Missä asennossa saunanoven pitää olla, eli sukuriitojen ristitulessa

Päijäthämäläinen sukuhaarani on ollut aina kohtalaisen riitaisaa väkeä, mikä ei liene epätavallista Suomessa varsinkaan perheissä, joissa tiettyyn sukupolveen on kasautunut vähän runsaammin lapsia (suuret ikäluokat). Niinpä lapsuuden kesinä Nuoramoisissa sain todistaa sukumme mökkikolhoosissa monenlaista sukuriitaa, kun isäni välillä purki tuntojaan sisarustensa ja vanhempiensa toiminnasta. Samalla rantatontilla lyhyiden välimatkojen päässä oli isovanhempieni kesämökki sekä kolmen heidän lapsensa pienemmät aitat, joten maaperä oli otollinen reippaalle riitelylle.

Vaikkei sisaruskatras, johon isäni kuului, kasvanut järin suureksi (yhteensä neljä), niin siihenkin mahtui musta lammas. Kyseinen naishenkilö oli perheen kuopus, joka raahasi mökille aina jotain renttuja tai muulla tavoin vinksahtaneita heppuja, jolta oli aina rahat loppu eli juotu, joka sai vanhemmiltaan kaikki törttöilynsä anteeksi, jota hänen vanhempansa tukivat salaa rahallisesti (joka tietenkin tuli ilmi) ja jota hänen vanhempansa tuosta kaikesta huolimatta varauksetta aina kehuivat ja puolustivat, kun taas muut, joilla oli paremmin asiat, jäivät vähälle huomiolle. Ja sehän aiheutti katkeruutta muissa sisarissa. Mainittakoon, että tämä rairaitätini oli kuitenkin ikävuosilla mitattuna aikuinen ja kolmen lapsen äiti, mutta eipä se vauhtia hidastanut, sillä rällääminen jatkui vuosikymmenestä toiseen.

Eräs vakioriidanaihe oli, Sysmässä kun oltiin, sahdin juominen. Isäni, hänen kunnollisempi siskonsa ja isoäitini keittivät lukemattomat sahdit rannan isossa padassa, josta kuurinan läpi laskettuna irtosi kertalaakilla sellainen 60 litraa sameanruskeaa kultaa. Sahtitynnyrin tyhjentämisestä saatiin mehevät riidat. Sahtimaltaat maksavat, jos ei maltaita, niin kuitenkin riittävästi rahaa, ja valmistaminen on työläs prosessi, joten kyllähän se kismittää, jos yksi vapaamatkustaja mieskaveriretkuineen imuroi ison osan tynnyristä. Usein he kävivät yön hiljaisuudessa hakemassa kellarista kannun poikineen ja pikkuhiljaa lipittelivät aamuyön tunneille asti, ja seuraavana päivänä manaamista riitti, kun tynnyrin pinta oli laskenut merkittävästi. Malttoivat jättää sentään hiivat pohjalle. Kun sahti oli hoidettu pois päiväjärjestyksestä, tuli heille tarve palata kaupunkiin. Tämä musta lammas ei osallistunut koskaan kuluihin, koska hänellä oli aina rahat loppu. Samasta syystä riitaa oli aina myös rannan sähkölaskun maksamisesta ja yleisesti epäsuhtaisesta maksamispolitiikasta.

Eräs mahtava riita tuli vessapaperin käyttämisestä. Rannassa oli yksi paskahuussi eli puucee (ei PC), jota kolme ruokataloutta käyttivät. Isäni repi pelihousunsa siitä, kun hänen hunsvotti siskonsa ei ostanut huussiin vessapaperia, vaan tuttuun tapaansa käytti muiden, kas kun oli ilmaista. Vessapaperigate kärjistyi lopulta siihen, että jokaisella oli omat vessapaperinsa puuceessä ja piti olla tarkkana, ettei vain käytä toisen paperia.

Isäni osasi riidellä vanhempiensa kanssa myös ilman deekusiskon osallisuutta. Yksi riita nähtiin aikoinaan yhteisen hernekeiton keittämisestä. Asia kulminoitui herneiden kypsyysasteeseen. Isoisäni vakaa ja tietenkin oikea käsitys oli, että ”herneiden piteä olla hahmossoa” eli herneiden täytyy näkyä ehjinä keitossa. Isäni mukaan hernekeitto oli raakaa, jos herneet eivät ole hajonneet. Sen jälkeen ei yhteisiä hernekeittoja keitelty. Isovanhempani eivät ymmärtäneet myöskään naudanlihan jättämistä sisältä punaiseksi (mediumkypsyys, puhumattakaan rare). Taisi olla selkeä sukupolvikysymys, sillä tuskinpa ennen sotia syntyneet ymmärsivät muuta kuin läpikypsän (ylikypsän) lihan.

