksille ja höökiä kohti seuraavan baarin valoja. Mites teillä? Ei ole tainnut sokraattinen menetelmä purra naisiin, heh.
Iso S: Sokraattinen menetelmä on taas näitä sun juttujas. Ite olisin kutsunu sitä hienovaraisen vittuilun menetelmäks. Oli se vaan hupia, kun veivasin mun kyselyrumbaa ja näin, kuinka jengi alko pudota kärryiltä eikä tajunnu, et mä pidin niitä pilkkanaan. Vanhemmiten oon alkanu suosia enemmän suoraviivaisen vittuilun menetelmää, kun porukka käy koko ajan tyhmemmäks. Miettikää nyt tota Platoniakin: tarkkaavaisin kuuntelija ymmärtää eniten väärin.
Platon: Mä oon kuule tehny sulle sellasen palveluksen, että saisit suudella mun känsäsiä varpaitani. Oli täysi työ muuttaa sun horinoitas ymmärrettäviks kokonaisuuksiks. Vaikka näinhän mä usein, että olit ennen esiintymisiäs liottanu ittes aikamoisis punaviinimarinadeis.
Iso S: Eihän mun puheita ollu tarkotettukaan ymmärrettäviks. Juttuhan oli niin, et tarkotus oli saada sut ymmärtää sun omaa tyhmyyttäs paremmin.
Mä: Te kaksi mussutatte täällä toisillenne vielä huomenaamunakin, jos mä en nyt kohdista teidän huomiotanne johonkin järkevämpään. Mitä jos tehdään niin, että Platon ottaa sen makkaran messiin ja lähetään yksissä tuumin vyöryttään joku kikattava naisseurue jatkoille? Voitte raottaa sanaista arkkuanne oikeaan osoitteeseen. Tee työtä, jolla on tarkoitus, kai te tajuutte.
Iso S: Kuulostaa toimivalta. Ei hukata aikaa enempää.
Platon: Olisko teillä vipata pari paikallisen valuutan yksikköä? Voisin maksaa jöötin käteisellä ja mul on vaan näitä amexin ja dinersin muovilätkiä, kun posti tarjos niitä ilmasiks.

Keittoa kiskomassa Sokrateen kanssa

Jatkoa viime numerosta.

Mä: Kuis istuu keisarin uudet vaatteet?
Iso S: Älä vittuile, niis kisois jäät meinaa kakkoseks. Kassit tuntuu olevan kauheessa puristuksessa. Ne hikoileekin niin, et kohta ne liukenee huit helvettii. Tulee ikävä toogaa. Usko pois ettei me siel toogan alla mitään sloggei pidetty. Kato nyt tätä paitaaki. Onks se jotenki tarkoitus, et mun manboobsit näkyy tästä läpi? Kuolleena ei ehtiny treenata rantakuntoon.
Mä: Okei, uskon mä vähemmälläki paatoksella, et tooga oli parempi. Mut noin sä et pistä niin paljo silmää.
Iso S: Eiks se ole tarkotus, et mä pistän silmään? Vähän niinku paarma. Tooga on ultimate misumagneetti.
Mä: Ihan totta? Pitäiskö mun hankkii kans tooga? Btw paarmat ei pistä silmään.
Iso S: Saatana saivartelet isommilles. Mut nyt täytyy alkaa luuppailee lupaavii keissejä läpi. Tää paarma haluu pörrätä mekkojen alla. Mun pallit on ihan liekeissä. Sekä kuvaannollisesti et kirjaimellisesti.
Mä: Joo puhutaa jostain muusta ku sun kulkusista. Kylmä keitto jäähdyttää ne kivasti.
Iso S: Vähän tää bisse tökkii mua. Oon aina ollu enemmän hedelmä- kuin viljakoulukuntaa näis käymistuotteis. Barbaarit juo kaljaa, viini on viisasten liemi, vaik en mä tässä omaa toogan helmaa haluukaan nostaa. Sanoinko mä jo, et mul on ikävä mun toogaa?
Mä: Vast sataseitsemän kertaa. Viinissä totuus ja sillee.
Iso S: Liian monet aamut oon kokenu, kun viinin takii oon joutunu kattoo Totuutta silmiin. Mut ei slaidata apatiaan. Toisaalta Totuutta on ihan kiva kattoo silmiin. Tietää sillon, et se on paikalla, eikä tarvi ettii sitä kissojen ja koirien kanssa. Tiesiks et Totuudel on siniset silmät?
Mä: Nyt sä taas yrität tota diippii shittii. Mua alkaa jo nyt huimata. Vai johtuuks se vaan nestehukast?
Iso S: Gnothi seauton. Nunc est bibendum.
Mä: Häh?
Iso S: Kuhan härnään. Otetaas toiselleki sandaalille. Mun uudet sandaalit on muuten tosi jees pitää jalas, vaikkei heti uskois. On nää kuitenkin ihan törkeen rumat kapistukset. Ja mistä nää on tehty? Värjätyst ja hyydytetyst mannapuurost?
Mä: Jostain hiton muovimassast. Olis siel ollu jotain esteettisempääki kuin violetit crocsit.
Iso S: Estetiikka on pelkkää paskaa. Mä kutsun mun vessapaperii Estetiikaks.
Mä: Ooksä juonu liian vähän vai miks sä muutut sekavammaks?
Iso S: Se on varmaan naisenpuutet. Kunnon petipeuhut selvittää pään. Vyyhti purkautuu, kun purkautuu. Mä oon aina tarvinnu kunnon raivottaren pitämään mut ruodus. Ksanthippe oli sellainen muidu, et huh hah hei. Saatana et sain siltä kyytiä, mones mieles tulkittuna.
Mä: Helppo uskoo.
Iso S: Niinhän sä luulet. Viime kädes mä tiedän vaan sen, etten tiedä mitään naisist. Mut hei, nyt mä tarviin viinii pöytään. Mun pakki menee ihan sekasin ölpen lipittämisestä. Kohta multa tulee sellasia kaasunpurkauksia, et pöytiin alkaa tulla kummasti tilaa. Voitas kohta suunnata tältä hikiseltä terassilta johonki orgioihin, kuhan on ensin kaapattu pari nymfii messiin. Hei tarjoilija, kaks eiku kolme ruukkuu punaviinii, tänks!