Kestoerimielisyyden aihe oli saunanoven asento saunomisen jälkeen. Muistaakseni isovanhempani edustivat tässä asiassa koulukuntaa, joka heittää lopuksi saunanoven selälleen, jotta ilma pääsee vaihtumaan ja sauna kuivumaan. Isäni oli toisella kannalla. Hänen näkemyksensä oli, että saunan oven pitää olla kiinni, jotta kiukaan lämpö saa kuivatettua saunan kunnolla. Hän ei voinut käsittää, että isovanhempani tieten tahtoen mädännyttävät saunan, koska tietenkään se ei kuivu, jos kaikki lämpö päästetään pihalle. Kesällä jokapäiväisen tuntikausien saunomisen ja uimisen jälkeen sauna oli lattiasta kattoon läpimärkä, jolloin isäni jätti lopuksi oven kiinni ja hieman sen jälkeen isoäitini kävi avaamassa oven.

Olen aikuisiällä pohtinut tätä universaalia saunaongelmaa, vaikkakin saunani ei ole lähellekään samalla kuormituksella kuin tuolloin monen perheen käyttämä mökkisauna oli. Sitä käytettiin kovimpina kesinä 5–6 tuntia päivässä kuukauden putkeen. Lukematta Googlea tai asiaan perehtyneitä saunaoppaita olen päätynyt ratkaisuun, jossa alkuun pidetään ovi kiinni, jotta kiuas kuivattaa lauteet, ja vähän myöhemmin avataan ovi, jotta ilma vaihtuu. Tosin jälkimmäisellä ei taida paljon merkitystä olla, koska minulla on etunani koneellinen ilmanvaihto, toisin kuin mökillä oli. Sen aikaisella tekniikalla ilmanvaihtoa edusti räppänä. Toisaalta saunaan voi jäädä silti ummehtunut haju, jos pitää ovea koko ajan kiinni. Mutta kuinka kauan tulisi pitää ovea kiinni ennen kuin sen saa aukaista? Tai jos ovea pitääkin alkuun auki ja sulkee sitten? Täytyy jatkaa riitelyä itseni kanssa, kun ei noita sukulaisiakaan enää lähimaastossa näy.

Keisari Sahdin uudehkot vaatteet

Keskivanha ja keskinkertainen sahtiparta pääsi taas olennaisen äärelle, kun emeritus sahtiparta senior muisti ainoaa poikaansa tuomalla tuliaisina Tuuloksesta sitä ihteään, sametinruskeaa taikajuomaa tuotettuna Lammin viljavilta mailta, raikkaana kuin päijäthämäläisen vuoristopuron vesi. Johan alkoi suu napsua tuttua tarinaa.

Muutoksen tuulet olivat puhaltaneet. Totta puhuen taisivat puhaltaa jo pari vuotta sitten, mutta mitäs pienistä, tykkään sienistä. Autenttisuuden ja perinteisyyden tuntua tuonut turvallinen kanisterisäilytysratkaisu oli vaihtunut sahtipussukkaan. Korkkia ei enää narautella auki maltaan taivaallisen aromin nuuskimiseen, koska pussin kyljessä on hanapainike, jolloin sahtiaromeita pääsee hajustelemaan vasta mukissa. Varmaan säilyvyyden kannalta parempi ratkaisu, oletan. Nykyaikainen pussitusmenetelmä on haihduttanut nettosisällöstä 0,2 litraa eli vajaan lasillisen kirjaimellisesti arvokasta nestettä. Kanisterissa oli 3 litraa, muovipussissa 2,8 litraa. Hinta ei tietenkään laskenut. Tunnen itseni raa’asti ryöstetyksi, vaikka en maksanutkaan sahtibagista latin latia.

Tässä maassa kaupalliseen jakeluun suunnattua kunnon sahtia on heikosti tarjolla, joten on pidettävä suuta soukemmalla. Myyköön sahtinsa vaikka ääsmarketin muovikassissa, kunhan aitoa tavaraa saa. Iloitkaamme jalosta juomasta ja unohtakaamme toissijaiset kurnutukset. Propsit, pointsit ja respektin iso kumarrus Lammin Sahdille, joka pitää kunniakkaasti kiinni perinteistä ja korkeasta laadusta. Saisivat maksaa jotain noinkin positiivisesta virkkeestä. Tai lähettää sahtia.

Joka katajaan kapsahtaa, löytää mausteen sahtiin.

Sahtimaiden sankaritarina

Jo kuulin päijäthämäläisen verenperinnön kutsuvan minua sakkaisen sameisten sahtisammioiden äärelle. Vastustamaton imelän maltainen tuoksu, joka kutsuu voimakkaalla persoonallaan nauttimaan niistä antimista, jotka kumpuavat ylhäisten honkien latvoista aina sammalten peittämiin mättäisiin.

Paljon olen nähnyt sahdin ympärillä tapahtuvan. Olen nähnyt aikuisten miesten kaatuilevan pensaisiin ja paskovan housuihinsa. Olen nähnyt naisten oksentelevan maat mannut. Olen nähnyt sahdilla kyllästetyn lavatanssireissun päätyvän painiotteluun kesäöisellä soratiellä. Olen nähnyt, mihin sahti parhaimmillaan ja pahimmillaan kykenee. Olen nähnyt sahtia rakastettavan ja vihattavan. Olen nähnyt sahtia otettavan ensimmäistä ja viimeistä kertaa, sillä taitamattomille jalo juoma tekee tuhojaan. Korkeintaan nenätippua sellaisille sietäisi antaa. Olen nähnyt rakkaan isoäitini tuovan lapsenlapselleen mukissa ruskeaa kultaa, koska niin perintö siirtyy eteenpäin.

Verisiteet ovat katkenneet esi-isien maihin. Ne repäistiin tylysti poikki heinäkuussa 2016. Kouraan jää sahti, jota nuoremmat sukupolvet osaavat jos osaavat juoda, mutta panemisen lahja on kadonnut sahtikuurnan mukana historian iltahämärään. ”Yö kerran unhoa annoit”, kuten sukuseutujeni Sysmän suuri poika Olavi Virta aikoinaan tulkitsi. Olallekin unhoa antoi yötä paremmin alkoholi, joka vei kuninkaan ojan kautta mullan alle. Loppukaneetti silläkin uhalla, että joku oivaltaa aasinsillan kapeuden, näkymättömyyden ja jopa olemattomuuden.

Vaikkei läpi näekään, voi nähdä ihmeen paljon.

Vahvoissa sahdeissa väärin kuultuja juttuja

”Onpa siinä sinulla komea sahtikoira.”
”Minä näen kaiken sahtina.”
”Tehdäänpäs nyt sellainen sahtiajako.”
”Joskus 90-luvulla Suomen presidenttinä oli Martti Sahtivaari.”
”Minä ainakin tykkään eniten sahtimakkarasta.”
”Minä määrään sahdin täällä!”
”En oikein tiedä mitä tekisin. Olen vähän sahdin vaiheilla.”
”Sanotaan mitä sanotaan, mutta kyllä Kekkonen oli aikamoinen sahtimies.”
”Muistaakseni Juicella oli sellainen levy kuin Sahtikaupungin rullaluistelijat.”
”Uusien perunoiden kanssa maistuu vanhan kunnon Sahti-silli.”
”Talvi- ja jatkosodan aikaan tehokkaalla Sahti-kiväärillä torjuttiin paljon hyökkäyksiä.”
”Minusta ihmiseltä tulee edellyttää tiettyjä käyttäytymistapoja, esim. että pystyy käyttäytymään sahdikkaasti eri tilanteissa.”
”Portilla oli pari järjestysmiestä sahdissa.”
”Voitko tyhjentää nuo sahtilaatikot tuolta nurkasta?”
”Televisiosta tulisi tänään Suomen sahdin mies -kisa.”
”Kunnanjohtajan puheen jälkeen vuorossa on sahditustilaisuus.”
”Oletko kuullut, että kokonaisista sahtipavuista saa parempaa juomaa?”
”Ostin uuden sahdinkeittimen. Siinä on sellainen kätevä ominaisuus, että sammuu automaattisesti kahden tunnin kuluttua.”

Uusia sahtisananlaskuja tosi miehisille sahtiveikoille

”Jo on niin hyvää sahtia, ettei itikoidenkaan ininä haittaa”, tokaisi entinen isäntä, kun akka sahdinjuonnista naputti.
Mitä vahvempi sahti, sitä muikeampi mies.
”Ennen sahdilla ojaan kaadun kuin leivällä tiellä pysyn”, tuumi äijä sahtipäissään horsmien seassa.
”Olihan se keskenkäynyttä, mutta milläs sitä muuten janoansa sammutti”, sanoi isäntä, kun keskeneräistä sahtia juotuaan housuihinsa paskansi.
Mies on parhaimmillaan täysissä sielun ja ruumiin sahdeissa.
”Mikä se sellainen saatanan mies on, jollei sahdinteko luonnistu, tai edes sahdinjuonti”, manasi isäntä sahtipäissään kelvotonta jälkikasvuaan.
”Sanasta miestä, kahvasta sahtikannua ja tisseistä Suojasen Sannia”, lausui Tammelan kelpo nuorimies.
Hyvä sahti hymyn tuopi, paras sahti muistin viepi.
Satoi tai paistoi, sahti maistuu – eikä tarvitse piitata, sataako tai paistaako.
Taisi olla taivahan taatto hyvällä tuulella, kun yhdisti sahdissa leivän, juoman ja jälkiruoan.
”Mitä sitä luppoajalla tekisi, jollei sahtia olisi”, tuumaili Lautsillan Ossi pirtinpenkillä.
”Katoavaista on tuo maallinen omaisuus, mutta onneksi sahdit tuli juotua”, totesi isäntä kaaduttuaan sahdeissaan lypsyjakkaralta.
Kyllä sahdista tappelun aikaiseksi saa, mutta se vasta on hyvä syy tapella.
Asiapuhe alkaa, kun sahtikannun pohja pilkottaa.
Jos talo tunnetaan vahvasta sahdista, niin tietää, että talo on vankasti rakennettu.
Viinissä totuus, mutta sahdissa tarkoitus.