Jäätävää läppää Sokrateen kanssa

Mä: Hei kato Sokru! Kuis panee, jäbä?
Iso S: Kato dude! Mitäs tässä, ihan makeesti menee.
Mä: Mitennii ”makeesti”? Onks heebo voittanu lotossa vai ooksä iskeny Miss Turun?
Iso S: Eiku mä palasin just kuolleista. Aika tajunnanräjäyttävää settii oli.
Mä: Ainiijoo, sullahan oli niitä myrkkymaljajuttui et cetera. No miten on menny tän uuden tulemisen kanssa? Ooksä sluibaillu vai onks ollu vientiä?
Iso S: Aika pitkälti lossitellu ja miettiny menninkäisii. Tietty jotain pientä säätöö.
Mä: Oleksä ehtiny sopii jotain duettoo Himasen kanssa?
Iso S: No saatana sano muuta! Se retku on saatava takasin ruotuun. Mä oon etsiny jätkää joka vitun kolosta mut se niilo pakoilee mua. Ei se niin tyhmä oo etteikö se tajua, että tältä naavaparralta tulee isän kädestä perskannikoille, jos saan sen nulikan käsiini. Vittu niitä sen selontekoja, oikeesti!
Mä: Iisisti, kaveri. Taisin tökkii arkaa kohtaa. Unohdetaan Himis. Mä tiedän, lähetää terassille kietasee parit bisset.
Iso S: Puhut vähän mutta asiaa. Näillä keleillä on varmaa säärtä ja tissii terassit pullollaan. Vois ottaa kiikariin jotain hoitoo. Kun mä alan selittää mun klassisesta tiedon määritelmästä, niin kissoilla alkaa silmät pyörii päässä ja topit putoomaan päältä.
Mä: Joo oon kuullu et oot armottomii kaatomiehii sekä juomissa että naisissa. Mun korvii on kantautunu sun Ateenan dokausajoilta silkkaa eeppistä legendaa. Ketäs sun ränniremmii kuulukaa: Alkibiades, Kritias, Kharmides, Lysias. Oliks muita?
Iso S: Ainaski Kriton ja Thrasymakhos, ja ties ketä muita. Alkibiades oli kaikkein kovin nappomies, sanottiinkin sitä Alkkisbiadesiksi, heh. Hiukan pätkii muistikuvat, kuljin aika sumus niinä aikoina. Aamusin kun heräs, niin lattioilla vaan pyöri tyhjii viiniamforoita ja sammunutta jengii. Juttukin kyl luisti eri tahtii silloin, oisit nähny ja kuullu kun mä vein isoja ja pieniä viskaaleja ihan kuusnolla grillitavernalle. Pääasiassa ihan tsoukilla heitin pienessä simassa, mut eihä siitä kaikki tykänny, kuten tiedetää. Jotkut spedet kelas, et ”Sokru vittuilee meille raskaasti”.
Mä: Tietsä mitä Platonille kuuluu?
Iso S: En, mut jos sä näät sitä, niin kerro sille, et mä tuun tempaseen sitä tauluun ja potkiin sen pallit Padasjoelle. Se on kirjottanu musta pelkkää paskaa. Mä en voi tajuta, miten se uuno tajus kaikki mun jutut väärin. Mut nyt mulla alkaa tosissaan kuivaa suuta tää paskanpuhuminen. Vinettoa naamioon, niin läppä luistaa. Lähetää liitää.
Mä: Okei. Mut eka täytyy tehdä noille sun releille jotain. Ei poket huoli sua sisään tossa paskasessa toogassa. Ja missä sun sandaalitkin on?
Iso S: Släbärit katos jonneki pöheikköön viime reissulla toogabileissä.
Mä: Mennään Gantstoren tai Stockan kautta ja updeitataan sut. Kunnon updeittaus, niin sujuu deittaus, kai sä tiiät. Eletää sentää nykyaikaa eikä mitää 399 eKr.
Iso S: Joo Nykyaika, paska pätkä, nukahin alkumetreillä. Ei veny noihi mustavalkosii juttuihi.
Mä: Joo joo. Ensin ulkoinen kuositus, sitte sisäinen eli keitoille.
Iso S: Onks siel punkeroo kans? Jotenki tottu lipittelee sitä jo aikoinaa.

To be continued… or not.